Juu, kiitoksia Italialle jo projektin tässä vaiheessa
Ilman dremeliä olisi saattanut jäädä irroittamatta! Pulttien kannat on erittäin ohuet lukuunottamatta pientä "kaulusta/holkkia" siinä kannan juuressa. Eli uudet? on pakko varmaan tilailla jostain, niiden tekeminen voi olla aika v-mäistä, ja peruspultilla homma ei toimi. Kahdella pultilla oli siis kiinni.
Anyway, dremelin minilaikalla pulttiin tasatalttaiselle ruuvarille niin syvä ura kuin mahdollista ja sitten yksi vahva mies luukun molemmilla puolilla vääntämään

Ikävä kyllä b-osaan oli jo rusikoitu hieman "kraateria" siihen pulttien ympärille purkaamolla. Irti sitä ei oltu kuitenkaan saatu

Muuten maalari piti osaa hyvänä.
Juuri nyt kaikki vaikuttaa hyvältä ja luukku tuntui istuvan paikoilleen siististi. Laitan tuonne photobuckettiin vielä jonkun kuvan kun ehdin. Mamma Mariasta en ole ihan varma kun siellä vasta kävimme synttäreitä viettämässä.
T: uudelle vuosikymmenelle siirtynyt kojootti