Alfabbs.fi

Ei tarvittu koeajoa, ostopäätös tehtiin jo kymmenvuotiaana kun ihastelin usein kotinurkilla liikkuvaa tuliterää ja aina putipuhtaana kiiltelevää Rossoa 33 16V:tä.
Alle parikymppisenä tuli sitten ostettua 156 2,5. Sen jälkeen Alfoja on muutamia ollut. Isukkiakin saa kyllä syyttää tästä Alfa -fanaattisuudesta.

Ihan ensimmäinen auto oli opel kadett -84. Sit olin monta vuotta ilman kunnes rover 200 ilmestyi pihaan . Tuli kevät 2004 ja piti mennä katsomaan autoa. Se tuli liikkestä mukaan ... ja tietysti alfa 156. Enkä enää vaihda merkkiä

Meidän Carina alkoi hajoilemaan keväällä 2005 ja alettiin miettiä auton vaihtoa. Mieheni oli viettänyt lapsuudessa paljon aikaa Alfa fanin kanssa ja sitä kautta saanut oman viehätyksensä kyseiseen merkkiin.

Kiertelimme eräänä päivänä auto kaupoissa ja siellä seisoi eka Alfa pihassa johon ihastuimme. Mieheni alkoi seuraamaan myynissä olevia alfoja ja pikaisesti löysi haluamansa.

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä eikä siinä minulla ollut enään paljon sanottavaa Päätöstä en kylläkään ole joutunut katumaan ja rakas lapsi on saanut jo useita hellittely nimiä

Esim. RS-T

huihai ja hai ui...eikös tämmönen oo jossain muuallaki? korjakkaa jos oon väärässä mut antaa hevosen murra ku sillä on niin isoo pää

juu yhden ketjun löysin joka liippaa melko liki tätä..

http://www.alfabbs.fi/viewtopic.php?t=7 ... miksi+alfa

Onneks ei oo taas yhtään OT, mut noin jarskin puolenyön jälkeen tulevat postaukset on aina yhtä loistavaa luettavaa

....ja niin siinä sitten kävi...

Eka italiaano tuli taloon vuonna -94. Pelonsekaisin tuntein vaihdoin totaalisen kamalan Njissanini Fiat Tipoon, olihan vaihtotarjous ihan ok.
Kaverit peloittelivat ja halveksivat.

Tipo palveli kuitenkin lähes 100 tonnia (käytettynä mittarissa oli jo valmiiksi satku).
Sen jälkeen remmiin astuivat pari uutta Puntoa, olihan Punto todellinen perheauto kaksine ovineen. Turvaistuimetkin ja vielä kesälomakamatkin sullottiin mukaan kattoboksiin.
Velipoika oli jo vuosituhanteen vaihteessa saanut ankaran Alfa-pureman, ja hänen Bravonsa vaihtui 156 TS malliin.
Itse hankin vielä uuden Stilon, mutta kärpänen oli jo muninut minuunkin.
Pikkuveli siirtyi sittemmin uuden SW:n ohjaimiin, ja harrasteautoksi ilmaantui -74 mallin Spider.
Oma tautini ei parantunut lopulta kuin oravanpyörään mukaan hyppäämällä, ja olen kyllä aivan otettu omasta V6:stani....

Tjaa...

Opiskeluaikoina kauan, kauan sitten kurvailin turmanmustalla -77 242-Volvolla. 25 litraa satasella ei painanut kunhan turbo vinkui, pakosarja hohti mandariinin ja miksei klementiininkin sävyisenä ja Pirelli paloi. Noihin aikoihin kaverini hommasi ensimmäisen Sprinttinsä. Kiinostus heräsi, tosin lähinnä 116-sarjan GTV oli se joka säväytti.

Sitten löytyikin sopiva projekti, ihan ajokuntoinen ja leimattu 80-mallin 2-litrainen GTV. Ruostetta ja oravankoloja joka paikassa, pantterikuvioiset ylipornot istuinsuojat, Lesterin levikkeet pyöräaukoissa, muovinen ja käppyräinen Lesterin etupuskuri, inhan metallivihreä väri ja koko komeuden kruunaavat Saab 99:n takavalot. Peräpelti oli ollut niin hapantunut, että edellinen tuunaaja oli lätkinyt suoraa peltiä tilalle ja upottanut Saabin takavalolaitteet. Upeeta, mahtavaa ja kaunista.

Iskältä rahaa lainaksi ja hiki päässä ostoksille. Siinä taas kollipoikaa kusetettiin oikein kunnolla. Törkeällä ylihinnalla lunastettu unelma siirtyi talliin räpellyksen kohteeksi. Se jobbari varmaan tirskuu mulle vieläkin. Kaikki irti ja vajaan parin vuoden urakan jälkeen laite alkoi olla kunnossa. Peltiä upposi neliötolkulla suojakaasun repiessä otsoniaukkoa väkivaltaisesti yhä suuremmaksi. Tiippanalta tuli roudattua uutta sisustaa ja tuoreemman mallin puskurit, helmat sun muut tilpehöörit. Väri muuttui puhdassieluisen valkoiseksi.

Noilla itäisillä korpimailla Tiippanan aarreniityllä kaivoin mm. 6-metrin hangessa ja 20-asteen pakkasen supistaessa verisuoniani raivoisasti tunnelia kohti erästä poikkisahattua -82 GTV:n hylkyä. Tuon jäännöksen löydyttyä irroittelin yhden päivän siitä osia ja vinssasin hangen päälle talviauringon hyväiltäväksi. Onneksi Tiippanan vartiotoimintaa johtava saksanpaimenkoira oli sen verran kiinnostunut askartelustani, että vietti koko päivän kanssani tuossa lumisessa katakombissa. Sen höyryävä hengitys lämmitti mukavasti hyistä luolaamme. Fiksu koira, kai se mietti että tuo aliaivo ei selviä täältä koskaan hengissä.

7 vuotta kestäneen suhteemme puolivälin jälkeen (Siis Alfan kanssa, ei sen koiran.) haksahdin 86-malliseen 33:seen, tarvihan sitä jollain kulkea sillä aikaa kun GTV:n kone oli kirurgin pöydällä. 33 oli hauska peli muutenkin kuin sen takia, että kaikki mahdollinen pelti oli ruosteessa, koteloissa kun ei ollut minkäänlaista suojausta. Tuon hohdokkaan ajolaitteen osti minulta väkisin irlantilainen kaverini. Vieläkin hävettää, mutta saipahan mitä tilasi ja tiesi sen.

Sitten olikin vuorossa ensimmäinen "kunnollinen" Alfa ihan vaan jokapäiväiseen ajoon. -89 vajaa pari satkua ajettu 75 TS oli melkoisen euforinen kokemus kovia kokeneelle sielulleni. Mainio ja toimiva peli kaikin puolin.

7 vuoden yhteiselon jälkeen GTV meni myyntiin joskus vuonna -97. Joku kertoi nähneensä nuoruudenunelmani vielä muutama vuosi sitten Helsingissä jollain parkkipaikalla lumen hautaamana kesäkumit alla. Sääli. Rekkari oli aikanaan AUR-***. Ilmoitelkaapa huviksenne jos näätte jossain. Siinä on, tai ainakin oli aika asiallisen luonteen omaava pata.

-99 tulikin sitten alle uutukainen 156 V6, jonka seurassa elämä kului jouheasti aivan viime päiviin asti, kunnes taudin palo eteni vakavammalle asteelle ja alle vaihtui 156 GTA SW.

Arvelluttavia päätöksiä, kyseenalaista toimintaa ja turmeltuneita tekoja mutta päivääkään en ole katunut.

OT: Kaunis kertomus tuossa yllä, tippa linssissä luin loppuun asti alahuuli väpättäen..


Minun kertomukseni AR:n hankinnasta on paljon brutaalimpi; olen aina kuolannut Alfojen perään, mutta ns. järkisyyt ovat estäneet ostamasta. Kolmisen vuotta sitten lopetin järjen käytön ja ostin AR:n. Enkä ole katunut. Tai noh, mitä nyt aina joskus..

Oli Volvoja tullut harrastettua muutama kappale.
142, Amazon ja 145 Sleeperi.
145 oli laitettu oikein timmiin kuntoon tekniikan ja kori osalta.
Tuossa kartanossa oppi sitten hitsaamaan kokorahan edestä. Taisi mennä muutama viikko ja pitkiäpäiviä.
Tekniikka oli 2.0:sta tehty 2.3 viripata loikkarilaatikolla.

Kesä tuli kiusattua kanssa autoilijoita tuolla vakionnäköisellä "hätäsellä kartanolla"

Kartanoa askarellessa oli kaverin 1.6 75 jolla ajettu alle 50tkm. viikon "hoidossa" kun kaveri oli Espanjassa. Silloin tutuistuin Alfan ajo-ominaisuuksiin ekan kerran.

Polte iski sitten loopusyksystä "oma pitää saada".

Töissä kaverilta tuli vinkki että yhdellä sällillä oli jäännyt Giulietta 2.0 -82 projekti kesken sairauden takia.
Oli koria laitettu "jonkin" verran. Sisusta oli oli purettu kokonaan ja tekniikkaa joutusi laittamaan. Koneessa jotain vikaa ym.
Pakkohan se oli seuraavana vkl:nä mennä katsomaan "projektia" kun hitsaustaitoakin oli kartunut riittävästi. Epäilin huhupuheiden mukaan että peltitöitä Alfoissa riittäisi.

Kaverin kanssa Asconalla traileri perässä saavuttiin Alfamyyjän pihaan ja piharakennuksen nurkalla näkyin kiiltävää kirkaanpunaisen Giulietan keulaa. " Ei se toi voi olla kun näyttää uudelta maalipinnalta ?!!??"

Myyjä tuli talosta pihalle ja Alfaa esittelemään. "juu se on tänä keväänää maalattu automaalaamossa ja kaikki mätä ym. pellit laitettu"
Giuliettaa tutkiessa ja 100 kertaa ympäri käveltyä ja polvet kurassa kontattua tuli puhe tekniikasta.
" moottorissa on kansi vissiin halki kun vedet ja öljyt sekasin. kaikki osat löytyy tekniikkaan ja sisustan osat" Sisustasta oli purettu lähes kaikki mitä irti lähtee. Vain sähkäjohdot ja jotain pentä oli paikoillaan.

Miellessäni mietin et ei olis paha projekti kun koppa oli huippukunnossa ja tekniikkahan olisi vain niputtamista

Sitten alkoikin hintakeskustelu joka jäikin todella lyhyeksi neuvotteluksi kun kysin paljon koko läjästä pitäisi maksaa. Myyjä sano hinnan ja sanoin heti "myyty"
Eikun Legopaketti traileri ja kohti kaverin tallia.

Muutama päivähän siinä meni kun levitteli kaikki palikat ympäri tallin lattioita. Käytössä oli tuolloin isotalli jossa oli myös maalamopuolen lattia käytöössä joten tilaa riitti tehdä inventaariota.

Päihkäiltyä että mistä aloittaisi ja padastaha se oli aloitettava ja kaneniroituksen jälkeen tuli todettua että se oli yhdeksättä kohtaa halki eli pikkasen oli ohivuotoja.

Kartano tuli myytyä Alfaprojektin takia jotta sai uutta taika uuttavastaavaa palikkaa kun ei kehdannut niin hyvä koppaseen laittaa "vähänkäyttettyjä osia".
Eräästäkolari Giulietasta löyty sisustan muutamat puuttuvat nippeli eli kaikki saatiin toimimaan.

Kevätaurinko alkoi jo kummasti lämmitämään tallin ikkunoista ja kuume koe-ajolenkille nousi. Muutama koelenkin ja säätämisen jälkeen koitti se konttorilla käynti. Kontorille mentiin ja puolituttu katsastaja tokasi kun tuli ratin taakse. Olet tainnut tehdä "uuden auton".
Leima tuli ja valojen suuntaus oli ainoa mikä piti laittaa.

Padan sisään ajon jälkeen Alfa alkoi sitten saamaan kyytiä ja tuli testattua muutamia renkaita ja Konien säätöjen vaikutusta mutka asfaltilla.

Tuosta se lähti loppulisesti lapasesta.

Oho tulipas tarinaa

Perkele kävin tupakilla tässä välissä ja nyt iski himo 2.0 tuplakaasareilla olevaan asfaltin rypistäjään

Ihastelin jo 70 luvulla giulioita ym. Sain jopa kerran koittaa kaverin 1750: stä ja siitä eteenpäin olin myyty mies - ei vaan ollu rahnaa.
Nyt kun niitä autoja kattelee, niin meinaa nauru päästä - ei sen puoleen niin kaikista muistakin sen ajan autoista - niillä sai sentään vapaasti ajaa niin paljon kun autosta lähti ja kylä lähti.

No 92 myin pois jenkkilästä työkeikalta tuomani Taxfree 940 Volvon ja ostin vanhan leasing 75sen Shell leasingiltä - kiva auto, mutta öljysyöppö 1.6 nen , ihan kun vaimon nykyinen 147. Oma vanha leasingistä ostettu 156 V6 taas ei syö öljyä yhtään, mitä pelkäsin ennen ostamista.

Kyllähän Alfat on olleet aina hienoja, mutta ensimmäinen luonnossa näkemäni 156 sai vannomaan, että tuollainen on joskus pihalla.

Uutena käyttäjänä Tervehdys Kaikille!
Alfa on ollut mulle aina merkkinä kiinnostava, hieno tekniikka vähemmillä kompromisseillä kiehtoo. Autopuolen harrastuksiin on kuulunut aiemmin Fiatit, Peugeotin 604-mallit ja BMW:t. 90-luvun alkupuolella Alfa ja BMW kerhon ratapäivät olivat useampana vuonna samaan aikaan ja kyllä tälläkin taisi olla osuutta siirtymisellä uudelleen Italoautojen pariin

Mukavaa saada "wanha" harrastajakin mukaan joukkoon, tervetuloa!
Taidettiin pyöriä samoilla ratapäivillä silloin aikoinaan

Tervehdys kaikille.. uutena kirjoittelen.

Italiaanolla aloitin autoilun 70-luvun puolessa välissä Fiat 850 Coupella. Sitten tuli sellainen vaihe, että tuo 2 + 2 paikkainen 850 Coupe olisi tarvinnut vaihtaa isompaan. 80-luvun alussa tein kauppaa Fiat 124 Sport Coupesta mutta lopulta kävi silleen että Fiat jäi latoon seisomaan (ei olisi vaihdossa saanut oikein mitään) ja tilalle tuli rättisitikka. Sitikoilla sitten jatkettiin eri malleilla 90-luvun loppupuolelle.
Alfat ovat minua aina kiehtoneet ja kesällä -98 tutustuin Alfa 156:een ja sen jälkeen se olikin sitten menoa. Syyskuun alussa tehtiin kaupat uudesta 156 2.0TS:stä. Seuraavaksi se meni ruostesuojaukseen ja syyskuun viimeisenä päivänä se rekisteröitiin.

Nyt olen ajanut tällä samalla 156:lla yli seitsemän vuotta /80000km, eikä kauppaa ole tarvinnut katua.
Remonttia on tehty seuraavasti: 50-tuhannessa eteen vaihdettu ylätukivarret, pallonivel väljä, 60-tuhatta (5 vuotta) jakopään hihnat, samalla taakse vaihdettu poikittainen tukivarsi. 65-tuhatta, valonvaihdin (ajovalot häipyivät). Näiden lisäksi on ajovalojen ja rekisterivalojen polttimot vaihdettu kerran. Nyt olen huomannut että moottorin käynti on muuttunut hieman "äänekkääksi", joten ajoituksen muunnin pitäisi vaihtaa ensi kesänä hihnojen vaihdon yhteydessä.

Aika pienillä remonteilla Alfa on mennyt. Ja tietenkin kaikki Alfa-mallit on koeajettu ja GTA laittoi minut nauramaan.

Nyt näiden "Alfa-vuosien" aikana on tapahtunut sellaista että italiaanot on alkanut kiinnostaa uudelleen ja 850 Coupe on siirtynyt ladosta talliin. Nyt se on purettuna ja odottaa uutta syntymää.

Jappe-> Joo melkoisella varmuudella oltiin samoilla ratapäivillä.

makita-> Onko sulla vielä tallessa tuo 124 Sport Coupe?

Gasolina kirjoitti: makita-> Onko sulla vielä tallessa tuo 124 Sport Coupe?

Ei, kun sitä ei koskaan tullut.

No juu, jotenkin ymärsin väärin. Kuinka vaan, hieno laite kuitenkin 124sc

Gasolina kirjoitti:No juu, jotenkin ymärsin väärin. Kuinka vaan, hieno laite kuitenkin 124sc

Kiinnostaskos?Saattaisin luopua toisesta

Ainahan nuo jossain määrin, nyt kyllä yllytät hullua Millainen kunto, vm, 1.6/1.8, kuvia?

...ja sitten jeesus keksi privaviestit.

Teki mieli vaihtaa ... yleensä niin käy keväällä, mutta tällä kertaa olikin syksy. En ollut aikaisemmin kokeillut yhtään Alfaa. Kun istuttiin ekan kerran vaimon kanssa etujakkaroille, niin pupillit laajeni, kuola alkoi valumaan ja tuli muutenkin sellainen olo, että jos nyt heti ei pääse ajamaan , niin loppukin järki lähtee. Sen jälkeen meni ehkä 5 minuuttia kun myyjä pamautti pannun laulamaan (jolloin ostohalut eivät ainakaan vähentyneet ...) ja ajoi innokkaasti kaasutellen Alfan hallista ulos. Siitä sitten vain lenkille, ikkunat auki tietysti. No kaikkihan tietää miten siinä voi vain käydä, kun tunteikas ihminen lähtee ajamaan hyvin aistikkaalla ja makuhermot tukahduttavalla autolla. Siitä ei ollut paluuta, kaupat syntyivät vielä samalla viikolla. Yleensä auton vaihdon jälkeen menee noin vuosi, kunnes alkaa taas vaihto polttelemaan mieltä. Nyt ei ole oireita, vaikka vaihdosta on jo 1,5 vuotta. Saatan kuitenkin käydä kokeilemassa 159:n ja Breran, kunhan saavat V6 tai V8 myllyt tännekin ...

Meille tuli Alfa viime syksynä.
Isännän kanssa käytiin vääntöä isännän työauton merkistä ja mallista, eikä päästy yhteisymmärrykseen. Isännän autolla joutuisin ajelemaan minäkin silloin, kun Mondeo olisi esim. huollossa.
Mietittiin Mondeon vaihtamista uudempaan ja parempaan tai Sierra vm. -89:n vaihtamista uudempaan. Mutta sopivaa automerkkiä ei löytynyt, joka olisi sopinut molemmille.
Lopulta jompi kumpi heitti "no, mites Alfa??". Syvän hiljaisuuden vallassa tuota sulateltiin ja siinähän se kadoksissa ollut automerkki oli.
Seuraava vääntö oli väristä, mallista ja litroista. Isäntä oli sitä mieltä, että sen pitää olla jonkinsortin punainen ja alle 2.5 litraista Alfaa ei sitten meidän perheeseen tule. Mikäs siinä, kyllä se mulle sopi.
Seuraava ylläri oli, että Alfa tulee mun käyttöön ja isäntä pitää Sierran työautona ja Mondeo jääköön koko perheen kuljetuksiin. Eikä mulla tätäkään vastaan mitään ollut!
Tosin Sierra vm. -89 on meidän perheen luottoauto. Ruostekasa lähtee käyntiin kovemmillakin pakkasilla, kun muut nikottelevat kylmyyttä...

Eka ihan oma Alfa tuli ostettua vasta viime kesänä, mutta ajatus moisesta kulkupelistä on muhinu mielessä vuosia.
Alunperin intohomo Alfoihin on hankittu sukulaispiiristä. Isällä oli 75 2.0ts ja sedällä Giulia ja GTV.
Vaikka isukki harhautu Fiattiin ja vei minutki ajokortin saannin myötä samaan suuntaan, niin kovasti seki nyt hinkuu Alfaa. Taitaa suurin mielenkiinto kohdistua 166:een
Minulle siis 156:en hankinta oli itsestään selvyys, mutta tyttökaverin käännytys pesukestävästä Saabistista kesti aikansa...itseasiassa käännytystyö italialaisiin suoritettiin Fire Unolla ja loppu onkin selvää pässinlihaa. Alfa vei mennessään

Janne kirjoitti:Alunperin intohomo Alfoihin on hankittu sukulaispiiristä.

Ööh... Joskus typot on ihan hauskoja.

Ei tullu ekaa Alfaa mulle vielä, alunperinhän kirjauduin tänne vajaa pari vuotta sitten kyselläkseni 75:sta. Kaatui kaupat silloin pyyntihintaan, odotettavissa olevaan kovaan kulutukseen (2.0 kaasarikone), ja olihan siinä vähän hitsailuakin, vaikka olikin aikanaan ruostesuojattu. Niin, ja paisuntasäiliön korkin raottaminen tuotti reilun oksennuksen keltaruskeaa liejua. Se latisti koneen käynnistyksen (neloskoneessakin voi olla nätti ääni, varsinkin tuplien kautta! Jotain, mikä ruiskuissa jää pois...) alulle paneman innostuksen. Kuusnepa oli jo lähellä tulla hankittua, mutten päässyt myyjän kanssa sopimukseen hinnasta. Siitä tosin laukesi kone seuraavalla omistajalla, ja auto lienee jo paalissa.

75:sta tai 33:sta voisi katsella harrastepeliksi, kunhan tuo persaukisuus hellittäisi.

Joskus viimesyksynä aloin harkita auton (Seat Cordoba 1.9TDI) vaihtamista johonkin vähän mukavempaan, mutta sopivaa ei oikein tuntunut löytyvän. Jotain vähän sporttisempaa teki mieli, mutta diesel pitäis kuitenkin olla, koska sen verran tulee noita kilometrejä työn puolesta. Tuli sitten mieleen Alfa ja 156:sta tuntui löytyvän sopivaan hintaan ja dieselinä! Siinä sitten kuukausikaupalla haaveilin moisesta ja nyt viikko sitten kävin koeajolla eikä enää jäänyt epäselväksi minkä auton hankin. Tein samantien kaupat ja lauantaina kävin viemässä Seatin liikkeeseen ja otin Alfan mukaan.

Nyt vasta vajaa 3000km Alfalla ajaneena kadun jo suuresti niitä monia kilometrejä mitä on tullu Seatin penkillä tuhlattua.

Saa nähdä jaksaako vielä olla yhtä innoissaan kun arki alkaa ja vikoja ilmenee.

Rolle kirjoitti:...ja sitten jeesus keksi privaviestit.

SIINÄ oli VIISAS miäs ...näin ot
kysymyskin kuuluu: onko kukaan nähnyt viiiisasta miestä?

Vaihdoin kakkoselle paskan näköisessä 75 alfassa, jonka hilseilevässä keulamuovissa luki America. Aivot kytkivät irti ja ostin sen.

upitaanpas hieman tätä ketjua, jospa vaikka uudet käyttäjätkin haluaisivat esittää syyn ekan alfan hankinnalle..

Itse ostin nykyisen 156:n ekaksi Alfaksi koska halusin tyylikkään ja aktiiviselle ajajalle suunnatun auton tehokkaalla (mielellään kutos) koneella. Nämä ominaisuudet yhdistettynä halpaan hintaan käytettynä aiheuttivat ostoreaktion. Etuveto ainoastaan hieman kalvaa mieltä. Kyllähän toi kesällä menee hyvinkin mutta talvella hieman kaipaisi vetäviä takapyöriä lisäks

Itse olin pidemmän aikaa ihaillut nimenomaan 156:ia ja niitä kavereille kovasti kehunutkin. Työ- ja kauppamatkat hoituivat silloin Ford Sierralla (-88 ). Siinä sitten alkoi olla enemmän ja enemmän vikaa ja muutenkin vitutti koko kosla. Ja sitäpaitsi, eihän sitä vastavalmistuneen insinöörin sovi ihan millä tahansa romulla ajella.

Uuden auton hankinnan tullessa ajankohtaiseksi takaraivossa jyskytti, että Alfa pitäisi saada. Jokin kuitenkin pisti hanttiin ja katselin aluksi ns. "järkevämpiä" vaihtoehtoja (mm. Fiat Stilo ja Opel Astra tuli koeajettua ). Niiden ulkonäkö ei vain miellyttänyt rouvaa eikä oikein itseänikään ja silloin tein päätöksen; se on sitten se Alfa mikä laitetaan meille. Sopiva auto löytyi lyhyehkön etsinnän jälkeen ja eipä siinä sitten sen kummempia kuin auto koeajoon ja nimet paperiin. Kavereille kun ilmoitin, että meille tulee ensi viikolla Alfa niin kaikilla tuntui olevan mielipiteensä asiaan; älä semmosta laita, paljon vikoja, kallis huoltaa, huono talvella eikä teidän perhe siihen mahdu. Oonkin sitten jälkeenpäin miettinyt, että kuinka paljon sitä tilaa sitten tällainen perhe jossa on yksi lapsi tarvitsee, kun ihan hyvin ollaan mahduttu tuolla reissujakin tekemään.

Ja niin toi setä meille mustan, vm. -02, 156 Sport Wagonin enkä päivääkään ole katunut. Tuon nätimpää farmaria ei kyllä ihan heti tule mieleen. Ja on kyllä vaikea kuvitella, että millään muulla kuin Alfalla voisi enää ajaakaan, kun ne muut merkit on niin rumiakin. Poikakin on jo opetettu, että Alfa se olla pitää.

Kävipä niin, että kyllästyin silloin reilu 100 tuhatta ajettuun ja 4 vuotta vanhaan Opel Astraani ja askel vei autokaupoille. Ei siinä mitään, 2-litrainen Astra oli ihan ripeä ja ketterä peli, mutta aikansa kutakin.

Muutamia päiviä autokauppoja kierrettyäni törmäsin samaan ongelmaan, eli kukaan ei halunnut myydä minulle mitään. Olinko sitten liian nuoren tai reissussa rähjääntyneen näköinen, se jää arvailujen varaan. Kunnes kaupassa numero 11 lopulta onneni (?) kääntyi. Konalan Delta-Auton reipas myyjä lausui nuo sulosoinnulliset kirjaimet: P-Ä-I-V-Ä-Ä. Olin myyty. Sattuipa tosin ko. kaupassa olevan myynnissä ne punaiset nahkapenkit, missä lisävarusteena oli peilinmusta GTV ympärillä. Ei siinä sen enempiä puheita tarvittu. Kauppa oli valmis.

Nyt olen koukussa ja seuraava autoni tulee olemaan Alfa. GTA, GT 3.2 tai Brera. Tarjonnan ja elämäntilanteen mukaan.

Knight kirjoitti:Työ- ja kauppamatkat hoituivat silloin Ford Sierralla (-88 ). Siinä sitten alkoi olla enemmän ja enemmän vikaa ja muutenkin vitutti koko kosla. Ja sitäpaitsi, eihän sitä vastavalmistuneen insinöörin sovi ihan millä tahansa romulla ajella.

Totta. Pitäähän sen Sierran sentään 90-luvulta olla, ja metallivärillä!

Enolla oli 10 vuotta siitten joku 80-luvun gtv, 2 litrasella koneella, johon kyllä vaihtoi itse kutosen..
Mun mielestä se oli jotenki vaan niin hieno ja kulkikin aika kivasti..
Muutaman kerran kyydissä olleena se jäi jotenkin teini-ikäisen mieleen..
Itse olin ajellut kaikenmaailma räppänöillä ja tuli diisselin tarve ja nettiautossa oli hieno 156 riisselinä, niin tuli lähdettyä testimään.
Sovittiin muijan kanssa, että pidetään sitten pää kylmänä, mutta eka kiihdytys rampista, niin sille tielle jäin.

Alfoja pihassa ollut muistaakseni 8 155,156,166x4, nyt 159 ja 147. Ei kai sitä Alfa kauppiaan poika voi muulla ajella,kun Fiatti ei oikein käynyt (paitsi cuope turbo, jostain kumman syystä). Joten kun kortin tossa puolisen vuotta sitten sain. Niin tottakai Alfa aluvanteilla oli kiikarissa. Gtv tai 156 oli vaihtoehdot ja lopulta 156 vei voiton kun kavereita kuitenkin kyytiin otetaan. Seuraavaksi v6 Alfa tulee mutta mallista en ole varma.

Ensimmäisen kerran teki mieli Alfaa kun isä kertoi työkaverilla myynnissä olevasta 1.6 75 Alfasta. Siinä oli vaihtokori sähköisellä kattoluukulla ja muutenkin äärimmäisen siistin näköinen laite. Ikää taisi allekirjoittaneella olla silloin 15 vuotta ja autolla hintaa 10 000mk, joten se sai jäädä. Sitten kun möin kevarin pois (sekin italiassa valmistettu vaikka Honda olikin) oli pakko saada auto pihaan odottamaan sitä maagista 18 vuoden ikää.

Kriteereinä autolle oli: suhteellisen uusi, vähäruosteinen, ei ihan mielettömästi ajettu, sähkölasit ja tietysti riittävän halpa. Muutamaa härveliä tuli koeajettua isin kyydissä istuen. Ensimmäinen joka säväytti kunnolla oli 33 1.7ie (oli muuten ensimmäinen koeajettu Alfa). Se oli kuitenkin kovin nuhjuisen oloinen ja puolti ratista irti päästäessä aivan hillittömästi vasemmalle. Eikä siinä toiminut jarruvalotkaan. Se siis sai jäädä.

Alfa oli kuitenkin jäänyt polttelemaan mieleen. Myynti-ilmoituksia seuratessa silmille suorastaan hyppäsi lähistöllä myynnissä ollut 33 16v. Sitä mentiin välittömästi katsomaan. Myyjä hieman ihmetteli että mitenkä nyt jo tuli kyselyä kun ilmoitusta ei ollut edes painettu lehteen. Kiitoksia internetille. Koeajolenkillä auto kulki kuin pieni eläin, isäkin oli sitä mieltä että auto oli "ensimmäinen josta kannattaa jotain tarjota". Täytyihän siitä sitten tarjotakin, ja ennen kuin huomasinkaan omistin 12vuotiaan alle 200tkm ajetun Auton.

Hieman kivinen alku oli yhteiselolla. Myyjä oli varoitellut että jakohihnan vaihto olisi pian edessä. Se siis päätettiin vaihtaa kunhan autolla olisi ensin ajettu viikko jonka se oli edellisen omistajan vakuutuksissa. Murphyn lain mukaan toinen jakohihna luonnollisesti katkesi juuri sillä välillä. Välillä on tullut epäuskon hetkiä, mutta eipä tuolla rahalla vastaavaa saa mistään. Eli ei ole suunnitelmissa vaihtaa. Eikä tuon jälkeen muut ajamani autot ole säväyttänyt. Paitsi 156 V6. Mutta voi olla että pitää vielä säästää hieman...

Olisko ollut -96 kun kaveri myi mulle vm -84 sprint qv:n. Tuolloin en olis oikein edes autoa tarvinnut, mutta tulipahan ostettua kun rahaa oli. Tosin eipä nuo tatsunit oikein enään Ritmo abarthin jälkeen kovin houkutellut. Sitten olisko ollut -98 kun oli taas rahaa ja spider tuli hankittua, vaikka sitäkään en olis tarvinnut. Nyt noista ei oikein enään pääse eroonkaan, vaikka autoharrastus onkin hieman hiipumaan päin. Kyllä se vaan 105-sarjan moottori laulaa niin nätisti kun painaa polkoimen lattiaan, varsinkin kun muistaa verrata sitä aikalaisiinsa.

Janne

ps. spider on myytävänä kunhan uusin ensin simpukan ja käytän leimalla.

Italialaiset autot on jo pienestä lähtien kiinnostaneet, vaikka ensimmäinen auto oli Toyota Carina ja varmasti viimeinen. Seuraava oli sitten Polski-Fiat , josta meni moottori alhaisen öljynpaineen takia. Sitten oli Fiat Uno, jolla tuli kokeiltua nopeuksia Saksassa ja vaihdelaatikko alkoi äännellä. Fiat Croma tuli hankittua sitten ja vaikka se on jo vanha moottori kehrää hyvin, nyt täytyy koputtaa puuta,ettei hän vaan ottaisi nokkiinsa ja sanoisi työsuhdetta irti. No sähkövikoja oli ja on ja tulee olemaan, mutta ei luovuta tästä autosta eikä myöskään luovuta viimeisestä hankinnasta nimittäin Alfa-Romeo 164 ts:stä punainen sellainen emännän unelma. Kone toimi, mutta sähkövikoja oli ja on vieläkin ja ilmastointi ei toimi vieläkään. Hiljaa hyvä tulee sanotaan ja ensimmäistä kertaa kokeillaan sitten Muukkosen huoltoa tänä kesänä viikon päästä.

Kiitos vaan foorumilaisille vinkistä, muuten en olisi tiennyt ja on niitä muitakin vinkkejä jo käytetty. Se vielä täytyy sanoa,että on se hiljaisempi kuin Croma ja tietenkin nopeampi. Vielä tekisi mieli ostaa kolmilitranen, mutta kun ei ole tilaa.

Terveisin Carf0663

Hankin ekan italiaanon Fiat 850:sen 90-luvun alussa. Muutamien Fiiujen jälkeen vaihdoin Lancia Deltaan. Kun lehdistölle esiteltiin uusi Alfa Romeo 156, olin myyty. Sain testiajoon sellaisen kahdeksi päiväksi ja olin onneni kukkuloilla. Seuraavana vaihtui Lancia Alfa 75:seen, joka vaihtui 156 SW:hen, joka vaihtui nykyiseen 166:seen. Seuraavaa vaihtoa en vielä tiedä, mutta on hyvinkin mahdollista, että Lancia Thesis muuttaa meille tulevaisuudessa. Silloin kakkos autoksi tulisi joku kutoskoneinen Alfa, joko 75 tai 164.

susanna kirjoitti: Tosin Sierra vm. -89 on meidän perheen luottoauto. Ruostekasa lähtee käyntiin kovemmillakin pakkasilla, kun muut nikottelevat kylmyyttä...

Kyllä minun 166 lähtee myös käyntiin, eikä ole edes moottorinlämmitintä. Täällä Rovaniemellä on nääs niin lauhaa

Mullakin Alfausko lähti kahesta fiijatista ja Yhestä Ivecosta,joka on työajokki.Kun näin kuvat Gt:stä ekan kerran,niin unohtu välittömästi
Audit ja Bemarit.Sitten viimein ne saivat auton tellaan ikkuna-autoks
niin ei muuta voinut kun taluttaa sen kotiin ja olla hiton tyytyväinen.
Vahvasti ollaan Italokannassa,kun työ-ja siviiliatot on saman tehtaan tuotteita!

Minun tarinani lähtee toukokuusta 2003. Olin juuri 18 kesäinen ja kortti taskussa. Autona Skoda Fabia jonka 1.9SDI -moottori oikein suosi aktiivista ajotapaa. 18.6 sekuntia nollasta sataan tuntui ikuisuudelta, joten kesällä alkoi jo kuumottamaan auton vaihto johonkin tulisempaan. Monenlaista tuli katsottua, mutta kauppoihin ei päästy. 2003 syyskuussa menin sitten Delta-auton vaihtoautohallissa käymään, jos sieltä olisi joku mielenkiintoinen auto löytynyt ja löytyihän sieltä. Musta 156 1.6ts. Istuin autoon sisälle ja siinä samassa hetkessä mielen valtasi ajatus -tällainen minun on pakko saada. Hintalappukin näytti houkuttelevalta. Pari päivää myöhemmin auto oli kuitenkin jo mennyt kaupaksi. Manasin huonoa tuuriani ja ajoin silloiseen Airiston autoon, olihan Skodakin sieltä ostettu. Oli vielä Audi-päivä -Audistit olivat tuoneet autonsa näytille enemmän tai vähemmän rakennettuina. Audeista sen enempää välittämättä jatkoin matkaani vaihtoautohalliin ja siitä takapihalle ja mitä näinkään, punaisen 156 2.0TS:n. Koeajo kertoi Alfan todellisen luonteen ja voi vinha mikä luonne! Siinä vaiheessa sekosin niin täysin, että kuittasin pankkitilin tyhjäksi, kiikutin Skodan kauppaan ja lähdin Alfan avaimet taskussani liikkeestä naama kuin Naantalin auringolla.

Yhteiseloa ensimmäisen Alfan kanssa kertyi vajaa 1,5 vuotta. Rakas tuo auto minulle oli, vaikka vioiltakaan ei selvitty. Armeija pakotti auton vaihdon halvempaan. Ensin tuli Honda, sitten BMW ja syksyllä 2005 Fiat Marea. Eli takaisin italiaan. Keväällä 2006 olin sitten taas vakuuttunut, että Alfa 156 on saatava takaisin. Ostinkin 2.5 V6:n. Duunarin arki, pitkät työmatkat ja huono palkka ajoivat kuitenkin siihen, että 2.5V6 oli turhan arvokas peli ajaa varsinkin kun lastutettuun autoon piti käyttää 98E:tä. Väärän värinenkin se oli, Alfan kun pitää olla punainen. Menin Delta-autoon ja 156 vaihtui 5 vuotta nuorempaan ja puolet vähemmän ajettuun 147 1.6 Progressioniin. Siihen olenkin ollut enemmän kuin tyytyväinen jos unohdetaan se tosiseikka, että tehoa on liian vähän. Ehkä seuraavassa autossa on sitten isompi moottori. Enää en tosin muutaman syrjähypyn jälkeen voi kuvitellakaan toista automerkkiä joten oli miten oli, seuraavakin auto on Alfa.

Nostellaanpas tätä nyt sitten. Itse olin 13-v, kun kävin isän kanssa hakemassa peräkolaroidun Sprintin. Silloin oli jo sellainen fiilis, että aivan mahtava auto. No kuitenkin 18 täytettyä Sprinttiä ei ollut kuitenkaan kunnostettu ja näin päädyin ajamaan volkkarilla. No itselläni oli nyt sitten pari vuotta Golf käytössä ja sitä sitten siinä rakentelin, mutta nyt pari kuukautta sitten tuo auto päätyi pakettiauton kylkeen. Hommasin itselleni audin käyttöautoksi ja ajattelin, että nyt on hyvä aika laittaa tuo Sprintti kuntoon. Toivottavasti ensi keväänä on alla sitten Alfa Romeo Sprint. Tosin tuota en ota käyttöautoksi, vaan teen siitä tällaisen kesäpelin, jota sitten voi käydä ulkoiluttamassa vähän eri tapahtumissa.