Sivu 1/1

Volvo XC 70 AWD

Lähetetty: 06 Helmi 2006, 10:47
Kirjoittaja Kirkinen
Kävin vknloppuna ajaa turauttamassa tuollaisella. Ei oikein säväyttänyt. Ohjauskin oli kauhea (liian tehostettu, ei mitään tuntoa) ja vimputti satasen vauhdissa. Paikaltaan kyllä poistui mukavasti polanteisella ja jäisellä tiellä, mutta jotenkin volvon 210 hevosta eivät kuitenkaan saaneet autoa kauheaan loikkaan. Suorituskyky perstuntumalla samaa tasoa kuin omassa koslassa. Luistonesto toimi tappamalla kaikki tehot koneesta, mikäli pyörät alkoivat sutata ja meno hyytyi täysin. Ei näin. Automaatti vahtoi aina pienempää, jos halusi hiukankin ripeämmin kasvattaa vauhtia. Pannussa olisi varmasti riittänyt vääntö myös isommalla vaihteellakin vauhdin nousuun.
Lämmityslaitteessa tuntui olevan puhtia paukkupakkasillakin, mutta kauhea oli humina kaiken aikaa kabiinissa. Isommat väylät ilmavirtauksille kiitos.
Kaiken kaikkiaan iso rohjake, joka siirtyy hyvin jäisistä risteyksistä ja lämpöaä riittää pakkasillakin, mutta ei sitä jotain, mitä autossa tulee olla. Ohjauksen ja koon puolesta kannattaa ajella kiltisti, ettei tule yllätyksiä. Ei kylki edellä vietäväksi. Rattori, mikä rattori :mrgreen:.

Re: Volvo XC 70 AWD

Lähetetty: 06 Helmi 2006, 12:37
Kirjoittaja Boxer33
Kirkinen kirjoitti:Ei oikein säväyttänyt.
Samat kommentit voisin antaa kokeilemieni V70:n pohjalta (2.5T ja T5). En muutenkaan tajua tuota isojen autojen sokeaa ihannointia, suurimpana perusteena, "ku ne on niin turvallisia". Tältä pohjalta ajateltuna tulevaisuudessa ajellaan panssarivaunuilla..

Lähetetty: 06 Helmi 2006, 12:40
Kirjoittaja Cuore Sportivo

Re: Volvo XC 70 AWD

Lähetetty: 06 Helmi 2006, 12:48
Kirjoittaja pee
Boxer33 kirjoitti:En muutenkaan tajua tuota isojen autojen sokeaa ihannointia, suurimpana perusteena, "ku ne on niin turvallisia". Tältä pohjalta ajateltuna tulevaisuudessa ajellaan panssarivaunuilla..
Samaa olen ihmetellyt. Ja sitten taas linkki jenkkien älynväläyksiin: http://www.commondreams.org/headlines01/0604-02.htm

Lähetetty: 06 Helmi 2006, 12:58
Kirjoittaja Vittorio Jano
Cuore Sportivo kirjoitti:Tappeluketju
Yksi kaikkien aikojen helmistä. Ehdottomasti.

Lähetetty: 06 Helmi 2006, 13:10
Kirjoittaja 90
Cuore Sportivo kirjoitti:Tappeluketju. :lol:
helvetin hyvä ketju, oli pakko käydä lukaisemassa taas läpi ja eihän tuo nauramatta kyllä onnistunut... :lol: :lol:

Lähetetty: 06 Helmi 2006, 13:11
Kirjoittaja Cuore Sportivo
Joo. Tuo on TOP5:n kärkipäässä. Lisää näitä, ettei tarvi aina vanhoja lueskella. :mrgreen:

Lähetetty: 06 Helmi 2006, 13:22
Kirjoittaja Kirkinen
Pitäähän näitä heitellä sitä 3.2:sta ja nelivetoa odotellessa :mrgreen: