Pitäkää huolta takapalkeistanne…
Lähetetty: 16 Touko 2003, 18:39
Ajattelin muistuttaa kaikkia 164 omistajia, (varsinkin niitä, jotka eivät itse autoaan huolla), että kannattaa tarkkailla takapalkin kuntoa, jos sitä ei ole auton käyttöiän aikana vaihdettu.
Keväällä 2002 massailin 164:n pohjaa, ja takapalkkipalkki oli vähän kärsineen näköinen. Ajattelin silloisessa rahatilanteessa, että eiköhän se vielä muutaman vuoden kestä – samaa vakuutti vaimon siskon mies. Kevyt pesu ja puhdistus ja massaa päälle.
Kävin sitten viime syksynä katsastuksessa. 164 nosturille ja herra katsastussetä nosti auton ylös. Juttelin siinä niitä-näitä naapurin Rover-katsastettavan kanssa. Syrjäsilmällä näin, että katsastussetä pisti palikan palkin alle ja alkoi nostaa. Ehdin vaan huudahtaa, että älä nyt juma siitä nosta...ja auto oli samantien ilmassa. Ja palkki lommoilla. Siinä sitten ihmeteltiin aikamme palkin kuntoa, massat olivat karisseet ja pieni murtumakin siinä oli. Leima tuli kuitenkin paperiin, ja kävin hitsauttamassa repeämän.
Kevättalvella kävin kunnon 25 asteen pakkasessa Keski-Suomessa. Menomatkalla tuntui pientä tutinaa takapäässä, mutta arvelin sen johtuvan jäästä vanteessa tai irronneesta tasapainotus painosta. Tulomatkalla Heinolan kohdalla (puolenyön aikaan) kuului sitten jonkinmoinen kolahdus ja jarrujen varovalo syttyi. Varovasti kokeilin jarrua. Takapää aloitti hervottoman tutinan ja siinä oli kuskin paikka täynnä käsiä peilijäisellä nelostiellä. Sain auton sitten jotensakin kunnialla tienposkeen, ja siitä velimiehen kanssa auton alle kurkkimaan – no, takapalkki oli mennyt poikki ja samalla repinyt jarruputket. Eipä ollut siis jarruja, eikä käsijarrusta ollut auton pysäyttäjäksi. Autoa nyt ei voinut siihenkään jättää, kun vandaalit olisivat sen kuitenkin tuhonneet. Totesimme, että kaipa ne pyörät pysyvät tukivarsien varassa paikoillaan – kolme tuntia tehtiin matkaa Heinolasta Espooseen, kun yli 50 vauhdissa tuntui, että takaovet eivät enää pysy kiinni. Kauhuskenaario oli, että polliisin pysäyttäessä täytyy vain toivoa ylämäkeä ja kilometrin jarrutusmatkaa. Kehä III:lle osui muutama tuskainen jarrutusyritys, kun yöbussit kiilasivat eteen, mutta muuten sitä köröteltiin onnekkaasti jarruitta korjaamon pihalle.
No, olisihan se pitänyt kai aikaisemmin vaihtaa, mutta on se aika ikävä operaatio pihalla talvipakkasilla. Joten että tarkkailkaa sitä palkkia..
Keväällä 2002 massailin 164:n pohjaa, ja takapalkkipalkki oli vähän kärsineen näköinen. Ajattelin silloisessa rahatilanteessa, että eiköhän se vielä muutaman vuoden kestä – samaa vakuutti vaimon siskon mies. Kevyt pesu ja puhdistus ja massaa päälle.
Kävin sitten viime syksynä katsastuksessa. 164 nosturille ja herra katsastussetä nosti auton ylös. Juttelin siinä niitä-näitä naapurin Rover-katsastettavan kanssa. Syrjäsilmällä näin, että katsastussetä pisti palikan palkin alle ja alkoi nostaa. Ehdin vaan huudahtaa, että älä nyt juma siitä nosta...ja auto oli samantien ilmassa. Ja palkki lommoilla. Siinä sitten ihmeteltiin aikamme palkin kuntoa, massat olivat karisseet ja pieni murtumakin siinä oli. Leima tuli kuitenkin paperiin, ja kävin hitsauttamassa repeämän.
Kevättalvella kävin kunnon 25 asteen pakkasessa Keski-Suomessa. Menomatkalla tuntui pientä tutinaa takapäässä, mutta arvelin sen johtuvan jäästä vanteessa tai irronneesta tasapainotus painosta. Tulomatkalla Heinolan kohdalla (puolenyön aikaan) kuului sitten jonkinmoinen kolahdus ja jarrujen varovalo syttyi. Varovasti kokeilin jarrua. Takapää aloitti hervottoman tutinan ja siinä oli kuskin paikka täynnä käsiä peilijäisellä nelostiellä. Sain auton sitten jotensakin kunnialla tienposkeen, ja siitä velimiehen kanssa auton alle kurkkimaan – no, takapalkki oli mennyt poikki ja samalla repinyt jarruputket. Eipä ollut siis jarruja, eikä käsijarrusta ollut auton pysäyttäjäksi. Autoa nyt ei voinut siihenkään jättää, kun vandaalit olisivat sen kuitenkin tuhonneet. Totesimme, että kaipa ne pyörät pysyvät tukivarsien varassa paikoillaan – kolme tuntia tehtiin matkaa Heinolasta Espooseen, kun yli 50 vauhdissa tuntui, että takaovet eivät enää pysy kiinni. Kauhuskenaario oli, että polliisin pysäyttäessä täytyy vain toivoa ylämäkeä ja kilometrin jarrutusmatkaa. Kehä III:lle osui muutama tuskainen jarrutusyritys, kun yöbussit kiilasivat eteen, mutta muuten sitä köröteltiin onnekkaasti jarruitta korjaamon pihalle.
No, olisihan se pitänyt kai aikaisemmin vaihtaa, mutta on se aika ikävä operaatio pihalla talvipakkasilla. Joten että tarkkailkaa sitä palkkia..
...eli ihan palkoille pääsi ja nyt kestää vaikka nostaa.