Formula1 2017

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

^ No sattui Bottaksellle 1 virhe lopussa mikä sulatti renkaat ja teki viimeisistä kierroksista sietämättömän jännittävän. Mutta onnea Valtterille, pää piti loppuun asti mitä en juuri epäillytkään. Lisää Hamiltonin päänahkoja vaan jatkossakin, nyt Valtteri oli mersun kukkona suvereenisti koko viikonlopun. Voitto tuli just oikeaan paikkaan. Seuraavaksi nappiviikonloppu Kimille!

Avatar
Pele
Viestit: 2068
Liittynyt: 12 Maalis 2007, 12:53
Paikkakunta: Mellilä
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Pele »

^ Aivan. Enpäs tuota muistanutkaan. Joo, kyllä myös uskon että Valtterin pää kestää näissä tilanteissa. On se nähty aiemminkin. Tosin silloin ei ole ajettu uran ekasta voitosta..

Hyvä että Hamilton oli 4. eikä 2. sijalla. Muussa tapauksessa Valtterin voitto olisi todennäköisesti saanut odottaa vielä. :roll:
Tosin Ferrarilla voi olla myös jatkossa sama tilanne, riippuen pistekehityksestä.
Perinteisesti siellä on aina hyvissä ajoin jaettu ykkös- ja kakkoskuskin tittelit.

Avatar
Aquatica
Viestit: 13944
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Giulietta MA170 TCT '11, ex 159 2.4JTDm Q4 SW '07, ex Giulietta MA170 '11, ex 159 2.4JTDm '06, ex MiTo 1.4 T-Jet 155 '09, ex 156 2.4JTD '01, ex 156 1.8TS "Super" '03, ex 207 1.6HDi '06, ex 156 2.0TS '99
Paikkakunta: Kerava

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Oli ihan hienoa taistelua lopussa. Taisi se Massa vähän vanhaa tallikaveriaan auttaakin, ainakin mitä tuossa jälkihöyryjen uusinnoissa katsella saattoi ;)

0.250s taisi olla lyhimmillään väli Vettel - Bottas, eli todella, todella lähellä oli. Tuo taisi olla tilanne viimeisen kierroksen aivan alussa (tai toiseksi viimeisen ihan viimeiset metrit). Varmaan Valtterin pelasti tuossa just se, että edessä oli hitaampia tarpeeksi lähellä -> siipi auki, kuten myös Vettelillä - ei ollut fefe nopiampi.

Avatar
Pele
Viestit: 2068
Liittynyt: 12 Maalis 2007, 12:53
Paikkakunta: Mellilä
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Pele »

Näyttää kaudesta tulevan kahden kauppa...ja kakkoskuskien roolit olla selvät.

Mersun parempi taktiikka yhdistettynä tiimityöhön jossa Bottas sai pidäteltyä (hidastettua) Vettelin vauhtia muutaman kierroksen ajan oikealla hetkellä toivat tänään voiton. :roll:

V6
Viestit: 5030
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 22:29
Car(s): -
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja V6 »

oli ihan jees kisa kattelin nbc jenkkikanavan striimia, välissä tuli Giulia mainoskin...
Mediocrity is a sin
Kuvat
155 8V 92>155 16V 96>156 V6 98>156 V6 02

Avatar
155TS
Viestit: 781
Liittynyt: 28 Helmi 2003, 23:46
Paikkakunta: Kirkkonummi

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja 155TS »

Hyvä Räikkönen 8)
Alfa 166 V6 -00, Alfa 75 turbo -87, ex-AR 159 Q4 -06, ex-Giulietta -84 ja -82, ex-155 TS -92

Avatar
lerppu
Viestit: 4081
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Ei Alfaa Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS
Paikkakunta: Metsälä

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja lerppu »

2 tuhannesosasekuntia sinivalkoisesta eturivistä. Hyvin kundit vetää.

Avatar
Alfissimo
Viestit: 8307
Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
Car(s): Arkeen 147 2.0
Pyhään kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x4
Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Alfissimo »

Jos on Monacossa paalulla, ei voi olla ihan hidas 8)
Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.

Avatar
Ottimo
Viestit: 901
Liittynyt: 28 Helmi 2003, 13:56
Car(s): Giulia Veloce Q4, -17, 156 2,0 JTS, -05, GTV V6, -02, ex Alfasud, Giulietta, 75, 155, 156, 166, 159, Spider
Paikkakunta: Uppsala

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Ottimo »

Alfissimo kirjoitti:Jos on Monacossa paalulla, ei voi olla ihan hidas 8)
Ei niin, tämä oli näyttö joka tuntui hyvältä.

Avatar
Wile E. Coyote
Viestit: 4112
Liittynyt: 23 Kesä 2003, 07:24
Car(s): GTV V6 TB 1996
käyttöauto:turbo traktori
156 V6 Q2 2000
"in memoriam"
Paikkakunta: Kuusankoski

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Wile E. Coyote »

Kävi kisassa miten vaan (kaksoisvoittoa Fefelle tai suomipojille tilauksessa) niin paalu Monacossa on kova juttu. Aidosti Kimin puolesta iloinen :-D
Ayrton Senna da Silva forever

Avatar
Farina
Viestit: 1478
Liittynyt: 13 Huhti 2008, 18:09
Car(s): Ranskalainen mukamaasturi
Paikkakunta: Pirkkala

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Farina »

^Jotenkin kisan jälkeen tuntuu, että edellinen lause ei ole siltikään ihan tosi. Vaikea olla Kimin puolesta onnellinen, kun tiimi "sössi" varikkopysähdyksen ajankohdan - hieman tarkoitushakuisen oloisesti.

Avatar
Pele
Viestit: 2068
Liittynyt: 12 Maalis 2007, 12:53
Paikkakunta: Mellilä
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Pele »

Asiallahan voidaan spekuloida miten tahdotaan...
Toisaalta Bottashan ajoi koko ajan Ferrari kaksikkoa kiinni ennen stoppeja. Riskinsä olisi ollut myös jos Kimi ja Seb olisivat jatkaneet vielä vanhoilla renkailla. Bottas olisi uusilla renkaillaan kenties ajanutkin nopeampia kierroksia, ja ehkä osunut varikolta palatessaan tyhjään rakoon (mikä monacon mittaisella radalla on aika lottoa jos ei puolet ole keskeyttäneet).
Mahdollisesti Bottas olisi päässyt näin Ferrarien eteen... ja taas olisi syytetty Ferraria epäonnistuneesta varikkotaktiikasta.

Toki kuten nähtiin Sebillä oli parempi vauhti ekan stintin renkaillakin. Kierrosajat oli heti ihan eri levelillä kun baana oli vapaa. Ohitus ei vain tuolla radalla ole mahdollista jos olet kymmenyksissä mitaten nopeampi kuin toinen.
Sen paremmin Seb ei päässyt Kimistä ajaen ohi, kuin päinvaistoinkaan vaikka kisan loppupuolella turva-auto tilanne niputtikin kuskit uudelleen. Eipä tainnut kovin moni muukaan osakkeitaan kohennella ohitellen. Lewis taisi olla niitä harvoja nousun tehneitä ja maaliin päässeitä.
Niin tai näin.
Ferrarit otti kaksoisvoiton, mikä on aika mannaa pitkästä aikaa.
Tottakai jos halutaan ajatella tätä tallimääräyksenä, niin olihan se viisasta Sebille pedata maksimi pisteet, kun pahin vastustaja oli kaukana takana...
Pistetilanne on varmasti tiukka kauden lopussa. Kaikki on tarpeen että saadaan Ferrari- kuski mestariksi lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen. :roll:

Avatar
Farina
Viestit: 1478
Liittynyt: 13 Huhti 2008, 18:09
Car(s): Ranskalainen mukamaasturi
Paikkakunta: Pirkkala

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Farina »

^Vaikeahan näitä on spekuloida, mutta eniten ihmettelen, että Kimi otettiin sisään semmoisessa vaiheessa, että jäi palattuaan heti kahden hitaamman perään. Pari kierrosta pitempään radalla ja olisi ollut toinen tilanne. Luulisi, että nämä osattaisiin laskea.

Avatar
silverine
Viestit: 2351
Liittynyt: 19 Syys 2005, 11:07
Car(s): Mito QV -10
156 3.0 V6 Q2 compr.
ex: 166 3.0 V6
Paikkakunta: Espoo

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja silverine »

Sanoisin kylmästi niin että kisassa Kimi oli vaan liian hidas... ja päästi muut tallit iskuetäisyydelle. Talli reagoi ajoissa,
muuten olisi voinut käydä huonosti molemmille Fertsuille. Kierroksella ohitettavat olivat sitten lopullinen naula Kimin arkkuun.
Kimi olisi voinut voittaa ainoastaan niin että olisi ajanut enemmän kaulaa muihin talleihin nähden ja viis veisannut kiveen
hakatusta taktiikasta tulla Vetteliä ennemmin renkaanvaihtoon. Eli odottanut että Vettel menee ensin.
Toisaalta veikkaan että olisi Kimi tehnyt mitä, Vettel olisi voittanut. Ajamalla.
Mutta jotakin tallin/kuskien kanssa ennalta sovittua/veteen piirrettyä kyllä ryssittiin kun Kimi ja Vettel eivät silmiin toisiaan
kisan jälkeen katsoneet..ja Kimin megatsukin oli ottanut ns. kierroksia.
Ken Alfan kanssa leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
https://www.youtube.com/watch?v=kobnsqo2fSM

Verttiv
Viestit: 96
Liittynyt: 17 Elo 2013, 19:47
Car(s): ex:
156 2,5l boselift -02
156 jts -04
Paikkakunta: Turku

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Verttiv »

Farina kirjoitti:^Vaikeahan näitä on spekuloida, mutta eniten ihmettelen, että Kimi otettiin sisään semmoisessa vaiheessa, että jäi palattuaan heti kahden hitaamman perään. Pari kierrosta pitempään radalla ja olisi ollut toinen tilanne. Luulisi, että nämä osattaisiin laskea.
Varmaankin koska Kimin kierrosajat tippuivat päälle 1:17 ja Vettelin perässä tuleva letka ajoi kärkikaksikon kiinni. Siten Mercedeksellä oli undercutin mahdollisuus ja Ferrarin oli pakko vastata Bottaksen stoppiin.
Kierroksella (33) Kimin aika oli 1:17,034 ja tuli sitten seuraavalla kierroksella varikolle. Vettelin kierrosajat tippuivat sen jälkeen huimasti kierros kerrallaan: (34) 1:16,592 , (35) 1:16,264 , (38) 1:15,238.
Vettel ajoi siis lähes 2 sekuntia nopeampia kierroksia vapaassa ilmassa, kun Kimi lähti edestä pois hidastelemasta ja siten myös ratkaisi kisan voiton itselleen. Vettelin kisan nopein kierros tuli siis kierroksella 38, juuri ennen hänen varikkopysähdystään, kuluneilla ultrasofteilla. Ei voi kuin nostaa hattua Vettelille, oli kyllä paras kuljettaja tuossa kisassa.

edit: Täältä voi tarkastella kuskikohtaisesti kierrosaikojen kehittymistä:
http://www.f1fanatic.co.uk/2017/05/28/2 ... test-laps/

Avatar
silverine
Viestit: 2351
Liittynyt: 19 Syys 2005, 11:07
Car(s): Mito QV -10
156 3.0 V6 Q2 compr.
ex: 166 3.0 V6
Paikkakunta: Espoo

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja silverine »

Se on myös mielenkiintoista että "pehmeästä" ajotyylistään tunnettu Kimi ei ole saanut
mitään rengasetua Vetteliin nähden - pikemminkin kisassa kuin kisassa Kimin pitäisi tai
on pakko tulla varikolle aikaisemmin. Smooth ei tietty välttämättä ole se säästeliäs, F1:sen
vaikeassa teknisessä yhtälössä. Sinänsä oli hauska nähdä pitkästä aikaa paalun ansiosta Kimiltä
yhden kierroksen ajosuorite...äijällä on kyllä omanlaisensa tyyli ajaa jos vertaa vaikkapa
"late braker" / mutta silti helläkätiseen Hamiltoniin. Aika aggressiivinen tyyli Kimillä, indeed.
Tai no tolla "radalla" toiminta saattaapi näyttäytyä aika hektisenä.. 90-luvun taitteessa kun
Senna ajoi Monacossa, se näytti lähinnä vauhkon sonnin ohjastamiselta. Se.
Ken Alfan kanssa leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
https://www.youtube.com/watch?v=kobnsqo2fSM

Avatar
Farina
Viestit: 1478
Liittynyt: 13 Huhti 2008, 18:09
Car(s): Ranskalainen mukamaasturi
Paikkakunta: Pirkkala

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Farina »

silverine kirjoitti: 90-luvun taitteessa kun Senna ajoi Monacossa, se näytti lähinnä vauhkon sonnin ohjastamiselta. Se.
Tämä Schuminkin suoritus Monacossa 1996 oli aika kova

https://www.youtube.com/watch?v=U-X45KU2WMk

Avatar
Garmund
Viestit: 1904
Liittynyt: 12 Elo 2012, 23:44
Car(s): Crosswagon Q4 -05
ja muutama harrastealfa
Paikkakunta: K-Häme/Helsinki

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Garmund »

Eikös Kimin ajotyyli säästänyt eturenkaita? Ainakin silloin kun on auto haluamansa tyyppinen ajaa. (Hieman yliojaava?)
Suoraan vaan suoraa

Avatar
mattijus
Viestit: 5098
Liittynyt: 30 Joulu 2004, 16:25
Car(s): harmaa tojota
Paikkakunta: Vantaa

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja mattijus »

Näyttäisi siltä, että olisi teoreettinen mahdollisuus mennä katsomaan Japanian GP:tä.
Osaako joku sanoa, saako tuonne jostain lippuja pelkälle sunnuntaille (ja/tai general admission pilettejä)?
VMP

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

Eipähän puuttunut dramatiikkaa tämän vuoden Le Mansistakaan. Piti olla läpihuutojuttu Toyotalle, mutta jo puoliltaöin 2 Toyotaa kärjestä keskeytti puolen tunnin sisään ja kolmas vietti 90 minuuttia varikolla tipahtaen hännille. Toinen Porsche tipahti toiseksi viimeiseksi viiden tunnin jälkeen ja oli varikolla 65 minuuttia mutta sieltä sieltä vaan nousi vielä sitten voittoon kun toinen porsche keskeytti loppuvaiheissa. Kiinalaiset meinasivat viedä kokonaispotinkin Jackie Chan tiimin LMP2 Orecallaan! Porsche sai jäljelläolevalla LMP1 autollaan kuitenkin kurottua eron kiinni ja vielä puristettua yhden kierroksen eroa.

Gte pro sarja oli tasaisin ikinä. 12 tunnin jälkeen kaikki mukana vielä kisassa olleet 11 autoa olivat vielä samalla kierroksella ja jokainen merkki käväisi kärjessä vuorollaan . Aston Martin oli yllättävänkin nopea tänä vuonna. Meinasi tulla todellinen yllätys kun Corvette piti johtoa vielä kierros ennen maalia, mutta sitten Jordan Taylor teki pari mokaa yrittäessään pitää toisena olleen Jonathan Adamin Vantagen takanaan ja tuhosi siinä renkaansa ja vika kierroksella vielä pääsi Vantagen lisäksi yksi Ganassin Ford GT pujahtamaan ohi. Etumoottoristen autojen vastaisku kuitenkin, kun sekä Vantage että Corvette eivät vauhdissa jääneet yhtään Fordeille, Ferrareille ja Porscheille. Porschen ikivanha 911-sapluunakin piti pitkät ajat yön tunteina kärkipaikkaa. 24h sprinttikisaa noilla sankareilla!

Ikävää että Vilanderin Risi Competizione tiimin Ferrari joutui keskeyttämään LMP2 luokan auton törmäilyn takia jo kisan alkuvaiheessa. Ferrarille meni kuiten Gte am luokan kolmoisvoitto

Sympatiat oli Toyota tiimin puolella yön tunteina kun ne yrittivät hybridimooottoreillaan linkutella varikolle siinä lopulta onnistumatta.

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

No huh, nyt on huhut! McLaren & Alfa Romeo kimppaan! :shock:

Avatar
Pele
Viestit: 2068
Liittynyt: 12 Maalis 2007, 12:53
Paikkakunta: Mellilä
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Pele »

Suomalainen Small Talk... :shock: :roll: :mrgreen:
Liitteet
wp_ss_20170718_0001.png
(450.06 KiB) Tiedosto ladattu 6517 kertaa

ristojärvelä
Viestit: 521
Liittynyt: 14 Loka 2011, 18:44
Car(s): Alfa Romeo GTV6

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja ristojärvelä »

Tuossa on jotain niiiiin suomalaista..... Millainen ilme olisikaan ollut jos jompikumpi olisi joutunut istumaan keskimmäisellä penkillä?

Avatar
Pele
Viestit: 2068
Liittynyt: 12 Maalis 2007, 12:53
Paikkakunta: Mellilä
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Pele »

^ Räikkönen olisi varmaan nyppinyt korvalehtensä irti, ja hieronut silmäluomensa ruvelle. :lol: :mrgreen:

Avatar
Aquatica
Viestit: 13944
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Giulietta MA170 TCT '11, ex 159 2.4JTDm Q4 SW '07, ex Giulietta MA170 '11, ex 159 2.4JTDm '06, ex MiTo 1.4 T-Jet 155 '09, ex 156 2.4JTD '01, ex 156 1.8TS "Super" '03, ex 207 1.6HDi '06, ex 156 2.0TS '99
Paikkakunta: Kerava

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

No johan ratarallissa tapahtuu O_O
Kubica ajamassa testejä, vaikka kuulemma piti olla mahdoton ikinä formulan rattiin palata onnettomuuden jälkeen...
Massalla joku yllärivaiva ja sen vuoksi PAUL DI RESTA (!!!!!!) ajamaan sijaiskuskina.
Tarinasta ymmärsin, ettei Di Resta ole ajanut *yhtään* 2017-mallin vormulalla, joten jo pelkästään se, että se oli aika-ajojen toiseksi viimeinen on hyvä saldo. Ja oli ihan aikakierros myös takana olleella.

Ja molemmat Fefet lähtee eturivistä O_o
Ja Bottas jälleen hämppistä nopiampi...

Avatar
mattijus
Viestit: 5098
Liittynyt: 30 Joulu 2004, 16:25
Car(s): harmaa tojota
Paikkakunta: Vantaa

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja mattijus »

Vaikka eri hyvästä Ericssonista voi olla vain yhtä mieltä, häneltä jäi nopein kierros kesken keltaisten lippujen takia.
VMP

Avatar
mutt
Viestit: 3972
Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
Car(s): Lanciat: Prisma 1.6ie -87, Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja mutt »

Melko viiltävä kommentti Kimiltä. :drinking:
https://www.youtube.com/watch?v=a2r9NHhRfWU
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

Mika Häkkinen & McLaren M23B Laguna Secassa.

Milloinhan nykyiset Formula1-autot kisais Laguna Secassa? Sarjan uudet omistajat vois lämmetä idealle kuten näytti Häkkinenkin lämpenevän radalle.

Rema
Viestit: 232
Liittynyt: 13 Huhti 2013, 08:06
Car(s): Alfa Romeo 159 2,2 JTS

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Rema »

Aika-ajoissa käyttävät ainakin jotkut ohuempaa öljyä, kilpailussa paksumpaa. Näin ohjelman suihkuturbiinin tuhoutumisesta lentokoneessa, sen aiheutti öljyputken vuoto, moottori otti kierroksia lisää hallitsemattomasti ja keskipakovoiman johdosta turbiini hajosi. On mahdollista,että otetaan lisätehoa, vuotavasta ohuesta öljystä aika-ajossa.

Avatar
lerppu
Viestit: 4081
Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
Car(s): Ei Alfaa Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS
Paikkakunta: Metsälä

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja lerppu »

Ensi kaudellakin siis katsotaan formulat. Forza Kimi!

Avatar
Farina
Viestit: 1478
Liittynyt: 13 Huhti 2008, 18:09
Car(s): Ranskalainen mukamaasturi
Paikkakunta: Pirkkala

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Farina »

Nostellaanpa vielä ketjua, kun Vale otti voiton kauden viimeisessä GP:ssä. Tällä kertaa voitto oli "selvä", eikä jättänyt jossiteltavaa, kun viikonlopun saldo oli paalu, kisan johto lähdöstä maaliin ja kisan nopein kierroskin. Oikeastaan ekan kerran koko kaudella Vale näytti hauista Lewisille, kun tämä yritti lähennellä vielä kisan lopussa, niin pystyi nostamaan vauhtia ja takoi loistavia kierrosaikoja ilman virheitä.

Muuten Valen kausi oli ehkä turhan syklinen ja suoritustaso heitteli kisasta toiseen turhan paljon. Toisaalta Vale ei päässyt vaikuttamaan auton kehitykseen juuri lainkaan, mutta siihen on tultava muutos ensi talvena. Jukka Mildh sanoi hyvin Urheiluruudussa "nyt saa olla reilu, mutta ei yhtään kiltti". Eli pitää vaatia auton kehitykseen liittyviä seikkoja, eikä vaan myötäillä sitä mitä Lewis sattuu haluamaan.

Kimin kausi oli kokonaisuudessaan vaisuhko. Sijoitus neljänneksi MM-sarjassa kertoo oikeastaan kaiken. Kimi oli periaatteessa joka kisassa neljänneksi nopein. Välillä RB:t olivat nopeampia, mutta muuten tasapaksua puurtamista, muutamaa valonpilkahdusta lukuunottamatta. Ihmettelen suuresti, että sai jatkosopimuksen ensi kaudella, mutta toisaalta nyt on viimeinen mahdollisuus käydä katsomassa Kimin ajamista F1-sarjassa. Siksipä ensi vuoden kisakalenteria pitää alkaa tarkastelemaan, että mihin kisaa sitä lähtisi.

Avatar
Pele
Viestit: 2068
Liittynyt: 12 Maalis 2007, 12:53
Paikkakunta: Mellilä
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Pele »

^Kimin sopimus uusittiin vain koska parempiakaan ei ollut vapailla markkinoilla/ostettavissa ulos järkihintaan.
Ferrari ei halua ottaa kokematonta kuskia edes kakkoseksi.
Ferrarin (ja monen muunkin maksukykyisen tallin) kiikarissa on Verstappen.
Nuorista kuskeista ehdottomasti se potentiaalisin mestari.
Kuin nuori Schumi.
Tosin Verstappen on nyt vielä pari vuotta nuorempi kuin Schumi tullessaan ykkösiin...
Joten mahdollisuuksia iän puitteissa on vaikka mihin!

Avatar
Aquatica
Viestit: 13944
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Giulietta MA170 TCT '11, ex 159 2.4JTDm Q4 SW '07, ex Giulietta MA170 '11, ex 159 2.4JTDm '06, ex MiTo 1.4 T-Jet 155 '09, ex 156 2.4JTD '01, ex 156 1.8TS "Super" '03, ex 207 1.6HDi '06, ex 156 2.0TS '99
Paikkakunta: Kerava

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Mut katsoko kukaan McLarenia?

Lyhyesti: huhujen perusteella gridin parhaimpia autoja (alusta, aero ym) - ellei peräti paras. Loppukaudesta Hondan myllystäkin alkoi potkua irtoamaan jo suhteellisen konsistentisti pistesijoille.

Ja ensivuonna uus mylly.

Veikkaan, että käy näin:
Honda saa VIIMEIN pakettinsa kasaan ja Toro Rosso nousee selvästi ylempään keskikastiin, McLaren tuskailee Rellun koneella keskikastissa tai jopa alle sen, kun luotettavuutta ei saada kuntoon ....

Kimin kausi oli vaisu. Ainoa syy pitää oli juurikin se, ettei ketään ollut saatavilla ainakaan järkevään hintaan. Lisäksi Vettel tykkää kimblestä. Valtterihan tuli mersulle "puista", joten täysin vieras infra ja täysin vieras auto ja ei mitään sanaa sen kehityksen tiimoilta, joten sinänsä ei mitenkään yllätys, että näin kävi kuin kävi. Hieno kausi kuitenkin ja jos vaan ens kaudelle mukana auton kehityksessä, näkisin selvästi taistelevan mestaruudesta - ainakin samalla viivalla Lewarin kanssa.

Avatar
Pele
Viestit: 2068
Liittynyt: 12 Maalis 2007, 12:53
Paikkakunta: Mellilä
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Pele »

No no! Mites näin hiljaista? Alfa Romeo sentään tulee takaisin ykkösiin ensi kaudella:
http://www.iltalehti.fi/formulat/201711 ... 4_fo.shtml
Mestaruus on siis melkein jo varma. :lol:
Karu totuus vaan taitaa olla se että Sauberin meno ei siitä varmaan paljon muutu...
Saa edelleen Ferrarin moottorista vanhan kehitysversion, johon liimattu vain Alfan logo.

No, Ferrari voi ajattaa siellä akatemiansa junnuja, joille ajotilaisuuksia ei muuten tahdo löytyä.

V6
Viestit: 5030
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 22:29
Car(s): -
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja V6 »

"and will be equipped with the 2018 Ferrari power units."

ton perusteella meno paranee, eiks ne nyt ajellu vuoden vanhalla versiolla


https://www.sauberf1team.com/news/the-s ... alfa-romeo
http://www.alfaromeopress.com/press/art ... ormula-1tm
Mediocrity is a sin
Kuvat
155 8V 92>155 16V 96>156 V6 98>156 V6 02

Avatar
palkus
Viestit: 4740
Liittynyt: 15 Helmi 2010, 20:06
Car(s): 159 V6 Berlina
156 jts Giugiaro
Paikkakunta: varsinais-suomi

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja palkus »

eik siel ole Alfan puolelta omat jannut viilamassa :-D Ei villapaitamies pilaa tätä hommaa sillä, että joutuisivat käyttämään jotain b-moottoria suoraan Ferrarin kylmästä varastosta.
"puhun niin totta kuin osaan"

Avatar
mattijus
Viestit: 5098
Liittynyt: 30 Joulu 2004, 16:25
Car(s): harmaa tojota
Paikkakunta: Vantaa

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja mattijus »

VMP

V6
Viestit: 5030
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 22:29
Car(s): -
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja V6 »

Kuva
Mediocrity is a sin
Kuvat
155 8V 92>155 16V 96>156 V6 98>156 V6 02

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

No onhan siinä Milanon lipun värit :) Odotin enemmänkin punaista väriä, mutta onhan tuokin tyylikkäimpiä värityksiä mitä lähtöruudukosta löytyy. Toivottavasti led-näyttöön ei kuskeille ala pamahtelemaan pahasti MCSF-herjoja :crazyeyes:

Avatar
Pele
Viestit: 2068
Liittynyt: 12 Maalis 2007, 12:53
Paikkakunta: Mellilä
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Pele »

Lopullisesta lookista ei vielä tiedä. Riippuu paljolti yhteistyökumppaneista ja heidän mainosten väreistä.
Saattaa olla että joku pääsponsori määrittää värin vielä uudelleen.
Vähän tuo Ericssonin jatko ihmetyttää. :roll: No jospa on sitten euroja tuonut tullessaan.
Ferrari saa sisäänajettua Leclerciä ykkösiin. Jos hoitaa hommansa kunnialla, nousee Kimin tilalle ensi kauden jälkeen.

Avatar
mattijus
Viestit: 5098
Liittynyt: 30 Joulu 2004, 16:25
Car(s): harmaa tojota
Paikkakunta: Vantaa

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja mattijus »

Punavalkoinen käynee myös sveitsiläisille ok
VMP

Avatar
KJS
Viestit: 4670
Liittynyt: 03 Tammi 2004, 18:55
Car(s): 1.3 TC, 1.3 Boxer, 1.6 TC, 6C TB, 2.0 CRDi, 2.2 TDCi, D3
Paikkakunta: Nokia

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja KJS »

Itsellä kyllä oli ensimmäinen ajatus tuon uutisen kuultuani, että millaista mainosta se nyt Alfalle on, jos Ferrari nimeää sarjajumbon käyttämät asiakasmoottorit Alfa Romeoiksi. Toivottavasti asia ei ole näin, vaan Sauber Alfa tulee nousemaan edes keskikastiin.
Alfaholismia vuodesta 2001

V6
Viestit: 5030
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 22:29
Car(s): -
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja V6 »

moottoreita ei ole ilmeisesti nimetty Alfaksi, vaan ne on ihan Ferrarin nimellä, kyllähän ne varmaan siihen sen verran panostaa ettei ihan pohjalla ole
Mediocrity is a sin
Kuvat
155 8V 92>155 16V 96>156 V6 98>156 V6 02

Muuttohaukka
Viestit: 164
Liittynyt: 23 Elo 2011, 23:58
Car(s): Japanilainen kulkinen
ex-Alfa Romeo 156 SW
Paikkakunta: Oulu

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Muuttohaukka »

Hienoa nähdä Alfa Romeo F1-sarjassa :-D Kaikki mainonta on hyväksi merkille ja kyllähän tämä on parasta mainosta sitten 156:n vuoden auto tittelin 8)

Avatar
Pele
Viestit: 2068
Liittynyt: 12 Maalis 2007, 12:53
Paikkakunta: Mellilä
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Pele »

Niin no, eihän se pelkkä moottori tee autoa kilpailukykyiseksi.
Auton muu onnistunut suunnittelu ja aerodynamikka on aika merkittävässä roolissa. Ja myös päinvastoin.

Mersun moottorilla varustetulla autolla hallittiin tänä(kin) vuonna MM-sarjaa. Toinen Mersun moottorinen sensijaan paini keskikastissa. (Williams) :roll:

Avatar
Ipi76
Viestit: 815
Liittynyt: 11 Heinä 2004, 00:37
Car(s): GT 3.2 V6 2005, 156 SW 2.4 JTD 2005 ex.Alfa Giulietta 1.4 MA 2014 Alfa Giulietta TCT JTDm 2016, Alfa Giulietta 1.4 MA 2013, 156 SW 2.5 V6 2005, Alfa Mito QV 2010/2012, 156TS 2000, 164TS 94.
Paikkakunta: Kyröskoski

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Ipi76 »

Ja hirveä määrä? fanitavaraa ympäri maailmaa tuo tunnettavuutta merkille ja sitä kautta uuteen nousuun :shock:

Eihän monikaan taida muuten tuntea Spyker merkkiä kuin formuloitten kautta, vaikka ei pärjännytkään siellä juurikaan. No ehkä Saabin kautta tuli tunnettavuutta.

Avatar
Aquatica
Viestit: 13944
Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
Car(s): Giulietta MA170 TCT '11, ex 159 2.4JTDm Q4 SW '07, ex Giulietta MA170 '11, ex 159 2.4JTDm '06, ex MiTo 1.4 T-Jet 155 '09, ex 156 2.4JTD '01, ex 156 1.8TS "Super" '03, ex 207 1.6HDi '06, ex 156 2.0TS '99
Paikkakunta: Kerava

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Aquatica »

Pele, ei.

Mutta alitehoisenakin Sauberilla sai ohituksia tehtyä - eli ei se auto ihan uskomatonta kuraa voi olla. Jos moottorissa olisi se uupunut 40hp (vai mitä lie ero oli) modernilla akustotekniikalla, olisi se voinut olla jopa pistesijoista taistelemassa useinkin.

2018 kaudesta povaan seuraavaa:

1. Mercedes (edelleen, nyt ehkä tiukempi taisto tallin sisäisesti ja takana tulevat selvästi lähempänä, kuin päättyneellä kaudella)
2. Red Bull, Ferrari, McLaren (! Ehkä se paras auto, tulevassa moottorissa potkuakin edes vähän)
3. Forcea India, Renault - SFI menettää sijoituksen McLarenille, asia jota kukaan ei uskoisi tai osaa aavistaa.... Upea saavutus kahtena kautena peräkkäin 4. valmistajien joukossa yksityiseltä, suhteellisen huonosti rahoitetulta tallilta, mutta nyt käy tepposet
4. Toro Rosso (saattaa jopa yllättää, koska saavat moottorista jotain irti 4. kautena...), Williams - joka jatkaa edelleen vajoamistaan, Sauber, Haas - kaikki pisteillä tiuhasti taistellen liki jokaisessa kisassa pistepaikoista

Avatar
Pele
Viestit: 2068
Liittynyt: 12 Maalis 2007, 12:53
Paikkakunta: Mellilä
Viesti:

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Pele »

^
Alkukaudesta yleensä näiden pienempien tallien mahdollisuudet on paremmat.
Kauden edetessä kehitystyön ja pelimerkkien merkitys korostuu.
Myös jostain syystä näiden pienempien tallien kohdalla kausikohtainen kilpailukyky vaihtelee rajusti.
Jos kaudella X napsittiinkin pisteitä tasaisesti, saattoi seuraavan kauden auto olla surkea.
Vuodet ei ole toistensa veljiä sanotaan.
No oikestaan viimevuosina vuodesta toiseen on voittaja auton pystynyt rakentamaan vain hallitseva mestari.
Kaiketi myös auton suunnittelusta vastaava henkilöstö on pysynyt siellä vakiona.
Ja miksipä vaihtamaankaan menestys reseptin laatijoita. Menestys ruokkii menestystä.

Kun taas Ferrarilla työpaikat on olleet viimevuosina hyvinkin tuulisia. Se luo paineita ja epävarmuutta.
Jos menestystä ei tule, vaaditaan vähintäänkin mediassa heti päitä vadille. Milloin tallipäällikköä, milloin kuskia..
Heidän osuus tänäpäivänä kilpailukykyisen auton luomisessa on aika minimaalinen.
Insinööritaidolla on suurin arvo. Tiedä sitten onko se lajin mielenkiinnon kannalta välttämättä hyvä juttu. :?

Hot-T
Viestit: 66
Liittynyt: 02 Maalis 2012, 22:47
Car(s): ex:Alfa Romeo 156 JTDmjet
Paikkakunta: Porvoo

Re: Formula1 2017

Viesti Kirjoittaja Hot-T »

Itse kun olen seurannut F1:stä niin juuri insinööritaito sekä kuskit ovat olleet se juttu. Se että kaikilla olisi sama auto niin että kuskin osuus korostuisi ei ole F1:n idea, vaan kenellä on paras auto ja siihen hyvät kuskit. Nyt kun raha haisee tietyillä talleilla niin se on tietysti pilannut koko ideaa. Ehkä se että autonvalmistajilla on omat tallit ei ole hyvä juttu. F1 on monimutkainen asia ja mielenkiintoisemmaksi sen saisi kulukatolla ja väljemmillä säännöillä. Tietysti vaikea yhtälö...

Vastaa Viestiin