Alfat mediassa.
Valvoja: Moderators
Karua Nelosen uutisista
Liikenteessä vilisevistä käytetyistä autoista japanilaismerkeissä on vähiten vikoja.
Japanilaiset autot pyyhkivät muilla pöytää, kun kyse on käytettyjen autojen luotettavuudesta. Britanniassa julkistetun luotettavuuskartoituksen tuloksissa yhdeksän kymmenestä kärkiautosta on japanilaisia.
Kaikkein luottavimmaksi käytetyksi automalliksi brittiläisen autolehden ja vakuutusyhtiön tekemässä kartoituksessa osoittautui Toyota Corolla. Vuosina 2000–2002 valmistetuista Corolloista vikoja löytyi vain kolmesta autosta sadassa.
Toiseksi selvisi Hondan katumaasturi CR-V ja jaetulle kolmannelle sijalle saman merkin HR-V sekä Toyotan Celica.
Ainoa ei-japanilainen kymmenen parhaan joukossa oli saksalaisen BMW:n 3-sarjan Compact-malli, joka sijoittui kuudenneksi.
Listan häntäpäätä pitää italialaisen Alfa Romeon GTV vuosilta 1996–2003. Alfoissa vikoja oli 97 autossa sadasta. Häntäpään kymmenikköön sijoittuivat myös muun muassa Renault Laguna ja Volvo S80.
Tutkimusta varten analysoitiin tiedot 35 000 autosta. Eri valmistajia oli 26 ja malleja 133.

O Tempora O Mores
-
- Viestit: 849
- Liittynyt: 27 Heinä 2004, 20:09
- Car(s): Volvo S40 T5
- Paikkakunta: Turku
- Viesti:
- Alfaholisti
- Viestit: 508
- Liittynyt: 13 Maalis 2003, 09:25
- Paikkakunta: Kerava
Kuulin tuon jutun aamulla radio rockista ja eihän tuo minään yllätyksenä tullut että japsit ovat luotettavimpia. Edellisessä työpaikassa mulla oli työsuhdekärrynä Honda Accord jolla rullasin 140tkm ilman vikoja, vaimolla on Corolla Verso jolla on nyt ajettu 50tkm ilman mitään häikkää.
Duunikaveri oli ostamassa uutta (käytettyä) autoa ja tuli kysymään mun mielipidettä, vastasin että jos auto on sulle vaan liikkumista varten etkä suhtaudu siihen mitenkään intohimoisesti osta japsi.
Nimimerkillä "Silti ajan mielummin Alfalla kuin Tojotalla"

Exät: 75, 166, 156, GTV, Sprint
- Vittorio Jano
- Moderator
- Viestit: 9645
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
- Car(s): Mégane+Mii=265hv
- Paikkakunta: 13100
Loput kolme olivat varmaankin valehdelleet?Alfonso kirjoitti:Alfoissa vikoja oli 97 autossa sadasta. .
Itsellänikin on taas ajovalopolttimo palanut, eli vikoja piisaa omassakin.
---
Tuo Carin juttu oli itselleni kyllä pienoinen pettymys. Isoja & hienoja kuvia toki riitti, mutta tekstiin olisin kaivannut syvempää LJK Setright henkistä otetta. Mutta olihan tuo silti eri tasoa kuin vaikkapa AutoBildin raapaisut.
- rim
- Viestit: 767
- Liittynyt: 02 Maalis 2003, 21:47
- Car(s): Jaguar I-Pace HSE, Jaguar XKR, ex 156 2.0 TS, 156 2.0 JTS SW, 156 2.0 JTS, 159 2.4 JTD Q4, Jaguar Sportbrake 2,2 i4 Td 200 Jaguar F-Pace 2.0
- Paikkakunta: Seinäjoki
http://www.whatcar.co.uk/news-special-r ... EL=3223736
What Car? Reliability Supertest 2007 - Alfa Romeo - Ford
20 November 2007
97% of Alfa Romeo GTV owners reported problems with their car
ALFA ROMEO 24th of 26
2006 position 19th of 26
Claims per 100 vehicles 42.4
Average age 4.6 years
Average mileage 51,700
Average repair cost £381
Average repair time 3.7 hours
Best model 156 ('98-'03)
Worst model GTV ('96-'03)
As last year, axle and suspension problems accounted for most claims on Alfas (over a third), but the electrics also proved shaky and accounted for a quarter of faults.
Problems weren't easy to fix, either: repairs took longer than on any other make.
Alfa also had the most unreliable individual model - the old GTV. A staggering 97% of GTV owners experienced trouble.

- Viestit: 223
- Liittynyt: 13 Elo 2004, 04:22
-
- Viestit: 223
- Liittynyt: 13 Elo 2004, 04:22
- Giallo Pozzuoli
- Viestit: 1930
- Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
- Paikkakunta: Kuopio
Ei välttämättä ihan tän otsikon alle kuuluis, mutta mielestäni tässä Dino konseptissa on hämmästyttävän paljon yhtäläisyyttä 8C competizionen kanssa. Olisiko Ferrari ja Alfa tekemässä Dinon paluuta vähän samaan malliin kuten 60-luvulla Fiat/Ferrari Dinot?
Iltalehti hullu maailma 26.11.2007
Vanha lupa
Rooman pysäköinnistä vastaava pomo Giovanni Catanzaro sai kenkää pysäköityään punaisen Alfa Romeo Brevansa pysäköintikieltoalueelle. Autonsa ikkunaan Catanzaro pani vielä invapysäköintiluvan. Lupa kuului muuten 86-vuotiaalle naiselle eikä se ollut enää edes voimassa.

- Tazio
- Viestit: 3123
- Liittynyt: 11 Maalis 2003, 11:00
- Car(s): Alfa Romeo Giulia Super '69
Alfa Romeo GTV 2.0 '86
Alfa Romeo 156 JTS '02
LJK:n tasolle ei taida kukaan koskaan päästä. Russel Bulginista tosin olisi ehken voinut kehittyä jotain samansuuntaista mutta maanläheisempää pitkällä juoksulla.Vittorio Jano kirjoitti:
Tuo Carin juttu oli itselleni kyllä pienoinen pettymys. Isoja & hienoja kuvia toki riitti, mutta tekstiin olisin kaivannut syvempää LJK Setright henkistä otetta. Mutta olihan tuo silti eri tasoa kuin vaikkapa AutoBildin raapaisut.
-Tazio
- Vittorio Jano
- Moderator
- Viestit: 9645
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
- Car(s): Mégane+Mii=265hv
- Paikkakunta: 13100
Omasta kirjahyllystä löytyy The Story of the Supercar, jossa on kokoelma Car-lehden superautojuttuja eri vuosikymmeniltä. Kirjan avaava Setrightin kirjoittama Miura-artikkeli on edelleen yksi parhaista autojutuista, mitä olen ikinä lukenut. Ehkä jopa paras.Tazio kirjoitti:LJK:n tasolle ei taida kukaan koskaan päästä.
- AlfaTom
- Viestit: 2735
- Liittynyt: 20 Maalis 2003, 20:09
- Car(s): 164 Super 3.0 V6 1995
- Paikkakunta: Kuusankoski
En tiedä kuuluuko tähän ketjuun, mutta....marketin lehtihyllyssä huomasin Top Gear -lehden ja aloin selailla (joo se ei ole kirjasto ). Ihan pääjuttuna, ainakin isosti sisällysluettelosivulla, Alfa 8C Competizione
Usean sivun juttu ja paljon kuvia yksityiskohdista, ei moottorista kuitenkaan.
Olivat tykänneet kuulemma...miksköhän
Jutun mukaan kaikki 500 valmistettavaa on jo myyty, Englantiin menee 41 yksilöä. Suomeen ei kai ole tulossa muille kuin mulle....
Muotoilu kyllä miellyttää minun silmää, klassinen ja samalla moderni, mielestäni parhaan näköinen sportti-Alfa sitten 60-luvun.
Youtubesta muutama videoklippi antoi kalpean aavistuksen äänistä.
Jos pääsisi edes äänet kuuntelemaan livenä niin,...

Alfa164Super3.0A LexusRX400h MBSprinter2,9 Moto Guzzi California III
La vita è
La vita è
-
- Viestit: 2037
- Liittynyt: 06 Loka 2003, 01:57
- Car(s): MiTo 1.4 Tct, 156V6sw, 155Q4 +perheessä GT, Giulietta ja 156 CrosswagonQ4, (tulossa Giulia)
- Paikkakunta: Helsinki
- Tazio
- Viestit: 3123
- Liittynyt: 11 Maalis 2003, 11:00
- Car(s): Alfa Romeo Giulia Super '69
Alfa Romeo GTV 2.0 '86
Alfa Romeo 156 JTS '02
OT mutta menköön:Vittorio Jano kirjoitti: Kirjan avaava Setrightin kirjoittama Miura-artikkeli on edelleen yksi parhaista autojutuista, mitä olen ikinä lukenut. Ehkä jopa paras.
Tuo tarina _on_ legenda. Mutta itse muistelen kaiholla myös mm. LJK:n
Skylinen testiä jossain Skotlannissa ja sitä vuosittaista analyysiä
menneen vuoden autoista. Täytynee viikonloppuna lukaista
muutama Any Other Business-kolumni noin fiilistelymielessä.
-Tazio
- Ottimo
- Viestit: 901
- Liittynyt: 28 Helmi 2003, 13:56
- Car(s): Giulia Veloce Q4, -17, 156 2,0 JTS, -05, GTV V6, -02, ex Alfasud, Giulietta, 75, 155, 156, 166, 159, Spider
- Paikkakunta: Uppsala
Pitkä juttu Winding Road lehdessä 8C:stä. "The 8C Competizione is a limited-edition Mediterranean orgasm."
http://magazine.windingroad.com/winding ... /?folio=72
Jutun lopusta löytyy starttinappula kivaan videopätkään.
http://magazine.windingroad.com/winding ... /?folio=72
Jutun lopusta löytyy starttinappula kivaan videopätkään.
- AlfaTom
- Viestit: 2735
- Liittynyt: 20 Maalis 2003, 20:09
- Car(s): 164 Super 3.0 V6 1995
- Paikkakunta: Kuusankoski
Olispa kiva kerrankin nähdä rekkajonoissa Alfoja kyydissä oikein kunnon satsiKahvivatsa kirjoitti:Alfa Romeon myyntilukuja Venäjältä (vuoden ensimmäiset 6 kk):
159: 257 kpl
147: 118 kpl
GT: 79 kpl
Brera: 76 kpl
Spider: 27 kpl
Maserateja kun kuskattiin paria rekallista rajalla, niin otin kuvan ja näytin peukalolla että kunnon meininki, rekkakuskia vaan nauratti
Alfa164Super3.0A LexusRX400h MBSprinter2,9 Moto Guzzi California III
La vita è
La vita è
- Giallo Pozzuoli
- Viestit: 1930
- Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
- Paikkakunta: Kuopio
- Vittorio Jano
- Moderator
- Viestit: 9645
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
- Car(s): Mégane+Mii=265hv
- Paikkakunta: 13100
- Giallo Pozzuoli
- Viestit: 1930
- Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
- Paikkakunta: Kuopio
Janne: edellisessä numerossa oli kyllä 8C ja on noi Alfa uutuudet yleensä kaikki esitelty Autobildissä, mutta tämä viimeinen testi on vääryys Alfaa kohtaan. Etenkin kun ne Bemarit ja Audit ei edes miellytä noita testaajia suuremmin.
Ja juu, ite tuli Autobild vasta tilattua tarjouksena puoleksi vuodeksi, kun tilaajalahjaksi sai uuden nahkalompsan (oli nääs tarvetta ). Tilaus taisi maksaa melkein vähemmän kuin uuden lompsan hinta. Osasivat piru vetää oikeasta narusta tällä kertaa..kyllä kai tuo lompsa vois vuoden kestää vaikkei hääppöinen ole.
8C competizione tuntuu olevan tässä kuussa esittelyssä lähes kaikissa englanninkielisissä autolehdissä, mitä ostoshelvetin lehtihyllyä olen ehtinyt selailla. Jonkun jenkkilehden, jonka nimeä en muista, jutusta jäi mieleen toimittajan toteamus, että 8C on hyvä alkuveto Alfan paluulle amerikan mantereelle- mutta ensin Alfan täytyy vetää koko muu mallisto uusiksi. Siis Häh, eikö 159, Brera & Spider kelpaa jenkeille? Se porukka joka aiemmin Alfoja jenkeissä harrasti on käsittääkseni suht valveutunutta porukkaa, odottaisiko ne sitten hieman enemmän sitä sporttisuutta 8C:n malliin läpi Alfan malliskaalan. Mene tiedä.

Uusi Alfa-raamattu tulossa helmikuussa: "Alfa Romeo Le vetture di produzioni dal 1910 - Production cars from 1910". Vähän tyyriin puoleinenhan tuo on (toisaalta dollari olisi nyt aika halpa), mutta aika kattavalta vaikuttaa ja näyttäisi hyvältä kirjahyllyssä . Aiempi painos on ilmestynyt kai 90-luvun puolivälissä, onkos kukaan hankkinut sitä tai päässyt selailemaan ja tietäisi valottaa kirjan sisällön tasoa?
- Tazio
- Viestit: 3123
- Liittynyt: 11 Maalis 2003, 11:00
- Car(s): Alfa Romeo Giulia Super '69
Alfa Romeo GTV 2.0 '86
Alfa Romeo 156 JTS '02
Minulla on hyllyssä tuo aikaisempi painos. Sisältönä on lyhyt kuvausGiallo Pozzuoli kirjoitti:Uusi Alfa-raamattu tulossa helmikuussa: "Alfa Romeo Le vetture di produzioni dal 1910 - Production cars from 1910". Vähän tyyriin puoleinenhan tuo on (toisaalta dollari olisi nyt aika halpa), mutta aika kattavalta vaikuttaa ja näyttäisi hyvältä kirjahyllyssä . Aiempi painos on ilmestynyt kai 90-luvun puolivälissä, onkos kukaan hankkinut sitä tai päässyt selailemaan ja tietäisi valottaa kirjan sisällön tasoa?
- joidenkin mallien kohdalla luonnollisesti pidempi - ko. mallin
taustasta, teknisistä tiedoista, valmistusnumeroista, jne.
Muistaakseni ensimmäinen osa kattaa '10 - 61 ja 2. osa '62:sta
eteenpäin.
-Tazio
- Vittorio Jano
- Moderator
- Viestit: 9645
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
- Car(s): Mégane+Mii=265hv
- Paikkakunta: 13100
8C todellakin näyttävästi esillä. Jutut ainakin Road & Trackissa (en ole ehtinyt vielä lukemaan, tuli tänään) ja sakujen Powercarissa (jossa mukana näytti olevan myös jonkinmoinen superauto-DVD). Kiinnostavaa nähdä kuinka käy, kun panevat sen viivalle muiden vastaavien kanssa. Toistaiseksi saanut varsin positiivista palautetta.
Viimeksi muokannut Vittorio Jano, 13 Joulu 2007, 22:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- Giallo Pozzuoli
- Viestit: 1930
- Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
- Paikkakunta: Kuopio
- Vittorio Jano
- Moderator
- Viestit: 9645
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
- Car(s): Mégane+Mii=265hv
- Paikkakunta: 13100
Road and Trackissa oli tosiaan aikamoista hehkutusta, tässä keskeiset:
http://www.roadandtrack.com/article.asp ... le_id=6168
"We clocked 0–60 mph in 4.2 seconds...quarter mile in 12.4 sec. at 115.4 mph. Driving for only a few hours, we got a rough idea about the 8C's fantastic balance and dynamic potential (it pulls 1.02g in lateral acceleration), and it is certainly among the best rear-wheel-drive cars we've ever tested. And one of the best in sound too: At over 4000 revs, bypass flaps in the exhaust system change the roar to an open-air concert; using the radio at this time can be considered a criminal offense.
Equally impressive as the sound was the 8C's stopping power, setting an R&T best from 60–0 mph of just 105 ft.
As the 8C delivers what has been promised, we don't doubt the official Alfa figures except one — the top speed. It is listed at 181 mph, but this is probably false to keep a certain respectful distance from Ferrari. Off the record, we have been told the 8C gets close to 190 mph..."

- juhala
- Viestit: 685
- Liittynyt: 11 Kesä 2006, 08:40
- Car(s): Alfa 159 SW 1.9 JTDm 2010
Alfa 156 2.5 1998
Fiat Abarth 500 Essesse
Giulietta 1.4. T-jet 2010 - Paikkakunta: Espoo
huikeeta, 430 scuderia näytti ihan arkipäiväiseltä 8c:n rinnalla. Musta on uusi musta!V6 kirjoitti:Car magazine Alfa,Ferrari ja Maserati...
http://link.brightcove.com/services/pla ... 1341023580
Huikeet soundit myös!
- Tazio
- Viestit: 3123
- Liittynyt: 11 Maalis 2003, 11:00
- Car(s): Alfa Romeo Giulia Super '69
Alfa Romeo GTV 2.0 '86
Alfa Romeo 156 JTS '02
Tarkennuksena vielä: Teksti on pääosin italiaa ja englanniksiGiallo Pozzuoli kirjoitti:^^ Kiitti infosta, Tazio.
olevat tiivistelmät eivät sisällöltään ja kielellisesti ole aina
ihan parasta mahdollista.
Mutta yleisenä referenssiteoksena ja pelkästään kuvienkin
vuoksi hyvä teos. Mukana tullut erratakaan ei ollut
kovin laaja, muistaakseni lähinnä joitain oikaisua 155:n kohdalla
-Tazio
- glideslope
- Viestit: 1363
- Liittynyt: 02 Syys 2003, 17:00
- Car(s): Giulietta T-jet 120, V40 D4.
Ex: 164 Super 3,0 V6-24 + muut. - Paikkakunta: Järvenpää
Painotuoreessa CAR -lehden tammikuun numerossa on vaatimaton 21 (!) sivun vertailu 8C vs. 430 Scuderia vs. Maserati Granturismo.Vittorio Jano kirjoitti:8C todellakin näyttävästi esillä. Jutut ainakin Road & Trackissa (en ole ehtinyt vielä lukemaan, tuli tänään) ja sakujen Powercarissa (jossa mukana näytti olevan myös jonkinmoinen superauto-DVD). Kiinnostavaa nähdä kuinka käy, kun panevat sen viivalle muiden vastaavien kanssa. Toistaiseksi saanut varsin positiivista palautetta.
Edit: -siis sama vertailu josta tuossa yllä jo oli juttua mutta en puusilmänä ja jutusta innostuneena edes huomannut ...
Alfa sai siis pääosin kehuja, mutta mm. kivikovaa alustaa "Its crashy ride makes the Scuderia feel like a hovercraft..." ,sikalyhyestä akselivälistä ainakin osittain johtuvaa vikuria ajokäytöstä jne. moitittiin...
Mutta on se vaan niin pirun nätti!
- 155156
- Viestit: 1763
- Liittynyt: 11 Kesä 2003, 17:08
- Car(s): Alfa Romeo 156 2.5 V6 vm. 2001
ex-155 2.0 16V
ex-Sprint 1.5 QV - Paikkakunta: Jyväskylä
Tuli ostettua CAR pitkästä aikaa, kun kannessa komeili 8C Competizione, Maserati GT ja 430 Scuderia. Vertailu koostuu kolmen toimittajan kolmesta erillisestä jutusta. Yksi toimittajista toteaa 8C:n olevan todennäköisesti kovaäänisin nykyään myynnissä oleva auto.
CAR-lehden numerossa January 2008 on 174 sivua kannet mukaan lukien. Mainoksia tästä on 58 sivua.
CAR-lehden numerossa January 2008 on 174 sivua kannet mukaan lukien. Mainoksia tästä on 58 sivua.
GT 3.2:lla ja Mazdan jollain coupella ajeltiin radalla Fifth Gearissa. Alfaa kehuttiin kovasti ja rata-aikojen paremmuus meni tietysti vanhaan tyyliin.
Samassa sarjassa on jo useamman jakson ajan koetettu virittää kasikoneista Lotusta kulkemaan 320km/h. On tuplaturbot ja viimeksi lisättiin vielä ilokaasut ja parannettiin aerodynamiikkaa. Ei vaan kulje. Auto hajoaa joka yrityksellä. Verranteena Lotukselle näytettiin kuinka Corolla ja Sierra rikkoivat 320 reilusti

- niki
- Viestit: 1633
- Liittynyt: 23 Syys 2003, 05:12
- Car(s): Alfa Romeo 159 2.4 JTDm Qtronic -07, Alfa Romeo 156 2.5 V6 -98, Moto Guzzi Norge -07, Aprilia Futura -01
- Paikkakunta: Aura
Kerrotko ihan huvin vuoksi, mikä tuotantokausi ja jakso oli kyseessä?Gasolina kirjoitti:GT 3.2:lla ja Mazdan jollain coupella ajeltiin radalla Fifth Gearissa. Alfaa kehuttiin kovasti ja rata-aikojen paremmuus meni tietysti vanhaan tyyliin.
Samassa sarjassa on jo useamman jakson ajan koetettu virittää kasikoneista Lotusta kulkemaan 320km/h. On tuplaturbot ja viimeksi lisättiin vielä ilokaasut ja parannettiin aerodynamiikkaa. Ei vaan kulje. Auto hajoaa joka yrityksellä. Verranteena Lotukselle näytettiin kuinka Corolla ja Sierra rikkoivat 320 reilusti
Ammattina autokauppa
-
- Viestit: 2037
- Liittynyt: 06 Loka 2003, 01:57
- Car(s): MiTo 1.4 Tct, 156V6sw, 155Q4 +perheessä GT, Giulietta ja 156 CrosswagonQ4, (tulossa Giulia)
- Paikkakunta: Helsinki
- Janne
- Viestit: 2015
- Liittynyt: 19 Huhti 2004, 21:12
- Car(s): Käyttöharraste 155 V6 -92, Exät: 159 SW 1750 TBi Business Centenary -11, 156 SW 1.8 TS Super -01, 75 TS -89. Käyttis: Bmw X1 -18
- Paikkakunta: Oulu
Mtv3:n Suvussa on yritystä -sarjassa Helkaman suku esittelyssä. Haastatteluissa näkyy jatkuvasti komea punainen Alfa (Alfetta?) taustalla, rek.nro. muistaakseni AEK-???
Mainitsivat myös, että Helkama toi maahan taannoin Alfoja, Skodien ja Jaggejen ohessa. Taisipa kuvissa vilistä muitakin uusia (vanhoja) Alfoja.
Mainitsivat myös, että Helkama toi maahan taannoin Alfoja, Skodien ja Jaggejen ohessa. Taisipa kuvissa vilistä muitakin uusia (vanhoja) Alfoja.
Viimeksi muokannut Janne, 09 Tammi 2008, 22:15. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
- PePe
- Viestit: 170
- Liittynyt: 17 Loka 2006, 17:15
- Car(s): Baader-Meinhof Wagen
Ex Alfa 159 3,2 Q4
Ex Alfa 156 2,5 V6
Ex Alfa 155 2,5 V6
Ex Alfa 164 3,0 V6
Ex Alfa 75 Turbo
Ex Alfa GTV - Paikkakunta: Kauniainen
Suomen Koneliike/Helkama - yhtiöt oli Alfan maahantuoja hyvinkin pitkään. Sitten jossakin vaiheessa italialaiset ottivat maahantuonnin itselleen, virallinen maahantuoja oli tuolloin Alfa Romeo Svenska Suomen sivuliike... Tuon jälkeen maahantuonti oli jonkin aikaa Veholla ennen Delta-järjestelyä. Muistaakseni maahantuonnin siirtyminen pois Helkamalta oli jo selvästi ennen noita lamavuosia. Olisiko ajoittunut aikoihin jolloin Fiat tuli mukaan kuvioihin?
Helkama-yhtiöthän jatkoi Alfan jälleenmyyjänä Helsingin Lauttasaaressa vielä aika pitkään sen jälkeen kuin virallinen maahantuoja oli vaihtunut. Taisivat olla vuosia ylivoimaisesti suurin myyjä, itsekin olen tuolta useamman Alfan ulos ajanut...

- Alfistipohjoosesta
- Viestit: 4579
- Liittynyt: 03 Maalis 2003, 11:14
- Car(s): Ex: Alfetta sedan, 33, 75 Turbo, Sprint, 164 ts, 166 t.s
Alla: Spider -88. "Hopeinen kuu" , 159 2.4 Qrtr SW -09 - Paikkakunta: Loimaa
- Viesti:
Varmasti oli suurin myyjä. Muita mainittavia tekijöitä tais olla Tamminen ja Kervinen (Oulu). Alfan myynti Suomessa ennen "kulutusvuosia", eli 80-luvun loppua oli ihan yksilöissä tai kymmenissä. 33, 75 ja 164 avasivat hieman suurempia myyntilukuja. Itse kun aloin ekaa Alfaani etsimään ei niitä ollut pohjoisessa eikä kepössä "lainkaan", kun ed.mainitut mallit olivat vielä liian kalliita.
Spider, 159 SW 2.4,(ex. GTV6, 166 t.s, 164 t.s, 75 Turbo, 33, Alfetta ja Sprint)
- Giallo Pozzuoli
- Viestit: 1930
- Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
- Paikkakunta: Kuopio
Youtubessa löytyy muutama pätkä Speed Channelin muutaman vuoden takaisesta todella mainiosta Alain De Cadenetin juontamasta "Victory by Design"-sarjasta. Noita oli kai 7 jaksoa (Alfa Romeo, Ferrari, Maserati, Aston Martin, Jaguar, Lotus & Porsche). Jaksot on julkaistu myös DVD-formaatissa. Alfa-pätkät youtubessa:
158 , Tipo 33/2 - 33/3 - 33TT12 ja GTA & GTAm.
Tuli vaan mieleen, että joku JIM-kanava voisi hommata oikeudet ja näyttää koko sarjan
158 , Tipo 33/2 - 33/3 - 33TT12 ja GTA & GTAm.
Tuli vaan mieleen, että joku JIM-kanava voisi hommata oikeudet ja näyttää koko sarjan
- jiigee
- Viestit: 333
- Liittynyt: 20 Helmi 2007, 14:05
- Car(s): GT 3.2 -05
Ex 156 2.5 V6 -03 - Paikkakunta: Tampere
Lisää VBD:tä youtubessa:
Onkohan tuossa koko VBD Alfa DVD:n sisältö vai onko noita leikelty?
Victory by Design: Alfa Romeo Part 1
Victory by Design: Alfa Romeo Part 2
Victory by Design: Alfa Romeo Part 3
Victory by Design: Alfa Romeo Part 4
On kyllä kauniita autoja ja nuo äänet, varsinkin ahdetuissa kaseissa...huh.

Kun oikein yrittää ja sitten onnistuu, siihen on tyytyminen.