Kävin autonäyttelyssä, kun sai ilmaista makkaraa ja halpaa pissapojannestettä. Sanoin myyjälle heti kättelyssä, että olen köyhä eikä minusta kannata välittää. Mies kääntyi kantapäillään ja sanoi muualle katsoen, että meillä ei tarvitse käsirahaa.
Makkaran lisäksi minua kiinnosti Dodge Caliber, jota eräs testejä miten sattuu* tekevä autolehti oli jättänyt viimeiseksi vertailussaan.
Ja toden totta, ei sitä Caliberia tarvinnut lähteä ajamaan. Sisällä istuessa oli kuin olisi istunut keskellä maitopurkkia. Jossain kaukana edessä oli kapea ikkuna. Ajattelin, että tätä on varmaan ohjattava sivuikkunasta. Mutta ei siitäkään nähnyt eteenpäin, sivupeili oli ilmeisesti Dodgen avolavamallistosta.
Takaluukkua ei viitsinyt edes avata. Kahden, ämpärin kokoisen takavalon väliin ahdettu metrin levyinen luukku antoi heti ymmärtää, että se kyllä voi vittuilla minulle joka päivä, mutta minä en sille.
Samaa muotoilua oli kyllä havaittavissa muissakin uusissa autoissa, todella pieni etuikkuna kaukana edessä. Ajoin tosin paikalle 20 vuotta vanhalla autollani, jossa tuulilasi on ratissa kiinni. Auto oli juuri oli mennyt katsastuksesta läpi, koska muistin ajaa partani.
* "Halpojen, alle 30,- akkulatureiden testivoittaja Qtek, 70 euroa".
* "Halpojen, alle 200,- euron maastopyörien voittaja Insera Canyon: "Näillä komponenteilla pyörä kuuluisi kalliimpaan luokkaan, mutta saimme sen halvalla, olikohan kyseessä maahantuojan poistoerä.""
Caliber on maitotölkki - muodoltaan
Valvoja: Moderators
- Seiska5mma
- Viestit: 1275
- Liittynyt: 30 Syys 2003, 18:56
- Paikkakunta: Vaasa
- Vittorio Jano
- Moderator
- Viestit: 9645
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
- Car(s): Mégane+Mii=265hv
- Paikkakunta: 13100
Tämä olisi sopinut aivan helevetin hyvin tänne.