Ennen söi aina miestä kun pääkaupunkiseudulla niinkin lyhyellä välillä kuin Kilo-Konala (8km) liikenne tökki. Keskimäärin joka 20 autoilija(ei tarkkoja tilastoja
) oli ihan kahvilla liikenteessä. Räplää kännykkää, nukkuu valoissa, ei yksinkertaisesti osaa ollenkaan ajaa jne. Ja koko liikenne sitten tökkii ja kaikki muut 19 kärsii. Muutenkin kun täälläpäin tuo liikennesääntöjen noudattaminen on aika vapaamielistä. Ei niillä liikennevaloilla, nopeusrajoituksilla, vilkkujen käyttämisillä ja muilla ole ilmeisesti niin väliä. Ihmisten kirjottamia sääntöjä, kuten eräs hevosurheiluun usein rinnastettavan vähemmistön edustaja joskus tokaisi
Nyt olen 9kk kulkenut pääasiassa polkupyörällä töihin, kun työmatka lyheni viiteen kilsaan. Henkisesti rentouttavaa touhua. Töhistelijöidenkin ohi pääsee helpommin. Tosin niitä oli kyllä talvella aika vähänlaisesti pyörätiellä. Jalankulkijat ei kyllä yhtään kattele ympärilleen oli kesä tai talvi. Pyörivät aina kuin hullun mulkku mielenttömän per***ssä. Mut niihinkin tottu nopeesti. Osaan jo varoa.
Henkisesti kun vielä vapauduin ajelemaan päin punaisia sikäli kun tilanne sallii, niin valoristeyksetkin nopeutuivat. En tötöile autojen eteen, mutta en enää niissä yksikseni seisoksi. Eilen vähän hermoja kiristeli kun joku volvo ei jaksanut kiertää valoristeykseen 400m ja ajeli vastaan pitkin pyöräteitä, mutta pieni murhe se oli jos 110kg volvokuskia joutuu silloin tällöin väistelemään. Ja tuli parempi omatunto omasta punasia päin ajelustakin
Käyttikseksikin tulee nyt 5L kasikoneinen mersu, kun ei satunnaisilla ajeluilla bensakulutuskaan ole ongelma. Tosin ei oo hirveesti häirinnyt ennenkään.
Eli tiivistettynä oma asennoituminen on romahtanut viimeisen viiden vuoden aikana tasolle "Hällä väliä mitä teette kunhan ette minun autoon tai pyörään törmää". Ei jaksa enää stressata kun ei poliisit puutu mihinkään. Onneks kehä ykköselle tuli kameratolpat, kun ei se tukossa ollut muutenkaan. Söis sekin kuin oravaa, jos jaksasin enää välittää.