Empiirinen bongaustutkimus

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

cody
Viestit: 9
Liittynyt: 13 Huhti 2003, 19:08
Paikkakunta: Tampere

Empiirinen bongaustutkimus

Viesti Kirjoittaja cody »

Tuli tuossa kuluneen kuukauden aikana ajettua useamman kerran Suomea päästä päähän. Sekä pääteitä että – tietenkin – pikkuoikopolkuja. Päätin tehdä huvikseni vähän tutkimusta siitä, missä päin toisen Alfan kanssa sattuu useimmin nokikkain ja missä lapa nousee herkimmin pystyy.

Pienenä yllätyksenä tuli, että pääkaupunkiseutua lukuun ottamatta suurin Alfasuma tuli vastaan viitostiellä jossain välillä Kajaani – Varkaus. Ja melkein kaikilla käsi pystyssä! Ei voi olla edes sattumaa, koska tämä tapahtui kaksi kertaa. Mä kun olin aatellut, et sillä suunnalla Alfa on yhtä harvinainen kuin pohjoisessa..
Jyväskylästä vähän pohjoiseen meinasin ajaa ojaan kun jäin katsomaan yhden 156:n perään, josta molemmilla etumatkustajilla nousi tassu korkealle ilmaan autosta pihalle. Esimerkillistä toimintaan :-D
Pettymykseksi häviäjien kerhoon joutui vanha kotikaupunki Tampere, jossa Alfaa pukkasi vastaan, mutta käden nykäisyihin oli turha odotella vastausta. Myös Seinäjoen ympärystä oli pettymys suhteessa bongauksiin. Hesassa ei nyt tietenkään moikkailla, mut siellähän tuntuu välillä et joka kadunkulmassa on parkissa 156. Rovaniemelläkin saa silti bongata useammin alfistin käsi pystyssä.

Omalle 147:llekin löytyi muuten hyvä uusi koti Turusta. Eli kun näette kohta puoliin siellä päin punaisen 147:n, jonka ratin takana on tumma lady, ei muuta kuin kättä pystyy tervehdykseksi uudelle tartunnan saaneelle.

Testin tulos oli kuitenkin ehkä se, että aina kun tervehdykseen vastattiin, piristi se kyllä kummasti pitkää matkantekoa.
Eli ei muuta kuin hyvää kesää kaikille ja tassuja ilmaan..
Alfa Romeo 75 Twin Spark - Alfa Rosso

Avatar
niki
Viestit: 1633
Liittynyt: 23 Syys 2003, 05:12
Car(s): Alfa Romeo 159 2.4 JTDm Qtronic -07, Alfa Romeo 156 2.5 V6 -98, Moto Guzzi Norge -07, Aprilia Futura -01
Paikkakunta: Aura

Viesti Kirjoittaja niki »

Omien "tutkimusten" mukaan kesällä lapa nousee herkemmin. Nyt noin 90 % kaikista vastaantulevista Alfoista, jotka huomaa että mulla on käsi pystyssä, vastaavat tähän (näin ainakin Turun ympäristössä). Hieno homma! :)
Ammattina autokauppa

Avatar
Mika
Viestit: 506
Liittynyt: 18 Touko 2004, 02:05
Car(s): 159 2.4 JTDm
Paikkakunta: Turkulainen Jyväskylässä...

Viesti Kirjoittaja Mika »

Nikin kanssa pidetään turun mainetta yllä ja moikataan kaikki, toinen silmä seuraa tietä ja toinen kattoo jos tulis alfoja vastaan ;)

ja niin tervetuloa turkuun ja sut sitten varmaan bongataan turkutouringeissa ruissalossa ;)
ex 156 V6 2,5
Ei riemulla rajaa, kun V6 ajaa..
Happy without HONDA!
Nykyinen wv t4 carsport

Avatar
Cuore Sportivo
Viestit: 5754
Liittynyt: 28 Helmi 2003, 00:51
Car(s): 595 Competizione, Multipla, Ducati 916

(ex: 75, 75, 147, 156, 156, 156, 156, 156, 156, 159, 159, GT, GT, GTV, GTV, GTV, Brera)
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Cuore Sportivo »

Porissa nousee uudempien (155 --->) Alfojen kuskien sormet aina, ja vielä oma-aloitteisesti. Vanhempien Roomeoiden kuskit eivät taida näitä uudempia tunnistaa, tai ei ainakaan mitenkään reagoi jos morjestaa..

Avatar
Vito
Viestit: 743
Liittynyt: 21 Helmi 2004, 02:27
Car(s): 156 SW 2.4 JTDm-05,Ducati 750 supersport-97,Triumph Daytona 955i-05 ja pari muuta Italialaista autoa.
Paikkakunta: Loch Troll

Viesti Kirjoittaja Vito »

Tuntuu kyllä enemmän siltä ettei uudempien kansanautojen kuskit noteeraa meitä vanhemmilla ajelevia :roll: :cry:
Tosin noita uudempia tuleekin suurinpiirtein jokanurkalla vastaan :lol:

Avatar
90
Viestit: 7983
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 23:32
Car(s): --------------------
Giulia super -17,
166 3.2 -99
164 3.0 autom -88
QP IV V6 evoluzione -00
Neckar jagst 770 - 65
Paikkakunta: pohjois-pohjanmaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 90 »

Cuore Sportivo kirjoitti:Porissa nousee uudempien (155 --->) Alfojen kuskien sormet aina, ja vielä oma-aloitteisesti. Vanhempien Roomeoiden kuskit eivät taida näitä uudempia tunnistaa, tai ei ainakaan mitenkään reagoi jos morjestaa..
höpö höpö Scuore kyllä suurin osa uusien Alfojen omistajista pitää alfaa vain kulkuneuvona eikä samalla myös harrastuksena niinkuin vanhemmalla kalustolla ajavat.. taitaapi siis olla niin että uudemmilla ajavat ei tunnista vanhempia alfoja... :)

Avatar
Tazio
Viestit: 3123
Liittynyt: 11 Maalis 2003, 11:00
Car(s): Alfa Romeo Giulia Super '69
Alfa Romeo GTV 2.0 '86
Alfa Romeo 156 JTS '02

Tervehtiminen - vanhat vs. uudet

Viesti Kirjoittaja Tazio »

Ciao a tutti,

Kyllä minunkin mielestäni tervehtiminen uudemmista
Alfa Romeoista on _huomattavasti_ harvinaisempaa
kuin vanhemmista. 147/156/166 sarjoista käsi ei helpolla
vanhemmalle nouse. 164/75 -> kyllä tervehditään.
Todennäköinen syy lienee se, että uudempia on myös
ei-harrastajilla ja on myös mahdollista ettei vanhempia
aina edes tunnisteta.

Pohtii,
-Tazio

Avatar
Cuore Sportivo
Viestit: 5754
Liittynyt: 28 Helmi 2003, 00:51
Car(s): 595 Competizione, Multipla, Ducati 916

(ex: 75, 75, 147, 156, 156, 156, 156, 156, 156, 159, 159, GT, GT, GTV, GTV, GTV, Brera)
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Cuore Sportivo »

90 kirjoitti:höpö höpö Scuore kyllä suurin osa uusien Alfojen omistajista pitää alfaa vain kulkuneuvona eikä samalla myös harrastuksena niinkuin vanhemmalla kalustolla ajavat.. taitaapi siis olla niin että uudemmilla ajavat ei tunnista vanhempia alfoja...
No ei tässä mitään paskaa puhuta, vaan omia kokemuksia kerrotaan.
On tässä jo tullut ajeltua monet vuodet Alfoilla, ja yhden ainoan kerran esim. 75 -kuski on minulle morjestanut. Sekin Bella Italiassa. Alfissimon lisäksi yksi ainoa 164 -kuski on morjestanut, sekin oli sen näköinen, että mitäs tuo heiluttaa..
Seiskavitosillakin tuli jonkin aikaa ajeltua, ei noussut lapa kuin yhdeltä ainoalta 33 -kuskilta.. Samat 156:n omistajat kyllä heiluttivat.

En nyt väitä, että uusien Alfojen ratissa olisi yleisesti harrastajia enemmän kuin vanhojen.. Mutta näin siis Porissa.

Eikä pidä luulla, että kaikki uusilla Roomeoilla liikkuvat pitävät autoa vain kulkuvälineenä, eikä harrastuksena. Joillakin ei vaan yksinkertaisesti ole aikaa, eikä taitoa rassata vanhaa ruostekasaa, vaikka se ehkä kivaa olisikin.

Avatar
90
Viestit: 7983
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 23:32
Car(s): --------------------
Giulia super -17,
166 3.2 -99
164 3.0 autom -88
QP IV V6 evoluzione -00
Neckar jagst 770 - 65
Paikkakunta: pohjois-pohjanmaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 90 »

Cuore Sportivo kirjoitti:
90 kirjoitti:höpö höpö Scuore kyllä suurin osa uusien Alfojen omistajista pitää alfaa vain kulkuneuvona eikä samalla myös harrastuksena niinkuin vanhemmalla kalustolla ajavat.. taitaapi siis olla niin että uudemmilla ajavat ei tunnista vanhempia alfoja...
No ei tässä mitään paskaa puhuta, vaan omia kokemuksia kerrotaan.
On tässä jo tullut ajeltua monet vuodet Alfoilla, ja yhden ainoan kerran esim. 75 -kuski on minulle morjestanut. Sekin Bella Italiassa. Alfissimon lisäksi yksi ainoa 164 -kuski on morjestanut, sekin oli sen näköinen, että mitäs tuo heiluttaa..
Seiskavitosillakin tuli jonkin aikaa ajeltua, ei noussut lapa kuin yhdeltä ainoalta 33 -kuskilta.. Samat 156:n omistajat kyllä heiluttivat.

En nyt väitä, että uusien Alfojen ratissa olisi yleisesti harrastajia enemmän kuin vanhojen.. Mutta näin siis Porissa.

Eikä pidä luulla, että kaikki uusilla Roomeoilla liikkuvat pitävät autoa vain kulkuvälineenä, eikä harrastuksena. Joillakin ei vaan yksinkertaisesti ole aikaa, eikä taitoa rassata vanhaa ruostekasaa, vaikka se ehkä kivaa olisikin.
no älä nyt hyvä mies ota herneitä nenään, kunhan tahallaan kiusasin...
arvasin jo etukäteen minkälaista kommenttia tulee..... :lol:

Avatar
Rasvis
Spiderman
Viestit: 10717
Liittynyt: 01 Maalis 2003, 17:27
Car(s): Spider 2000 Veloce 1979, 75 3.0 i.e. America 1989, Opel patterimopo 2013, C3 2016
Paikkakunta: Nurmijärvi

Viesti Kirjoittaja Rasvis »

Onkohan tuosta quotaamisesta ehkä puhuttu jotain? :evil:
- Epäkelpokeräilijä -

Avatar
AutonAlfa
Viestit: 1013
Liittynyt: 01 Loka 2003, 03:27
Car(s): Alfoja :)
Paikkakunta: Laitila

Viesti Kirjoittaja AutonAlfa »

Cuore Sportivo kirjoitti:uusilla Roomeoilla liikkuvat pitävät autoa vain kulkuvälineenä, eikä harrastuksena. Joillakin ei vaan yksinkertaisesti ole aikaa, eikä taitoa rassata vanhaa ruostekasaa, vaikka se ehkä kivaa olisikin.
Hih hei! Mä tunnistin itseni tosta, eli ei aikaa, ei taitoa, mut silti rassailen noita ruostekasoja, eikä se kyllä aina ole kivaa :?

Eihän alfaa saa haukkua ruostekasaksi, eihän? :cry:

Avatar
eltsu
Viestit: 576
Liittynyt: 15 Huhti 2004, 02:33
Paikkakunta: Toijala

Viesti Kirjoittaja eltsu »

Mulla lienee vieläkin autotallissa tallessa ensimmäinen reikä jonka rälläköin 33:n pohjasta. Ensimmäinen kokemus italialaisesta urheilu auton pellistä... ei ruoste kasasta :lol:
Ex. 33 1.5 4x4 SW '88

Avatar
Alfissimo
Viestit: 8307
Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
Car(s): Arkeen 147 2.0
Pyhään kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x4
Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet

Viesti Kirjoittaja Alfissimo »

Sen verran on mainittava, että Lahdessa on ehkä pari kertaa noussut lapa 156:den ratin takaa.
Kerran yksi heilautti marketin parkkipaikalla niin, että kauppareissun aiheuttama v*tutuskin meni ohi, on sen verran harvinainen näky täällä päin.
Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.

Avatar
Maclane
Viestit: 260
Liittynyt: 20 Loka 2003, 18:56
Paikkakunta: Oulu

Re: Empiirinen bongaustutkimus

Viesti Kirjoittaja Maclane »

cody kirjoitti:Rovaniemelläkin saa silti bongata useammin alfistin käsi pystyssä.
Se olin minä :wink:

Ei vaan kyllä täällä muutkin osaavat lapaa nostaa, pitää muistaa vaan alottaa ajoissa. Pitäisikin oikeastaan liimata tuo bbs tarra takalasiin niin helpottuu tuo bongaus entisestään.

Avatar
Epezi
Viestit: 7464
Liittynyt: 02 Helmi 2004, 02:59
Car(s): 164 Q4 x2, Maserati 430, Chevrolet Volt
Paikkakunta: Hämeenkyrö
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Epezi »

Aattelin hyödyntää tätä topiccia. Tv-uutisissa oli kuulemma ollut juttua juuri morjestelemisestä. Morottelijoista mainittiin kulppavolkkaristit, ministit ja alfistit :mrgreen:
Oltiin tosin sanottu että uusia alfoja ei morjesteta, tästä olen kyllä aivan eri mieltä. Mutta kiva että tapaamme levitetään, toivottavasti moni ei morjesteleva alfisti kuuli tuon.

Avatar
Toronado
Viestit: 499
Liittynyt: 15 Maalis 2003, 07:23
Car(s): AR 156 SW JTDm -05
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Toronado »

Vito kirjoitti:Tuntuu kyllä enemmän siltä ettei uudempien kansanautojen kuskit noteeraa meitä vanhemmilla ajelevia :roll: :cry:
Tosin noita uudempia tuleekin suurinpiirtein jokanurkalla vastaan :lol:
Totta.Mitä vanhempi auto tai/ja kuski,sitä varmemmin lapa nousee.
Alfa Romeo, isännän ylpeys ja naapurien naurun aihe.

Avatar
GiuliaSuper
Viestit: 1109
Liittynyt: 07 Loka 2003, 20:07
Car(s): Mito Tjet 155hp -09, Gtv 1750 -70
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja GiuliaSuper »

Pääkaupunki seudul ajelleena niin ei lapa nouse pystyyn kovinkaan usein ainakaan uudempien Alfojen omistajilta. Okei niit on aika reilusti täälläpäin mut kumminkin. Kyydis kun on ollu vanhempien 1750 GTV:ssä niin silloin nousee lapa huomattavasti suuremmal todennäköisyydellä kun että ajelee 75.lla.

Eli lapa pystyyn ajellaan millä Alfalla tahansa!

Avatar
Alfonso
Viestit: 352
Liittynyt: 13 Maalis 2003, 14:47
Paikkakunta: Nokia

Viesti Kirjoittaja Alfonso »

Toronado kirjoitti:
Vito kirjoitti:Tuntuu kyllä enemmän siltä ettei uudempien kansanautojen kuskit noteeraa meitä vanhemmilla ajelevia :roll: :cry:
Tosin noita uudempia tuleekin suurinpiirtein jokanurkalla vastaan :lol:
Totta.Mitä vanhempi auto tai/ja kuski,sitä varmemmin lapa nousee.
EI pidä paikkaansa kyllä tuntuu olevan Tuurista kiinni, milloin lapa heiluu..(heilusisi) sanos turus, ainakin Tampereen/Nokian seudulla satunnaisesti..
Ja täällä pyörii Alvoja aika kiitettävästi :drinking: Hik
O Tempora O Mores

Avatar
SOCOM
Viestit: 70
Liittynyt: 29 Heinä 2005, 11:29
Paikkakunta: Kotka

Alfa kuskit morjestaa

Viesti Kirjoittaja SOCOM »

Meillä Kotkassa päin suurin osa Alfoista nostaa lavan pystyyn vastaan tullessaan. Niiltä muilta saa vain hölmistyneen katseen... ei ilmeisesti tietoisia koko tavasta. Kyllähän siinä tuntee itsensä vielä ylpeämmäksi Alfa kuskiksi kun joku vastaa tervehdykseen...
Saksalais autoilla ajavat voivat vain haaveilla moisesta "ryhmähengestä"...

Avatar
Wile E. Coyote
Viestit: 4112
Liittynyt: 23 Kesä 2003, 07:24
Car(s): GTV V6 TB 1996
käyttöauto:turbo traktori
156 V6 Q2 2000
"in memoriam"
Paikkakunta: Kuusankoski

Viesti Kirjoittaja Wile E. Coyote »

Tämä kesä ollu aika masentavaa aikaa morjestuksien suhteen. Onko koko tapa uhkaamassa kadota kun yhä useammat "ensi Alfistit" ei morjesta? Pian vannoutuneimmatkaan ei viitsi yrittää. Kesälomalla tehtiin emännän kanssa leikkimielistä tilastoa, eikä se kovin valoisalta näytä.

Lappu on autossa, mutta olisko 20 bongia ja 3 lapaa :shock: Joukossa 33,75,90(harvinaista), 147,156,166...en muista oliko muita. Ei ole kummoinen prosentti. Voiko tuota enää pitää muuna kuin tilastollisena poikkeamana?

Ja 3 edellistä bongia kotoseudulla saanut yksin morjestaa 2*156 ja 1*164.

Kaikesta huolimatta oma lapa nousee jatkossakin aina kun huomaan.
Ayrton Senna da Silva forever

Avatar
gfj-365
Viestit: 744
Liittynyt: 15 Kesä 2005, 19:02
Paikkakunta: kotka

Viesti Kirjoittaja gfj-365 »

itsekin olen yrittänyt opastaa kotkalaisia Alfisteja oikeaan toimintaan... ainakin Kotifinanssin 156 jts pitäisi morjestaa ( anoppi ) :mrgreen:

Avatar
Olli79
Viestit: 387
Liittynyt: 13 Heinä 2003, 17:04
Paikkakunta: Toijala

Viesti Kirjoittaja Olli79 »

Juu alkaa olemaan melko harvinaista tuo takaisin morjestelu. Itse kuitenkin sinnikkäästi jatkan käpälän heiluttelua ja toivon että se tarttuisi ns. uusiin alfisteihin. Valkeakoskella ainakin yksi 156 naiskuski on alkanut morjestelemaan takaisin :wink:

Avatar
Midi
Viestit: 817
Liittynyt: 12 Kesä 2005, 17:21
Paikkakunta: Forssa

Viesti Kirjoittaja Midi »

Ei oo ykskään uudemmalla ajava morjenstanu takas vielä, kyl se on niin että suurin osa uusilla Alfoilla ajavista on ns. "tavallisia" ihmisiä.
Joona Karimaa
____________

Avatar
rim
Viestit: 767
Liittynyt: 02 Maalis 2003, 21:47
Car(s): Jaguar I-Pace HSE, Jaguar XKR, ex 156 2.0 TS, 156 2.0 JTS SW, 156 2.0 JTS, 159 2.4 JTD Q4, Jaguar Sportbrake 2,2 i4 Td 200 Jaguar F-Pace 2.0
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Kirjoittaja rim »

Tuo morjestaminen on aika jännä juttu, se vaihtelee kovasti; välillä kaikki moikkaa välillä ei kukaan. Kovasti lohdutti kun vein Alfaani pajalle tällä viikolla kun kaksi 156:sta moikkasi oma-aloitteisesti. Innokas moikkaaja mustalla SW:llä löytyi Saarijärven ja Kyyjärven välillä, lapa pystyssä jo monta sataa metriä ennen kohtaamista (olikohan foorumilaisia ?).

Avatar
Epezi
Viestit: 7464
Liittynyt: 02 Helmi 2004, 02:59
Car(s): 164 Q4 x2, Maserati 430, Chevrolet Volt
Paikkakunta: Hämeenkyrö
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Epezi »

en viittinyt tuonne bongausketjuun laittaa. Ja kun kerran tänkin topicin otsikossa luki bongaus niin:

Paasikiventiellä, lielahden kohdalla ohitte meni bentley GT! semmonen shampanjan värinen... eiks toi oo vaan joku öljysheikkien auto :mrgreen:

Avatar
MrKirby
Viestit: 604
Liittynyt: 20 Helmi 2005, 13:21
Car(s): 166 3.2
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja MrKirby »

EIkös niitä just kolme haettu Suomeen. Mäkisen Tommille, Ponssen Vidgrenille ja kolmatta en muista. Tosin ei kaikki GT-versioita. Lienee joku noista yksilöistä.

Avatar
90
Viestit: 7983
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 23:32
Car(s): --------------------
Giulia super -17,
166 3.2 -99
164 3.0 autom -88
QP IV V6 evoluzione -00
Neckar jagst 770 - 65
Paikkakunta: pohjois-pohjanmaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 90 »

MrKirby kirjoitti:EIkös niitä just kolme haettu Suomeen. Mäkisen Tommille, Ponssen Vidgrenille ja kolmatta en muista. Tosin ei kaikki GT-versioita. Lienee joku noista yksilöistä.
eikös tällä entisellä finnpowerin omistajalla ja mika salo circuitin pyörittäjällä nimeltänsä lilbacka ole myös bentley tallissa, en nyt muista että oliko malli GT vai jokin muu..

löytyyhän täältä pohjamaalta muitakin erikoisuuksia mm maybacheja oikein kaksinkappalein ja taitaapi löytyä myös yksi Mac Laren Mercedes..

Avatar
Epezi
Viestit: 7464
Liittynyt: 02 Helmi 2004, 02:59
Car(s): 164 Q4 x2, Maserati 430, Chevrolet Volt
Paikkakunta: Hämeenkyrö
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Epezi »

En mene vannomaan mallista, mutta kuvia kattellessa paljolti siltä näytti. En tiedä onko bentley sitten tehnyt useita erilaisia uusia coupé:ja...

Avatar
90
Viestit: 7983
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 23:32
Car(s): --------------------
Giulia super -17,
166 3.2 -99
164 3.0 autom -88
QP IV V6 evoluzione -00
Neckar jagst 770 - 65
Paikkakunta: pohjois-pohjanmaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 90 »

ei taida coupeja olla kuin tuo GT mutta neliovista sedania löytyy myös en nyt tähän hätään vain muista mallimerkintää..

Avatar
OL
Viestit: 848
Liittynyt: 31 Tammi 2005, 20:31
Car(s): 166 V6, 75 TS, X1/9, (ex 75 2.0TC)
Paikkakunta: Jämsä

Viesti Kirjoittaja OL »

Epezi kirjoitti:ohitte meni bentley GT!
Pistän paremmaks, Kirrin uudella kaks kaistasella ajoin ohitte tommosesta :mrgreen: Oli niin erikoisen näköinen laitos, että oli pakko ajaa hitaasti ohitte ja pällistellä :) Olisikohan sitten ollut se Tommin auto..

Avatar
jkoivula
Viestit: 286
Liittynyt: 25 Heinä 2004, 07:08
Car(s): Alfetta GT 76
Alfetta GTV 77
156 2.5 V6 24V 99
Fiat Bravo T-jet Sport 08
Paikkakunta: Ylihärmä

Viesti Kirjoittaja jkoivula »

90 kirjoitti: eikös tällä entisellä finnpowerin omistajalla ja mika salo circuitin pyörittäjällä nimeltänsä lilbacka ole myös bentley tallissa, en nyt muista että oliko malli GT vai jokin muu..
Ja pojalla Alfa :mrgreen: http://www.alfabbs.fi/viewtopic.php?t=1365&highlight=
Alfetta GT 76
Alfetta GTV 77
156 2.5 V6 24v 99
Fiat Bravo T-jet Sport 08

Avatar
90
Viestit: 7983
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 23:32
Car(s): --------------------
Giulia super -17,
166 3.2 -99
164 3.0 autom -88
QP IV V6 evoluzione -00
Neckar jagst 770 - 65
Paikkakunta: pohjois-pohjanmaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 90 »

molemmat ovat ainakin härmästä kotoisin... :wink:

Vastaa Viestiin