Täällä taas o/
Luvassa jälleen autokouluturinoita. Oli nimittäin eilen 2. vaiheen arvioiva ajo. Mä sitten inhoan noita tilaisuuksia, kun joku kyttää sitä miten ajat. Mielestäni koko 2. vaiheen arvioiva ajo on ihan turha, koska ei siitä oikein saa mitään irti... Eiku... Sainhan mä...
En ole sitten autokoulun ajanut millään muulla kuin 156:llamme Oikkulilla. Mikäs sillä on ollut ajellessa
Nyt alleni putkahti autokoulun tuliteräauto. Volkswagen ja joku farkkumalli se oli. Ei hajuakaan mikä, mutta aivan tuore, vain 3000km ajettu. Ruma kuin mikä omaan italiattareen verrattuna.
-Penkin säädöt ok? Voit käynnistää auton, sanoi opettaja.
Käännän virta-avainta asianmukaisella ranneliikkellä ja jään odottelemaan.
-No?
-Tää ei käynnisty??
-Öh... Se on jo käynnissä...
Jumankauta! Mä en kuullut mitään! Missä on kotoisa hurahdus?? Auto oli kuin olikin käynnissä ja ei muuta kuin liikkelle. Ensin säikäytti kytkin. Ajattelin, että menikö jalka lattian läpi. Sen verran lujaa tuli polkastua, mutta mikään ei tuntunut missään. Kytkinhän oli ihan lerppu!
Pääsimme kuitenkin liikkelle. Kirosin jo alkumetreillä vaihteita. Tuossa romiskossa oli kuusi vaihdetta, Oikkulissa viisi. Romiskossa perutuusvaihde oli vasemmalla edessä, Oikkulissa oikealla takana. Uuuaah! Onneksi sitä peruutusta ei voinut laittaa vahingossa silmään...
Pääsimme Kehä I:lle (lähtö oli Leppävaaran Shelliltä)...
-Tuota noin... Näetkö siinä näytöllä kellon?, tiedustelee opettaja.
-Öh... Joo. Se on varttia yli kymmenen, vastaan kohteliaasti.
-Joo. Tiedän. Siinä kellon vieressä on varmaan joku numero ja nuoli ylöspäin?
-Hmm..., mumisen ja koitan vilkuilla liikennettä enkä näyttötaulua. -Joo. Siinä on 5 ja nuoli ylöspäin.
-Joo. Se tarkoittais nyt sitä, että sun tarttis vaihtaa vitosvaihde.
-Ahaa...
En edelleenkään siis kuule autosta suunnilleen pihaustakaan. Radiokaan ei ole koko aikana ollut päällä. Olen Oikkulin kanssa tottunut hiljalleen jo siihen, että vaihdan vaihteet kuulokorvalla ja toki välillä kierroslukumittaria vilkaisten. Tuossakin ehkä oli kierroslukumittari. En saanut selvää. Koko kojelauta kun oli musta, niin sinne ne mittaristot jotenkin vain hukkuivat.
Opettaja kertoi, että tuohon numeronäyttötyyliin ollaan siirtymässä yhä enemmän, koska ihmiset vaihtavat vaihdetta korvakuulolta (*punastelin*) ja siksi aivan liian myöhään. Se on erittäin epätaloudellista. (Jaa?) Ja nykyautoissa muutenkin numeronäyttö on parempi, koska autoa ei tosiaan kuule (no oh shit, Sherlock!).
Niinpä sitten katseeni sinkoili kuin flipperin kuula; sivuille, näytölle, eteen, näytölle, taakse, näytölle... Niitä vaihteitahan sai veivata kaupunkiajossa ainakin ihan jatkuvasti!
Tätä ällistellessä se arvioiva ajo sitten kuluikin. Ajoimme Leppävaarasta Tapiolaan, sieltä Matinkylään ja Tapiolan kautta takaisin Leppävaaraan. Vieraita reittejä, joten silmäbingo jatkui; eteen, näytölle, eteen, opasteet, näytölle, sivulle, opasteet, näyttö, oho jalankulkija, tielle...
Kaikki osapuolet kuitenkin selvisivät hengissä. Jalankulkija myös
Hallintalaitteiston sähläyksestä huolimatta minulla on kuulemma ihan hyvät ajoedellytykset. Opettaja toki ymmärsi sen, että vieras auto on vieras auto... Minulla on realistinen käsitys omasta ajotaidostani, olen keskimääräistä huolellisempi kaistanvaihtaja (tosin tuossa taustalla varmaan sunnuntaina ollut melkein läheltä piti -tilanne, joka säikäytti) ja suunnistuskin sujui ok. Ainoastaan vaihteita käsittelen vähän turhan kovakouraisesti (piiloaggressioita?). Lisäksi kun sanoin, että minusta ajonopeuteni oli ok ja muun liikennevirran mukaan etenevä, n. +10km/h yli rajoituksen, niin sain saarnan siitä, että tavasta olisi syytä pyrkiä pois
Ensi viikolla tarinointi jatkuu, sillä luvassa on rata-ajo
edit:
Se tärkein meinasi unohtua! Sainhan minä tästä tosiaan antoisan kokemuksen ja opin irti: Kahta en vaihda; toinen on Alfa ja toinen on... Auran sinappi
