Bianchi (ja muita fillareita).

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

Suomenkielisiä pyöräkirjoja pyöränhuoltoon taitaa löytyä pari kappaletta eli Chris Sidwellsin Suuri pyöräkirja ja Fred Milsonin Polkupyöräkirja. Edellistä löytyi kirjakaupoista muutamalla eurolla taannoin ja jälkimmäistä löytyy esim prismoista, motonetista ym. paikoista joissa myydään alfamerin kirjoja. Normihinta parinkympin hujakoilla (prismassa oli 19.95 kun päivällä bongasin).

Sidwellsin kirja on jo hieman vanhentunut (pyörän osat taitaa olla ainakin osin 90-luvulta, eikä pyörän huoltoluvut ole likimain yhtä kattavia kuin Milsonin kirjassa. Se on kuitenkin pyöräilyn yleisopuksena ihan ok, varsinkin jos sen parilla eurolla jostain löytää. Noillakin huolto-ohjeilla pärjää ihan mukavasti. Milsonin kirja keskityy lähes pelkästään pyörän huoltoon ja on aika kattavan tuntuinen eri valmistajien (shimano, campagnolo, sram, suntour jne) komponenttikohtaisine huoltoohjeineen. Ainoa mikä vähän tökki oli ajoittain todella kökontuntuinen suomennos.

Ohjeiden lisäksi tarttee jotain perustyökaluja huoltoihin. Yllättäen löysin itse melko täydellisen polkupyöränkorjaukseen tarkoitetun työkalusetin Lidlistä kolmellakympillä. Samaa settiä tais tunturi tai helkama myydä yli tuplasti kalliimmalla silloin netissä. Made in germany oli kuitenkin ja hyvin on käyttöä kestäneet. Niillä on pari pyörää kasattu ja huollettu ilman mainittavia lisähankintoja. Biltemasta löytyy myös jotan pyöränhuollon työkaluja. Suosittelen opettelemaan tekemään noita perushuoltoja itse, tulee aika helposti säästöä kun ei tartte viedä huollettavaksi ja toisaalta sesonkiaikaan pyörähuolloissa on usein ruuhkaa

Noi rahinat vois lähteä ihan vaijerin kireyden hienosäädöllä. Lonksumisesta tulee mieleen että kampi on vähän löysällä. Mulle joskus kävi niin että oli pientä lonksumista havaittavissa ja tajusin kiristää sen kammen vasta kun se kerran polkiessani tipahti kokonaan pois paikaltaan :mrgreen:

Avatar
EBITDA
Viestit: 1858
Liittynyt: 04 Elo 2009, 17:46
Car(s): 159 SW, Crosswagon, 155, Spider, Evo
Paikkakunta: Hämeenlinna/Rauma

Viesti Kirjoittaja EBITDA »

Nostellaanpas tätä otsikkoa. Tarkoituksena olisi hankkia pitkästä aikaa kunnon maantiekiituri (siis lihasvoimalla liikuteltava). Suosituksia, hintaluokassa 800... 1500 eur?

Onko kellään kokemusta Intersportin kauppaamista Jamis-pyöristä? Ovat ilmeisesti markettipyörä-maineesta johtuen kohtuullisesti hinnoiteltuja laatuunsa ja osiinsa nähden. Näin ainakin kertoili asiasta muka perillä oleva työkaveri.

Avatar
h_lauri
Viestit: 6198
Liittynyt: 23 Kesä 2010, 13:10
Car(s): Giulia 180 hp D vm 2016, ex. 159 TBi vm. 2010, 156 1,9 JTD) ex. Fiat Croma 2,2 A, ex. Stilo 130 MW, ex. Marea 115 Weekend
Paikkakunta: Kauniainen

Viesti Kirjoittaja h_lauri »

Kaveri, joka pyöräilee, ei maastossa, ostaa velosipedinsä Kauppaveljiltä. Muusta en tiiä mittee, mulla kun on semmone parikytä vuotta vanha resentti.

Avatar
_rico
Viestit: 1178
Liittynyt: 13 Kesä 2011, 00:06
Car(s): Proceed GT
Ex Giulietta ja 3x 156
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja _rico »

^^Jamis on markettipyörä. Halvat osat ja heikko viimeistely.

Kannattaa käydä kiertelemässä alan liikkeissä ja jättää Intersportit ja stadiumit väliin. Tähän aikaan vuodesta pyörän voi saada kohtuu halvalla. Riipuen missä päin Helsinkiä asut, mutta Velosport Käpylässä ,Annankadun pyöräkellari ja se joku liike hesarilla sekä tikkurilan ajomies kannattaa ainakin käydä läpi. Vanhan koulukunnan kavereita, joilta saa hyvät alennukset pelkästään juttelemalla mukavia.. Toki isoistakin ketjuista, kuten bike planetista, saattaa pyörä löytyä, mutta ainakin itse arvostan kunnon palvelua.

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

Ei Jamis mikään markettipyörä ole vaan jenkkimerkki jolla on todella laadukkaita menopelejä, toki myös halvemman luokan pyöriäkin. Ainakin maastopyörät on usa:ssa sikäläisissä testeissä ihan hyvin menestyneet. Suomeen tuodaan tietysti enimmäkseen niitä halvempia pyöriä kun ei ihmiset ole valmiita maksamaan useita tonnia polkupyöristään.

http://www.jamisbikes.com/usa/index.html

Edit. Omakohtaisia kokemuksia ei ole kuin Jamis Dakar XLT maastopyörästä, jota muutaman kerran olen kokeillut. Ei mulla mitään huomautettavaa sen laadusta ollut.

sanctus
Viestit: 1053
Liittynyt: 08 Syys 2010, 12:27
Car(s): Giulietta 1.4 TB MultiAir 125 kw

Viesti Kirjoittaja sanctus »

EBITDA kirjoitti:Nostellaanpas tätä otsikkoa. Tarkoituksena olisi hankkia pitkästä aikaa kunnon maantiekiituri (siis lihasvoimalla liikuteltava). Suosituksia, hintaluokassa 800... 1500 eur?

Onko kellään kokemusta Intersportin kauppaamista Jamis-pyöristä? Ovat ilmeisesti markettipyörä-maineesta johtuen kohtuullisesti hinnoiteltuja laatuunsa ja osiinsa nähden. Näin ainakin kertoili asiasta muka perillä oleva työkaveri.
Itselläni ei ole kokemuksia Jamiksen pyöristä, mutta sivujen mukaan ainakin cyclocrosseissa näyttäisi olevan ihan peruskamoja. Vaihteistosetteinä on SRAMIN Rivalia ja Apexia, jotka vastaavat ehkä suurinpiirtein Shimanon Tiagraa ja 105:sta eli soveltuvat hyvin maantiellä ajamiseen harrastemielessä. Ainakin Tiagran vaihteet vaikuttavat kahden kuukauden ja n. 1600 kilometrin perusteella olevan ihan pätevät.

Mutta ylipäätään käy tsekkailemassa eri liikkeistä. Mä kävin ajamassa alkukesästä n. 12:ta eri pyörämerkkiä ja cyclocross-mallia myyntihinnaltaan n. 1000-1600 euroa ja kyllähän niissä eroja oli ja suurimmat erot löytyivät sitten toki noista vaihteista. Shimanon Ultegrat erottuivat aika selkeästi edukseen, mutta eipä omassa käytössäni nyt pyörässä olevat Tiagrat etu- ja takavaihtaja laadultaan liian heikoksi ole osoittatunut.

Itse kävin läpi Lauttasaaressa sijaitsevat Lauttasaaren Pyörähuollon ja Larun Pyörän, Puotinharjun Velo&Oxygenin ja System1:n, Käpylän Velosportin ja Puotilan (?) Itä-Helsingin pyörähuollon.

Itse siis päädyin lopulta Rossanon cyclocrossiin, josta sain parhaan tarjouksen ja joka ajossa tuntui yhtä hyvältä kuin hieman kalliimmat, mutta samoista osista kootut Cannondalen, Bianchin ja Focuksen fillarit. Varsinaisia maantiepyöriä en ajanut, mutta jos ei ihan superkevyttä kulkinetta hae, niin mielestäni cyclocross-tyyppinen fillari ohuilla maantierenkailla antaa aika hyvin vauhtia myös maantiellä.

Pääasiahan tässä fillarin ostossa on se, että käydään ajamassa niitä fillareita. Netistä kannattaa ehdottomasti tsekkailla kommentteja pyöristä, valmistajista, runkojen materiaalista ja mitoituksesta, pyörän valmistajien valitsemista osista, osien kestävyydestä ja osien valmistajan tietoja osista. Sen sijaan pahimpia muutaman adjektiivin sisältäviä dosentti tason ana lyy sejä kannattaa välttää.

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 9645
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Car(s): Mégane+Mii=265hv
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

sanctus kirjoitti:ta. Sen sijaan pahimpia muutaman adjektiivin sisältäviä dosentti tason ana lyy sejä kannattaa välttää.
*naks naks*

:tuoppi:

Itse ostin pyöräni valokuvan ja tuotemerkin perusteella, enkä ole katunut.

PRO
Viestit: 744
Liittynyt: 10 Tammi 2008, 20:57
Car(s): 2016 T5
Paikkakunta: Helsinki - Kannelmäki

Viesti Kirjoittaja PRO »

Täällä oli tarkoitus hankkia maastopyörä, kun oman ruhon runko on isompaa sorttia ja loogisesti isommilla renkailla on läskin mukavampi ajella.

No maastopyörän hankinta tyssäsi siihen, kun pyörään pitäisi aika ajoin saada kiinni myös lasten istuin (sellainen, joka on rungossa kiinni ja istuinta voi vaihdella kahden telakan kanssa). Noh, maastopyörään ei saa runkoon kiinnitettävää istuinta kiinni, sillä (ainakin kauppiaiden mukaan) kaikissa maastopyörissä menee takajarrujen vaijeri pitkin pystyputkea.

Hybrideissä takajarrujen vaijeri kuulemma sitten meneekin vinoputkea poljinnavalle ja siitä eteenpäin eli istuimet käy näihin. No hankittua tuli sitten Specialized Crosstrail Sport Disc, joka asettui tarjouksessa noin 700 oiroon.

Täysin tuntematon merkki, mutta ihan käyvän oloinen laite. Hieman sapettaa kun olisin halunnut kuitenkin XT-vaihteet, kun niitä oli tarjolla niihin maastopyöriin, joita katselin. Nyt on Shimanon Acerat. Huomatkaa, että täällä kirjoittelee noviisi, joka olettaa että XT-vaihteet on paremmat kuin Acerat. Toisaalta, maastoon en ole menossa pyöräilemään, vaan ajelen 50% asvaltilla ja 50% Paloheinän metsissä ja Mätäjoen tampatuilla hiekkateillä, joten rasituskaan ei ole kummoinen. Mutta olisihan se kiva nyt tietää niiltä jotka tietää pyöristä enemmän, että onko tässä haukattu paskaa vai ei. Vähän samat fiilikset ku aikoinaan Alfan osti, et tulikohan oikea päätös...

Vielä niistä lastenistuimista. Minä olen semmonen ihminen, että haluan tukea pieniä kivijalkaliikkeitä. Kolmessa (polkupyöriin erikoistuneessa) liikkeessä käytiin, ja kaikissa huono palvelu, tyhjät varastot lupausten sijaan ja nollatietoa voiko tuommosen istuimen nyt sitten kiinnittää tarakattomaan pyörään. Lopuksi marssittiin Suomen suurimpaan prismaan, josta saatiin todella hyvää palvelua ja se istuin kahdella runko-osalla... että tällästä tänään...

PRO
Viestit: 744
Liittynyt: 10 Tammi 2008, 20:57
Car(s): 2016 T5
Paikkakunta: Helsinki - Kannelmäki

Viesti Kirjoittaja PRO »

h_lauri kirjoitti:Kaveri, joka pyöräilee, ei maastossa, ostaa velosipedinsä Kauppaveljiltä. Muusta en tiiä mittee, mulla kun on semmone parikytä vuotta vanha resentti.
Resentti on tuonu 80-luvun retromalleja uudelleen tuotantoon. Ainakin Kannelmäen Prismassa on oikein seinälle esille nostettu semmonen retro-oranssi käyrätankoinen resentti. Hienohan se oli...

Avatar
Hepa
Viestit: 3197
Liittynyt: 28 Heinä 2003, 06:10
Car(s): Giulia Super -69
Outlander PHEV -14
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Hepa »

^Mulla on ollut lastenistuin maastopyörän rungossa kiinni. Siinä runkokiinnikkeessä oli kolo etuvaihtajan vaijeria varten, joka laskee pystyputkea pitkin.
Oo==\\*//==oO
----|--OI-582--|----

PRO
Viestit: 744
Liittynyt: 10 Tammi 2008, 20:57
Car(s): 2016 T5
Paikkakunta: Helsinki - Kannelmäki

Viesti Kirjoittaja PRO »

Hepa kirjoitti:^Mulla on ollut lastenistuin maastopyörän rungossa kiinni. Siinä runkokiinnikkeessä oli kolo etuvaihtajan vaijeria varten, joka laskee pystyputkea pitkin.
...f*ck! :?

Avatar
Hepa
Viestit: 3197
Liittynyt: 28 Heinä 2003, 06:10
Car(s): Giulia Super -69
Outlander PHEV -14
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Hepa »

...Niin ja istuimen taisin ostaa niinkinpolkupyöriin erikoistuneesta liikkeestä kuin Halpa Halli :oops:
Oo==\\*//==oO
----|--OI-582--|----

PRO
Viestit: 744
Liittynyt: 10 Tammi 2008, 20:57
Car(s): 2016 T5
Paikkakunta: Helsinki - Kannelmäki

Viesti Kirjoittaja PRO »

Hepa kirjoitti:^Mulla on ollut lastenistuin maastopyörän rungossa kiinni. Siinä runkokiinnikkeessä oli kolo etuvaihtajan vaijeria varten, joka laskee pystyputkea pitkin.
...Ja noin paljon tajusin sit niistä vaijereistakin. Tsiisus...

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

PRO kirjoitti:No hankittua tuli sitten Specialized Crosstrail Sport Disc, joka asettui tarjouksessa noin 700 oiroon.

Täysin tuntematon merkki, mutta ihan käyvän oloinen laite. Hieman sapettaa kun olisin halunnut kuitenkin XT-vaihteet, kun niitä oli tarjolla niihin maastopyöriin, joita katselin. Nyt on Shimanon Acerat. Huomatkaa, että täällä kirjoittelee noviisi, joka olettaa että XT-vaihteet on paremmat kuin Acerat. Toisaalta, maastoon en ole menossa pyöräilemään, vaan ajelen 50% asvaltilla ja 50% Paloheinän metsissä ja Mätäjoen tampatuilla hiekkateillä, joten rasituskaan ei ole kummoinen. Mutta olisihan se kiva nyt tietää niiltä jotka tietää pyöristä enemmän, että onko tässä haukattu paskaa vai ei. Vähän samat fiilikset ku aikoinaan Alfan osti, et tulikohan oikea päätös...
Specialized on amerikkalainen premium-merkki siinä missä Cannondale. Jos Jamista jotkut snobit :mrgreen: pitää marketfillareina niin spessussa ei sitä vaaraa ole ellei ole sen lajin snobi että vain jotkut käsintehdyt boutique-fillarit on ainoita oikeita. Merkin puolesta et ainakaan paskaa haukannut. Jamisin niputtaisin samaan kastiin kuin Trek & Gary Fisher.

XT-vaihteet on paremmat kuin Acerat mutta jos käyttö ei kuvatunlaista kummempaa ole niin eiköhän Acerallakin pärjäile. Vaihteita ja muita osiahan fillarissa aina voi vaihtaa ja päivittää, pääasia että runko tuntuu itselleen sopivalta.

giulia
Viestit: 361
Liittynyt: 04 Helmi 2004, 16:15

Viesti Kirjoittaja giulia »

Tuli tuollainen hankittua puoli vahingossa. Duunireissuja 2-3 kertaa viikossa menee Kona Jakella, mut tuolla olis kiva päästä fiilisteleen. Ainoo iso miinus on, että taitaa olla mulle inan liian iso (voisin ton myydä tai vaihtaa johonkin jos jotakuta kiinnostaa 56 cm ruogolla oleva menopeli, laiskuuttani en edes laittanut ketjuja paikalle kuljetuksen jälkeen). Alkuperäinen ostokuitti vuoden 1985 huhtikuulta oli mukana.

-g
Liitteet
Bianchi.JPG
(156.32 KiB) Tiedosto ladattu 13387 kertaa

Avatar
Alfieri
Viestit: 636
Liittynyt: 17 Syys 2006, 23:42
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Alfieri »

EBITDA kirjoitti:Nostellaanpas tätä otsikkoa. Tarkoituksena olisi hankkia pitkästä aikaa kunnon maantiekiituri (siis lihasvoimalla liikuteltava). Suosituksia, hintaluokassa 800... 1500 eur?
Menee ovh vähän yli, mutta tuossa olisi yksi kunnon ehdokas
http://www.mysports.fi/product.asp?sua= ... 001001&q=y

On niitä muitakin, fillarifoorumi.fi/forum/ antaa suosituksia asiallisia ja asiattomiakin joskus, mutta sieltä voi lähteä merkkejä ja malleja tutkimaan, netti on täynnä "käyttäjien mielipiteitä".

Tämän foorumin sännöissä lukee, että maantiepyörän, sekä rungpn että osien, pitää olla italilaisia. :D

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 9645
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Car(s): Mégane+Mii=265hv
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Alfieri kirjoitti:[

Tämän foorumin sännöissä lukee, että maantiepyörän, sekä rungpn että osien, pitää olla italilaisia.
Heh.

Tämän voi toki kiertää ostamalla japanialaisilla kilkkeillä varustetun ja Taiwanissa tehdyn pyörän, jos merkki on edes joskus ollut italialainen ja rungossa on riittävästi Italian lipppuja.

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

Heh, tuli mieleen Carraro. 70 vuotta vanha Italialainen merkki, mutta suomessa tunnetaan vain halpismarkettipyöristään.

Vittorio Janon pyöräkuvauksen täyttää mulla Vicinin vanha mtb-runko jonka hankin sitä varten että sain kaikki ylimääräiseksi jääneet japanialaiset osat johonkin laitettua kiinni. Italian lippuja löytyy kyllä rungosta, mutta se voi olla jopa italiassa tehty kun on 90-luvulta peräisin.

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 9645
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Car(s): Mégane+Mii=265hv
Paikkakunta: 13100

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Giallo Pozzuoli kirjoitti:Carraro.
Tuttua tavaraa. Itse ajoin parikymppisenä Carraron tallissa, josta siirryin ensin Marinin (pöllittiin) ja sitten Inseran (autotallissa & myytävänä) leipiin. Omalla tavallaan hienoja pelejä kaikki.

Avatar
Mandeprkl
Viestit: 1444
Liittynyt: 21 Kesä 2010, 15:27
Car(s): Alfa GT 2.0 JTS -05, MB E55 AMG -99, Ford Focus 1.0 EgoBoost -12
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Mandeprkl »

Nyt jo on ruvennut takkuamaan Shimano Alivio takavaihtaja. Olisiko parempi vaihtaa samantien parempaa tilalle? Vai säätää/säädättää vaihtaja kuntoon joksikin aikaa? Vai kannattaisiko etuvaihtajakin laittaa samatien vaihtoon? Pyörä on Kona Nunu ja Alivio osat.

Takavaihtaja voisi olla jotain 50-100 euron väliltä?

Olisiko eroa niin huomattavasti? Käyttö on kuitenkin suurimmaksi osaksi hiekka/sora ja metsäteillä ajamista. Joskus saattaa eksyä mettäpoluillekkin.

Avatar
Bisci
Viestit: 511
Liittynyt: 02 Elo 2007, 00:05
Car(s): V60 AWD,
OIIIIIIIO ja
TVR S
Paikkakunta: Savicity

Viesti Kirjoittaja Bisci »

Foorumilla näyttää olevan kova asiantuntemus myös crossareista. Miten rankkaatte lappeenrantalaisen kokoonpanotuotteen Rossanon crossimallit? Oma tarve täyttyy lähinnä pienellä ruhon liikuttelulla metsissä ja sorapoluilla. Pyörän ominaisuuksissa korostuvat siten mukavuus, kestävyys, huollettavuus.
Ne jotka puhuu ei tiedä, ne jotka tietää ei puhu.
K.Rosberg

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

Mandeprkl kirjoitti:Nyt jo on ruvennut takkuamaan Shimano Alivio takavaihtaja. Olisiko parempi vaihtaa samantien parempaa tilalle? Vai säätää/säädättää vaihtaja kuntoon joksikin aikaa? Vai kannattaisiko etuvaihtajakin laittaa samatien vaihtoon? Pyörä on Kona Nunu ja Alivio osat.

Takavaihtaja voisi olla jotain 50-100 euron väliltä?

Olisiko eroa niin huomattavasti? Käyttö on kuitenkin suurimmaksi osaksi hiekka/sora ja metsäteillä ajamista. Joskus saattaa eksyä mettäpoluillekkin.
Kannattaa opetella vaihtajat joka tapauksessa itse säätämään , loppujen lopuksi se ei ole kummoinen homma. Vaikka olisi XTR tai Sramin X0 sarjan vaihtajat niin säätää niitäkin välillä pitää. Jos keskirattaat takana ei meinaa mennä päälle kunnolla niin vaijerin kireyttä hienosäätämällä saa sen luultavasti toimimaan taas. Ne hienosäätöön tarkoitetut ruuvit löytyy takavaihtajan kaapelin molemmista päistä, toinen on vaihdevivussa ja toinen takavaihtajassa kiinni. Sitä vaihdevivussa olevaa säädintä voi säätää ajaessaankin, takavaihtajan päässä oleva edellyttää melkein jotain pyörähuoltotelinettä tai pientä improvisointia. Säädin just kaverin vähän ajetun fillarin jossa oli halvin mahdollinen takavaihtaja eli Shimanon tourney ihan noilla pikasäätimillä ja alkoi toimimaan yllättävän hyvin kun muistelen omia kokemuksia tourneyvaihtajista.

Jos taas isoimman tai pienimmän takarattaan kanssa on ongelmia niin ne saa kohdalleen takavaihtajan takana olevillla high ja low ruuveilla. Kädellä painamalla asetat takavaihtajan pienimmän ja isoimman rattaan kohdalle ja katsot asettuuko vaihtajan ratas samalle linjalle ja säädät tarpeen mukaan ruuveista kunnes asettuu. En muista nyt kummin päin ne ruuvit menivät, toisella säädettiin pikkuratas ja toisella isoratas. Kokeilemalla huomaa.

Vaihdevaijeri ja kuoret kerää myös ajan myötä likaa ja niitäkin joutuu välillä putsailemaan ja vaihtamaan. Toi Alfamerin kustantama pyöräkirja on hyvä opus fillarin säätöihin ja korjaukseen eikä maksa edes paljoa. Suosittelen sen hankkimista.

Jos päivität vaihtajia niin deore, lx/slx, xt, xtr sarjat kaikki toimii varmasti tossa käytössä. Deore takahäkkiä löytyy jopa biltemasta vähän päälle neljälläkympillä. Sramin X-sarjojen vaihtajat toiminee kans mutta varminta hankkia shimanot mikäli vaihdevivut on shimanot niin ei tule yllätyksiä toimivuuden suhteen.

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 9645
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Car(s): Mégane+Mii=265hv
Paikkakunta: 13100

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Ostaisiko? Eihän tuo Camaleontesta 100% maantiekiitäjää tekisi, mutta tarjoaisi uuden ajoasennon.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Gasolina
Viestit: 4489
Liittynyt: 30 Marras 2005, 19:22

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Gasolina »

Hinta ei ainakaan ole kovin paha. Selkeää plussaa on lisääntyneet ajo otteet. Miinusta se, että noiden kanssa ajaminen "kahvoilta" tai ala otteella voi olla ainakin taajama alueella vaarallista, kun jarrut eivät ole käsillä.
Giulia Super -69

Avatar
OL
Viestit: 848
Liittynyt: 31 Tammi 2005, 20:31
Car(s): 166 V6, 75 TS, X1/9, (ex 75 2.0TC)
Paikkakunta: Jämsä

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja OL »

Kysytään foorumin fillaristeilta vähän apua, vaikka onkin ihan tavispyörästä kyse eikä mistään kalliista maantienielijästä :)

Olisi siis pyörän hankinta edessä. En ole oikeastaan 10 vuoteen pyörää omistanut, edellinen oli joku Kuwahar(h)a jossa oli aivan liikaa vaihteita. Tietämys ei siis ole järin suurta. Nyt tahdon mahdollisimman helposti ylläpidettävän pyörän, eli selviö on, että pyörän pitäisi olla yksivaihteinen ja vähän sellainen joka paikan höylä. Sellainen, jolla voisi käydä kaupassa, kylällä, tallilla, ehkä ajaa töihinkin jos sattuu kiinnostamaan (työmatka n. 7km) ja sorateilläkin pitäisi pärjätä. Talvipyöräilyäkään en halua sulkea kuviosta pois.

Budjetti ei mikään kauhean ihmeellinen ole, siellä n. 350€ hujakoissa. Katseet kääntyivät aluksi Helkaman, Tunturin, Nopsan jne. yksivaihteisiin mummopyöriin ja vastaaviin. Meinasin jo kävellä paikalliseen urheiluliikkeeseen ja asiaa sen kummemmin ajattelematta poistaa sieltä jonkin mikä siellä olisi sattunut olemaan. Mutta hetken aikaa nettiä selailtuani, rupesi vaikuttamaan siltä, että ne tehdään kaikki jossain Taiwanissa tai Kiinassa ja pelkästään ratsastetaan Suomalaisella nimellä. Ja laatu ei oikein vastaa rahamäärää. Aloin kovasti epäröidä.

Katseet muualle ja surffauksen jatkuessa, törmäsin sitten Konan Humuun. Mahtuisi juuri vielä budjettiin, olisi yksinkertainen ja käsittääkseni Konassa saa paremmin rahalle vastinetta kuin näissä mukasuomalaisissa? Nyt arvon harrastajat, istuuko tuo fillari kuvailemaani käyttötarkoitukseen? Ja olisiko mahdollisesti jotain muita vastaavia, tai vaikka parempia vaihtoehtoja minulle, joita kannattaisi kurkata?

Tarve olisi siis pitkäikäiselle laatupyörälle, joka sopisi vähän joka paikkaan. Voisi oikeastaan sanoa, että ihan normaalille käyttöpyörälle.

Avatar
Janne
Viestit: 2015
Liittynyt: 19 Huhti 2004, 21:12
Car(s): Käyttöharraste 155 V6 -92, Exät: 159 SW 1750 TBi Business Centenary -11, 156 SW 1.8 TS Super -01, 75 TS -89. Käyttis: Bmw X1 -18
Paikkakunta: Oulu

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Janne »

Kona on kivan näköinen ja varmasti ihan ok johonkin käyttöön mutta noinkohan nappivalinta sinun tarpeisiin. Itse olisin ehdottanut jotain tämmöistä http://www.mysports.fi/product.asp?sua= ... av=1001004" onclick="window.open(this.href);return false;
Noita on saanut alennuksella jopa alle 300 euron.
Alfa Romeo 155 V6 1992

Avatar
_rico
Viestit: 1178
Liittynyt: 13 Kesä 2011, 00:06
Car(s): Proceed GT
Ex Giulietta ja 3x 156
Paikkakunta: Espoo

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja _rico »

Esittämilläsi kriteereillä ei kona olisi oma valintani. Nishiki vaikuttaa ihan asialliselta. Mahtuukohan siihen nastat ja lokasuojat talvea ajatellen?

Muita vaihtoehtoja voisi löytyä mm. Surlyn, Cannondalen ja Feltin valikoimista. Ei ehkä ihan tuohon budjettiin, mutta aika lähelle. Luonnollisesti ulkomailta tilattuna saat huomattavasti edullisemmin, kuin suomesta kivijalkaliikkeestä.

Avatar
OL
Viestit: 848
Liittynyt: 31 Tammi 2005, 20:31
Car(s): 166 V6, 75 TS, X1/9, (ex 75 2.0TC)
Paikkakunta: Jämsä

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja OL »

Heh, tätä vähän pelkäsinkin, että olen hakoteillä asian suhteen :)

Janne kirjoitti:Kona on kivan näköinen ja varmasti ihan ok johonkin käyttöön mutta noinkohan nappivalinta sinun tarpeisiin. Itse olisin ehdottanut jotain tämmöistä http://www.mysports.fi/product.asp?sua= ... av=1001004" onclick="window.open(this.href);return false;" onclick="window.open(this.href);return false;" onclick="window.open(this.href);return false;
Noita on saanut alennuksella jopa alle 300 euron.
Tuo SL1 taitaa olla vanha malli, kun sitä ei Nishikin sivuilta löydy? Eikä ilmeisesti ole vastaavaa uutta, en ainakaan löytänyt yksivaihteista.
_rico kirjoitti:Esittämilläsi kriteereillä ei kona olisi oma valintani. Nishiki vaikuttaa ihan asialliselta. Mahtuukohan siihen nastat ja lokasuojat talvea ajatellen?

Muita vaihtoehtoja voisi löytyä mm. Surlyn, Cannondalen ja Feltin valikoimista. Ei ehkä ihan tuohon budjettiin, mutta aika lähelle. Luonnollisesti ulkomailta tilattuna saat huomattavasti edullisemmin, kuin suomesta kivijalkaliikkeestä.
Olisiko näistä merkeistä ja ulkomaalaisista kaupoista konkreettisia linkkejä antaa? Vähän koitin surffailla, mutta kun ei oikein tiedä mistä pitää etsiä ja mitä pitää etsiä, niin ei oikein tärppää. Noilla merkeillä oli lähempänä tuhatta euroa muutamat mallit mihin törmäsin.


Konassa (yleisesti merkkinä) kiehtoo se, että heillä on edustus tuossa kohtuullisen lähellä. Mahdollisissa takuu asioissa olisi paljon helpompi hoitaa asiat. Otetaan nyt toisena esimerkkinä Konan Paddy Wagon. Humusta jo viime viikolla kerkesin tarjouksen pyytää, ja ainakin sen hinnassa oli pelivaraa, joten varmasti on Paddyssakin. Mutta tekeekö tuon mallisilla pyörillä sitten sorateillä tai talvella mitään? Ja luonnollisesti budjettihan karkaisi heti käsistä, mutta ainahan se kaikissa hankinnoissa karkaa.

Avatar
Janne
Viestit: 2015
Liittynyt: 19 Huhti 2004, 21:12
Car(s): Käyttöharraste 155 V6 -92, Exät: 159 SW 1750 TBi Business Centenary -11, 156 SW 1.8 TS Super -01, 75 TS -89. Käyttis: Bmw X1 -18
Paikkakunta: Oulu

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Janne »

SL-1 on vanhempi malli, mutta Kesport/Intersport jne. akselilta niitä saattaa vielä löytyä. Erittäin simppeli ja kevyt pyörä, johon mahtuu nastat ja lokasuojatkin. Se on käyttöpyörä isolla K:lla.

Paddy wgon ns. fiksi-sinkula eli takana on sekä kiinteä että vapaaratas, yksivaihteinen kumminkin.

Jos myös käytetyt kiinnostaa, niin seuraavat paikat kannattaa käydä läpi:
http://www.fillaritori.com" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.yksivaihde.net/site/foorumi/" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.fillari-lehti.fi/tori.aspx" onclick="window.open(this.href);return false;
Alfa Romeo 155 V6 1992

Avatar
_rico
Viestit: 1178
Liittynyt: 13 Kesä 2011, 00:06
Car(s): Proceed GT
Ex Giulietta ja 3x 156
Paikkakunta: Espoo

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja _rico »

+ huuto.net ehdottomasti. Sieltä olen pari fillaria ostanut erittäin edullisesti.

Paddy wagon vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta.


Ulkomaisista kannattaa katsoa ainakin:

http://www.wiggle.co.uk" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.chainreactioncycles.com" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.eavanscycles.com" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.fi.rosebikes.eu" onclick="window.open(this.href);return false; (suomenkieliset sivut)

Kaikki edellämainitut Brittejä ja sitten saksalaisista ainakin -

http://www.bike-discount.de" onclick="window.open(this.href);return false;
http://www.bike-mailorder.de" onclick="window.open(this.href);return false;


Tähän aikaan vuodestahan hinnat on korkeinmillaan, kun vastaavasti kysyntäkin on.. Kotimaisissa kivijalkaliikkeissä on aina se hyvä puoli, että pyöriä pääsee koeajamaan ja ihan jo juttelemalla mukavia voi hinnasta saada sen verran pois, ettei ulkomailta tilaamista kannata enää edes harkita. Varsinkin tässä tapauksessa, kun et varmasti tiedä mitä haluat, niin suosittelen käymään useammassa liikkeessä tutustumassa valikoimiin.

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

Vähän tyyris osiinsa nähden, mutta onpahan Italialaista tyyliä koko rahalla. Kelpais Alfan kaveriksi

Pinarello Treviso

http://www.chainreactioncycles.com/Mode ... elID=74828" onclick="window.open(this.href);return false;

Avatar
Vittorio Jano
Moderator
Viestit: 9645
Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
Car(s): Mégane+Mii=265hv
Paikkakunta: 13100

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Vittorio Jano »

Et sinä OL mitään hipsterikonkeloa halua. Osta minulta miehekäs Insera Premium City Cruiser. Löytyy vaihteet ja kaikki. Viisi kymppiä. Koska tulet hakemaan?
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."

Avatar
Portti
Viestit: 1110
Liittynyt: 21 Maalis 2005, 09:40
Car(s): Fiesta ST 2019 (ex-Abarth 500 Esseesse + ex-147 GTA + ex-Megane RS 265 Trophy)
Paikkakunta: Hollola/Lahti
Viesti:

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Portti »

Kannattaisiko OL:n harkita myös napavaihteisia vaihtoehtoja? Napavaihteet on kuitenkin suhteellisen huoltovapaita.

Yksi ulkomaankauppa mistä pyöriä myös kannattaa katsella on http://www.fun-corner.de. Kyseessä saksalainen kauppa, mutta englanniksikin voi kauppaa tehdä ja nettisivujen hinnoista saattaa useinkin saada alennusta kysymällä.
_rico kirjoitti:+ huuto.net ehdottomasti. Sieltä olen pari fillaria ostanut erittäin edullisesti.
....
huuto.netistä pyöriä ostaessa kannattaa suhtautua aika kriittisesti siihen, että mikä on pyörän alkuperä.
ex-Abarth 500 Esseesse - http://www.pertti.com/abarth" onclick="window.open(this.href);return false;
ex-147 GTA - http://www.pertti.com/gta" onclick="window.open(this.href);return false;

Avatar
Alfieri
Viestit: 636
Liittynyt: 17 Syys 2006, 23:42
Paikkakunta: Tampere

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Alfieri »

OL kirjoitti:tehdään kaikki jossain Taiwanissa tai Kiinassa [...] Ja laatu ei oikein vastaa rahamäärää.
Tarve olisi siis pitkäikäiselle laatupyörälle
Näin valikoiden lainattuna ;)

Eli siis käsintehty italialainen, mittatilaustyönä vaikka. Yksikään runko ei ole vielä hajonnut, laatu vastaa rahamäärää (suht. isoa). Alfistille mainio valinta, saa kaupanpäälle täysin ainutlaatuista italialaista pyöräilytraditiota, ei tule toista ihan heti vastaan. Runkoon voi itse kasata osista valitsemansa kokonaisuuden ja se on kivaa puuhaa se!

ZULLON METRO!

ja tuosta voi siis kuolata Metro-diashown:
http://picasaweb.google.com/zullo.maso/METRO#" onclick="window.open(this.href);return false;

Zullon sivut
http://www.zullo-bike.com/" onclick="window.open(this.href);return false;

Ja siitä se sitten lähti! Lapasesta.

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

^ Zullon Vintage mallin kuvalinkistä löytyy pari vihjaavaa autokuvaa siitä minkämerkkisten autojen omistajille fillari on suunnattu :-D Taitaapa olla toi punainen värisävykin haettu erään milanolaisen autonvalmistajan vanhasta värikartasta.

http://picasaweb.google.com/zullo.maso/VintageZULLO#" onclick="window.open(this.href);return false;

Avatar
Alfieri
Viestit: 636
Liittynyt: 17 Syys 2006, 23:42
Paikkakunta: Tampere

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Alfieri »

^ :lol:

Vähän viittaa siihen, että T.Zullo olisi kuitenkin vielä enempi viiattimiehiä ja värejä on haettu myös wanhasta Torinosta.

Italiassa on isojen maailmanmerkkien lisäksi pieniä pyöräverstaita ja -tehtaita vaikka kuinka paljon eivätkä (ainakaan kaikki) ole vain sitä varten, että niissä liimataan tarrat kaukoidässä tehtyihin runkoihin. Esim. tuon mainitun Zullon "taidepajan" lähellä, Veronassa on vähän isompi pyörävalmistamo Grandis. Jos ei anna nimen häiritä (se kun viittaa ihan toisenlaiseen autoiluun :shock: ), niin sieltä löytyy mm ihan ns. käyttöpyöriä http://www.cicligrandis.it/produzione-b ... -bike.aspx" onclick="window.open(this.href);return false; . Meidän leveysasteillemme tuotetuina olisivat mukavan eksoottisia. Mittojen mukaan saa teettyä Grandisinkin.

Avatar
Janski
Viestit: 25
Liittynyt: 19 Heinä 2010, 02:21
Car(s): GT (2010-2015)
159 (2015-)
Paikkakunta: Helsinki

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Janski »

Täältä löytyy yksi..

Olen harvakseltani sotkenut lähes 20km työmatkaa wanhalla Japsi-maasturilla (Kuwahara). Päätettyäni alkaa kulkemaan tuota väliä säännöllisesti pyörällä, tuli aika siirtyä maantiepyörän sarviin..

Useita eri vaihtoehtoja koeajaneena (mm. Marin, Cannondale, Focus yms) tulin ihastuneeksi OLMO:n Italopyöriin. Ajo-ominaisuudet ovat todella mahtavat, ja malliston edukkaimmatkin pyörät voidaan tilata kuljettajan mittojen mukaan kasattuina. Pyörä vain istui omiin mittoihin parhaiten.. ehkä siinä on myös sitä samaa fiilistä, jonka koin kun hyppäsin ensi kerran Alfan puikkoihin.

Nyt siis GT:n takaluukussa matkustaa kuskin lisäksi OLMO Impact Campagnolon osilla, ja Rosso -värillä tietenkin. :-D

Suosittelen jokaista vähänkin pidempää matkaa polkevaa ostamaan kunnon maantiepyörän. Ajamiseen tulee himo! Ja niille, jotka pitävät touhua kalliina: paljonko rahaa on kulunut mm. Alfismiin? Tai mitä noin tuhannella eurolla ylipäätään saa? Ei edes kunnon läppäriä.. hyvällä pyörällä ajaa vuosikausia.
"What the hell do you know about surfing? You're from goddamned New Jersey!!"

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

^ komppaan tota vika lausetta. Hyvällä pyörällä nimenomaan ajaa (ja sillä on ilo ajaa) vuosikausia. Huono pyörä kerää pölyä varaston nurkissa jo pari viikkoa hankinnan jälkeen. Ajoilon A ja O on hyvin rullaavat ja sopivan kevyet kiekot mun omien karvaiden kokemusten mukaan. Sen verran kannattaa fillariin investoida ettei ainakaan niissä ole liikaa tingitty.

Olmolla on näköjään ihan kiinnostavia suoratankoisiakin, kuten Free Road & Voyager: http://www.olmo.it/eng/Trekking-City-Young.aspx" onclick="window.open(this.href);return false;" onclick="window.open(this.href);return false; . Tuodaankohan noita suomeenkin? Perusperusfillarina toi Olmon Fixi olis aika pähee:
http://www.olmo.it/eng/Trekking-City-Young/Fixi.aspx" onclick="window.open(this.href);return false;

edit. Jos itelleni olisi tarvetta käyttöpyörä päivittää, niin Trekin Zektor 4 olisi spekseiltään ja hinnaltaan aika kohdillaan omiin mieltymyksiin nähden:
http://www.trekbikes.com/fi/fi/bikes/to ... ktor_4_dk/#" onclick="window.open(this.href);return false;

Maantiepyörän geometria ja osasarjat suoralla tangolla ja hydraylisilla levareilla on osoittautunut optimaaliseksi mulle, kun en ole mikään varsinainen urheilija eikä selkä kestä kippuratangon lisärasitusta ja välillä on tarvetta kaupungissa saada fillari äkkiä pysähtymään :-D Muita vastaavia olis Cannondalen Bad Boy, Bianchin Camaleonte 3, Specializedin Sirrukset , Nishikin Pro SLD jne.

Avatar
_rico
Viestit: 1178
Liittynyt: 13 Kesä 2011, 00:06
Car(s): Proceed GT
Ex Giulietta ja 3x 156
Paikkakunta: Espoo

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja _rico »

Velosport helsingin käpylässä tuo olmoa maahan.

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

^ Joo ton tiesinkin, mutta mulle on jäänyt sellainen mielikuva että ne olis keskittynyt tuomaan vaan niitä Olmon kippurasarvisia maantienielijöitä ja jättäneet noi "tavismallit" väliin tuontiohjelmasta.

Avatar
Janski
Viestit: 25
Liittynyt: 19 Heinä 2010, 02:21
Car(s): GT (2010-2015)
159 (2015-)
Paikkakunta: Helsinki

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Janski »

^^
Vaikutti asialliselta peliltä tuo Trekki, paljon erikoisvarusteita suht edullisesti. :)
Cannondalen Bad Boy 6 on suoratankoisista myös hinta/laatusuhteeltaan melko hyvä vehje.

Maastorunkoisissa on usein paremmat mahdollisuudet lisävarustelulle, esim. lokasuojille, seisontatuelle yms. Tuohon Olmoon sellaisia ei edes saa kiinni.. Myös talviajoa ajatellen maastorunkoinen on parempi, sillä ne mahdollistavat leveämpien kiekkojen asentamisen.

Suomessa ympärivuotiseen ajamiseen suositellaankin näitä ns. Cyclocross -tyyppisiä, maastorunkoisia katupyöriä, jossa ominaisuudet yhdistyvät jonkin verran.. Näitä esim Cannondale CaadX, sekä Marin Lombardi.

Marinilta löytyy peräti retkipyörien TM:n testivoittaja, mikäli haluaa kunnon yhdistelmäpyörän vahvalla rungolla, johon saa runsaasti laukkuja päälle: Marin Four Corners, jossa on vahva (mutta suht kevyt) teräsrunko, levyjarrut, sekä käyrä tanko, jossa ajoasento voi olla matala maantiepyörän tapaan, tai sitten pysty kaksois -jarrukahvojen (yht 4 kpl) ansiosta. Vaihtajan hallintalaitteet ovat myös hajasijoitettu ergonomiaa ajatellen. Tämän pyörän ovh oli noin 1030eur (Velosport).
"What the hell do you know about surfing? You're from goddamned New Jersey!!"

Avatar
Jiitee
Viestit: 3425
Liittynyt: 11 Loka 2011, 17:29
Car(s): Giulia ´17 2.0 T, 407 SW HDI136 AT(N1) sekä jaappanialaane SW-hyprit

ex- 81' Giulietta 2.0 TC , ´03 FL 156 SW JTDMjet 16
Paikkakunta: Pohojammaa

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Jiitee »

Jees, löytyyhän näitä - puolenkymmentä maantieitaloa ( Olmoa. Rossinia, Bianchia ) ja pari
japsi-Nishikiä kultaiselta 80-90-luvulta ja kaikki nämä teräsrunkoisia kilpapyöriä .

Sitten pari Konaa ja pari Cannondalea maastoon välillä täysjousto -- täysjäykkä ....

Pyöräharrastuksen aloitin uudestaan 90-luvun lopulla, ja siinä koukussa ollaan edelleen.
Mainio tapa ainakin itselleni huolehtia kunnosta ajaen lujaa... :wink:

Harrastepyörän hankkijalle nyrkkisääntönä, että kokeile ensin halpaa, keskihintaista ja kallista pyörää
on se sitten maastoon tai maantielle, ja hellitä niin paljon nyörejä kuin halutut ominaisuudet löytyvät.

Keveydestä, suorituskyvystä ja luotettavuudesta saa maksaa esim. käytetyn Alfa -156:n verran, jos
haluaa oikein hyvän harraste- kuntokilpailupyörän.( n. 2000- 3000 €)
Muista sitten, että fillarin ylläpito on Alfaa halvempaa... ruisleipää ja puuroa kuluu kyllä
enemmän kuin alfaillessa... :lol:

Tässä käytän tilaisuutta hyväksi buffata hienoa pyörätapahtumaa:

Vaasassa järjestetään Suomen ensimmäinen wanhojen kilpapyörien kokoontumisajo.
http://retrokilpurit.blogspot.com/. Råbergin Mikko on tapahtuman vetäjänä , joten kiinnostuneet ottakaa
yhteyttä. Olen menossa itse ainakin ´84 Olmo Sintexin ja Alfan kanssa ajelemaan tuolloin.
Tervetuloa muutkin Alfa-fillaristit tapahtumaan.


Juha Tiainen Ilmajoki
Kuva
Alfauros-toyotanaaras
Air-cooled VW´s are cool too

Avatar
Gasolina
Viestit: 4489
Liittynyt: 30 Marras 2005, 19:22

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Gasolina »

Tuo minun vuoden 1996 Reparto Corse ei näköjään ole vielä tarpeeksi wanha kokoontumisajoon :)
Giulia Super -69

Avatar
Jiitee
Viestit: 3425
Liittynyt: 11 Loka 2011, 17:29
Car(s): Giulia ´17 2.0 T, 407 SW HDI136 AT(N1) sekä jaappanialaane SW-hyprit

ex- 81' Giulietta 2.0 TC , ´03 FL 156 SW JTDMjet 16
Paikkakunta: Pohojammaa

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Jiitee »

Gasolina kirjoitti:Tuo minun vuoden 1996 Reparto Corse ei näköjään ole vielä tarpeeksi wanha kokoontumisajoon :)
Moi

Ei se niin tarkkaa ole ( n. 25 v ) , mukaan vaan. Onhan se Columbuksen terästä 8)

JT
Kuva
Alfauros-toyotanaaras
Air-cooled VW´s are cool too

Avatar
Gasolina
Viestit: 4489
Liittynyt: 30 Marras 2005, 19:22

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Gasolina »

Jees, Columbuksen putkea tosiaan löytyy 8)
Liitteet
IMG_0091 – Kopio.JPG
(28.76 KiB) Tiedosto ladattu 12429 kertaa
Giulia Super -69

Avatar
OL
Viestit: 848
Liittynyt: 31 Tammi 2005, 20:31
Car(s): 166 V6, 75 TS, X1/9, (ex 75 2.0TC)
Paikkakunta: Jämsä

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja OL »

Kiitoksia kaikille ehdotuksista ja linkeistä. Nishiki SL:ää ei enää saanut, oli tehtaaltakin loppu. Ja vaikka olisikin legendaarista omistaa Vittorion vanha pyörä, niin taidan kuitenkin jättää Inseran väliin. Italialainen olisi toki hieno vaihtoehto Alfistille, mutta kun kaikki rahat ja vähän päälle menee jo italialaisiin autoihin, niin ehkä tässä ei enää italofillaria rinnalle tarvita :) No ei vaines, ovat vaan hinnaltaan turhan tyyriitä omaan tarkoitukseen.

Päätös tuli kuitenkin tehtyä hiukan yllättäenkin, kun bongasin 2011 Paddy Wagonin poistomyynnistä. Minulle kun sillä ei ole merkitystä, onko malli viimeisintä huutoa ja uusinta uutta, oli päätös nopeasti tehty. Ensi viikolla pitäisi fillarin saapua, saa nähdä kuinka äijän käy.

Avatar
OL
Viestit: 848
Liittynyt: 31 Tammi 2005, 20:31
Car(s): 166 V6, 75 TS, X1/9, (ex 75 2.0TC)
Paikkakunta: Jämsä

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja OL »

Nyt on pyörään otettu ensituntuma. Ihan kivaahan tuo on, matka etenee huomattavasti mukavammin kuin kävellen. Kerkesin jo käydä töissäkin sillä pariin otteeseen, ennen kuin teloin vähän nilkkaani pallon perässä juostessa.

Vähän olin pettynyt siihen, missä kunnossa pyörä toimitettiin. Oli löysiä ruuveja siellä täällä ja mm. etupyörän pyörimissuunta väärin päin. Vaikka itse en sikäli pyörien päälle mitään ymmärrä, mutta kuitenkin työkalut vähän pysyy kädessä, niin tuo ei ollut ongelma. Tuli vain heti mieleen, että jos joku ostaa pyörän tosiaan suoraan ajoon, voi tulla ikäviä yllätyksiä.

Lueskelin tuossa vähän pelottavia juttuja renkaiden puhkeamisista, ja ilmeisesti tuokin koko (Continental Ultra Sport 28-622) osaa olla otollinen niille sepelin sopivasti osuessa kohdalle? Olisiko syytä hankkia noihin pistosuojanauha vai katsella pistosuojatut renkaat? Huolettomat kilometrit ovat kuitenkin haussa.

Lokasuojat on hankintalistalla myös, en ole oikein osannut vielä päättää, haluanko kiinteät vai pikalokarit.

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

^ Vähän ristiriitaiset kokemukset mulla noista conteista. Mulla siis continentalin Ultra sport 23x622 slicksit. Sisuskumi paukahti mulla hankinnan jälkeen eräässa pyöräilytapahtumassa 500m ajon jälkeen karmealla paukahduksella. Sen jälkeen on neljä vuotta tullut ajettua samoilla kumeilla erilaisilla kivisillä ja vähemmän kivisillä alustoilla ilman muita ongelmia kuin silloin tällöin tarkistaa ilmanpaineet.

Oliko vaan sitten huono mäihä ja sattui just terävä kivi kerran alle tai sitten oli sekunda sisuskumi. Pistosuojia en ole ajatellutkaan kun on kuitenkin hyvin kestäneet pidemmällä jaksolla.

Avatar
_rico
Viestit: 1178
Liittynyt: 13 Kesä 2011, 00:06
Car(s): Proceed GT
Ex Giulietta ja 3x 156
Paikkakunta: Espoo

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja _rico »

Ultra sportit mullakin on maantiepyörässä. Toinen kausi samoilla kumeilla menossa, eikä pahaa sanottavaa. Kaupunkipyörissä on sitten pistosuojatut continental gatorskinit, joita saa muuten nykyään myös motonetistä (tosin suomi hintaan, mutta kuitenkin..)

Avatar
Janne
Viestit: 2015
Liittynyt: 19 Huhti 2004, 21:12
Car(s): Käyttöharraste 155 V6 -92, Exät: 159 SW 1750 TBi Business Centenary -11, 156 SW 1.8 TS Super -01, 75 TS -89. Käyttis: Bmw X1 -18
Paikkakunta: Oulu

Re: Bianchi (ja muita fillareita).

Viesti Kirjoittaja Janne »

Pistosuojanauhat on ihan hyvä hankinta. 28 kumeillekin löytyy.
Minulla puhkeili talvella renkaita fiksistä viikoittain. Kypsyin ja laitoin nauhat. Eipä ole ollut ongelmia sen koommin. Renkaina on Contin ultra sportit.
Alfa Romeo 155 V6 1992

Vastaa Viestiin