LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Lancia Club Finlandin perinteinen Lumipalloralli järjestetään myös tänä talvena edellisten vuosien tapaan, paikkana tänäkin vuonna Jämsän Koskenpää ja ajankohtana lauantaina 18. päivä helmikuuta.
(Ja ei, ei ole historic-rallien kanssa päällekkäin. )
Mukana lämpimästi kutsuttuina myös GFF ja CARF.
Rata-ajat ja käytännön järjestelyt ovat säävaraukset huomioiden samat kuin viime vuonnakin, mutta palataan tarvittaessa yksityiskohtiin vielä myöhemmin.
Huomioikaa siis autotalleissanne, että talviajokin valmistumisen dedis on tänä talvena 18.2.2017!
Normaaliin tieliikenteeseen hyväksytyille renkaille on käytössä maarata, ja jos säät sallivat, niin jääradalle on voinut mennä piikkirenkaillakin. Viime vuonnahan olikin onni myötä.
Ajelut aloitetaan siinä puolenpäivän aikoihin.
Koko viikonlopun paketti on lähestymistapana tietenkin se suositeltavin, niin välttyy aikaisilta aamuherätyksiltä ja voi osallistua jälkipeleihin!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Eli teksti lähes suoraan kopsattu Villen viestistä, ja tosiaankin koitettu sumplia noita päällekkäisyyksiä ja ajankohta että tuo jääratakin olisi olemassa vakiokamppeille(kin).
Hupia tästä helpolla, ja paikallaolleet kuvion tietävätkin.
Lisätietoa:
http://fiatforum.fi/viewtopic.php?f=11&t=38137
Kari Lötjönen
LanciaClubFinland

- Keltsi
- Viestit: 1683
- Liittynyt: 14 Kesä 2004, 21:33
- Car(s): 155 Q4, 156 2.4 JTD 10V, 156 GTA, 164 TB, B5 Qt
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Vierin Villen Fiatforumille kirjoittaman päivityksen mukaan jään paksuus 40cm, joten hyvältä näyttä jääradankin osalta Vielä kuin vanhat piikkirenkaat mahtuisivat pyörimään Unon alla
Majoitus on varattu pe-su, eli pitkän kaavan mukaan on tarkoitus mennä. AuliJ lupautui kartturiksi niin ei tarvitse yksin ajella näitä siirtymiä

"No smoke => no power => no hope"
- Albertolli
- Viestit: 4181
- Liittynyt: 08 Joulu 2011, 10:22
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
75 onkin jo oikeilla kulmilla, mutta ajoon sitä ei kyllä saa perjantai-illan aikana näperrettyä.
Yritys olisi mennä koko viikonlopuksi mökille ja lauantaina poiketa paikanpäällä käyttiksellä.

Kyllä isin silmäpusseihin mahtuu!
-
- Viestit: 2440
- Liittynyt: 18 Loka 2014, 09:42
- Car(s): 156 2.0 JTS SW -02, Lancia Prisma Integrale -91
- Paikkakunta: Tuulos
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
^^ Viime vuonna Polforea opetti mulle uusia ajotyylejä BMW:llä.....
Ikävätkin tosiasiat tarjoavat paremman lähtökohdan maailman rakentamiseen kuin niiden kieltäminen.
- Polforea
- Viestit: 8939
- Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
- Car(s): 159 Berlina
335xi E90
350i DHC
99 GL 2D
33 P4
4C 1:24 TBi - Paikkakunta: Viiva-k-fisu
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Viimeinenkin muuttuja ratkottu, meikä on messissä. Bröm bröm.
Ei mikään oo niin viisas kuin saksalainen insinööri. Tai jos on, niin se on suomalainen poliitikko.
- Tärjätom
- Viestit: 211
- Liittynyt: 01 Loka 2008, 22:28
- Car(s): Alfa Romeo Alfetta GTV-85 ->Supercharged GTV6
- Paikkakunta: Terjärv
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Renkaat haettu ja huone varattu. Toivotaan että jäärata on kunnossa, muuten piikkirenkaat oli vuoden huonoin ostos.
- Garmund
- Viestit: 1904
- Liittynyt: 12 Elo 2012, 23:44
- Car(s): Crosswagon Q4 -05
ja muutama harrastealfa - Paikkakunta: K-Häme/Helsinki
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Majoitus varattu. Saisi kyllä olla crosswagon paremmin huollettu ennen reissua...
Saa nähdä ehtiikö(kylmänä) vinkuvalle apulaitehihnalle vielä jotain tehdä.

Suoraan vaan suoraa
- Keltsi
- Viestit: 1683
- Liittynyt: 14 Kesä 2004, 21:33
- Car(s): 155 Q4, 156 2.4 JTD 10V, 156 GTA, 164 TB, B5 Qt
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Villen tilanne päivitys fiatfoorumilta: Soittelin varmistellakseni majoitusta, ja kysäisin asiaa - vaikuttais ettei siellä mitään lämpöaaltoa ole edes ollut ja muutekin kuulemma tuolla jäällä pystytään ajamaan tästä vähintään kuukausi eteenpäin, sen verran hyvä on tilanne...
"No smoke => no power => no hope"
- banditbusa
- Viestit: 805
- Liittynyt: 13 Touko 2013, 08:53
- Car(s): Alfa Romeo 159 2.2 JTS
Alfa Romeo 156 2,5 24v Q-system
Alfa Romeo 156 2.0 TS SW
ex-Alfa Romeo 156 1,8 ts - Paikkakunta: Jämsänkoski
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Lauantaina ois kans tarkoitus tulla paikalla pyörähtään.
- AuliJ
- Viestit: 461
- Liittynyt: 15 Kesä 2005, 23:47
- Car(s): Giulietta 2.0 JTDm -12
156 2.5 V6 -98
MB CLK 500 - 03
ex 33 16V -90
ex BMW 518i -85 - Paikkakunta: Vantaa
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Nyt starttasi kolmen auton letka Hämeenlinnasta kohti Koskenpäätä
- Albertolli
- Viestit: 4181
- Liittynyt: 08 Joulu 2011, 10:22
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Ja me päästiin nyt matkaan. Aapiskukossa seuraava pysähdys sapuskan merkeissä.
Kyllä isin silmäpusseihin mahtuu!
- Tiige
- Viestit: 2305
- Liittynyt: 07 Tammi 2005, 10:50
- Car(s): GT 3.2 Q2
GTV TB
Stelvio 2.2 Q4 (vaimon) - Paikkakunta: Turenki
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Tulossa huomenna!
ex. 159 V6, 156 V6, Spider V6, 164 Q4, 156 V6, 75 TS, 75 TC, 164 TS, Alfetta
- Eero
- Viestit: 2584
- Liittynyt: 02 Elo 2010, 20:45
- Car(s): 75 Turbo America -88
156 SW 2,4 JTD -00 - Paikkakunta: Janakkala
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
^ Kuin myös. Aamulla suunnataan 33:n nokka kohti suuria seikkailuja.
Alfa Romeo 75: It may look like a brick, but drives like a ballerina
- KJS
- Viestit: 4670
- Liittynyt: 03 Tammi 2004, 18:55
- Car(s): 1.3 TC, 1.3 Boxer, 1.6 TC, 6C TB, 2.0 CRDi, 2.2 TDCi, D3
- Paikkakunta: Nokia
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Ajatus olisi huomenna poiketa, vaikka mitään, millä radalle viitsisi mennä, ei tällä hetkellä ole....
Alfaholismia vuodesta 2001
- Polforea
- Viestit: 8939
- Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
- Car(s): 159 Berlina
335xi E90
350i DHC
99 GL 2D
33 P4
4C 1:24 TBi - Paikkakunta: Viiva-k-fisu
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Meinaat kävellä paikalle?
Ei mikään oo niin viisas kuin saksalainen insinööri. Tai jos on, niin se on suomalainen poliitikko.
- Alfissimo
- Viestit: 8307
- Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
- Car(s): Arkeen 147 2.0
Pyhään kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x4 - Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Laulussakin sanotaan: oi kunpa oisin voinut olla mukana...
Kele, järjestelykysymyksiähän nämä, mutta aina ei vaan osu

Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
No eipä se nyt vielä myöhäistä ole, vielä ehtii aivan hyvin.
- Albertolli
- Viestit: 4181
- Liittynyt: 08 Joulu 2011, 10:22
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Kiitokset tosiaan LCF:lle. Kivaa oli, vaikka sutivat pyörät olivatkin väärässä päässä autoa. Ja kyllähän Polforean tarjoama avoautokyyti vei kokemuksen uudelle tasolle
Nyt sulattelemaan Jämsän parasta pitsaa ja sitten talliin 75:n kimppuun.
Nyt sulattelemaan Jämsän parasta pitsaa ja sitten talliin 75:n kimppuun.
Kyllä isin silmäpusseihin mahtuu!
- alfa 156 v6
- Viestit: 5150
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 17:02
- Car(s): Käyttis: QP V 4.7S
harrasteet: Alfoja + Maserati 3200 GTA + Integrale 16v - Paikkakunta: Keuruu
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Hauskaa oli kyllä 75:sta ulkoiluttaa jäällä
- KJS
- Viestit: 4670
- Liittynyt: 03 Tammi 2004, 18:55
- Car(s): 1.3 TC, 1.3 Boxer, 1.6 TC, 6C TB, 2.0 CRDi, 2.2 TDCi, D3
- Paikkakunta: Nokia
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Taas helvetillinen kuume saada joku tehokas nelikko, jossa ei ole turhaa elektroniikkahärpäkettä, vaan missä luisua säädetään nilkalla ja hartioilla
Alfaholismia vuodesta 2001
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Kiitos.
Annoin kaikkeni, autoa sekuntiakaan säälimättä. Vähän ruosteessa kun etelässä ole ollut talvea mut mukava oli harjoitella et miten sitä edettiinkään ovi edellä ilman pitoa..
Kuvia vain jakoon kun niitä ilmestyy.
Oli todella hauskaa.
Jaaha, piikkirenkaita kalastamaan.
edit:
Oli pakko ikuistaa jääradalla avoauton kanssa, katto ja ikkunat alhaalla. Thanks Polforea.
Annoin kaikkeni, autoa sekuntiakaan säälimättä. Vähän ruosteessa kun etelässä ole ollut talvea mut mukava oli harjoitella et miten sitä edettiinkään ovi edellä ilman pitoa..
Kuvia vain jakoon kun niitä ilmestyy.
Oli todella hauskaa.
Jaaha, piikkirenkaita kalastamaan.
edit:
Oli pakko ikuistaa jääradalla avoauton kanssa, katto ja ikkunat alhaalla. Thanks Polforea.
-
- Viestit: 2440
- Liittynyt: 18 Loka 2014, 09:42
- Car(s): 156 2.0 JTS SW -02, Lancia Prisma Integrale -91
- Paikkakunta: Tuulos
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
..ja sillä avolla tahkottiin koko päivä katto alhaalla.
Ikävätkin tosiasiat tarjoavat paremman lähtökohdan maailman rakentamiseen kuin niiden kieltäminen.
- Eero
- Viestit: 2584
- Liittynyt: 02 Elo 2010, 20:45
- Car(s): 75 Turbo America -88
156 SW 2,4 JTD -00 - Paikkakunta: Janakkala
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
^^ Subben meno oli kyllä vauhdikasta ja äänetkin oli varsin maukkaat.
Olihan paras "ulkoilupäivä" poitsun kanssa tänä talvena. Hurjan hauskaa hommaa ja leppoisa meininki muutenkin. 33 sai tuta ~70km jäärataa ja hienosti meni. Siviilinastat puri ihan kohtuullisesti ja koppero oli tosi tasapainoinen ajettava. En onnistunut spinnaamaan kertaakaan, vaikka yritystä riitti
Kiitokset järjestäjille sekä Polforealle että Tärjatomille kyydityksestä. Avoauto sopii mainiosti jääradalle ja Tomin GTV:n vauhti oli kyllä ihan omaa luokkaansa.
Olihan paras "ulkoilupäivä" poitsun kanssa tänä talvena. Hurjan hauskaa hommaa ja leppoisa meininki muutenkin. 33 sai tuta ~70km jäärataa ja hienosti meni. Siviilinastat puri ihan kohtuullisesti ja koppero oli tosi tasapainoinen ajettava. En onnistunut spinnaamaan kertaakaan, vaikka yritystä riitti
Kiitokset järjestäjille sekä Polforealle että Tärjatomille kyydityksestä. Avoauto sopii mainiosti jääradalle ja Tomin GTV:n vauhti oli kyllä ihan omaa luokkaansa.
Alfa Romeo 75: It may look like a brick, but drives like a ballerina
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
No tuota.. Ei se kyllä ollut, en missään vaiheessa pyrkinyt menemään nopeasti, koska rata oli aivan liian liukas siviilirenkailla siihen.Eero kirjoitti:^^ Subben meno oli kyllä vauhdikasta
Hain vain hauskuuskerrointa, jota kyllä piisasi.
- Eero
- Viestit: 2584
- Liittynyt: 02 Elo 2010, 20:45
- Car(s): 75 Turbo America -88
156 SW 2,4 JTD -00 - Paikkakunta: Janakkala
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Niin, vauhti ja nopeus on usein kaksi eri asiaa. Sen sai tänään itsekkin kokea Meno tuntui vauhdikkaalta, vaikkakaan ei nopealta.Shakal kirjoitti:No tuota.. Ei se kyllä ollut, en missään vaiheessa pyrkinyt menemään nopeasti, koska rata oli aivan liian liukas siviilirenkailla siihen.Eero kirjoitti:^^ Subben meno oli kyllä vauhdikasta
Hain vain hauskuuskerrointa, jota kyllä piisasi.
Alfa Romeo 75: It may look like a brick, but drives like a ballerina
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Mut kyllä se 33 hienosti sen varikkomutkan aina taittoi, koko ladun käyttäen.Eero kirjoitti:Niin, vauhti ja nopeus on usein kaksi eri asiaa. Sen sai tänään itsekkin kokea Meno tuntui vauhdikkaalta, vaikkakaan ei nopealta.
- Tiige
- Viestit: 2305
- Liittynyt: 07 Tammi 2005, 10:50
- Car(s): GT 3.2 Q2
GTV TB
Stelvio 2.2 Q4 (vaimon) - Paikkakunta: Turenki
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Oli todella hauska päivä! Yllättävän kivaa oli GT:lläkin kun oli leveetä ja nopeeta latua mitä painaa. Alustasetuppi on nyt sellainen että kääntyy liukkaallakin hyvin eikä puske pahasti. VDC kyllä esti näyttävämmät sladit. Loppupäivästä vierestä seuranneena sen olisi näköjään saanut pois päältä parissa minuutissa. Rattiakselin alamuovi irti ja ratin asentoanturin liitin irti.
Shakalin kyydissä oli sitten vähän enemmän sitä rytinää, pauketta, menoa ja meininkiä! Polforean kyydissä taas pitkää rauhallista sladia katto alhaalla pipo hulmuten. Iso kiitos molemmille!
Shakalin kyydissä oli sitten vähän enemmän sitä rytinää, pauketta, menoa ja meininkiä! Polforean kyydissä taas pitkää rauhallista sladia katto alhaalla pipo hulmuten. Iso kiitos molemmille!
ex. 159 V6, 156 V6, Spider V6, 164 Q4, 156 V6, 75 TS, 75 TC, 164 TS, Alfetta
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Ilo oli 100% minun.
Oli kyllä Tiigen kanssa melko naurunraikuvia kierroksia.
Oli kyllä Tiigen kanssa melko naurunraikuvia kierroksia.
- Eero
- Viestit: 2584
- Liittynyt: 02 Elo 2010, 20:45
- Car(s): 75 Turbo America -88
156 SW 2,4 JTD -00 - Paikkakunta: Janakkala
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Joo, vasemman jalan jarrulla tuolla saa aikaan varsin näyttäviä ajolinjoja. Kerrankin oli riittävästi tilaa ja mahdollisuus reenata sen käyttöä.Shakal kirjoitti: Mut kyllä se 33 hienosti sen varikkomutkan aina taittoi, koko ladun käyttäen.
Alfa Romeo 75: It may look like a brick, but drives like a ballerina
- pitkämies
- Viestit: 2457
- Liittynyt: 04 Heinä 2007, 17:49
- Car(s): ....................
- Maserati 222 SE
- Maserati Quattroporte
- Lancia Thesis
- Jaguar XJR
- Saab 9-5 2.0 Turbo - Paikkakunta: Tampere
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Oli mukavaa poiketa ekan kerran paikalla! Aina ollut jotain "estettä" sun muuta mutinaa.....Rento meininki, komea ilma ja taas löytyi kasvot muutamalle nimimerkille. Yrittivät saada Thesiksen jäälle mutta kieltäydyin!..(nössö... ) Ei viitsi moista öljytankkeria pitää liikkuvana keilana muille....
"En kourinut...Autoin vain ala-selästä!"....
- Polforea
- Viestit: 8939
- Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
- Car(s): 159 Berlina
335xi E90
350i DHC
99 GL 2D
33 P4
4C 1:24 TBi - Paikkakunta: Viiva-k-fisu
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Kiitokset järjestäjille. On se vaan ihan pirun kivaa kiertää rataa vaikka touchi onkin hakusassa ja spinnailtua tuli aika paljonkin. TVR lukkoperänsä kanssa on paljon helpompi laite ruisailla kylki edellä, kun yllättelee vähemmän. Eikä hauskuus loppunut siihen kun rata liputettiin sulki, vaan ilta jatkui saunan, paljun, syöminkien sekä vielä pitkällisen höpinätuokion merkeissä.
Edit: ai niin, ajotieturin statistiikat - 117km, keskinopeus 42,9km/h, keskikulutus 22,2l/100km.
Nooo, ajoin mä kymmenkunta kierrosta katto päällä. Oli pakko kokeilla että vaikuttaako se käytökseen, kun auton painopiste muuttuu silminnähtävästi (takajousituksen korkeus muuttuu - ehkä voisi harkita jousijumppaa). Ei mainittavasti vaikuta, katto päälläkin näki vastaantulijoitasämpy kirjoitti:..ja sillä avolla tahkottiin koko päivä katto alhaalla.
Edit: ai niin, ajotieturin statistiikat - 117km, keskinopeus 42,9km/h, keskikulutus 22,2l/100km.
Ei mikään oo niin viisas kuin saksalainen insinööri. Tai jos on, niin se on suomalainen poliitikko.
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
https://www.youtube.com/watch?v=TvWVmHAug5U
Toveri Tiigen puhelimella kuvatut videoinnit koosteena omista lumpparoinneista.
Toveri Tiigen puhelimella kuvatut videoinnit koosteena omista lumpparoinneista.
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Kiva että porukka viihtyi ja sellaiseksi tapahtumaksi tuo on tarkoitettukin.
Jääradalla tosiankin tuli itsekin pörrättyä ja todettua että coupe taittuu farkkua paremmin kaasulla mutkaan missä varmaan auttaa coupen lyhkäisempi akseliväli.
Maaratakin oli tosi hyvässä hapessa mutta siellä taisi ajajat olla vähissä.
Ja kiitokset vielä kyydityksestä subarulla, siinä oli kyllä hauskuuskerroin korkealla.
Saunaankin kaikki taisivat ehtiä mutta tätitaivas jäi tilaamatta.
Revontulia tosin oli pe-la välisenä iltana näkynyt.
Iltasella junioriosasto piti jutuista/viihdykkeistä huolen ja setäosasto siirtyi hyvissä ajoissa untem maille.
Kari

Kiitos. Olin kyllä tavan loppu noilla viimeisillä kierroksilla. Paluumatka kotiin oli melko.. rauhallinen.A Bart kirjoitti: Ja kiitokset vielä kyydityksestä subarulla, siinä oli kyllä hauskuuskerroin korkealla.
- AuliJ
- Viestit: 461
- Liittynyt: 15 Kesä 2005, 23:47
- Car(s): Giulietta 2.0 JTDm -12
156 2.5 V6 -98
MB CLK 500 - 03
ex 33 16V -90
ex BMW 518i -85 - Paikkakunta: Vantaa
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Kiitos myös omasta puolestani tapahtuman järjestäjille ja kaikille kanssarällästäjille! Ihan huippukivaa oli jälleen
Rataa tuli kierrettyä ihan kiitettävästi sekä kuskina että kyytiläisenä. Iso kiitos Keltsille Unon lainasta ja hyvästä ajo-opastuksesta! Siviilinastoilla mun meno oli todellista räpeltämistä ja vauhtia ei löytynyt millään, mutta pidemmillä piikeillä homma alkoi luonnistua ja mutkatkin taittuivat jo melko mukavasti
Lauantai-illan jälkilöylyt olivat hilpeät ja hyvässä seurassa viihdyttiin pitkälle aamun pikkutunneille saakka
Harmiksemme perjantaiyön revontulet jäivät näkemättä, kun pöljät emme tajunneet mennä ulos ihmettelemään
Rataa tuli kierrettyä ihan kiitettävästi sekä kuskina että kyytiläisenä. Iso kiitos Keltsille Unon lainasta ja hyvästä ajo-opastuksesta! Siviilinastoilla mun meno oli todellista räpeltämistä ja vauhtia ei löytynyt millään, mutta pidemmillä piikeillä homma alkoi luonnistua ja mutkatkin taittuivat jo melko mukavasti
Lauantai-illan jälkilöylyt olivat hilpeät ja hyvässä seurassa viihdyttiin pitkälle aamun pikkutunneille saakka
Harmiksemme perjantaiyön revontulet jäivät näkemättä, kun pöljät emme tajunneet mennä ulos ihmettelemään
- alfa 156 v6
- Viestit: 5150
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 17:02
- Car(s): Käyttis: QP V 4.7S
harrasteet: Alfoja + Maserati 3200 GTA + Integrale 16v - Paikkakunta: Keuruu
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Ei kellään kuvia tapahtumasta ole esille laittaa? Aika moni tuolla näkyi fotoavan mutta tuliko mitään julkaisukelpoista?
- Polforea
- Viestit: 8939
- Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
- Car(s): 159 Berlina
335xi E90
350i DHC
99 GL 2D
33 P4
4C 1:24 TBi - Paikkakunta: Viiva-k-fisu
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
^On mulla jotain, mutta tarttee pitää pieni esikarsinta.
Ei mikään oo niin viisas kuin saksalainen insinööri. Tai jos on, niin se on suomalainen poliitikko.
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Juu, niin tarvii, eihän me tämmösiä kuvia voida julkaistaPolforea kirjoitti:^On mulla jotain, mutta tarttee pitää pieni esikarsinta.
- Liitteet
-
- Hupsista.jpg
- (42.9 KiB) Tiedosto ladattu 6954 kertaa
- Polforea
- Viestit: 8939
- Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
- Car(s): 159 Berlina
335xi E90
350i DHC
99 GL 2D
33 P4
4C 1:24 TBi - Paikkakunta: Viiva-k-fisu
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Joo, kyllä vähän sietäisi olla terävämpiä
Hämmentävän paljon oli kyllä vastaantulijoita 1-suuntaisella radalla...
Hämmentävän paljon oli kyllä vastaantulijoita 1-suuntaisella radalla...
Ei mikään oo niin viisas kuin saksalainen insinööri. Tai jos on, niin se on suomalainen poliitikko.
- Alfissimo
- Viestit: 8307
- Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
- Car(s): Arkeen 147 2.0
Pyhään kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x4 - Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Kyllä Keltsin kokemuksella luulisi osaavan oikeaan suuntaan ajaa, mutta kuva väittää muuta
Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.
- AuliJ
- Viestit: 461
- Liittynyt: 15 Kesä 2005, 23:47
- Car(s): Giulietta 2.0 JTDm -12
156 2.5 V6 -98
MB CLK 500 - 03
ex 33 16V -90
ex BMW 518i -85 - Paikkakunta: Vantaa
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Nyt ei ole kyllä varmuutta, oliko Keltsi ratissa... Hiukan tuli yllätyksenä välillä nuo vastaantulijat
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
JooAuliJ kirjoitti:Hiukan tuli yllätyksenä välillä nuo vastaantulijat
Nimim. päivän kahdesta pyörähdyksestäni toinen johtui siitä et joku tuli vastaan ja kylki edellä mentäessä ainoa konsti oli pistää liinat kiinni ja spinnata
- Garmund
- Viestit: 1904
- Liittynyt: 12 Elo 2012, 23:44
- Car(s): Crosswagon Q4 -05
ja muutama harrastealfa - Paikkakunta: K-Häme/Helsinki
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Miua taasen rehellisesti alkoi vain pelottaan. Pari spinnaamisista tuli pääsuoran jälkeisellä pikkusuoralla, kun kylki edellä mennessä tajuaa ettei ole tällä vauhdilla(ja taidolla) mitään toivoa päästä läpi seuraavaa mutkaa ja sitä vauhtia tulee kokoajan vain lisää. Siinä kun hölläsi kokonaan kaasusta ja/tai jarrutti, muuttui matkustajaksi.
Oli niin matalat penkat tuola, että crossi tuli sen pari kertaa kun niitä kokeilin ominvoimin pois.
Oli niin matalat penkat tuola, että crossi tuli sen pari kertaa kun niitä kokeilin ominvoimin pois.
Suoraan vaan suoraa
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
En ole Jeesus (saatika hyvä kuljettaja), mutta:Garmund kirjoitti:kun kylki edellä mennessä tajuaa ettei ole tällä vauhdilla(ja taidolla) mitään toivoa päästä läpi seuraavaa mutkaa ja sitä vauhtia tulee kokoajan vain lisää. Siinä kun hölläsi kokonaan kaasusta ja/tai jarrutti, muuttui matkustajaksi.
Pitää vaan sen pedaalin siellä lähempänä konehuonetta kuin kuljettajaa nelivedon kanssa, kun mennään ovi edellä. Reunoilla oli aina pitoa ja taas mentiin toisee suuntaan.
Kyllä minäkin kävin hmm.. Kerran? penkan yli Tiige kyydissä ja samoilla vauhdeilla pois Se lähtöviivaa edeltävän suoran mutka/neulansilmä oli niin jäässä et piti aloittaa kylkimyyry aina.. melko reilusti ennen mutkaa, mutta sillä kerralla kävi joku ajatusbugi (ja aivan liikaa vauhtia) ja käytiin Tiigen kanssa vähän putsaamassa lumen kanssa Imprezan pohjaa
Vasemmalla jalalla sitten painaa jarrupoljinta ja pitää sen vedon oikealla kuitenkin päällä.
- Alfissimo
- Viestit: 8307
- Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
- Car(s): Arkeen 147 2.0
Pyhään kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x4 - Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Crossi taitaa laittaa syötön poikki, jos vasurilla koittaa sitoa. Ainakin normi JTD näin tekee.
Yhtään ei harmita, ettei päässy... Eikä mul olis ollu autoakaan...
Yhtään ei harmita, ettei päässy... Eikä mul olis ollu autoakaan...
Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Alfissimo kirjoitti:Crossi taitaa laittaa syötön poikki, jos vasurilla koittaa sitoa. Ainakin normi JTD näin tekee.
- Garmund
- Viestit: 1904
- Liittynyt: 12 Elo 2012, 23:44
- Car(s): Crosswagon Q4 -05
ja muutama harrastealfa - Paikkakunta: K-Häme/Helsinki
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Jep näin tekee, seuraava idea ratin asentoanturin piuhan irroituksen jälkeen Keltsillä olikin: Josko jarruvalokatkaisimen piuhan irroitus hoitaisi tuon seuraavan huvinrajoittimenpois.Alfissimo kirjoitti:Crossi taitaa laittaa syötön poikki, jos vasurilla koittaa sitoa. Ainakin normi JTD näin tekee.
Yhtään ei harmita, ettei päässy... Eikä mul olis ollu autoakaan...
Tuon joo tuossa opin Shakal, ettei tosiaan kannata ainakaan kokonaan vetoa katkaista jos vaan mahdollista.
Crossissa häiritti kanssa kakkosella liian aikaisin vastaan tuleva rajoitin ja kolmoisella tehon puute +kolmoinen paljon 2. vaihdetta pidempi... (Siksi pitikin hidastaa turhankin paljon mutkiin leikkiessä, jottai sai kakkosella kierrokset tarpeeksi alas )
Suoraan vaan suoraa
- Tärjätom
- Viestit: 211
- Liittynyt: 01 Loka 2008, 22:28
- Car(s): Alfa Romeo Alfetta GTV-85 ->Supercharged GTV6
- Paikkakunta: Terjärv
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Lumipalloralli oli tosi hauska tapahtuma aamusta aamuun Ajoin tuplasti enemmän kuin tavallisesti CARF ratapäivillä! GTV toiminut loistavasti piikkirenkailla. Ehkä Alfacup pitäis olla vain jäällä
https://youtu.be/AatAPGr2XvA
Kiitos järjestäjille!
https://youtu.be/AatAPGr2XvA
Kiitos järjestäjille!
- Keltsi
- Viestit: 1683
- Liittynyt: 14 Kesä 2004, 21:33
- Car(s): 155 Q4, 156 2.4 JTD 10V, 156 GTA, 164 TB, B5 Qt
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Tämä viikonloppu meni kyllä nopeasti! Uno toimi hyvin ja tehot riittivät melko kivasti piikkienkin kanssa Kilometrejä tuli jääradalla lähes 150 omasta sekä AuliJ:n toimesta.
Tomille iso hatunnosto GTV:n ulkoiluttamisesta myös talvitapahtumassa!
Mukavasti oli Alfoja ja Alfisteja paikalla, hienoa!
Tomille iso hatunnosto GTV:n ulkoiluttamisesta myös talvitapahtumassa!
Mukavasti oli Alfoja ja Alfisteja paikalla, hienoa!
"No smoke => no power => no hope"
-
- Viestit: 2440
- Liittynyt: 18 Loka 2014, 09:42
- Car(s): 156 2.0 JTS SW -02, Lancia Prisma Integrale -91
- Paikkakunta: Tuulos
Re: LCF järjestää Lumipallorallin 18.2.2017
Tasaista oli joo ratakalusto. Olisko ollu 6 lanciaa 5 fiattia ja 4 alfaa ja 3 mallia "muu"?