FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Alfoista

Valvoja: Moderators

Vastaa Viestiin
MetroAlfa
Viestit: 130
Liittynyt: 28 Syys 2016, 21:28
Car(s): Giulietta 170hv 2011
Paikkakunta: Naantali

FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja MetroAlfa »

Ciao,

Pian tulee Stelvio suomeen ja pääsin onnekkaana tutustumaan Stelvioon Italiassa viime viikolla.

Stelviossa huokui samoja hienouksia kun mitä Giuliassa olen havainnut. Ajodynamiikka ja ohjauksen keveys sai minut jopa yllättymään. Ei tuntunut mitenkään isolta autolta (vaikka Stelvion koko tosiaan yllätti myös) ja ottia mutkat yhtä hienosta kun Giulia. Ajeltiin pieniä tietä peräti 180km/h ja FCA:n testi kuskit käski painaan kaasua, eli luottuoa oli ajohallintaan (ja tyhminä jopa muhun). Testasimme 210hv aika liki vakiovarusteisia dieseleitä. Äkkijarrutus testissä luulin että niskani meni hetken pois sijoiltaan ja peräti 100kmh vauhdista ei mennyt montaa silmän räpäytystä kun oli pysähtynyt.

Auto tuntui hyvinkin laadukkaalta ja pääsimme siinä samalla testaamaan kilpailioita, Q3, GLC ja X5. Luottakaa ihmiset automyyjän sanoihin mutta oli ylivoimaisesti ajomukavuudeltaan, nopeudeltaan ja laadultaan parempia kun perusvarusteiset kilpailijat. Stelvio tuntui kaikista sporttiselta verrattuna muihin ja sitä siinä on haettu.

Vedettiin siinä hiukan offroadia, auto pärjäsi hienosti ja 20cm maanvaralla pärjäsi hyvin. Ehkä oli vähän jämäkkä alusta mutta otti pehmeästi silti töyssyt vastaan.

Auto oli kooltaan kuten sanoin yllättävän suuri ja todella tilava. Suosittelen Stelviota testaamaan, se on todellakin kokemuksen arvoinen nähdä miten ovat saaneet suuren auton tuntumaan näinkin sporttiselta.

Kyselkää jos on kysyttävää :)

Avatar
juuuso
Viestit: 781
Liittynyt: 30 Huhti 2006, 20:25
Car(s): Das Auto ja Punto
-
Aiemmin: 939, 940, 939, 937
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja juuuso »

Kiitokset raportista!

Suomen hinnasto julkistetaan kai joskus pääsiäisen tienoilla?

Avatar
lerppu
Viestit: 4081
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Ei Alfaa Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS
Paikkakunta: Metsälä

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja lerppu »

Kiitos myös puolestani tiedotuksesta. Bensakoneisen hinta ratkaisee nyt paljon.

Avatar
Eero
Viestit: 2584
Liittynyt: 02 Elo 2010, 20:45
Car(s): 75 Turbo America -88
156 SW 2,4 JTD -00
Paikkakunta: Janakkala

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja Eero »

Vappuna koeajettavissa espoossa 8)
Alfa Romeo 75: It may look like a brick, but drives like a ballerina

Avatar
Tazio
Viestit: 3123
Liittynyt: 11 Maalis 2003, 11:00
Car(s): Alfa Romeo Giulia Super '69
Alfa Romeo GTV 2.0 '86
Alfa Romeo 156 JTS '02

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja Tazio »

Kiitoksia raportista!

Tuossa kun noita off-road ominaisuuksia kehuttiin, niin tuossa sitten ennakkotiedoista poiketen onkin runko, manualli ja low-range? Tai ainakin se low-range? :) :)

-Tazio

MetroAlfa
Viestit: 130
Liittynyt: 28 Syys 2016, 21:28
Car(s): Giulietta 170hv 2011
Paikkakunta: Naantali

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja MetroAlfa »

Eipäs mitään, yritän laittaa kuvia kun saan aikaiseksi.

Hintoja ei ole vielä laskettu, mutta maahantuojalle vinkattiin että ennakkohinnasto olisi kätevä. Sanotaan että ei pitäisi poikkea kilpailijoitten alkaen hinnastosta. Hinnasto pitäisi saada julki Huhtikuun loppu puolella, toivottavasti hieman ennen.

Ei muuta kun koeajamaan Espooseen mikäli on sieltä päin kotoisin, hyviä tyyppejä sielä Aritassa. Mut jos on Turkkusesta niin tervetuloa tänne, myös Vapun tienoilla toivottavasti meillä oma vehje <3

Tazio mistä luit tuon? Voitko linkata :)

Avatar
Garmund
Viestit: 1904
Liittynyt: 12 Elo 2012, 23:44
Car(s): Crosswagon Q4 -05
ja muutama harrastealfa
Paikkakunta: K-Häme/Helsinki

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja Garmund »

Taisi mennä Tazion huumori huti.:) Eli siis kun puhutaan maasto-ominaisuuksista Tazio taisi meinata että silloin pitäisi olla erillisrungolla oleva, manuaalivaihteisto(vaikka automaatti taitaa kyllä olla maastossa parempi...) ja alennusvaihteisto.
Suoraan vaan suoraa

MetroAlfa
Viestit: 130
Liittynyt: 28 Syys 2016, 21:28
Car(s): Giulietta 170hv 2011
Paikkakunta: Naantali

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja MetroAlfa »

Garmund kirjoitti:Taisi mennä Tazion huumori huti.:) Eli siis kun puhutaan maasto-ominaisuuksista Tazio taisi meinata että silloin pitäisi olla erillisrungolla oleva, manuaalivaihteisto(vaikka automaatti taitaa kyllä olla maastossa parempi...) ja alennusvaihteisto.
Haha no meni vähä ohi. Luin kiireellisen työpäivän keskellä kommentin :drinking:

No ei se mikään Defenderi ole mutta kehuin vain että otti töyssyt mukavasti myös maastossa.. Eli siis pärjää suomen mökki teillä ihan kivasta :D Sporttinen SUV:hän se on.

Avatar
-Oksid-
Viestit: 254
Liittynyt: 03 Syys 2016, 21:14
Car(s): Ajossa: Abarth 595 turismo ”70th Anniversary” ’19
Mennyt: Alfa Romeo Giulia Diesel AT8 Super '16

Ennen sitä: erinäisiä ajoneuvoja
Paikkakunta: Kotka

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja -Oksid- »

Onkos tällä mahdollisuuksi (dieselinä lähinnä) leasing-markkinoilla, hinnat ja sitä kautta täys-/käyttöedut selviävät, onko kyseilyitä ollut Stelviosta / Giuliasta?

Itse en etuautoilijoihin kuulu (enkä niiden koukeroista sen kummemmin tiedä) mutta mitä tuota firman kalustoa olen katsellut niin aika paljon on rivissä tätä SUV-luokan menijää, Tiguania, Q3/Q5:ttä, X1/X3:ttä ja jopa yksi Panamera, liisareina. Ja Skodalta juuri tullut ulos Kodiaq josta varustelluimmat diesel-automaatti-nelikot pyörivät siellä 50kE hujakoilla.

MetroAlfa
Viestit: 130
Liittynyt: 28 Syys 2016, 21:28
Car(s): Giulietta 170hv 2011
Paikkakunta: Naantali

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja MetroAlfa »

-Oksid- kirjoitti:Onkos tällä mahdollisuuksi (dieselinä lähinnä) leasing-markkinoilla, hinnat ja sitä kautta täys-/käyttöedut selviävät, onko kyseilyitä ollut Stelviosta / Giuliasta?

Itse en etuautoilijoihin kuulu (enkä niiden koukeroista sen kummemmin tiedä) mutta mitä tuota firman kalustoa olen katsellut niin aika paljon on rivissä tätä SUV-luokan menijää, Tiguania, Q3/Q5:ttä, X1/X3:ttä ja jopa yksi Panamera, liisareina. Ja Skodalta juuri tullut ulos Kodiaq josta varustelluimmat diesel-automaatti-nelikot pyörivät siellä 50kE hujakoilla.
Ciao. Siihen juuri tulee olemaan maahantuojalta suuri panostus. Dieselin päästöarvot on myös sen verran alhaiset että sopii siihen kategoriaan mainiosti. FCA Fleet Services on siis maahantuojan oma leasing firma ketä tätä hoitaa, mm Giuliaan löytyy myös, mutta uskon Stelvion olevan parempi vaihtoehto.

Kaesar
Viestit: 34
Liittynyt: 03 Elo 2013, 22:26
Car(s): Ex: Alfa Romeo 159 2.4 JTDM Q-tronic

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja Kaesar »

MetroAlfa: Ei ole varmasti mitenkään teikäläisen vastuualuetta, mutta saisiko sun kautta palautetta tuonne maahantuojalle, että tuo AlfaRomeo.fi sivusto on aivan hirveetä lasinsiruripulia, joka ei varmastikkaan palvele yhtäkään nykyistä asiakasta, tai potentiaalista uutta asiakasta. Ja sivuilta ladattavista dokumenteista (lähinnä hinnasto), voisi olla jokaiselle mallille oma tiedostonsa. Koitin hakea Giulian hinnastoa, löysin linkin Giulian kuvan alta jossa luki hinnasto, niin näytölle avautuu Alfa Romeo hinnasto, jossa ensimmäisenä Giulietan hinnat. Tässä kohtaa suljin jo kyseisen sivun ja epäilin, olinko painanut väärää nappia ja avannut vahingossa Giulietan hinnaston. En ollut, vaan hinnastot tosiaan ovat kaikille malleille saman tiedoston takana. Aaaarrgh, oikeastaan, lähetän tämän palautteen suoraan maahantuojalle. Rupesi niin paljon ärsyttämään.

Pakko lisätä vielä tämä: Vaikka ollaan kuinka Italialaisen automerkin sivuilla ja vedotaan tunteisiin ja estetiikkaan jne. niin en silti ymmärrä tätä. Valtisen loogisesti (ensimmäistä kertaa kyseisellä sivulla) kohdan Mallit --> Giulia. Jes, pääsen varmaankin nyt kätevästi käsiksi auton ominaisuuksiin, hinnastoihin, KUNNON konfiguraattoriin. NOOOOOT, mun pitää valita yllätynkö vai lumoudunko. Eikä harmaintakaan aavistusta siitä, mitä tulevan pitää klikkaan sitten kumpaa vaihtoehtoa tahansa. Alkaako jokin Pavarotti laulamaan operaa ja lumoudun, vai saanko yllättäen talvirengaspaketti-kupongin. Mobiilisivustoa en edes uskalla kokeilla. Eikä mulla oikeastaan muuta.

Tämä vielä: Äijä (MetroAlfa) on tehnyt hyvää työtä ja PR:ää täällä foorumilla! Pisteet siitä. Mikäli Giulia jossain kohtaa menee tilaukseen, tai jokin muu uusi Alfa, niin tulen varmasti kanssasi tekemään kauppoja.

Prkl

Niin ja sori täydellinen offtopic.

Avatar
alfa 156 v6
Viestit: 5150
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 17:02
Car(s): Käyttis: QP V 4.7S
harrasteet: Alfoja + Maserati 3200 GTA + Integrale 16v
Paikkakunta: Keuruu

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja alfa 156 v6 »

Kaesar kirjoitti:MetroAlfa: Ei ole varmasti mitenkään teikäläisen vastuualuetta, mutta saisiko sun kautta palautetta tuonne maahantuojalle, että tuo AlfaRomeo.fi sivusto on aivan hirveetä lasinsiruripulia, joka ei varmastikkaan palvele yhtäkään nykyistä asiakasta, tai potentiaalista uutta asiakasta. Ja sivuilta ladattavista dokumenteista (lähinnä hinnasto), voisi olla jokaiselle mallille oma tiedostonsa. Koitin hakea Giulian hinnastoa, löysin linkin Giulian kuvan alta jossa luki hinnasto, niin näytölle avautuu Alfa Romeo hinnasto, jossa ensimmäisenä Giulietan hinnat. Tässä kohtaa suljin jo kyseisen sivun ja epäilin, olinko painanut väärää nappia ja avannut vahingossa Giulietan hinnaston. En ollut, vaan hinnastot tosiaan ovat kaikille malleille saman tiedoston takana. Aaaarrgh, oikeastaan, lähetän tämän palautteen suoraan maahantuojalle. Rupesi niin paljon ärsyttämään.

Pakko lisätä vielä tämä: Vaikka ollaan kuinka Italialaisen automerkin sivuilla ja vedotaan tunteisiin ja estetiikkaan jne. niin en silti ymmärrä tätä. Valtisen loogisesti (ensimmäistä kertaa kyseisellä sivulla) kohdan Mallit --> Giulia. Jes, pääsen varmaankin nyt kätevästi käsiksi auton ominaisuuksiin, hinnastoihin, KUNNON konfiguraattoriin. NOOOOOT, mun pitää valita yllätynkö vai lumoudunko. Eikä harmaintakaan aavistusta siitä, mitä tulevan pitää klikkaan sitten kumpaa vaihtoehtoa tahansa. Alkaako jokin Pavarotti laulamaan operaa ja lumoudun, vai saanko yllättäen talvirengaspaketti-kupongin. Mobiilisivustoa en edes uskalla kokeilla. Eikä mulla oikeastaan muuta.

Tämä vielä: Äijä (MetroAlfa) on tehnyt hyvää työtä ja PR:ää täällä foorumilla! Pisteet siitä. Mikäli Giulia jossain kohtaa menee tilaukseen, tai jokin muu uusi Alfa, niin tulen varmasti kanssasi tekemään kauppoja.

Prkl

Niin ja sori täydellinen offtopic.
+1, ihan samat tuntemukset kyllä tuosta nettisivustosta. Ei luulisi olevan vaikeata kääntää vaikka saksalainen sivusto, siellä kun homma vaikuttaisi toimivan jo paremmin???

Dam
Viestit: 126
Liittynyt: 05 Maalis 2017, 15:24
Car(s): Giulietta 2015

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja Dam »

alfa 156 v6 kirjoitti:
+1, ihan samat tuntemukset kyllä tuosta nettisivustosta. Ei luulisi olevan vaikeata kääntää vaikka saksalainen sivusto, siellä kun homma vaikuttaisi toimivan jo paremmin???
Kyllä, nuo Suomen sivut on kyllä hämmentävän masentavat. Kun vertaa vaikka Italian sivuihin missä kaikki on selkeämpää paitsi kieli ja hinnoissa varmasti on eroa. Jos jotain hyvää noista Suomen sivuista pitää sanoa niin hyvä että on edes jotkut sivut. Toivottavasti kun Stelvion Suomihinnat julkaistaan niin julkaistaan samalla samanlaiset sivustot Suomen kielellä.
MetroAlfa kirjoitti: Ciao. Siihen juuri tulee olemaan maahantuojalta suuri panostus. Dieselin päästöarvot on myös sen verran alhaiset että sopii siihen kategoriaan mainiosti. FCA Fleet Services on siis maahantuojan oma leasing firma ketä tätä hoitaa, mm Giuliaan löytyy myös, mutta uskon Stelvion olevan parempi vaihtoehto.
Täytynee sitten vain odotella niitä Suomihintoja. Muutama vuosi sitten saatiin Autokeskuksesta Jeeppeihin ja Giuliettaan huoltoleasingtarjous mikä ei kyllä herättänyt mitään kiinnostusta, valitettavasti. Tuosta toki on jo muutama vuosi :wink:

Avatar
-Oksid-
Viestit: 254
Liittynyt: 03 Syys 2016, 21:14
Car(s): Ajossa: Abarth 595 turismo ”70th Anniversary” ’19
Mennyt: Alfa Romeo Giulia Diesel AT8 Super '16

Ennen sitä: erinäisiä ajoneuvoja
Paikkakunta: Kotka

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja -Oksid- »

MetroAlfa:lle täältäkin iso käsi, harvinaista Suomessa että joku virallinen taho tiedottaa / kommentoi merkkifoorumilla. Ei varmasti ole merkin myynnin kannalta ainakaan haittaavaa mainosta.
Toisin kuin Alfan tämän hetkiset nettisivut, ne ovat suoraan sanottuna täyttä roskaa :roll:

Avatar
Pasi
Viestit: 6773
Liittynyt: 30 Tammi 2004, 07:38
Car(s): :
Crosswagon Q4 '05
156 2.5 V6 '98
--- [ EX ] ---
159 2.4 JTDm '07
156 1.8 TS SW '02
33 1.7 IE '91
155 2.0 '92
33 1.7 IE '91
156 2.5 V6 SW '03
Bravo 1.4 Tjet '08
156 2.0 JTS '02
Sprint 1.5 QV '86
156 1.6 TS '98
33 1.7 IE '91
Paikkakunta: Loviisa
Viesti:

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja Pasi »

elearn ja eper käytettäväksi kaikille tuonne nettisivuille ni juhlat alkaa!
33 IE → 156 TS → Sprint → 156 JTS → 156 V6 → 155 2.0 → 33 IE → 156 TS → 159 2.4 → 156 V6+Q4

jmi
Viestit: 1058
Liittynyt: 24 Helmi 2012, 10:12
Car(s): Alfa Romeo Stelvio vm.2017
Alfa Romeo Spider 2.0 TS vm.1997

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja jmi »

Ja Alfa Romeon asiakaspalveluun 0080025320000 soittaessa puhelu yhdistyy aina jonnekin ulkomaille vaikka virka-aikana soitettaessa pitäisi yhdistyä Suomeen, hoh hoijaa....

MetroAlfa
Viestit: 130
Liittynyt: 28 Syys 2016, 21:28
Car(s): Giulietta 170hv 2011
Paikkakunta: Naantali

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja MetroAlfa »

Kaesar kirjoitti:MetroAlfa: Ei ole varmasti mitenkään teikäläisen vastuualuetta, mutta saisiko sun kautta palautetta tuonne maahantuojalle, että tuo AlfaRomeo.fi sivusto on aivan hirveetä lasinsiruripulia, joka ei varmastikkaan palvele yhtäkään nykyistä asiakasta, tai potentiaalista uutta asiakasta. Ja sivuilta ladattavista dokumenteista (lähinnä hinnasto), voisi olla jokaiselle mallille oma tiedostonsa. Koitin hakea Giulian hinnastoa, löysin linkin Giulian kuvan alta jossa luki hinnasto, niin näytölle avautuu Alfa Romeo hinnasto, jossa ensimmäisenä Giulietan hinnat. Tässä kohtaa suljin jo kyseisen sivun ja epäilin, olinko painanut väärää nappia ja avannut vahingossa Giulietan hinnaston. En ollut, vaan hinnastot tosiaan ovat kaikille malleille saman tiedoston takana. Aaaarrgh, oikeastaan, lähetän tämän palautteen suoraan maahantuojalle. Rupesi niin paljon ärsyttämään.

Pakko lisätä vielä tämä: Vaikka ollaan kuinka Italialaisen automerkin sivuilla ja vedotaan tunteisiin ja estetiikkaan jne. niin en silti ymmärrä tätä. Valtisen loogisesti (ensimmäistä kertaa kyseisellä sivulla) kohdan Mallit --> Giulia. Jes, pääsen varmaankin nyt kätevästi käsiksi auton ominaisuuksiin, hinnastoihin, KUNNON konfiguraattoriin. NOOOOOT, mun pitää valita yllätynkö vai lumoudunko. Eikä harmaintakaan aavistusta siitä, mitä tulevan pitää klikkaan sitten kumpaa vaihtoehtoa tahansa. Alkaako jokin Pavarotti laulamaan operaa ja lumoudun, vai saanko yllättäen talvirengaspaketti-kupongin. Mobiilisivustoa en edes uskalla kokeilla. Eikä mulla oikeastaan muuta.

Tämä vielä: Äijä (MetroAlfa) on tehnyt hyvää työtä ja PR:ää täällä foorumilla! Pisteet siitä. Mikäli Giulia jossain kohtaa menee tilaukseen, tai jokin muu uusi Alfa, niin tulen varmasti kanssasi tekemään kauppoja.

Prkl

Niin ja sori täydellinen offtopic.
Ciao Kaeser... ollut järjetön hoppu joten pahoittelut viivästyneestä vastauksesta. Valituksenne on vahvasti kuultu maahantuonnissa. Stelvio koulutuspäivinä avauduttiin kaikki aivan samoista asioista. Esim toimiva konfiguraattori on työn alla, suomen eri hinnastojen (saatanan autoverot) ja meidän autoihin vaadittavat varusteet(perkeleen talvi) hidastaa prosessia. Mutta maahantuoja on hyvinkin tietoisia asiasta. Taitaa tulle ensiviikon alussa käymään jolloin otan asian puheeksi taas.

Kiitos paljon, tämä aina lohduttaa ettei työni ole mennyt hukkaan. Ja ilomielin palvelen kun se hetki koittaa :)

Alfan kotisivut on suuri ja samalla helvetin helppo askel piristää brändin imagoa. Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Asiakkaille kun esittelen Giuliaa/Alfoja niin joudun menemään saksan alfa sivujen konfiguraattoriin ja näin ei pitäisi mennä.

MetroAlfa
Viestit: 130
Liittynyt: 28 Syys 2016, 21:28
Car(s): Giulietta 170hv 2011
Paikkakunta: Naantali

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja MetroAlfa »

Kiitos Oksid lämmittää mieltä. Eiköhän oikea foorumi ole Alfoista ilmoitella juuri täällä :) Maahantuojalta myös sanoivat että tämä foorumi, ja te Alfistit ovat hyvinkin tärkeitä merkille/maahantuojalle. Ei ole myös maahantuojalta jäänyt tämä foorumi pois silmistä, teidän kommentteja, murheita ym tarkkaillaan. Joten jos valituksia on niin rohkeasti vain kirjoittakaa tänne. On yksi ketju jo olemassa missä puhutaan juuri näistä kehityksen ideoista. Sielä ovat varmasti maahantuojakin käynyt lukemassa.

Jälleen myöhästyneenä vastailen tänne. Osaako joku kertoa miten saan esim s.postin tai jonkun ilmoituksen jos joku ketjulle kirjoittaa?

Tuosta asiakaspalvelusta tuli myös mielenkiintoinen kokemus Italiassa kun käytiin sielä FCA:n asiakaspalvelu keskuksessa. Sielä yhdessä suuressa rakennuksessa yli 200 ihmistä vastailee asiakaspalveluun. Ei käy heitä kateeksi :) Mutta joo, mikäli suomen kielinen asiakaspalvelija ei kerkee vastaamaan tai on varattu, niin puhelun pitäisi siirtyä enkkua puhuvalle.

Avatar
Polforea
Viestit: 8939
Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
Car(s): 159 Berlina
335xi E90
350i DHC
99 GL 2D
33 P4
4C 1:24 TBi
Paikkakunta: Viiva-k-fisu

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja Polforea »

MetroAlfa kirjoitti:Jälleen myöhästyneenä vastailen tänne. Osaako joku kertoa miten saan esim s.postin tai jonkun ilmoituksen jos joku ketjulle kirjoittaa?
Viestiketjua lukiessa ylhäällä, "Post Reply" -napin alla on linkki "Seuraa vastauksia". Siitä klikkaamalla menee ketju seurantaan ja jos sähköpostiosoite on oikein profiilissa, pitäisi mailiin napsahtaa viesti kun ketjuun tulee viesti.
Ei mikään oo niin viisas kuin saksalainen insinööri. Tai jos on, niin se on suomalainen poliitikko.

MetroAlfa
Viestit: 130
Liittynyt: 28 Syys 2016, 21:28
Car(s): Giulietta 170hv 2011
Paikkakunta: Naantali

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja MetroAlfa »

Polforea kirjoitti:
MetroAlfa kirjoitti:Jälleen myöhästyneenä vastailen tänne. Osaako joku kertoa miten saan esim s.postin tai jonkun ilmoituksen jos joku ketjulle kirjoittaa?
Viestiketjua lukiessa ylhäällä, "Post Reply" -napin alla on linkki "Seuraa vastauksia". Siitä klikkaamalla menee ketju seurantaan ja jos sähköpostiosoite on oikein profiilissa, pitäisi mailiin napsahtaa viesti kun ketjuun tulee viesti.
Nonii, loistavaa. Thanks!

jmi
Viestit: 1058
Liittynyt: 24 Helmi 2012, 10:12
Car(s): Alfa Romeo Stelvio vm.2017
Alfa Romeo Spider 2.0 TS vm.1997

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja jmi »

Kolme kertaa tuli soitettua virka-aikana asiakaspalveluun ja aina meni ulkomaille :shock:
Kai tällaisella automerkillä voisi vielä olla suomenkielinen asiakaspalvelu, joka joskus edes vastaisi.

Uuden Giulietan kun tilasin, niin olisi ollut mukavaa että auton matkasta olisi saanut jotain tietoa. Nyt oli vaan tietoa että ensi viikolla taas pitäisi tulla, mutta mitään varmuutta ei kellään Suomessa ollut.
Ja tietysti myöhästyi kuukauden.
Aika hölmöä myös, että laiva menee Hangon ohi Vuosaareen ja sieltä tulee rekan kyydissä Hankoon. :-D
Kuljetuksessa aiheutuneen vaurion maksajasta sitten taisteltiin taas kuukauden päivät.

MetroAlfa
Viestit: 130
Liittynyt: 28 Syys 2016, 21:28
Car(s): Giulietta 170hv 2011
Paikkakunta: Naantali

Re: FCA:n koulutuspäivän kokemuksia Stelviosta

Viesti Kirjoittaja MetroAlfa »

jmi kirjoitti:Kolme kertaa tuli soitettua virka-aikana asiakaspalveluun ja aina meni ulkomaille :shock:
Kai tällaisella automerkillä voisi vielä olla suomenkielinen asiakaspalvelu, joka joskus edes vastaisi.

Uuden Giulietan kun tilasin, niin olisi ollut mukavaa että auton matkasta olisi saanut jotain tietoa. Nyt oli vaan tietoa että ensi viikolla taas pitäisi tulla, mutta mitään varmuutta ei kellään Suomessa ollut.
Ja tietysti myöhästyi kuukauden.
Aika hölmöä myös, että laiva menee Hangon ohi Vuosaareen ja sieltä tulee rekan kyydissä Hankoon. :-D
Kuljetuksessa aiheutuneen vaurion maksajasta sitten taisteltiin taas kuukauden päivät.
Nyt on kyllä suomen kielinen asiakaspalvelu, tai kyseissä asiakaspalvelu pisteessä. Ei aina tietysti ole paikalla jolloin siirtyy enkkua puhuvalle. Juu on myös meillä vastaava harmi päällä yhden kyseisen Giulian tilauksessa. Järjestelmät antavat todella huonosti infoa tarkasta sijannista. Tähän saisi kehitystä tulla. Mutta sitten taas jos myyjä on aktiivinen ja soittelee oikeille tahoille niin kyllä sieltä hieman paremmi infon saa. Hmm, mikäli jälleenmyyjä olisi havainnut naarmut auton tulleessa omalle tontille, niin olisi saanut asian hoidettu. Ei tämä kyllä helppoa ole kun kyseessä saatta välillä olla ihan mikronaarmuja, mutta neuvona annan myös omille asiakkaille että katso auton tarkkaa läpi kun sitä noutaa, asiakkaala on aina tarkempi silmä :)

Vastaa Viestiin