Sivu 1/1

Elektroniikkaa

Lähetetty: 22 Kesä 2015, 23:55
Kirjoittaja Polforea
En muista bonganneeni täältä elektroniikkaketjua, joten synnytänpä sellaisen ja alotan ihan peruskamalla. Alfissimo hiljattain manasi keskuslukituksen kaukosäätimen mikrokytkimen irronneen juotoksistaan, joten nappasin kapulan mukaani ja vilkaisin sisään.

Siitä tosiaan puuttuu keskeltä jotain:
Kuva

Nappulaa vilkaistessani huomasinkin, että se muuten ei ollutkaan irronnut juotoksistaan, vaan nappulan juotoskorvat olivat murtuneet poikki. Toiselta puolen esillä oli pieni nysä ja toiselta puolen rapsuttelin varovasti myös moisen nysän esille.

Pienillä lukkopihdeillä (ovat muuten pirun kätevät! Suosittelen lämpimästi kaikille jotka tykkää pikkujuttuja nysvätä - nää löyty joskus muistaakseni Tarjoustalosta ja ovat siis halvat rimpulat, mutta silti loistava apu monessa jutussa) kiinni piirilevyn siitä kulmasta, jossa ei mene antenni otteen alta. Koska mikrokytkin oli aikaisemmin kiinni pelkästään juotoksillaan ja se on siis todettu riittämättömäksi, tipautin piirilevylle Loctiten tanakkaa hetipitiliimaa ja mallailin pienillä kärkipihdeillä nappulan paikoilleen:
Kuva

Pieni hetki odottelua ja juotokset kiinni. Silmällä näyttää hyvältä, mutta koska silmä hämää ja kamera näkee tarkemmin niin aparaatti kouraan ja kuvaamaan. Ensimmäinen on vain puoliksi kiinni:
Kuva

...ja toinen onkin tyystin vielä irti:
Kuva

Ei muuta kuin uutta yritystä kehiin ja johan näyttää edes vähän paremmalta (kuvassa äskeisistä jälkimmäinen eli ulommainen, sisempi näyttää lähes samalta mutta on kiinni täydeltä leveydeltä):
Kuva

Myös mittari kertoo että nappula toimii, eli korjaus on onnistunut. Pitää vielä päästä auton viereen varmistamaan että toimii oikein ja taidan vielä hieman lisätä liimaa tukemaan nappulan kiinnipysymistä jatkossa.

Jaa niin, toivoa sopii ettei tästäkin puutu jotain tarpeellista vaikka siltä näyttää. Nimittäin jos puuttuu, niin sitä en kuorien sisältä löytänyt...
Kuva

Re: Elektroniikkaa

Lähetetty: 23 Kesä 2015, 00:03
Kirjoittaja Alfissimo
Ei mies näemmä turhaan uhonnut osaavansa korjata, kiitos :-D .

Ainakaan itselleni ei kuorien sisältä ylimääräisiä osia pudonnut, kun paristoa aloin vaihtamaan ja syyksi paljastuikin kuvissa näkyvä syy. Säädin toimi kerran ihan jo sillä, että nappulan tähtäsi oikealle kohdalle, joten luotetaan siihen, ettei siitä ainakaan mitään tärkeää puutu 8) .

Re: Elektroniikkaa

Lähetetty: 23 Kesä 2015, 11:10
Kirjoittaja äölkjhgf
http://www.alfabbs.fi/viewtopic.php?f=3&t=24779

Tuossahan se, oli vain vaipunut unholaan / menneisyyteen 8)

Re: Elektroniikkaa

Lähetetty: 23 Kesä 2015, 11:55
Kirjoittaja Polforea
No perskuta, niinhän onkin. Ja olenpahan näköjään itsekin tuonnekin jo rustaillut :D. Ehkä joku mode jaksaisi käyttää valtaa ja liksuttaa tämän ketjun sinne jatkoksi?