Sivu 274/311

Re: Kivaa!

Lähetetty: 14 Huhti 2017, 15:06
Kirjoittaja doublesix
40v. juhlanäyttely katsottu. Parasta oli samat autot kuin Tikkurilassa -78 ja valokuvat alkuvuosilta. Muutenhan tämän näyttelyn taso laskee vuosi vuodelta. Nyt oli onneksi tiivistetty näyttely halleihin 6 ja 7. Alueesta n.35% krääsäkauppiaita. Huippu oli muutama vuosi sitten, kun päähallissa myytiin uusia perunoita (Egypti) ja mansikoita (Hollanti). :mrgreen: Kuolluthan tämä näyttely olisi, jos ei jo vuosia sitten olisi otettu eurokinneri/tuning osastoa saman katon alle.

^,^^ ja^^^ Lahden näyttely?
Näitäkin kun nykyään on kaksi vuodessa, niin pieni tarkennus on aina poikaa. Classic Motor Show keväällä vai syksyn nimihirviö Auto- ja viihdetapahtuma X-treme Car Show Jenkkiautonäyttely.

CMS on vakiinnuttanut paikkansa "kauden avaajana". Alkuvuosina shown parasta antia oli "pikataival" messukeskuksen takana. Oikeat autot, oikeat äänet! Sitten ahneus iski ja rakennettiin lisähalli. No mitä siellä on näytillä. Traktoreita, maamoottoreita, maansiirtokoneita, poralavetteja.Tosi Classic motor. Ja ulkona oleva harrasteparkki puolillaan näytteilleasettajien Hiaceja. Pitäkää tunkkinne.

Viime syksyn Jenkkiautonäyttely taas yllätti positivisesti. Huippu kalustoa paikalla hyvin esille laitettuna. Syksyä odotellessa.

Kuten Keisari totesi, tuttujen tapaamista enempi. :-D

Kuva

Re: Kivaa!

Lähetetty: 14 Huhti 2017, 18:00
Kirjoittaja Gommi
Itelle jäi viimevuoden ACS:ta eniten mieleen 505 pösö, oltiin laitettu nätiks! :lol:

Tosin itse taidan olla hieman puolueellinen...

Re: Kivaa!

Lähetetty: 15 Huhti 2017, 16:52
Kirjoittaja doublesix
Vaalisaunaan!! :mrgreen:

Re: Kivaa!

Lähetetty: 18 Huhti 2017, 10:21
Kirjoittaja Jakke
Kivaa: KalPa! Vaikka se nyt hopealle jääkin.. :roll:

Re: Kivaa!

Lähetetty: 18 Huhti 2017, 11:24
Kirjoittaja Kertsu
^ Olen luvannut juosta torin ympäri alasti jos KalPa joskus voittaa kultaa. Toivon, että hopealle jäävät :drinking:

Re: Kivaa!

Lähetetty: 18 Huhti 2017, 21:06
Kirjoittaja MrDelirium
Kivaa on se, että näistä ilmoitetaan :)

Muistakaa huomenna :

http://yle.fi/uutiset/3-9563505?origin=rss

Re: Kivaa!

Lähetetty: 18 Huhti 2017, 21:14
Kirjoittaja Aquatica
^
Mä en jaksa muistaa...

Kun mä ajan liian hiljaa ni ei oo ongelma :(

Re: Kivaa!

Lähetetty: 18 Huhti 2017, 21:50
Kirjoittaja Macela
MrDelirium kirjoitti:Kivaa on se, että näistä ilmoitetaan :)

Muistakaa huomenna :

http://yle.fi/uutiset/3-9563505?origin=rss
Välillä tuntuu että se valvontamaratoni on ollu jo tai tulee mainutta päivää myöhemmin, näin saataisiin ehkä yhdelle päivälle "rauhallisempi" liikenne ja toiselta päivältä massit talteen. :roll:

Ainakaan täällä en oo nähnyt noina mainittuina päivinä yhtään enempää polizeita liikenteessä kuin normaalistikaan.. Toisaalta tosin tässä viikon sisällä olen nähnyt lähemmäs kymmenen autoa, joskus menee kuukausia ettei näy ensimmäistäkään.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 18 Huhti 2017, 22:11
Kirjoittaja MrDelirium
Kunhan nyt ajettais järkevästi. Tässä munkin kolon lähellä on koulu, mistä vedetään yleensä kuskin iästä riippuen 10-20kmh ylinopeutta ohi. :(

Re: Kivaa!

Lähetetty: 18 Huhti 2017, 22:40
Kirjoittaja Polforea
^Jos oon oikeessa koulussa (heh), niin siitä kyllä porukka paiskoo täysin säälimättä ohi, vaikka on vähän shikaanintynkääkin (tosin aika kevyttä) ja selkeät 40 merkit. Jokunen vuosi sitten Aamulehti siinä tutki nopeuksia ja aika rapsakkaa keskinopeutta piti jengi.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 19 Huhti 2017, 20:20
Kirjoittaja VMTD
Juu ei näkyny Oitin keskustassa nopeusvalvontaa, mäkin päästelin kaasu pohjassa kolmeekymppiä ja päiväverokin oli maksettu.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 20 Huhti 2017, 15:56
Kirjoittaja Jiitee
Museopärrästä otin eilen illalla pölyt pois ja tuoretta tavaraa tankkiin...
on siellä aika kylmä vielä, mutta on se kivvoo hommoo tuo konepyöräily.
Ei tosin voita lihasvoimalla maantiefillarilla ajoa :wink:

Kuva viime kesältä. Jos toisen matkapärrän ottaisi vasta vappuna esille.

Kuva

Re: Kivaa!

Lähetetty: 20 Huhti 2017, 18:49
Kirjoittaja lerppu
^yleensä en jaksa kaksipyöräisiä noteerata. Mutta toi on hieno!

Re: Kivaa!

Lähetetty: 20 Huhti 2017, 20:45
Kirjoittaja Savo
Jakke kirjoitti:Jee, 166 taas ajossa. Jonkun Subarun pultteja oli käyttäneet hihnapyöriin, joten valmistuikin vähän etuajassa. Kyllä nyt elämä hymyilee! :happy:

Lopulliseksi jakopäärempan hinnaksi vesipumppuineen muodostui 1090€, mikä lienee ihan siedettävä lukema?
Mulla helmikuussa maksoi sama setti +jarrujen herkistely 965,-. Sunkin hinta mielestäni ok.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 20 Huhti 2017, 20:48
Kirjoittaja Jiitee
lerppu kirjoitti:^yleensä en jaksa kaksipyöräisiä noteerata. Mutta toi on hieno!
Kiitos kehuista. Ehtaa kasaria vm. 1981 ja satapiikki 2-tahtia ja 2 sylinteriä.
Kiertää mukavasti ja fiilistä tuova kevyt (varsinkin kylmänä) savuvana perässä.... :wink:

Re: Kivaa!

Lähetetty: 20 Huhti 2017, 23:23
Kirjoittaja nurmi
Oli tommonen X-4 80 luvun lopulla. Eihän se mihinkään menny sillonkaan kun kavereilla oli RD.tä ja Cagivaa :silly:
Mutta hienossa kunnossa näkyy olevan.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 21 Huhti 2017, 08:25
Kirjoittaja Jakke
Savo kirjoitti:
Jakke kirjoitti:Jee, 166 taas ajossa. Jonkun Subarun pultteja oli käyttäneet hihnapyöriin, joten valmistuikin vähän etuajassa. Kyllä nyt elämä hymyilee! :happy:

Lopulliseksi jakopäärempan hinnaksi vesipumppuineen muodostui 1090€, mikä lienee ihan siedettävä lukema?
Mulla helmikuussa maksoi sama setti +jarrujen herkistely 965,-. Sunkin hinta mielestäni ok.
950€ oli alkuperäinen arvio mulle... Erinäisten "yllättävien hankaluuksien" myötä sitten vähän nousi arvioidusta. En jaksanut alkaa kinaamaan, vaan maksoin kiltisti pois.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 21 Huhti 2017, 09:51
Kirjoittaja Polforea
Tilasin eilen illalla (tai oikeastaan yöllä) Jimmsiltä nipun sälää - kotipalvelimeen kevyen kenttäpäivityksen ja työasemaan uuden näppäimistön. Toimitusaika-arviot oli luokkaa 5-7d ja laitoin mukaan viestin, että näppis tulee eri koneeseen, joten jos joku toimitus tökkii niin sitä ei harmita saada ennen muita palikoita, vaikkei silläkään varsinainen kiire ole. Tuossa vähän ysin jälkeen tuli viesti, että näppäimistö on lähetetty kun muita osia odotellaan. Todennäköisesti pieni vaiva firmalle, mutta jälleen hyvä esimerkki asiallisesta ja ripeästä asiakaspalvelusta, joka aina lämmittää mieltä maksavana osapuolena ollessa.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 21 Huhti 2017, 13:31
Kirjoittaja Jiitee
nurmi kirjoitti:Oli tommonen X-4 80 luvun lopulla. Eihän se mihinkään menny sillonkaan kun kavereilla oli RD.tä ja Cagivaa :silly:
Mutta hienossa kunnossa näkyy olevan.
Jep, Vatupassipiikki -nimitys tässä on oikein osuva... :wink: 80-100 km /h sopiva nopeus tällä kun lyhyttä fiilistelyajoa tulee tällä ajettua.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 22 Huhti 2017, 09:05
Kirjoittaja doublesix
Kuva

Re: Kivaa!

Lähetetty: 23 Huhti 2017, 10:05
Kirjoittaja Cloverleaf
Vaikka aamulla satoi lunta, niin luotto on kova kesän tulemiseen. Vein autosta pikku-Defan ja lumiharjan varastoon. 8)

Re: Kivaa!

Lähetetty: 24 Huhti 2017, 19:27
Kirjoittaja Mokomakin
Rallipelipenkki sai vihdoin vaihdekepin, toi ihan uutta syvyyttä ajokokemukseen. (ja tiputti kierrosaikoja huimasti :roll: )
Vaimon 156 ilmastointi saatiin täytettyä. Viimevuonna vuotoa etsittiin paineistamalla järjestelmä ja kabiinissa kosahti, nyt on sisäkenno vaihdettu eikä konetilassa näy vuotoja, toivottavasti oli ainoa vuotopaikka.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 26 Huhti 2017, 19:18
Kirjoittaja JiiPee
Uuden akun avittamana start&stop -systeemikin toimii taas :-)

Re: Kivaa!

Lähetetty: 26 Huhti 2017, 19:54
Kirjoittaja sämpy
Selvisin hengissä Kuusamosta Kajaaniin 15cm lumiloskassa, jossa ajo-urat meni enimmäkseen vastaantulijoiden kaistalla. Eikä tarvittu Jamie Davisia.

Ekat kunnon talviajokelit tähän talveen.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 27 Huhti 2017, 19:47
Kirjoittaja _rico
Töissä mennyt viimeiset pari viikkoa aamusta yömyöhään, mutta huomenna kahden aikaan päivällä tilaan taksin lentokentälle ja lähdetään emännän kanssa kattelemaan miltä Budapestissä näyttää. Tämä miniloma tulee tarpeeseen.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 28 Huhti 2017, 08:56
Kirjoittaja Jakke
Molemmat kupeitteni hedelmät (vm. -00 kaksoset, ♀ ja ♂ ) saivat kesätöitä! Josko nuo oppisivat, että raha ei kasva isin kukkarossa.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 28 Huhti 2017, 09:19
Kirjoittaja vesamaan
Mulla kanssa keskimmäinen pääsi töihin, heinäkuussa sitten harmaisiin. Eiku kurkkusalaattiin

Re: Kivaa!

Lähetetty: 28 Huhti 2017, 15:26
Kirjoittaja EmmiMaria
Arvia ulkoiluttamassa 8)

Re: Kivaa!

Lähetetty: 28 Huhti 2017, 16:33
Kirjoittaja Smiik
159 vihdoin tänään pajalta kotiin. :-D

Re: Kivaa!

Lähetetty: 28 Huhti 2017, 19:51
Kirjoittaja Rauta
Ikäviä nämä japanilaiset. Streideriltä ostin kakkosautoksi syksyllä pian 400 000km ajetun '07 farkkuaccordin. Käytin sen katsastuksessa ja ei sitten yhtään mitään vikaa, kehuja vain. Olin ihan varma että ajokieltoa pukkaa, mutta kun nuo romut tehdään tuollaisiksi, kestävät ikuisuuden ja ovat kamalia ajettavia. Mutta luotettavuus on kohdallaan, ei siinä mitään. :drinking:

Re: Kivaa!

Lähetetty: 28 Huhti 2017, 23:00
Kirjoittaja jkk
Scirocco kotiutunut Volkswagen centerin koripajalta. Olipas kokemus tuokin Lasitalo, positiivisessa mielessä.

Lisäks hätävara 147 käyty pesemässä ensimmäisen kerran sitten viime kesän :oops:

Re: Kivaa!

Lähetetty: 29 Huhti 2017, 08:22
Kirjoittaja Vittorio Jano
Kertsu kirjoitti:^ Olen luvannut juosta torin ympäri alasti jos KalPa joskus voittaa kultaa. Toivon, että hopealle jäävät
No ei sitten vielä tarvinnut.

Kuva

Re: Kivaa!

Lähetetty: 29 Huhti 2017, 19:50
Kirjoittaja Bebbu
^ Nooh, ei se silti huonosti ole joukkueelta jolta kukaan ei odottanut mitään. Jämäsijoille veikkasivat, taas.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 29 Huhti 2017, 22:03
Kirjoittaja Vittorio Jano
No ei todellakaan ollut! Hienosti vedetty.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 30 Huhti 2017, 16:06
Kirjoittaja fahlsjy
Kissa odottelee jo malttamattomana kymmenennen ajokauden avausta :-D Ehkä kuski myös :shock:
Talven jäljiltä huollot ja zekkaukset tehty ilman yllätyksiä, eikun tuoretta bensaa tankkiin ja rantapuistoon huomenna!

Re: Kivaa!

Lähetetty: 01 Touko 2017, 01:26
Kirjoittaja pitkämies
8)

Re: Kivaa!

Lähetetty: 02 Touko 2017, 23:56
Kirjoittaja Polforea
Polforea kirjoitti:Tilasin eilen illalla (tai oikeastaan yöllä) Jimmsiltä nipun sälää - kotipalvelimeen kevyen kenttäpäivityksen
Mahtuiskohan taas parin vuoden valokuvat...

Koodi: Valitse kaikki

grumadi ~ # free -m
              total        used        free      shared  buff/cache   available
Mem:          64342         312       63927           1         102       63563
Swap:         23111           0       23111
grumadi ~ # df -h |grep home
tank/home        11T  128K   11T   1% /zfs/home
Niille, jotka eivät koodikieltä ymmärrä (eli todennäköisesti useimmille): 11 teratavua (eli 11000 gigatavua) käytettävissä olevaa levytilaa ja 64 gigatavua muistia. Ensinmainitun pohjalla RAID-Z2, joka kestää minkä tahansa kahden levyn hajoamisen. Lisää pikkukivaa tuo se, että käytetty tiedostojärjestelmä (ZFS) tukee sekä deduplikointia (eli dataa ei säilötä kahteen kertaan vaikka kopioisin kuvia kuinka moneen hakemistoon - tämä tarttee muistia) että snapshotteja (mahdollistaa tiedoston aiemman version palautuksen helposti, jos tallettelee vahingossa tärkeän tiedoston päälle jotain muuta). Lisäksi järjestelmä tukee helppoa skaalautuvuutta, eli jos tuo 11T ei riitä, niin ei muuta kuin lisää limppua kiinni ja ohohups, taas on tilaa, käytännössä lähes loputtomiin.

Re: Kivaa!

Lähetetty: 04 Touko 2017, 22:39
Kirjoittaja Ciancarlo
Ne äänet ja se tunne, kun kääntää Ducatin kaasun täysin auki motarin rampissa (edes hetkeksi). :shock:

Re: Kivaa!

Lähetetty: 05 Touko 2017, 21:57
Kirjoittaja Macela
Oli mukava sää cruisailla ja ajella mutkateitä joita ei oo tullu ajettua ennen :)

Kuva

Kuva

Re: Kivaa!

Lähetetty: 06 Touko 2017, 10:01
Kirjoittaja Jakke
Tänään juhlimaan erittäin rakkaan naispuolisen ystäväni nelikymppisiä. :drinking: Parikymmentä vuotta oltu kavereita niin ylä kuin alamäessä, eikä se varmaan ikinä mihinkään katoa. Sekin pitää mainita, että aiemmasta elämästäni poiketen nykyinen puolisoni kestää senkin, että miehellä on myös naispuolisia ystäviä. Kokemuksesta tiedän, että sen salliminen ei ole itsestäänselvyys. :roll:

Re: Kivaa!

Lähetetty: 06 Touko 2017, 21:48
Kirjoittaja Pele
Tuli reippailtua. :-D Saas nähdä pääseekö sitä huomenna edes kävelemään. :lol:

Re: Kivaa!

Lähetetty: 07 Touko 2017, 09:39
Kirjoittaja A Bart
Pele kirjoitti:Tuli reippailtua. :-D Saas nähdä pääseekö sitä huomenna edes kävelemään. :lol:
Italiaano jätti tielle? :roll:

Re: Kivaa!

Lähetetty: 07 Touko 2017, 09:53
Kirjoittaja Pele
A Bart kirjoitti:
Pele kirjoitti:Tuli reippailtua. :-D Saas nähdä pääseekö sitä huomenna edes kävelemään. :lol:
Italiaano jätti tielle? :roll:
Ei tälläkertaa. :mrgreen:
Liikuin kotimaisella Tunturi- polkupyörällä. + Asics:n lenkkareilla. :)

Re: Kivaa!

Lähetetty: 07 Touko 2017, 12:16
Kirjoittaja Sape
Juhako kirjoitti:Mistähän saisi tuollaiset ajoavalot?
E30 bemarista?

Re: Kivaa!

Lähetetty: 07 Touko 2017, 14:50
Kirjoittaja JiiPee
Juottelin Miton oikealle etuiskarille menevät johdot kuntoon ja suojasin ne. Nyt on molemmat puolet laitettu ja toivottavasti huolettomia kilometrejä tuon osalta edessä :-D .

Re: Kivaa!

Lähetetty: 08 Touko 2017, 16:28
Kirjoittaja -TTY-
Ei ollut turha reissu Lahteen viikonloppuna. Sonaxin kojulla täytin arvontalapun ja hetki sitten tuli tieto että henkisen pääoman lisäksi käteen jäi kiillotuskone. Näköjään näistä oikeastikin joku joskus voittaa :)

Re: Kivaa!

Lähetetty: 12 Touko 2017, 08:14
Kirjoittaja Ipi76
Viikon päästä herätellä GT henkiin talviunilta ja viedä huoltoon. Onkin ollut jo ikävä Busson murinaa 8)

Re: Kivaa!

Lähetetty: 12 Touko 2017, 22:01
Kirjoittaja Tuomas K
Reilu viikko oltu pojan kanssa kahdestaan kun äiti on matkoilla. Melkein harmittaa, että äiti tulee huomenna takaisin kotiin...

Re: Kivaa!

Lähetetty: 14 Touko 2017, 14:39
Kirjoittaja h_lauri
Serkun häät eilen. :-D

Re: Kivaa!

Lähetetty: 15 Touko 2017, 07:33
Kirjoittaja Jakke
Vaimon synttärit ens lauantaina. Riittääköhän 800 tölkkiä, 15 hanapakkausta ja 30 litraa boolia varmasti 70:lle henkilölle? :silly: