Deltalla oli web-kauppakin joskus kauan sitten, sieltä sai joitakin vaatteita + asusteita. Mielestäni se t-paita ei ollut kovinkaan hieno. Punaisella pohjalla iso valkoinen logo edessä.
Mikään ei kai estä teettämästä sopivaa paitaa. Paitoihin tekeviä yrityksiä löytyy myös webistä, voin yrittää etsiä niitä. Ja kopioliikkeistäkin voi käydä kysäisemässä. Logon täytyy olla aika iso jottei tule sahalaitoja painatukseen. Pääkopan muistista kaivoin
Kuvapussin, joka painaa hiirimattoihin, t-paitoihin, kaffemukeihin ym. halutun kuvan. Paidoille hintaa perusväristä riippuen alk. 12,00 - 16,50 euroa. En ole itse tuota yritystä koskaan käyttänyt.
Selasin Keltaisia sivuja K:hon asti ja muutama yritys jotka mainostavat myöskin web-sivuillaan paitapainatuksia olivat
Kopioklubi Kotkassa sekä
Karhukopio. Jälkimmäistä olen joskus itsekin käyttänyt ja oli asiallinen putiikki. Lahdessa näyttäisi
MP-paino tekevän myös yksilöllisiä paitoja. Hinnat hieman korkeampia.