Pääsin äskön käymään Alfalla kaupassa. Normaalisti tulee ajeltua ooppelilla, kun vaimo on ominut Alfan, koska "se on tutumpi". Just, just... (niin, syksyllä jouduin ajamaan Daihatsulla, kun vaimo keksi kaiken maailman verukkeita, miksei hän voi ajaa sillä. Lopulta myönsi, ettei kehtaa..

)
Asiaan. Viikon opel -suhailun jälkeen minua ei häirinnyt enää yhtään narisevat tukivarret, vaan tunsin olevani yhtä auton kanssa ja ajoin väkisin nopeutta mutkaisella pikkutiellä, joka lähenteli arvaamattomasti laittomia lukemia.
Moottoria oli vaan pakko laulattaa ja tehdä pakollisia kiihdytyksiä liikennevirtaan liikennevaloista.
Pikku-kaupan pihaan päästyäni avasin oven, katsoin varovasti näkeekö kukaan, jalka kaasulle ja kuuntelin ehkä kauneinta nelisylinterisen moottorin aiheuttamaa pakoäännähtelyä. Tämän jälkeen vielä pari vilkaisua olan yli parkkipaikan suuntaan kauppaan suunnistaessani. (Kuulostaako tutulta?)
Eihän ooppelissa mitään vikaa ole. Sehän toimii juuri niin kuin sen pitääkin. Ongelma on vain se, ettei sen suunnitteluun ole suhtauduttu kovinkaan intohimoisesti, vaan perhekuljettimena ja kulkuvälineenä.
Paljon se antaa. Kaiken se ottaa.
Menen mittaamaan kuumeen..