Päätin viritellä vanhaa jäykkärunkoani vielä viimeisen kerran, runko kun vaan jotenkin sopii mulle. Pääsin uusituilla takarattailla, takavaihtajalla ja ketjulla 6 kilometriä, ja taas oli takavaihtaja pinnojen ympärillä. Vähän siinä ärräpäitä irtosi, kun edellisellä uudella vaihtajalla pääsi 12 kilometriä ja sitä edellisellä vanhallla laatupalikalla ilmeisesti 20 vuotta.
Onneksi pyörähuoltaja alkoi ymmärtämään tarpeen laatua ja silotteli reklamaatioherkkää mieltäni SLX-takavaihtajalla ja etukahvan kiertovaihtajalla alle persnettohintaan. Nyt ei metsästä kuulu raksutusta, kiroilua tai kilinää. Se vaan menee.
Tämän kesän harrastus on maksanut lähes euron per kilometri huoltokuluina, mutta ei tunnu missään, sillä pääasia eli mies on rautaisessa kunnossa.
Ei kuitenkaan niin kunnossa, ettei esim. alla oleva miehekäs ylityspaikka aiheuta mietintää. Kaltevuus kun ei ole sattumaa, vaan tuo ylitys on kivisen alamäen jälkeisessä mutkassa ja kallistus tekemällä tehty. Tosimies vetää siis yläkaistaa heittämällä. Alakaista on laho. Kolmatta optiota eli kävelyä en ole vielä harkinnut, mutta en kyllä tuota yläkaistaakaan.
