En ostanut kyseistä yksilöä, mutta niin hienon fiiliksen se koeajolla jätti, että mikään muu automerkki/malli ei tuntunut enää edes vaihtoehdolta. Tyyli, teho, ajettavuus, ulkonäkö jne suhteessa hintaan oli myös jotain poikkeuksellista verrattuna perusvolkkariin. Vähän myöhemmin Airiston Autolla (Nyk. VV-auto) oli "AUDI-päivät" johon tuli lähdettyä katsomaan kalustoa ja samalla kierrettyä vaihtoautohallia. Olin tehnyt elämäni ensimmäiset autokaupat samassa liikkeessä ja myyjän kanssa "synkkasi hyvin". Takapihalta se sitten paljastui. 156 2.0TS ja vielä sillä ainoalla oikealla Rosso-värityksellä. Koeajon jälkeen harmittelin, ettei ollut varaa välirahaan, vaikka hyvitys vanhasta hyvä olikin.
Seuraavana päivänä pankkiautomaatilla ihmettelin, mistä ylimääräisiä tonneja on ilmestynyt tilille. Silloinen työnantaja oli työsuhteen päätyttyä maksanut minulle korvauksen pitämättömistä kesälomista (jotka oikeasti olin pitänyt, mutta mistä palkkis ei ilmeisesti koskaan saanut tietää). Riemusta kiljuen juoksin takaisin autokauppaan, löin rahat tiskiin ja lähdin ovesta ulos tyytyväisenä Alfan omistajana ja siitä se on muutaman syrjähypyn saattelemana jatkunut aina näihin päiviin asti kiertäen käytännössä koko Alfan malliston osittain moneenkin kertaan nykyisen Giulietan ollessa järjestyksessään 13. Alfa-Romeo. Edelleenkin on jäänyt harmittamaan 3 autokauppaa, joita ei olisi pitänyt tehdä:
- Ensimmäisen 156:n myynti, GTA:n myynti ja punaisen GT 3.2V6:n myynti, jossa oli mielestäni paras mahdollinen väriyhdistelmä. Punainen päältä ja beige nahkasisusta.
Kaverit olivat kyllä 2003 aika ihmeissään. Eivät voineet käsittää, miten voin uskaltaa ostaa Italialaisen, joka ruostuu ja jotka on aina täynnä sähkövikoja (ja sitä naljailua jatkui useita vuosia). Itse olin taas sitä mieltä, että teen omat päätökseni näissä asioissa, enkä ole muiden vietävissä tai ohjattavissa. Halusin olla individualisti, oli hienoa omistaa jotain sellaista, mitä kukaan muu ei kertakaikkiaan pystynyt ymmärtämään.
Erityisesti 2 parasta ystävää eivät voineet ymmärtää valintaani lainkaan. Tänä päivänä molempia voi kutsua Alfisteiksi. Toisella 159 ja toisella GT, molemmat pyörívät myös harvakseltaan foorumilla ja toinen kuuluu myös Carfiin. Kiva huomata joskus olevansa tavallaan "oikeassa", eikä nämä ystävätkään enää lähde merkkivalintaani kyseenalaistamaan.
) näistä rakkineista sanoi olin valmis yhden sellaisen kokeeksi hankkimaan.
Tässäkin tessussa oli jo silloin useampia Rosson eri sävyjä... muistaakseni.
Valintaani vaikuttaa muotoilu, historia ja italialaisten intohimo vastaaviin asioihin kuten minulla. Sama moottoripyörissä: Ducati tallissa Alfan kaverina.
ä on hyvät ja huonot puolet niin myös muissa autoissa.
