^Oletuksena niitä maksamiasi yritystukia (mitkä onkaan) kuitenkin käytetään työpaikkojen luomiseen, joten miten voi paremmin vastuunsa kantaa? Paisuttamalla henkilökuntaa viime vuoden positiivisella tuloksella? Palkataan/pidetään yhteiskuntavastuun nimissä henkilökuntaa, joille ei löydy töitä, ja saadaan siten kustannusrakenne kuralle ja mennään konkurssiin heti, kun liikevaihto tippuu?
Jep, eihän suojatyöpaikkoja voi olla. Vain kannattava yritys voi pitkän päälle pysyä hengissä. Käytin termiä "hieman" tuossa yhteydessä, eli kuitenkin yrityksellä voi olla täysin raaka linja voittojen maksimoimiseen mahdollisimman nopeasti tai sitten jotain muuta.(Hagger 16 tätä availi vähän paremmin tuolla ylempänä) En ole tämänkään alan asiantuntija mutta olen kuitenkin lukenut minua fiksumpien ihmisten vertailuja eroista pörssiyhtiöiden ja perheyritysten käyttäytymisessä kun pieni notkahdus tuloksessa/toiminnassa/alalla tapahtuu. Esimerkkinä yhteiskunta vastuun järkevällä tavalla kantavasta firmasta voisin heittää suomesta Sini tuotteen.
Oletuksena niitä maksamiasi yritystukia (mitkä onkaan)
Yritys tukia eri muodoissaan on valtavasti ja niin kait pitää ollakkin?? Onhan esim. Järvenpään kokoisessa kaupungissakin elinkeino johtajaa, kaupungin tarjoamia palveluja tuleville yrityksille, erikoishintaisia (jopa ilmaisia) tontteja, liikenne ja kaava järjestelyjä. Kait noistakin jonkun osan kustantaa iloinen veron maksaja. Vasta palveluksena tietty pitäisi niiden yritysten sitten työllistää iloisia veronmaksajia ja kaikilla olisi kivaa. Surullisia esimerkkejäkin löytynee pilvin pimein, esim kuntien rahoittamia/tukemia hiljaisia hiihtokeskuksia ympäri maata tai liimapalkkitehdas Kemijärveltä.Ainahan ei voi onnistua ja se on ihan ymmärrettävää mutta kun onnistutaan ja alkutaipaleella veronmaksaja on ollut mukana talkoissa niin silloin pitäisi yrityksen muistaa tätäkin "osakasta"
Suuren luokan tuista voisi heittää vaikka telakka teollisuuden kiemurat ja laivayhtiöiden saamat tuet. Esim. Vikinglinen uusimmissa laivakaupassa taitaa olla myös iloisen veron maksajan rahaa leivottu sisään, mutta tulihan tilaus kuitenkin suomeen eli sain nähdäkseni maksamalleni osuudelle katetta kun tulee lisää niitä iloisia veromaksajia..
Pienen luokan tuista löytyy erilaisia starttirahoja uusille yrityksille, näitä ei kannata kenenkään ainakaan kadehtia.
Edelleen olen sitä mieltä että tässä maassa asiat on aikas kohdillaan ja tuleva presidenttikään ei niitä pysty ainakaan yksin sössimään, oli kumpi tahansa.
Periaatteessa kaikki tuet ja systeemit on harkittuja, valvottuja ja perusteltuja, ongelmana ovat henkilöt/yritykset jotka noita käyttävät väärin. Epäonnistumiset kuuluvat myös luonnollisena osana kuvioon. Mutta esim. viimeaikoina kovasti julkisuudessa ollut nova group ja esim Rovaniemen kelkkatehtaan kuvio lienee sellainen jossa iloisenveronmaksajan osuutta on käytetty vähintäänkin "luovasti"....?