159 ikkunat ja takaluukku avautuu itsestään
Valvoja: Moderators
-
- Viestit: 65
- Liittynyt: 26 Loka 2014, 17:02
- Car(s): Alfa Romeo 159 1.9 JTS 2007
Lexus IS 250 2010
159 ikkunat ja takaluukku avautuu itsestään
No nyt se Alfa tempun teki.
Viime syksynä hankittu 159 1.9 JTS -07.
Tähän asti tehnyt muutaman kerran sitä, että takaluukku on napsahtanut auki autoa käynnistettäessä (tai ennen sitä, en ole ihan varma). Ensin luulin että olen painanut nappia vahingossa, mutta kyllä se ihan itsestään aukeaa.
No, tämä aamuna kun olin töihin lähdössä niin oli sitten molemmat kuskin puolen lasit täysin auki. Roskista päätellen ollut jonkin aikaa auki. Ovet oli lukossa. Mitä helvettiä?
Jos yhtään liittyy asiaan, niin tietokone valittaa aika-ajoin tällaista: "Rear left window power safety not available". Tällöin lasi nousee vain pykälän kerrallaan.
Nyt viisaammat kertoo millä nämä korjataan tai vaihdan takaisin japsiin

- Viestit: 917
- Liittynyt: 11 Maalis 2003, 10:58
- Car(s): 159 2.0 JTDm SW -11, Giulietta 2.0 JTDm -12
- Paikkakunta: Tuusula
Re: 159 ikkunat ja takaluukku avautuu itsestään
Takaluukun aukinapsahtamisesta tulee ensimmäisenä aina mieleen johtojen läpiviennit korin ja luukun välillä. Jos siellä on johdot hiertyneet puhki, niin esim valojen syttyessä voisi samalla lukko aueta. En tiedä onko tuo 159:ssä ollut yleistä, mutta muissa malleissa ja muunmerkkisissä kulkineissa samoin tätä esiintyy. Itsellä 155:ssa ilmeni niin, että kun kytki peruutusvaihteen, eli pakkivalo syttyi, aukesi luukun lukko.
Ikkunoista en osaa muuta arvata kuin että eihän ole kaukosäädöllä vahingossa auennut. Tosin silloin pitäisi olla kaikki lasit auki. Eli avaimesta kun painaa avausnappia pidempään, aukeaa lasit. Itsellä kerran käynyt kun oli taskut täynnä tavaraa ja avain siellä joukossa. Tuosta virheilmoituksesta en osaa sanoa mitään.
Ikkunoista en osaa muuta arvata kuin että eihän ole kaukosäädöllä vahingossa auennut. Tosin silloin pitäisi olla kaikki lasit auki. Eli avaimesta kun painaa avausnappia pidempään, aukeaa lasit. Itsellä kerran käynyt kun oli taskut täynnä tavaraa ja avain siellä joukossa. Tuosta virheilmoituksesta en osaa sanoa mitään.
-
- Viestit: 65
- Liittynyt: 26 Loka 2014, 17:02
- Car(s): Alfa Romeo 159 1.9 JTS 2007
Lexus IS 250 2010
Re: 159 ikkunat ja takaluukku avautuu itsestään
En usko että kaukosäädintä on painettu vahingossa, koska oli yön pöydällä. Lisäksi tosiaan kaikkien lasien pitäisi silloin olla auki.
Pitää nyt varmaan aloittaa yksinkertaisimmista asioista, eli kaukosäätimen patteri ja auton akun tarkistus. Seuraavaksi johtosarjoja tutkimaan.
On vaan aika ilkeä vika, jos sattuu vettä satamaan ja lasit aukeaa itsestään. Pitkäkyntisiäkin varmasti houkuttelee

- Pasi
- Viestit: 6773
- Liittynyt: 30 Tammi 2004, 07:38
- Car(s): :
Crosswagon Q4 '05
156 2.5 V6 '98
--- [ EX ] ---
159 2.4 JTDm '07
156 1.8 TS SW '02
33 1.7 IE '91
155 2.0 '92
33 1.7 IE '91
156 2.5 V6 SW '03
Bravo 1.4 Tjet '08
156 2.0 JTS '02
Sprint 1.5 QV '86
156 1.6 TS '98
33 1.7 IE '91 - Paikkakunta: Loviisa
- Viesti:
Re: 159 ikkunat ja takaluukku avautuu itsestään
Samanlaista vikaa oli meitin 155:ssä .... johdot hiertyneet kuparille kontin läpiviennin lähistöltä ja aiheutti ties mitä oireita. Luukku ei kyllä auennut itsestään, mutta jätti välillä avaamatta satunaisesti.Pepperoni kirjoitti: Itsellä 155:ssa ilmeni niin, että kun kytki peruutusvaihteen, eli pakkivalo syttyi, aukesi luukun lukko.
33 IE → 156 TS → Sprint → 156 JTS → 156 V6 → 155 2.0 → 33 IE → 156 TS → 159 2.4 → 156 V6+Q4
Re: 159 ikkunat ja takaluukku avautuu itsestään
Oletko kokeillut käyttää akkua irti? Jos siellä jokin osa itsessään luulee omiaan ja availee ikkunoita. Toinen hyvä on kanssa radiohäiriöt alueella.. onko naapurit asennelleet uusia turvalaitteita lähiaikoina? Näistäkin voi...
- koltiainen
- Viestit: 718
- Liittynyt: 01 Loka 2012, 06:43
- Car(s): Ex. alfa 156 2,5
Ex. Jagge xj6 vm 88
Ex.volvo amazon vm 69
IZH M49 vm 51 - Paikkakunta: Palokka
Re: 159 ikkunat ja takaluukku avautuu itsestään
Onko alueellesi asennettu uudet etäluettavat sähkömittarit tai etäohjattava katuvalaistus.
Tukholmassa testattiin etäohjattavaa (radio) katuvalaistuksen ohjausta ja tuloksena oli että aamulla kun valot sammutettiin niin autotallien ovet aukesivat ja autot piippailivat itekseen.
Tukholmassa testattiin etäohjattavaa (radio) katuvalaistuksen ohjausta ja tuloksena oli että aamulla kun valot sammutettiin niin autotallien ovet aukesivat ja autot piippailivat itekseen.
Re: 159 ikkunat ja takaluukku avautuu itsestään
En usko itse noihin häiritseviin radioaaltoihin tässä tapauksessa. Silloin olisi kaikki lasit auki, eikä vain kuskin puolen lasit.
Vittumainen vika kyllä, ja voisi koittaa lähtee tilannetta purkamaan tosta vikakoodista. Mutta käsittääkseni ei pitäisi ikkunat toimia ollenkaan kun avain on pois "virtalukosta", että on siellä jotain muutakin vikaa kuin rikkinäinen kytkin...
Varmaan ihan ensimmäinen mitä itse tekisin niin akku vaikka tunniksi irti, ja sitten pistää takaisin ja antaa hetken olla ennenkuin tekee mitään. Katsoa sitten jatkuuko vika... Sitten ehkä seuraavaksi johtosarjoja tutkimaan, ainakin kuskin puoleiset ovet. Toivottavasti vika löytyy.

- h_lauri
- Viestit: 6198
- Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
- Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
- Paikkakunta: Kauniainen
Re: 159 ikkunat ja takaluukku avautuu itsestään
Vaan toimiihan ne akkunat sillä avaimen kakella melkein sadan metrin päästäkin?
- PetteriL
- Viestit: 11
- Liittynyt: 30 Elo 2016, 09:45
- Car(s): Alfa Romeo 159 JTDm 1.9
- Paikkakunta: Espoo
Re: 159 ikkunat ja takaluukku avautuu itsestään
Terve;
tänään aamulla kun kotipihassa auton (159 farmari, -10) luokse pääsin, niin kaikki sivulasit olivat auki.
Varmistan vaan, että onko siis niin, että pitkä avauspainallus kaukosäätimestä avaa ikkunat? Kuinka pitkä?
Autossa oli sen verran lämmin (sisätilan lämppäri päällä) eikä penkit yhtään kosteat, joten virhepainallus juuri ennen autolle tuloa voisi olla hyvinkin mahdollinen selitys... Ensireaktio oli kyllä aikamoinen pelästys, kun huomasi pimeällä ja märällä pihalla ikkunoiden olevan auki.

- LAX
- Viestit: 83
- Liittynyt: 04 Kesä 2011, 17:56
- Car(s): Giulietta
159 2.4 JTDm q-tronic,
ex: 159 SW 1.9 JTDm
Re: 159 ikkunat ja takaluukku avautuu itsestään
Kyllä, ikkunat aukeaa pitkällä painauksella, oisko noin 5sek.PetteriL kirjoitti:Terve;