F1 2009

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

Jiiällä
Viestit: 166
Liittynyt: 25 Maalis 2008, 20:35
Car(s): -11 Giulietta MA
-04 147 2.0ts
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jiiällä »

savijo-r kirjoitti:Todella ankara rangaistus teosta joka ei liity kilvanajoon millään muotoa eikä olisi vaikuttanut tuloksiin.

Saattoi olla hankala paikka Macillekkin. Jos eivät olisi päästäneet trullia ohitse olisi siitäkin saattanut tulla rangaistus.

Jos siis olisivat pitäneet turpansa kiinni ei mitään rangaistuksia olisi jaettu ja Trulli olis ollut 3. ja hämis 4.
Oli sillä valehtelulla tarkoituksensa, yksinkertaisuudessaan pyrkimys saada 3. sija neljännen sijaan.

Hamiltonin ei olisi tarvinnut päästää Trullia ohitseen, sanoi vielä selkeästi radiossa tiimille että Trulli ajautui ulos radalta nurmikolle ja hänen oli pakko ohittaa. Kuitenkin talli ohjeisti virheellisesti päästämään Trullin ohi ja Hämis kilttinä poikana totteli vaikka vähän purnasikin radiossa vastaan. Hetken kuluttua tajusivat virheensä -> pyrkivät valehtelemalla tuomaristolle saamaan takaisin sen kolmossijan jonka menettivät ihan omasta mokastaan.

Olisi loppupeleissä ollut paljon fiksumpaa olla rehellinen, myöntää että mokasivat ja tyytyä nelossijaan. Toisaalta helppoa olla jälkiviisas :wink:

Avatar
Wile E. Coyote
Viestit: 4112
Liittynyt: 23 Kesä 2003, 07:24
Car(s): GTV V6 TB 1996
käyttöauto:turbo traktori
156 V6 Q2 2000
"in memoriam"
Paikkakunta: Kuusankoski

Viesti Kirjoittaja Wile E. Coyote »

Taitaa jäsen savijolla olla mclaren lasit? Kaikki ei aina liity ferrariin. Kyllä tuossa ihan selkeästi hyötyä tavoiteltiin. Ei sillä, kaikkihan nuo varmaan kusettaa, kaikki ei vain jää kiinni. Jarno on varmaan käynyt aikas kuumana. Sinuako ei olisi haitannut hänen sijassaan? Itse olisin saattanut käydä macin varikkopilttuussa tekemässä "Sennat" Hämille :x

Ja aiheeseen palatakseni: Olipa taas turha kisa. Hyvä etten pulittanut valuuttaa noitten pelleilyiden katsomisesta. Ferrarin taktiikkakin osui ihan nappiin :crazyeyes:
Ayrton Senna da Silva forever

Avatar
Rolle
Site Admin
Site Admin
Viestit: 7738
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 18:48
Car(s): RRS + F20
Paikkakunta: Kirkkonummi

Viesti Kirjoittaja Rolle »

Samaa mieltä Wilen kanssa kaikin puolin. Tai olihan kisassa hieman säpinää siinä 5 kiekkaa kun "tulee ei tule vettä" ja sitten sitä tulikin vähän enemmän :shock:

Avatar
savijo-r
Viestit: 1665
Liittynyt: 17 Tammi 2005, 11:59
Car(s): Thesis
Ducato
Paikkakunta: Toijala

Viesti Kirjoittaja savijo-r »

^^ Ei mulla nyt varsinaisesti McLaren laseja ole mutta jos valita pitää niin ennemmin Macci kuin Fiiu.

Mieluummin kyllä kannatan kuskeja enkä palvo merkkiä niinkuin jotkut pikkupojat konsanaan.
:wink:

Hyvä kisa muuten, olisi vaan saanut sataa hieman vähemmän. :mrgreen:

Avatar
KJS
Viestit: 4670
Liittynyt: 03 Tammi 2004, 18:55
Car(s): 1.3 TC, 1.3 Boxer, 1.6 TC, 6C TB, 2.0 CRDi, 2.2 TDCi, D3
Paikkakunta: Nokia

Viesti Kirjoittaja KJS »


Avatar
Wile E. Coyote
Viestit: 4112
Liittynyt: 23 Kesä 2003, 07:24
Car(s): GTV V6 TB 1996
käyttöauto:turbo traktori
156 V6 Q2 2000
"in memoriam"
Paikkakunta: Kuusankoski

Viesti Kirjoittaja Wile E. Coyote »

No nyt voi jo puhua mclaren ajojahdista.

FIA= :splat:
Ayrton Senna da Silva forever

Avatar
mattijus
Viestit: 5098
Liittynyt: 30 Joulu 2004, 16:25
Car(s): harmaa tojota
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja mattijus »

Wile E. Coyote kirjoitti:No nyt voi jo puhua mclaren ajojahdista.

FIA= :splat:
Reilussa F1 sarjan hengessä voisi jättää rangaitsematta? Tuo tyhmä* huijarilauma joutaakin saada penaltia.


*fiksut ei jää kiinni :lol:
VMP

Avatar
savijo-r
Viestit: 1665
Liittynyt: 17 Tammi 2005, 11:59
Car(s): Thesis
Ducato
Paikkakunta: Toijala

Viesti Kirjoittaja savijo-r »

Ja taas on kisat takana päin.

Saa nähdä selviääkö Hamilton tästä viikonlopusta ilman rangaistusta.
Ohittihan hän Räikkösen ulkokautta ja vielä sateella. Se on vaarallista se... :wink:

Avatar
gfj-365
Viestit: 744
Liittynyt: 15 Kesä 2005, 19:02
Paikkakunta: kotka

Viesti Kirjoittaja gfj-365 »

...kun fefessä oli häikkää...
MR-S 1.9 jtd / 156sw Q4

Avatar
Wile E. Coyote
Viestit: 4112
Liittynyt: 23 Kesä 2003, 07:24
Car(s): GTV V6 TB 1996
käyttöauto:turbo traktori
156 V6 Q2 2000
"in memoriam"
Paikkakunta: Kuusankoski

Viesti Kirjoittaja Wile E. Coyote »

^On niissä häikkää. Ne ei kulje, ja ne ei toimi sateella :wink: Hamilton kyllä yritti parhaansa mukaan päästää Kimiä takaisin edelleen. Onneksi Heikille sentään kelpasi :lol:
Ayrton Senna da Silva forever

CHRdriver
Viestit: 82
Liittynyt: 03 Tammi 2008, 23:17
Paikkakunta: Jämsä

Viesti Kirjoittaja CHRdriver »

Naurettavaksi mennyt nykyvormulat!

Luulen, että ihmiset on aina pitänyt, että F1 ajaa maailman parhaat kuljettajat. Ei siellä parhaat, ainakin rikkaimmat, mutta se ihmetyttää, että eikö ne muka sateella osaa ajaa?

Yhteistyökumppannit ym. sijoittavat miljoonia euroja tiimeihin ja autoihin, ja mitä vastinetta he saavat?

No sitä, että maailman kalleimmat autot ja kovapalkkaisimmat kuskit ajavat jonkun P*RKELEEN ikälopun taksikuskin perässä!!!!!

Väitän, että jos kuljettajilta kysytään, että ruvetaanko ajamaan kilpaa, niin uskon että kaikki sanoo KYLLÄ, tai jos siellä joku onneton on, niin sitten voin vaikka minä mennä ajamaan, mutta eihän tuossa ole mitään järkeä! ajella puolikaasulla jonkun mörisevän taxin perässä?!

Tuntuu, että kartingissa 10v nappulatkin on kovapäisempiä fangioita syöttämään, kun niiltä ei edes kysytä, että ajetaanko vaan ne ajaa vaikka mitä sataisi :)

Noh toivottavasti tähänkin hommaan saadaan joku järki. TOIVOTTAVASTI ..............

Avatar
EdotL
Viestit: 878
Liittynyt: 20 Touko 2004, 09:34
Car(s): 156 V6 -03 ex:156 2.0ts -98
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja EdotL »

CHRdriver kirjoitti:...että eikö ne muka sateella osaa ajaa?...
Herra ei ole ilmeisesti koskaan ollut vesiliirrossa _auton_ kanssa.

Avatar
savijo-r
Viestit: 1665
Liittynyt: 17 Tammi 2005, 11:59
Car(s): Thesis
Ducato
Paikkakunta: Toijala

Viesti Kirjoittaja savijo-r »

Harmi että Sutililta karkasi lapasesta muutama kierros ennen maalia.
Olisi varmaan ollut mielekkäät pisteet Force Indialle.

Siinä vaiheessa kun Hämis oli lipsauttanut pihalle ja Kovalainen pääsi kuittaamaan, niin Hämiksellä alkoi lipsumaan vähän jokaisessa mutkassa. :lol:

No ilmeisesti se ainakin yritti tosissaan päästä Teamin kakkoskuskista ohi.

Avatar
mattijus
Viestit: 5098
Liittynyt: 30 Joulu 2004, 16:25
Car(s): harmaa tojota
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja mattijus »

Pakko kallistua CHRdriverin kannalle; ei tuossa ole järjen häivää. Ei voi ymmärtää miksi kisa aloitetaan turva-auton takaa (lähdön voisi pahassa kelissä muuttaa lentäväksi ja mahdollisesti laittaa ohituskielto T1:een?). Tuo turva-auton takana körötteleminen mahdollisesti tuhoaa jo aika-ajoissa päätetyn kisataktiikan sekä tekee touhusta tappavan tylsää.

Joskus ennenmuinoin starttia siirrettiin esim. 15 tai 30min jos keli oli liian paha. Lisäksi taisi olla joku ylimääräinen 30min harjoittelusessiokin, jos aikaisemmin kisaviikonloppu oli ollut kuiva.

Kuskeja en lähtisi osoittelemaan, ovat varmasti pystyviä kavereita ajamaan myös sateessa. BBC:n kisalähetyksessä Brundle totesi jotain, että ne joiden auto toimii, ajavat helponnäköisesti kärjessä, ja loput yrittävät vaan pysyä radalla.
VMP

CHRdriver
Viestit: 82
Liittynyt: 03 Tammi 2008, 23:17
Paikkakunta: Jämsä

Viesti Kirjoittaja CHRdriver »

EdotL kirjoitti:
CHRdriver kirjoitti:...että eikö ne muka sateella osaa ajaa?...
Herra ei ole ilmeisesti koskaan ollut vesiliirrossa _auton_ kanssa.
Joo en :wink:

Avatar
Riccardo
Viestit: 497
Liittynyt: 01 Heinä 2007, 23:36
Paikkakunta: Kotka

Viesti Kirjoittaja Riccardo »

Hieno dokumentti TV1:llä tällä hetkellä! Monaco - kuninkaallinen osakilpailu. Toivottavasti katsotte!

Kuka ei katso, kannattaa hakea Yle Areenasta. Vanhoja pätkiä ajalta kun tosimiehet ajoivat ilman mitään luistonestoja tai nappivaihteistoja...

70-luvun lopun maaefektiautot on täyttä autoerotiikkaa... 8)

Avatar
AlfaTom
Viestit: 2735
Liittynyt: 20 Maalis 2003, 20:09
Car(s): 164 Super 3.0 V6 1995
Paikkakunta: Kuusankoski

Viesti Kirjoittaja AlfaTom »

Onneksi huomasin tallentaa boksiin tuon. Tuli katsottua MM-lätkää...hohhoijaa....loppupelejä odotellessa :roll:
Alfa164Super3.0A LexusRX400h MBSprinter2,9 Moto Guzzi California III

La vita è

Avatar
Epezi
Viestit: 7464
Liittynyt: 02 Helmi 2004, 02:59
Car(s): 164 Q4 x2, Maserati 430, Chevrolet Volt
Paikkakunta: Hämeenkyrö
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Epezi »

^eipä löytynyt Areenasta :(

Täällä päin suomeen ei taas Ylen kanavat näy ollenkaan, muut kylläkin moitteetta. Maksa siinä sitten tv-lupamaksua perkele!

Avatar
jiigee
Viestit: 333
Liittynyt: 20 Helmi 2007, 14:05
Car(s): GT 3.2 -05
Ex 156 2.5 V6 -03
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja jiigee »

Riccardo kirjoitti:Hieno dokumentti TV1:llä tällä hetkellä! Monaco - kuninkaallinen osakilpailu.
Katsoin kyllä, ihan vahingossa. 60-70 lukujen formuloissa on kyllä jotain sellaista äijämeininkiä, jota ei enää niistä löydy. Ei varmaan tule areenaan kun oli ostettu ohjelma, ei Ylen tuottama?
Kun oikein yrittää ja sitten onnistuu, siihen on tyytyminen.

Avatar
Riccardo
Viestit: 497
Liittynyt: 01 Heinä 2007, 23:36
Paikkakunta: Kotka

Viesti Kirjoittaja Riccardo »

Ei taida löytyä valitettavasti pätkää Areenasta... Sattumalta osuin itsekin ykköselle silloin.

Tässäkö autoilun tulevaisuus:

http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.s ... /05/872510

Tällaisen auton haluan minäkin! Tulevaisuus onkin "ruokaisa"...

Kori porkkanasta ja suklaakastiketta menovedeksi! :mrgreen:

dino
Viestit: 177
Liittynyt: 05 Marras 2003, 03:29

Viesti Kirjoittaja dino »

Näköjään N.Technology on ilmoittautunut kandiksi ensivuoden sarjaan.
The famous name of Alfa Romeo's former factory touring car racing team N.Technology has unexpectedly been thrown into the ring as one of the growing band of racing teams being linked with bids to join the F1 grid next year.
...
N.Technology has attained legendary status amongst Alfa Romeo enthusiasts' for the touring car titles it won with the Alfa 156 in the early part of the decade with top class driver line-ups that included famous names such as Fabrizio Giovanardi, Gabriele Tarquini, James Thompson, Augusto Farfus and Gianni Morbidelli.

Avatar
DaViega
Viestit: 4527
Liittynyt: 19 Maalis 2009, 17:32
Car(s): 159 SW TBI Centenary
ex:
159 2.2 JTS
156 JTS
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja DaViega »

sissos! Alfa formuloissa olis hieno, ittekin lueskelin aiheesta (linkki tuulilasin sivuilta kait...)

muutenkin tuntuu noita uusia talleja tulevan kun sieniä sateella, mutta eikös ne pelaa vähän sen varaan, että 45 miljoonan euron kulukatto tulee. itse ainakin elän siinä käsityksessä, että kulukatto ei ole läheskään varma asia. katotaan kuinka moni joutuu pettymään...

lissä talleja, kunhan ovat kilpailu kykysiä! ei mitää Force intioita!
I've broken my fall, But the end to it all, I've changed my routine, Now im clean

PabloNeruda
Viestit: 385
Liittynyt: 12 Syys 2006, 19:55
Paikkakunta: Soini

Viesti Kirjoittaja PabloNeruda »

Aamulehti uutisoi, että kymmenen uutta tallia jättänyt hakemuksen.
Minä mitään allekirjoita!

Avatar
DaViega
Viestit: 4527
Liittynyt: 19 Maalis 2009, 17:32
Car(s): 159 SW TBI Centenary
ex:
159 2.2 JTS
156 JTS
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja DaViega »

:shock: tulee muuten ahdasta...

Ei ne kaikkia halukkaita ota, vaikka kanditaatilla olisi rahoitus ja muut suunnitelmat kunnossa, eihän? luulisi että jossain välissä tulee seinä vastaan, muuten menee kilpailut ja etenkin aika-ajot (nykysysteemillä) liian sekaviksi.

Lotus oilis tulossa - tavallaan, lotus nimi on vaan kaupattu jollekin firmalle, en vaan muista puljun nimeä, sama juttu Brabhamin kanssa.
I've broken my fall, But the end to it all, I've changed my routine, Now im clean

PabloNeruda
Viestit: 385
Liittynyt: 12 Syys 2006, 19:55
Paikkakunta: Soini

Viesti Kirjoittaja PabloNeruda »

Mun käsittääkseni siellä on 13 tallipaikkaa varattuna, joten talleja tulee maksimissa 3 lisää. Tosin nykytallit on vähän budjettikattoa vastaan, joten onko vieläkään ihan varmaa niiden osallistuminen. Mosley haluaa näpäyttää, niin pudottaa muutaman ison pois kyydistä ja ottaa uusia tilalle.
Minä mitään allekirjoita!

Avatar
Cloverleaf
Viestit: 978
Liittynyt: 02 Kesä 2005, 18:02
Car(s): Giulia JTD 2016
ex. Giulietta MA
ex. 159 JTDm
ex. 155 TS
Paikkakunta: Veikkola

Viesti Kirjoittaja Cloverleaf »


RIPA
Viestit: 1137
Liittynyt: 12 Loka 2006, 15:12
Car(s): Giulietta 2,0 JTDm -12, ex-159 2,4 JTDm -06,ex-156 SW GTA -03, ex-156 SW 2,0 TS -01, ex- 156 2,0TS -00
Paikkakunta: Hattula

Viesti Kirjoittaja RIPA »

Huomasithan tuon "luotettavan " lähteen eli Veikkaaja-lehden. Allekirjoittaneen luotto tuon lehden juttuihin on ainakin samaa luokkaa kuin Delta-autoon!

Avatar
DaViega
Viestit: 4527
Liittynyt: 19 Maalis 2009, 17:32
Car(s): 159 SW TBI Centenary
ex:
159 2.2 JTS
156 JTS
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja DaViega »

ja veikkaaja kopio sen italialaisesta skandaali lehdestä! :-D

Vielä pahempi olis, että jos se olis alunperin Epsanjalais lehdestä... ne uutisoi uudesta Alonson Ferrari sopimuksesta joka viikko viimisen viiden vuoden ajan!

Uskon et Kimi ajaa sopimuksen ainakin loppuu, ja jos auto rupeaa toimimaan, niin jatkoa on luvassa...
I've broken my fall, But the end to it all, I've changed my routine, Now im clean

Avatar
Cloverleaf
Viestit: 978
Liittynyt: 02 Kesä 2005, 18:02
Car(s): Giulia JTD 2016
ex. Giulietta MA
ex. 159 JTDm
ex. 155 TS
Paikkakunta: Veikkola

Viesti Kirjoittaja Cloverleaf »

Auts!

Toivottavasti ei käynyt Massalle pahemmin.

Avatar
geetee
Viestit: 297
Liittynyt: 11 Helmi 2006, 19:23
Paikkakunta: Lappeenranta

Viesti Kirjoittaja geetee »

http://www.mtv3.fi/urheilu/f1/uutiset.s ... /07/920735

Hyvä ettei tullut keskelle visiiriä.

Avatar
tmv
Viestit: 487
Liittynyt: 03 Kesä 2005, 16:33
Car(s): BMW 328i (ex Giulietta MA -11, 159 2.4 JTDm -08, 156 2.5 V6 -04 ja -98)
Paikkakunta: Nummela

Viesti Kirjoittaja tmv »

Maikkarin uutiset ja txt-tv tietää kertoa että Massa olisi sairaalassa leikattu ja että Massa olisi teholla "vakavassa mutta vakaassa" tilassa. Kallonmurtumasta maikkarin sivuilla puhuttiin, mutta ilmeisesti ja toivottavasti siis onneksi hengenvaaraa ei kuitenkaan pitäisi olla (vaikka mtv3 ensin niin raportoikin).

Aika hurja tälli on ollut. Tsemppiä ja kaikkea hyvää Felipelle! Toivokaamme yhdessä pikaista toipumista.
Alfa Romeo - immagine di bellezza

Avatar
DaViega
Viestit: 4527
Liittynyt: 19 Maalis 2009, 17:32
Car(s): 159 SW TBI Centenary
ex:
159 2.2 JTS
156 JTS
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja DaViega »

viikko takaperin; Henry Surtees menehtyy, saatuaan kanssa kilpailian irroneen renkaan kypäräänsä Brands Hatchillä.

Eilen: Massa saa Barrichellon autosta irroneen jousen kypärään, osuman jälkeen homma on lähes kopio Surteesen onnettomuudesta: Taju pois osuman jälkeen, sitten suoraan seinään.

Tänään: Alonso tiputtaa renkaan...

Katastrofin aineksia... Renaultin kilpailu kielto oli ansaittu, tollanen källi tuohon aikaan!
I've broken my fall, But the end to it all, I've changed my routine, Now im clean

PabloNeruda
Viestit: 385
Liittynyt: 12 Syys 2006, 19:55
Paikkakunta: Soini

Viesti Kirjoittaja PabloNeruda »

Schumi palaa Ferrarin rattiin!!
Minä mitään allekirjoita!

Avatar
DaViega
Viestit: 4527
Liittynyt: 19 Maalis 2009, 17:32
Car(s): 159 SW TBI Centenary
ex:
159 2.2 JTS
156 JTS
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja DaViega »

Ois /tulee olemaan makeaa kun Räikkönen ylittää maalilinjan ennen Shumia
I've broken my fall, But the end to it all, I've changed my routine, Now im clean

Avatar
jarski
Viestit: 1734
Liittynyt: 19 Kesä 2003, 23:21

Viesti Kirjoittaja jarski »

Nyt kiinnostus palasi,nuorempana vemppaisin onnesta :onfire: Ei voi mitään,kaikki pisteet Schumille :mrgreen: Jännää jännää nähdä miten Suomalaisten vihaamasta Kerperosta tulee tallin pelastaja.
Joutaa Kimikin tehdä muutakin kuin leikkiä, kun Äijä tulee kehiin(ja sillä en tarkoita pelle hynystä,enkä Jonea).

Avatar
DaViega
Viestit: 4527
Liittynyt: 19 Maalis 2009, 17:32
Car(s): 159 SW TBI Centenary
ex:
159 2.2 JTS
156 JTS
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja DaViega »

Shumi ei ole muuten enään läheskään niin ärsyttävä persoona kun erään Häkkisen ajo uran aikana, päin vastoin nyt on jopa pieni muotoista kunnioitusta ilmassa :lol:

Ehkä Räikkönenkin herää horroksesta kun pitää näyttää että ei ole shumia pahempi :-D
I've broken my fall, But the end to it all, I've changed my routine, Now im clean

PabloNeruda
Viestit: 385
Liittynyt: 12 Syys 2006, 19:55
Paikkakunta: Soini

Viesti Kirjoittaja PabloNeruda »

Jos Schumi pieksee Kimin, niin Kimi saa kyllä pikku hiljaa alkaa pakkaamaan kassejaan :mrgreen:

Mielenkiintoista nähdä, että mikä tilanne on ensi kaudella. Alonsoa on huhuttu pitkään Ferrarille ja Kimi maksettaisiin pihalle. No nyt vielä Massan ensi kaudesta ei voi sanoa paljoa mitään, joten on kyllä pakka hiukan sekaisin. Saa nähdä, Schumi vielä innostuu ja tekee paluun :D
Minä mitään allekirjoita!

Avatar
jarski
Viestit: 1734
Liittynyt: 19 Kesä 2003, 23:21

Viesti Kirjoittaja jarski »

Noh...Eka kisa kertoo kaiken ja toivon sydämmeni pohjasta , että Shumi näyttäisi valtateiden markkinat koko nuorisolle.Voi olla että Braw-tallillakin ihmetystä riittää.Taitaa puntti tutista ,ellei jopa kastua :icecream:

Avatar
KJS
Viestit: 4670
Liittynyt: 03 Tammi 2004, 18:55
Car(s): 1.3 TC, 1.3 Boxer, 1.6 TC, 6C TB, 2.0 CRDi, 2.2 TDCi, D3
Paikkakunta: Nokia

Viesti Kirjoittaja KJS »

jostain syystä minäkin toivon, että Schumi näyttäisi kaikille, miten sitä autoa ajetaan.

Avatar
teho
Viestit: 66
Liittynyt: 17 Helmi 2007, 17:10
Paikkakunta: Haukipudas

Viesti Kirjoittaja teho »

On kyllä rohkea veto Schumilta, jolla ei oikeastaan ole tässä casessa mitään voitettavaa. Eihän tämä tieten mitään merittejä vie häneltä poiskaan, mutta suuri yleisö tietysti odottaa, että kaveri hallitsee rataa niin kuin takavuosinakin..
Tosiaan Kimi on vähän pakkovoiton edessä. Mukavaa, että tulee kilvanajoa politikoinnin sijaan välillä..

Avatar
jarski
Viestit: 1734
Liittynyt: 19 Kesä 2003, 23:21

Viesti Kirjoittaja jarski »

Yritti se Nelson Mandela (Kanadalainen)..saatto olla kaikki edellisessä pielessä mutku oon :drinking: Ei kaikki muistu...Voishan sitä olla "viisas" ja Guuguttaa,mut ei jaska... Eiku Nigel Mansell,tais vaan käydä ohrasesti.Juu näin on,mut en usko Shumin kohdalla vaan hän tulee nauttimaan poikien nöyryyttämisestä. Älkää ottako kaikkia todesta mitä luette,mä mistään mitää tajuu :silly:

PabloNeruda
Viestit: 385
Liittynyt: 12 Syys 2006, 19:55
Paikkakunta: Soini

Viesti Kirjoittaja PabloNeruda »

Ja onhan tämä paskassa rypeneelle Formula-sirkukselle aikamoinen piristysruiske. Medialle jotain muutakin puhuttavaa kuin riidat. Schumilla on myös ollut takanaan melkoinen fanien määrä, joten luulisi tuovan katsojia kauden loppukisoihin. Innolla odottelen, että kuinka äijän käy.
Minä mitään allekirjoita!

Avatar
155156
Viestit: 1763
Liittynyt: 11 Kesä 2003, 17:08
Car(s): Alfa Romeo 156 2.5 V6 vm. 2001
ex-155 2.0 16V
ex-Sprint 1.5 QV
Paikkakunta: Jyväskylä

Viesti Kirjoittaja 155156 »

Schumacher Massan tuuraajaksi Ferrarille!!! He's the best, I tell you, THE BEST.

BMW lopettaa F1-sarjassa. Luuserit.

Avatar
silverine
Viestit: 2351
Liittynyt: 19 Syys 2005, 11:07
Car(s): Mito QV -10
156 3.0 V6 Q2 compr.
ex: 166 3.0 V6
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja silverine »

Ferrarin suorituskykykin on sopivasti nostanut
likaista päätään viime kisoissa joten Schumi
voi hyvinkin tulla korjaamaan pienen hedelmän,
ja ehkäpä nyt muutama ylimääräinen sloti heruu
tämänvuotisen auton kehittämiseen..
Toivotaan ainakin että tilanne ruoskii Kimistä taas voittajan esiin.
Ken Alfan kanssa leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
https://www.youtube.com/watch?v=kobnsqo2fSM

Avatar
Wile E. Coyote
Viestit: 4112
Liittynyt: 23 Kesä 2003, 07:24
Car(s): GTV V6 TB 1996
käyttöauto:turbo traktori
156 V6 Q2 2000
"in memoriam"
Paikkakunta: Kuusankoski

Viesti Kirjoittaja Wile E. Coyote »

Ehdin juuri vaahdota isäukolle että "Taas myydään lehtiä täysin perättömällä spekulaatiolla ja että schumi ei ikimaailmassa oikeasti lähde enää leikkiin mukaan" :oops: :silly:

Hauska nähdä miten vaari pärjää :mrgreen:
Ayrton Senna da Silva forever

Avatar
Giallo Pozzuoli
Viestit: 1930
Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja Giallo Pozzuoli »

Heh, Willi Weber uhosi eilen vielä 200% varmasti ettei Schumacher aja. Mitkähän prosentit sen pitäisi lyödä tauluun että puheissa olisi perää? :mrgreen:

Avatar
Alfissimo
Viestit: 8307
Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
Car(s): Arkeen 147 2.0
Pyhään kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x4
Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet

Viesti Kirjoittaja Alfissimo »

Alkoi tosiaan kummasti taas kiinnostamaan. Nykyisin ei ole enää ollut niin justiinsa vaikkei ehtis starttia näkemään, tai eikö voisi kisan aikana tehdä jotain muutakin.

Toista oli kymmenen vuotta sitten, kun Mika ja Schumi veti kisaa. Sillon oli perse sohvassa ja pysyi, pakko oli herätä vaikka aamuviideltä kattomaan ajoja.
Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.

Avatar
jarski
Viestit: 1734
Liittynyt: 19 Kesä 2003, 23:21

Viesti Kirjoittaja jarski »

Jups...Olihan se hienoa herätä kaatosateessa ku joku läiski yheksänaikaan aamulla poskille. Noh tulihan sitä muutama pullo kuohuvaa korkattua ja hauskaa oli.Toivottavasti NYT parivaljakko vois tarjota vähä hunajata joukkoon...Tosin Ei mikään vedä vertoja zuzukalle...Vai mikäseoli?

Avatar
Caijo-Romeo
Viestit: 1189
Liittynyt: 10 Kesä 2006, 21:01
Car(s): 159 1.9 JTDM -07, 166 2.4 JTD -01,155 TS 8v -94, 75 turbo IE -87, 33 1.7 8v -92 ex.Marea 1.6,156 1.8 sw -00,166 2.5 -00
Paikkakunta: Kylmäkoski

Viesti Kirjoittaja Caijo-Romeo »

Alfissimo kirjoitti:Alkoi tosiaan kummasti taas kiinnostamaan. Nykyisin ei ole enää ollut niin justiinsa vaikkei ehtis starttia näkemään, tai eikö voisi kisan aikana tehdä jotain muutakin.

Toista oli kymmenen vuotta sitten, kun Mika ja Schumi veti kisaa. Sillon oli perse sohvassa ja pysyi, pakko oli herätä vaikka aamuviideltä kattomaan ajoja.
Oon täysin samoilla linjoilla. Kyllä Formulat pilattiin sillä kun sääntöjä lähdettiin viemään suuntaan jos toiseen ja varsinkin tää renkaiden vaihdon poisto aikoinaan oli aivan älytöntä. Ja toisaalta Formulat ei enää tuntunu Formuloilta kun Kerpenin rehtori päätti uransa. Todella toivon et Schumi jyrää loppukauden kisoissa!täytyykin lisätä kalenteriin kaikki loput kisapäivät.

Avatar
jarski
Viestit: 1734
Liittynyt: 19 Kesä 2003, 23:21

Viesti Kirjoittaja jarski »

http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/sp ... acher.html
'Kyl mä tykkään kaverista! Ja Saksa Äidinkielenään... 8)

Vastaa Viestiin