Kivaa!
Valvoja: Moderators
- h_lauri
- Viestit: 6198
- Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
- Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
- Paikkakunta: Kauniainen
Re: Kivaa!
Meillä pelas hammashoitola ihan jees siihen asti, kun tuli vapaus valita terveysasemansa. Köyhät espoolaiset tukkivat sen.
Mulla irtos paikka kaksi vuotta sitten tammikuussa. Akuuttiajan väliaikaispaikkaa varten olisi saanut samalle päivälle, mutta työkiireiden vuoksi otin muulle. Varsinainen paikka tuli sitten maaliskuussa tilalle ja kysyin tarkastusaikaa koko kalustolle. Vastaus oli jäätävä "voit odotella soittoa toukokuun lopulla". No silloin soitettiin ja sain ajan heinäkuulle. Viikkoa ennen aikaa tuli soitto "lääkäri on irtisanoutunut, sopiiko syyskuussa".
No sopihan se, mutta edelleen ihmettelen, miksi helvetin hyvin toimiva systeemi piti romuttaa.

-
- Viestit: 1118
- Liittynyt: 16 Kesä 2013, 20:52
- Car(s): Fiat Freemont Multijet 7h -12
Fiat 128 Panorama -77
Fiat Bravo "HeviGeeTee" -97
Beta 390 RR -18 - Paikkakunta: Mäntyharju
Re: Kivaa!
Viime syksynä ajattelin pitkästä aikaa käydä ihan vaan hammastarkastuksessa vailla mitään ongelmia. Muksujen neuvolakäynnin yhteydessä kävin ihan tiskiltä kysymässä miten onnistuisi. Ensin kysyttiin, että onko toiveita kenelle lääkärille. En tietty tuohon osannut mitään sanoa. Sitten kysyttiin, että käykö ensi viikolla Aika lailla yllätti palvelu. Mutta eipä siinä, mitään ei löytynyt ja parin vuoden päästä toivottivat tervetulleeksi uudestaan.
Joskus Tampereella sen sijaan jonottelin vastaavaan tarkastukseen luokkaa 8..9 kk. Toki pari kertaa peruttiinkin tuolla välillä jollain perusteella.
Omakin fiilis siis aika vahvasti on, että vähän syrjemmässä homma toimii paremmin.
Noiden muksujen neuvoloidenkin kanssa vielä Mikkelissä asuessa ekana vuotena käytiin vissiin neljässä eri paikassa ja eri hoitsuilla. Täälläpäin saa ajan sovittua vaikka klo 16, tai miten itselle sopiikaan ja aina sama täti vastassa. Muutenkin homma aika paljon kiireettömämpää.

Pizza, pasta, mafia!
Flappy paddles - löysät polkimet.
Flappy paddles - löysät polkimet.
- Aquatica
- Viestit: 13944
- Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
- Car(s): Giulietta MA170 TCT '11, ex 159 2.4JTDm Q4 SW '07, ex Giulietta MA170 '11, ex 159 2.4JTDm '06, ex MiTo 1.4 T-Jet 155 '09, ex 156 2.4JTD '01, ex 156 1.8TS "Super" '03, ex 207 1.6HDi '06, ex 156 2.0TS '99
- Paikkakunta: Kerava
Re: Kivaa!
Keravalla hammashoito toimii hyvin. Kuukauden viiveellä ei-akuutti, akuutit samalle päivälle ja väliaikaisia paikkoja ei tehdä. Palvelukin pelaa hyvin, vaikka onkin Planmecan laitteet käytössä....
- Isola
- Viestit: 1645
- Liittynyt: 16 Maalis 2012, 22:17
- Car(s): Thesis, スバル ed una berlina a 4 porte
- Paikkakunta: Ylöjärvi
Re: Kivaa!
Viimeksi kun käytin kunnallista hammashoitoa, olin Tampereella jonossa 16 kk. Lopulta sain ajan ostopalveluna yksityiselle, joka olikin sen verran hyvä, että seuraavan kerran menin samalle hammaslääkärille omalla rahalla ja melko paljon vähemmällä jonotuksella. Kallista, mutta ei ole kaduttanut kertaakaan. Ei se paikkaamisen tarve pienene yli vuoden odottelulla.
Onhan näissä kuntakohtaisia eroja. Joskus aikanaan todettiin kunnallisesta terveydenhuollosta lääkäriaikaa kysyessä, että eivät jonojen takia ota lainkaan uusia potilaita ja kehottivat hakeutumaan yksityiselle Näin naapurissa, eli tässä tapauksessa Tampereella. Ylöjärvellä taas, tosin vuosia myöhemmin, soittelin terveyskeskuksen ajanvaraukseen ja tiedustelin varovasti, kuinka pitkät jonot heillä on lääkärille, kun kyse on kiireettömästä tapauksesta. Vastaus? "Milloin haluat tulla? Pääsetkö heti tänään?"

Järkiautoilija
- Polforea
- Viestit: 8939
- Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
- Car(s): 159 Berlina
335xi E90
350i DHC
99 GL 2D
33 P4
4C 1:24 TBi - Paikkakunta: Viiva-k-fisu
Re: Kivaa!
Slalomkausi on alkanut
Ei mikään oo niin viisas kuin saksalainen insinööri. Tai jos on, niin se on suomalainen poliitikko.
Re: Kivaa!
120km/h moottoritiellä ja katto alhaalla. Tulee nuorisomuodin mukainen kampaus vanhemmallekin.
-
- Viestit: 589
- Liittynyt: 09 Marras 2018, 12:53
- Car(s): 159 + saksalaisia harrasteita
Re: Kivaa!
Täh, jokos Suomessa tarkenit semmosiin nopeuksiin katto auki? Taitaa tulla nuorisomuodin mukaiset akillesjänteetkin samalla.. Itse haaveilin että jos avopelit tuossa vapun seudussa jaksaisi laittaa liikenteeseen.
Re: Kivaa!
175cm "pitkä" on melko hyvässä tuulensuojassa 916 kabiinissa ja koska teinivuodet ovat jo takana niin vaatteitakin voi olla päällä.
- Alfissimo
- Viestit: 8307
- Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
- Car(s): Arkeen 147 2.0
Pyhään kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x4 - Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet
Re: Kivaa!
Ei meinaa mitään. Itse olen 3cm pidempi persjalkainen ja 916 Spiderissa on helpompi katsoa tuulilasipalkin yli kuin ali
Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.
- glideslope
- Viestit: 1363
- Liittynyt: 02 Syys 2003, 17:00
- Car(s): Giulietta T-jet 120, V40 D4.
Ex: 164 Super 3,0 V6-24 + muut. - Paikkakunta: Järvenpää
Re: Kivaa!
Ostin viimeksi Alfa Romeon heinäkuussa 2003, -ja nyt heti perään toisen!
(pojalle ensiautoksi Giulietta 1,4 T-jet 120hv man.)
(pojalle ensiautoksi Giulietta 1,4 T-jet 120hv man.)
-
- Viestit: 1118
- Liittynyt: 16 Kesä 2013, 20:52
- Car(s): Fiat Freemont Multijet 7h -12
Fiat 128 Panorama -77
Fiat Bravo "HeviGeeTee" -97
Beta 390 RR -18 - Paikkakunta: Mäntyharju
Re: Kivaa!
Ruumiinrakenteet on jänniä. Oma velipoika on hyvin liki saman mittainen mitä itse, tai ehkä sentin kaksi lyhyempi. Silti kun sen jäljiltä istun autoon, niin hyvä kun mulla varpaat ottaa polkimiinAlfissimo kirjoitti:Ei meinaa mitään. Itse olen 3cm pidempi persjalkainen ja 916 Spiderissa on helpompi katsoa tuulilasipalkin yli kuin ali
Pizza, pasta, mafia!
Flappy paddles - löysät polkimet.
Flappy paddles - löysät polkimet.
Re: Kivaa!
Pari työhaastattelua tällä viikolla.
- nipaka
- Viestit: 1047
- Liittynyt: 26 Syys 2018, 17:54
- Car(s): 159 Sportwagon 2.4 JTDm
Joitain takapotku Fiateja - Paikkakunta: Askola
Re: Kivaa!
Persjalkaisen on mukava tehdä autovalintaa. Ei tarvitse miettiä mahtuuko autossa olemaan, voi tehdä valinnan muilla kriteereillä.Gasket kirjoitti: Ruumiinrakenteet on jänniä. Oma velipoika on hyvin liki saman mittainen mitä itse, tai ehkä sentin kaksi lyhyempi. Silti kun sen jäljiltä istun autoon, niin hyvä kun mulla varpaat ottaa polkimiin
Yllättäen Varustelekan halpishaalarit olivat pitkästä aikaa sellainen vaatetus johon ei tarvitse ompelukonetta ollakseen sopiva
Helvetissä on oma paikkansa vilkuttomille.
Siellä asennetaan saksalaisiin autoihin vilkkuja vuorotta
Siellä asennetaan saksalaisiin autoihin vilkkuja vuorotta
- Tiige
- Viestit: 2305
- Liittynyt: 07 Tammi 2005, 10:50
- Car(s): GT 3.2 Q2
GTV TB
Stelvio 2.2 Q4 (vaimon) - Paikkakunta: Turenki
Re: Kivaa!
Geeteellä ajeltu kevään ensimmäiset metrit. On se vaan kuivalla kestopäällysteellä brutaali tussari 159 verrattuna. Mukavaa vaihtelua.
ex. 159 V6, 156 V6, Spider V6, 164 Q4, 156 V6, 75 TS, 75 TC, 164 TS, Alfetta
-
- Viestit: 517
- Liittynyt: 27 Marras 2006, 08:02
- Car(s): 156 2.5 V6 SW -03, Maserati Quattroporte -06, Range Rover TD6 -02
- Paikkakunta: Jämsä
Re: Kivaa!
Talosta myyntitarjous hyväksytty, toisesta talosta tekemäni ostotarjous hyväksytty ja avoliiton ero täten varmistettu Jokohan sitä uskoisi, että tässä (n. 50v.) iässä ei enää aloiteta uusia suhteita, ever.
- Alfissimo
- Viestit: 8307
- Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
- Car(s): Arkeen 147 2.0
Pyhään kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x4 - Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet
Re: Kivaa!
Ilmeisesti voi korostaa omaa ”viisauttaan”, kun yllämainitun keksin jo 33v iässä. Nyt kolme vuotta myöhemmin ei edelleenkään ole löytynyt syitä, miksi ja mikä olisi paremmin, jos tässä kaikessa joku nainen valittaisi kaikesta tekemisestä. Ajatus on silti avoin, mutta hyödyt pitää olla haittoja suuremmat.
Ja puhun siis vain omasta nurkastani. Toisille se sopii pal paremmin ja heillä menee ihan hyvin.
Ja puhun siis vain omasta nurkastani. Toisille se sopii pal paremmin ja heillä menee ihan hyvin.
Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.
Re: Kivaa!
Juurihan aloitit uuden suhteen kiihkeän italiattaren kanssa?heme kirjoitti:Jokohan sitä uskoisi, että tässä (n. 50v.) iässä ei enää aloiteta uusia suhteita, ever.
Siis sellaisen mitä voidaan hyvin suurella todennäköisyydellä kuvata termillä "high maintenance"?
- JiiPee
- Viestit: 2476
- Liittynyt: 08 Marras 2004, 20:25
- Car(s): BMW K100RS-86
Ex: MiTo QV -10, 156 2.0TS -98 - Paikkakunta: Vantaa
Re: Kivaa!
Nooh, appiukko kun jäi leskeksi kolme vuotta sitten 74 vuoden iässä, niin kaksi viikkoa hautajaisista alkoi jonoa muodostumaan ulko-ovelle. "Haaskoja ja maansiirtokoneita tarjolla", murjaisi appi. Saatiin hyvät naurut, kun saunassa kertoili juttujansa kiimaisten leskinaisten lähestymisyrityksistä.heme kirjoitti:...Jokohan sitä uskoisi, että tässä (n. 50v.) iässä ei enää aloiteta uusia suhteita, ever.
Jos menee pieleen ja harmittaa tarpeeksi, pura. Ei mistään hyvää saa, jos ei tee ja pura -Panu Kaila
- JiiPee
- Viestit: 2476
- Liittynyt: 08 Marras 2004, 20:25
- Car(s): BMW K100RS-86
Ex: MiTo QV -10, 156 2.0TS -98 - Paikkakunta: Vantaa
Re: Kivaa!
Kolme autoa imuroitu sisältä ja muoviosat pesty. Kaksi niistä puunattu myös ulkokuoreltaan. Lisäksi kahteen autoon on vaihdettu myös kesärenkaat. Uuvuttava urakka, josta toivutaan kunnon oluen merkeissä nettiä selaillen ja sohvalla maaten.
Toinen ehkä kiva juttu on se, että poitsu lähtee ensiviikolla Jyväskylään vaarille kylään taskussaan vain menolippu. Viettänee siellä pari päivää vaarin kanssa etsien itselleen autoa. Muutamaa juttua jo netissä alustavasti katsellut. Yksikään ei ole Alfa .
Toinen ehkä kiva juttu on se, että poitsu lähtee ensiviikolla Jyväskylään vaarille kylään taskussaan vain menolippu. Viettänee siellä pari päivää vaarin kanssa etsien itselleen autoa. Muutamaa juttua jo netissä alustavasti katsellut. Yksikään ei ole Alfa .
Jos menee pieleen ja harmittaa tarpeeksi, pura. Ei mistään hyvää saa, jos ei tee ja pura -Panu Kaila
- KJS
- Viestit: 4670
- Liittynyt: 03 Tammi 2004, 18:55
- Car(s): 1.3 TC, 1.3 Boxer, 1.6 TC, 6C TB, 2.0 CRDi, 2.2 TDCi, D3
- Paikkakunta: Nokia
Re: Kivaa!
Onhan Busso aivan eri asia kuin GMTiige kirjoitti:Geeteellä ajeltu kevään ensimmäiset metrit. On se vaan kuivalla kestopäällysteellä brutaali tussari 159 verrattuna. Mukavaa vaihtelua.
Eilen ajettu kevään ekat metrit Spiderillä, tosin vielä katto kiinni, mutta viime vuotiseen katsastukseen säädetyt kaasarit rukattu taas kohdilleen niin, että auto käy kunnolla. Helteitä odotellessa
Alfaholismia vuodesta 2001
- JiiPee
- Viestit: 2476
- Liittynyt: 08 Marras 2004, 20:25
- Car(s): BMW K100RS-86
Ex: MiTo QV -10, 156 2.0TS -98 - Paikkakunta: Vantaa
Re: Kivaa!
Näyttää siltä, että reissu Britteihin olisi tulossa ihan lähiaikoina. Pyydettiin remonttia tekemään kummilasten perheeseen. Mitenkähän Brexit tulee matkailuun vaikuttamaan? Mainitsin vaimolle ajatuksen mahdollisen harrasteauton tuonnista, mutta kuinka yllättävä se jäätävä katse olikaan. Enpä ajattele enää ...
Jos menee pieleen ja harmittaa tarpeeksi, pura. Ei mistään hyvää saa, jos ei tee ja pura -Panu Kaila
- JiiPee
- Viestit: 2476
- Liittynyt: 08 Marras 2004, 20:25
- Car(s): BMW K100RS-86
Ex: MiTo QV -10, 156 2.0TS -98 - Paikkakunta: Vantaa
Re: Kivaa!
Poika lähti aamulla itsekseen reissulle keskiseen Suomeen. Soitti, että on hieromassa kauppoja 330i:stä (= nuori mies + lippis + tehokas auto = tilasto). Katotaan nyt tuleeko siitä mitään. Etänä olen häntä "ohjeistanut". Himskatti, kun alkaa itsellänikin autokuume nousta ...
Jos menee pieleen ja harmittaa tarpeeksi, pura. Ei mistään hyvää saa, jos ei tee ja pura -Panu Kaila
- lerppu
- Viestit: 4081
- Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
- Car(s): Ei Alfaa Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS
- Paikkakunta: Metsälä
Re: Kivaa!
^Auton etsintään vaan, se on hyväntekeväisyyttä! (= tekee hyvää itselle)
...poika vaikuttaa vallan fiksulta nuorelta mieheltä, tilastot schmilastot - toivottavasti löytyy hyvä Bimmeri kesäksi.
...poika vaikuttaa vallan fiksulta nuorelta mieheltä, tilastot schmilastot - toivottavasti löytyy hyvä Bimmeri kesäksi.
- JiiPee
- Viestit: 2476
- Liittynyt: 08 Marras 2004, 20:25
- Car(s): BMW K100RS-86
Ex: MiTo QV -10, 156 2.0TS -98 - Paikkakunta: Vantaa
Re: Kivaa!
^ Heh, saisiko hyväntekeväisyyden kautta myös valuuttaa vaihtoa varten?
Poitsu teki kaupat autoliikkeessä BMW E46 330i stw:stä. Osasi jopa tingata kunnolla. Asiaa saattoi toki avittaa vaari, joka on ostanut useita uusia autoja ko liikkeestä elämänsä aikana. Kilsoja taisi autossa olla about 180tkm. Tutkimme sitten tarkemmin auton tyyppivikojen osalta kunhan se tänne kotia loppuviikosta löytää. Olisi mielenkiintoista tietää mitä muuta ne pojat (77v ja 18v) siellä JKL:ssä suhaavat.
Tässä sillä välin käytin tyttären E87:n katsastuksessa. Tuomiona vasemman narinahelan vaihto väljyyden vuoksi. Helan hain jo ja vaihtelen sen lähipäivinä. Sitten uudelleen näytille. Onneksi on helatyökalu jo ennestään. Nyt kun näyttää erinomaisesti siltä, että pemut valtaavat perheen parkkipaikat, niin ei varmaan olisi pahitteeksi hankkia merkkikohtaisia työkaluja lisää, esim juurikin helatyökaluja eri tukivarsiin jne... . Diagnoosiohjelmista Carly mulla on jo vanhastaan, mutta interfacen olen hukannut. Uusi lienee aiheellista hankkia suht pikaisesti.
Minä lähden nyt lenkille laskemaan autokuumetta .

- jeQQ
- Viestit: 4190
- Liittynyt: 22 Kesä 2006, 18:01
- Car(s): Z1100, 147GTA, 33 Giardinetta 4x4
- Paikkakunta: Vihti
Re: Kivaa!
Eka kala napattu omalla ongella Viime kesänä broidin vavalla pari heittoa, tänä vuonna jo oma vapa. Ei huono.
- JiiPee
- Viestit: 2476
- Liittynyt: 08 Marras 2004, 20:25
- Car(s): BMW K100RS-86
Ex: MiTo QV -10, 156 2.0TS -98 - Paikkakunta: Vantaa
Re: Kivaa!
Kivoja juttuja:
1) Tyttären E87 jälkikatsastettu kun sain vaihdettua hylkäyksen aiheuttaneen narinahelan.
2) Pojan ostamassa E46:ssa pöllähti moottorin vikavalo ruutuun kesken kotimatkan. Motomaatissa ongittiin 9 eurolla vikakoodiksi P0174 ja samalla ostettiin uusi pre-cat lambda bank2:een. Sillähän homma selkis hienosti. Kivaa tässä on puuhastelu ja se, että myyjäliike lupautui maksamaan kulut niin kuin tällaisessa tapauksessa pitääkin.
3) Yllättävästi sain INPA:n toimimaan tietokoneessa ja yhdistettyä pojan autoon. Jatkossa vikakoodien yms.. luvut onnistuvat omasta takaa. Toiseen ohjelmaan (Carly for BMW) on tulossa uusi mokkula ja sitten saa pikkupulmat arvottua vaikka mobiilisti.
4) Kävin vaimon kanssa Asu&Sisusta messuilla Messukeskuksessa - arvokasta puuhaa, mutta silti ihan jees.
1) Tyttären E87 jälkikatsastettu kun sain vaihdettua hylkäyksen aiheuttaneen narinahelan.
2) Pojan ostamassa E46:ssa pöllähti moottorin vikavalo ruutuun kesken kotimatkan. Motomaatissa ongittiin 9 eurolla vikakoodiksi P0174 ja samalla ostettiin uusi pre-cat lambda bank2:een. Sillähän homma selkis hienosti. Kivaa tässä on puuhastelu ja se, että myyjäliike lupautui maksamaan kulut niin kuin tällaisessa tapauksessa pitääkin.
3) Yllättävästi sain INPA:n toimimaan tietokoneessa ja yhdistettyä pojan autoon. Jatkossa vikakoodien yms.. luvut onnistuvat omasta takaa. Toiseen ohjelmaan (Carly for BMW) on tulossa uusi mokkula ja sitten saa pikkupulmat arvottua vaikka mobiilisti.
4) Kävin vaimon kanssa Asu&Sisusta messuilla Messukeskuksessa - arvokasta puuhaa, mutta silti ihan jees.
Jos menee pieleen ja harmittaa tarpeeksi, pura. Ei mistään hyvää saa, jos ei tee ja pura -Panu Kaila
- Tärjätom
- Viestit: 211
- Liittynyt: 01 Loka 2008, 22:28
- Car(s): Alfa Romeo Alfetta GTV-85 ->Supercharged GTV6
- Paikkakunta: Terjärv
Re: Kivaa!
Löysin tänään kierrätyspisteeltä radio-ohjattavan auton korin, Alfa 155:n! Joka sopii minun vielä käytössä olevaan 20 vuotta vanhaan autoon!
-
- Viestit: 1736
- Liittynyt: 19 Heinä 2009, 20:03
- Car(s): 156 2,4 JTD arkiajossa talvella
156 2,5 V6 kesällä
matkalla paaliin 156 V6 - Paikkakunta: Orimattila
Re: Kivaa!
Tänään sanoi silmälääkäri että eikun rattiinvesamaan kirjoitti:Viime viikolla oli vaihteeks lääkärissäkäynti. Edelleen näyttää hyvältä, sytostaattikuuria ei tarvitse jatkaa Kuvat lähti vielä eteenpäin tutkittavaksi, olutta saisi ottaa (ihan vaan omaksi kiusaksi jatkan tipatonta vielä hetken, vastahan tässä puoli vuotta on vettä juotu)vesamaan kirjoitti:Näin kolmisen kk sitten patonkia imusaarjan-topikissa:Tänään lääkärissä katsomassa ekoja magneettikuvia kuupasta sädehoitojen jälkeen. Pitsamainosta lainatakseni: Hyvältä näyttäävesamaan kirjoitti:Sytostaatit on A) kalliita (onneks koko kansakunta osallistuu talkoisiin 100 % ) B) kohtuulisen perseestä
No, 1/6 takana. Kyllä tää tästä
Sytostaattikuurit on puolessa välissä, ja tänään lääkäri tuumas että syöpä on poissa
Ottaisin oluen mutta hoitojen jatkumisen takia ei vielä pysty. Laitetaan kasvamaan korkoa
Saikkua vielä pari kuukautta, sitten tarvis keksiä jotain töitä, kun tässä sairastellessa tulin saneeratuksi pihalle
Kiitoksia kaikille kannustuksesta
Melko tarkkaan vuosi sitten tekaistiin kuuppaan kattoluukku ja ajot loppui siihen. Pitkä on vuosi ollut mutta onneksi on aina kyyti järjestynyt, kiitos asiassa avustaneille.
Huomenna vois laittaa kesäkumit alle, täräyttää busson tulille ja lähteä ajamaan tankin tyhjäks ihan vaan kostoks maailmalle
Oluet kasvaa edeleen korkoa
- giils
- Viestit: 202
- Liittynyt: 17 Syys 2017, 10:58
- Car(s): Alfasud 1.2 -87
156 2.5 V6 -01
159 2.4 JTDm -06
159 2.4 JTDm Q4 -09
Fiat Barchetta 1.8 -96 - Paikkakunta: Janakkala
Re: Kivaa!
Ihanaa kuulla, kyllä sä oot melkonen kaveri ku kokenu ihan hiton rankkoja juttuja ja silti on huumoriaki riittäny. Ihan huippua että pääset nyt vihdoin itse myös ajamaan ihan laillisesti teitä pitkin.vesamaan kirjoitti:Tänään sanoi silmälääkäri että eikun rattiin
Melko tarkkaan vuosi sitten tekaistiin kuuppaan kattoluukku ja ajot loppui siihen. Pitkä on vuosi ollut mutta onneksi on aina kyyti järjestynyt, kiitos asiassa avustaneille.
Huomenna vois laittaa kesäkumit alle, täräyttää busson tulille ja lähteä ajamaan tankin tyhjäks ihan vaan kostoks maailmalle
Oluet kasvaa edeleen korkoa
You put this kid behind the wheel, there's nothing she can't do.
- mutt
- Viestit: 3972
- Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
- Car(s): Lanciat: Prisma 1.6ie -87, Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63
Re: Kivaa!
Mitä kostoa se muka on, kun tuo kauneutta näytille? Enemmänkin itsensä onnittelua. Ja onhan siihen aihetta.vesamaan kirjoitti:Huomenna vois laittaa kesäkumit alle, täräyttää busson tulille ja lähteä ajamaan tankin tyhjäks ihan vaan kostoks maailmalle
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
Re: Kivaa!
Toisesta haastattelusta työpaikkamichelin kirjoitti:Pari työhaastattelua tällä viikolla.
- JiiPee
- Viestit: 2476
- Liittynyt: 08 Marras 2004, 20:25
- Car(s): BMW K100RS-86
Ex: MiTo QV -10, 156 2.0TS -98 - Paikkakunta: Vantaa
Re: Kivaa!
^Onnittelut, varsinkin jos kyseessä on mieleinen työpaikka
Asunnon vaihtoon liittyvät asiat ovat edenneet. Meidän kämpästä on nyt kaupantekopäivä sovittu. Uudesta kohteesta on sovittu kuntokartoitus ensiviikolle. Jos kummoisia ei ikään nähden ilmene, niin sitten finalisoidaan kauppa niin pian kuin mahdollista. Nykyisestä kämpästä on muutettava ulos ennen kesäkuun puoltaväliä. Kiirettä pukkaa touko-kesäkuun vaihteessa.
Asunnon vaihtoon liittyvät asiat ovat edenneet. Meidän kämpästä on nyt kaupantekopäivä sovittu. Uudesta kohteesta on sovittu kuntokartoitus ensiviikolle. Jos kummoisia ei ikään nähden ilmene, niin sitten finalisoidaan kauppa niin pian kuin mahdollista. Nykyisestä kämpästä on muutettava ulos ennen kesäkuun puoltaväliä. Kiirettä pukkaa touko-kesäkuun vaihteessa.
Jos menee pieleen ja harmittaa tarpeeksi, pura. Ei mistään hyvää saa, jos ei tee ja pura -Panu Kaila
-
- Viestit: 65
- Liittynyt: 09 Huhti 2019, 09:08
- Car(s): Giulia Veloce Q4 '17 ja Mazda Miata '99
- Paikkakunta: Kuopio
Re: Kivaa!
Huomenna saan Giulian alle.
Ja vaimolle yllätyksenä varasin meille kesäkuulle viikon lomamatkan Albaniaan. Upea maa!
Ja vaimolle yllätyksenä varasin meille kesäkuulle viikon lomamatkan Albaniaan. Upea maa!
- h_lauri
- Viestit: 6198
- Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
- Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
- Paikkakunta: Kauniainen
Re: Kivaa!
Kauheeton inspis sai mut purkamaan kirjahyllyn ja imuroimaan kaikki kirjat. Nyt on hylly koossa ja työhuonekin syntyi samalla.
-
- Viestit: 517
- Liittynyt: 27 Marras 2006, 08:02
- Car(s): 156 2.5 V6 SW -03, Maserati Quattroporte -06, Range Rover TD6 -02
- Paikkakunta: Jämsä
Re: Kivaa!
Jämsän Retki-Veikkojen viikottaiset kuntorastit alkavat tänään. Puolen vuoden torstai-iltojen menot on nyt buukattu.
Re: Kivaa!
Eilen tuli bongattua Gonepteryx rhamni ja Aglais io. Kevät on täällä.
-
- Viestit: 589
- Liittynyt: 09 Marras 2018, 12:53
- Car(s): 159 + saksalaisia harrasteita
Re: Kivaa!
Moottoroidulla vai? Itselläkin on polkupyöräilyä tullut viime viikkoina enenevässä määrin, tällä viikolla kävin joka päivä pyörällä töissä.
- _rico
- Viestit: 1178
- Liittynyt: 13 Kesä 2011, 00:06
- Car(s): Proceed GT
Ex Giulietta ja 3x 156 - Paikkakunta: Espoo
Re: Kivaa!
Ensimmäinen päivystysviikonloppu töissä. Ei kai se muuten kivaa olisi, mutta kolme pyhäpäivää + lauantai tekee yhteensä 189 tuntia (18.4 klo 22 - 23.4 klo 07) + mahdolliset hälytyskorvaukset ym. Tosin nekin rahat menevät suoraan Giulietan huoltoon, mutta eipähän tarvitse säästellä muissa menoissa.
- fahlsjy
- Viestit: 1608
- Liittynyt: 18 Loka 2004, 04:23
- Car(s): Giulietta QV
Jaguar XKRR convertible - Paikkakunta: Järvenpää
Re: Kivaa!
Kesäkissa liikenteeseen eilen, aikas mukava oli taas kurvailla
Re: Kivaa!
No, niin annahan vielä vinkki mistä anturista pitää nypätä virta pois että saadaan ne hälykorvaukset päivystäjälle..._rico kirjoitti: Ensimmäinen päivystysviikonloppu töissä. Ei kai se muuten kivaa olisi, mutta kolme pyhäpäivää + lauantai tekee yhteensä 189 tuntia (18.4 klo 22 - 23.4 klo 07) + mahdolliset hälytyskorvaukset ym. Tosin nekin rahat menevät suoraan Giulietan huoltoon, mutta eipähän tarvitse säästellä muissa menoissa.
- _rico
- Viestit: 1178
- Liittynyt: 13 Kesä 2011, 00:06
- Car(s): Proceed GT
Ex Giulietta ja 3x 156 - Paikkakunta: Espoo
Re: Kivaa!
FinPat kirjoitti:No, niin annahan vielä vinkki mistä anturista pitää nypätä virta pois että saadaan ne hälykorvaukset päivystäjälle..._rico kirjoitti: Ensimmäinen päivystysviikonloppu töissä. Ei kai se muuten kivaa olisi, mutta kolme pyhäpäivää + lauantai tekee yhteensä 189 tuntia (18.4 klo 22 - 23.4 klo 07) + mahdolliset hälytyskorvaukset ym. Tosin nekin rahat menevät suoraan Giulietan huoltoon, mutta eipähän tarvitse säästellä muissa menoissa.
Ei sentään niin helpolla päästä Päivystys meillä tarkoittaa asiakkaan kiireellistä tilausta, joka pitää saada matkaan heti. Aika harvassa ne tosin on kun se ei ole kovin edullista näin pyhinä. Hinnat on about nelinkertaiset arkeen verrattuna.
- jyrkip
- Viestit: 790
- Liittynyt: 03 Helmi 2014, 20:51
- Car(s): Ex. Alfat: Giulia super 1300
156 Sportwagon 2,0 JTS 16v -03
156 Sportwagon 2,4 JTDm 20v -05
166 2,4 JTDm 20V Sportronic -04 - Paikkakunta: Nummela
Re: Kivaa!
Pöh. Poistunut vissiin, just kun olisin alkanut voittamaan.Pasi kirjoitti:Tuli ajankuluksi väännettyä tällänen tänään: http://www.jnt-finland.fi/arpa-simulaattori/
Ei tee enää mieli ostaa arpoja.
Tiedot perustuu veikkauksen ilmoittamiin arpa määriin ja voittoluokkiin (ja määriin) - huomio joka lukee sivulla. Eli on niin tarkka kuin data mahdollistaa......
Ex. 166 2,4 JTDm 20V Sportronic -04
-
- Viestit: 1736
- Liittynyt: 19 Heinä 2009, 20:03
- Car(s): 156 2,4 JTD arkiajossa talvella
156 2,5 V6 kesällä
matkalla paaliin 156 V6 - Paikkakunta: Orimattila
Re: Kivaa!
Rastivarsojen iltarastit alkaa vasta huomenna. Saaas nähdä mitä sädehoidot on kuupalle tehnyt, osaako karttaa ja maastoa lukea enää mitenkään....heme kirjoitti:Jämsän Retki-Veikkojen viikottaiset kuntorastit alkavat tänään. Puolen vuoden torstai-iltojen menot on nyt buukattu.
-
- Viestit: 1690
- Liittynyt: 09 Heinä 2009, 13:14
- Car(s): 159 2.4JTDm Q2 -06, 156 SW 2.0JTS sele -05, GTV6 projekti, Fiat barchetta ja C5 sitikka*2
- Paikkakunta: Rauman seutu
Re: Kivaa!
Liput ja majoitus hommattuna Novarokkiin Itävaltaan.
Ja todnäk vapaatakin saan reissun ajaksi - 1,5kk sitten vaihtu työpaikka.
20v vanhassa olinkin. Ainakin toistaiseksi vaihtelu on virkistänyt.
Ja todnäk vapaatakin saan reissun ajaksi - 1,5kk sitten vaihtu työpaikka.
20v vanhassa olinkin. Ainakin toistaiseksi vaihtelu on virkistänyt.
-
- Viestit: 517
- Liittynyt: 27 Marras 2006, 08:02
- Car(s): 156 2.5 V6 SW -03, Maserati Quattroporte -06, Range Rover TD6 -02
- Paikkakunta: Jämsä
Re: Kivaa!
Työkaverilta sain messinkisen Ruotsin merkkikerhon merkin
- Liitteet
-
- AlfaClubSvezia.JPG
- (108.41 KiB) Tiedosto ladattu 2594 kertaa
Re: Kivaa!
Eilen alko Riihimäen suunnistajien tiistairastit . Hyvin meni en jäänyt viimeiseksi .
Mitä pienempi vika sitä suurempi leka