Selespeed

Alfoista

Valvoja: Moderators

Vastaa Viestiin
tre
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Tammi 2010, 15:33

Selespeed

Viesti Kirjoittaja tre »

Ehkä ollut keskustelua aiemminkin, mutta kysytään nyt vielä:

Kolmas Alfa käytössä, aiemmin ollut 75 ja vanhempi GTV, nyt 2004 vuoden 156 Giugiaro Alfa Selespeed, tuolla 2L koneella. Auto on erittäin hyvä ajaa ja muutenkin toiminut parin vuoden ajan, mutta nyt selespeed on alkanut temppuilemaan.

Ensin hyppi vaihteita yli ja välillä heitti vapaalle. Usein meni isoille kierroksille, ennekuin löysi jonkun isomman vaihteen ja kuului pieni kolahdus, kun vaihde lopulta meni päälle.

Tampereen Deltassa laitettiin testeriin, eikä ollut mitään vikaa, vaihdettiin akku varmuuden vuoksi ja piti olla kunnossa. No, olikin muutaman päivän.
Olin vikojen alettua n kuukauden aikaisemmin lisännyt vaihteistoöljyä, joka auttoi hetkellisesti myös. (Soitin ensin johonkin Deltaan ja kysyin, mitä pitää laittaa.)

Toisen kerran menin uudestaan Deltaan ja kertoivat, että on laitettu väärää oljyä (?), nyt siis joudutaan putsaamaan öljyt pois ja vaihtamaan uudet. Ja taas pitäisi toimia.

Ja taas toimi muutaman päivän, kunnes alkoi taas sama ongelma.

Nyt on siis vaihdettu akku ja öljyt ja katsottu kaksi kertaa testerillä, eikä vikaa löydy.

Onko jollain ollut samoja ongelmia?

Kiitos.

Avatar
Epezi
Viestit: 7464
Liittynyt: 02 Helmi 2004, 02:59
Car(s): 164 Q4 x2, Maserati 430, Chevrolet Volt
Paikkakunta: Hämeenkyrö
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Epezi »

Onko siis vaihdettu vaihteistoöljyt vai selespeed öljyt?

Selespeed öljyjen vaihto ei taida onnistua ilman testeriä.

tre
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Tammi 2010, 15:33

Viesti Kirjoittaja tre »

Mielestäni sanoivat vaihtavansa kaikki. Siitä moottoritilan oikealla puolella näkyvästä säiliöstä mittasivat sen "väärän" öljyn ja testerissä kaikki tosiaan näytti kaksi kertaa "no problem".

Näyttää etenkin nelosvaihde tökkivän, eli eniten sen löytäminen vaikeaa, vaihtaa käsipelilläkin käyttäessä pienen viiveen jälkeen kolmoselta suoraan vitoselle.

seppo
Viestit: 1192
Liittynyt: 30 Kesä 2008, 14:27
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja seppo »

Jos vaihteiston mekaanisen vian johdosta vaihde ei mene päälle, järjestelmä yrittää kolme kertaa ja sen jälkeen kytkee seuraavan isomman vaihteen. Olisiko tässä selitys, nelosen synkronointi rikki!
Sen voi tarkistaa kytkemällä vaihteet auto paikalla vuoronperää 1->5 ja takas, jos ei hyppää 4-v yli, mutta ajossa hyppää, on mekaaninen vika todennäköinen.

tre
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Tammi 2010, 15:33

Viesti Kirjoittaja tre »

No tänään kokeilin. Paikallaan kun seisoi, niin ei liikkunut vaihteet kuin vapaalta ykköselle ja siitä kakkoselle, eikä eteenpäin. Myös pakki menee paikallaan ja vapaa.
Ajossa on nyt ollut käytössä rativaihteet, jossa kakkoseen asti menee ok, kolmonen vaatii kierroksia ja nelosen hyppää yleensä viiveen jälkeen yli vitoselle. Erikoista, ettei tuo korjaamon testeri näytä mitään.
Ei viitsisi kolmatta kertaa viedä korjaamolle vain kokeiltavaksi.

Avatar
Jalamari
Viestit: 3091
Liittynyt: 25 Touko 2006, 11:42
Car(s): Toyota Gorilla
GTV 2.0V6TB
75 V6
Lancia Thesis
Triumph speedfour
ex:ex147 1,6TS, 147 Selespeed, 156 Selespeed, 166V6 3.0, 15516vx2, 156TS, 164V6,156 1.9JTD,
156 2.4JTD, 159 2.2JTS, GT JTS 156 2.5V6x2, 147JTD, 1662.4JTD
Paikkakunta: Laihela

Viesti Kirjoittaja Jalamari »

Vaihteet ei paikoillaan mene kakkosta isommalle jos auto käynnissä. Virrat päällä pitäis mennä vitoselle asti.

Avatar
Epezi
Viestit: 7464
Liittynyt: 02 Helmi 2004, 02:59
Car(s): 164 Q4 x2, Maserati 430, Chevrolet Volt
Paikkakunta: Hämeenkyrö
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Epezi »

Eikös se ollut myös niin ettei mene kakkosta isommalle ratin napeista, mutta kepistä menee.

Avatar
Jalamari
Viestit: 3091
Liittynyt: 25 Touko 2006, 11:42
Car(s): Toyota Gorilla
GTV 2.0V6TB
75 V6
Lancia Thesis
Triumph speedfour
ex:ex147 1,6TS, 147 Selespeed, 156 Selespeed, 166V6 3.0, 15516vx2, 156TS, 164V6,156 1.9JTD,
156 2.4JTD, 159 2.2JTS, GT JTS 156 2.5V6x2, 147JTD, 1662.4JTD
Paikkakunta: Laihela

Viesti Kirjoittaja Jalamari »

Käynnissä paikallaan ollessa nappulat ei toimi ollenkaan, en ole sitten kokeillut miten on virrat päällä.

seppo
Viestit: 1192
Liittynyt: 30 Kesä 2008, 14:27
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja seppo »

Tarkoitin virrat päällä kepistä, mutta ei käynnissä, kuten tässä tarkkaavaiset korjasivat! Järjestelmä ei tietysti tunne vikoina kuin Selespeedin viat, ja nekin huonosti :( Paljon pitää arvioida ja verrata oikeisiin arvoihin. Vaihteiston mekaaniset viat voi päätellä "missattujen vaihtamisien" parametritiedoista, tai "terveellä maalaisjärjellä" kellä nyt sitä sitten löytyykin :)

Jönsson
Viestit: 972
Liittynyt: 04 Huhti 2007, 14:46
Paikkakunta: Päijät-Häme

Viesti Kirjoittaja Jönsson »

Selespeedissä ei kuulukaan mennä paikallaan seistessä kuin ykkönen, kakkonen ja pakki päälle. Rattinapeista ei paikallaan kuulu tapahtua mitään.

Kahden Selespeedin ja niillä ajettujen 350 000 km:n kokemuksella voin sanoa, että vian mahdollisuuksia on lukuisia ja Delta-autolle ne ovat aivan mysteereitä. Siellä tiedetä mitään. Osia kyllä vaihtavat, jos asiakas maksaa.

Ensimmäisessä Selespeedissäni oli vaihdelaatikossa mekaaninen vika. Irronnut metallinkappale häiritsi suoritusta. Jälkimmäisen suoritusta häiritsivät vuoroin väljistynyt kompressori, rikkoutunut ohjausrele ja hapettunut maadotus.

Teoriassa sanovat, että Selespeed on vain sähköhydraulisesti ohjattu mekaaninen aski; ei sen enempää. Kestää ja helppo ja halpa korjata. Todellisuus on, kuten arvata saattaa, aivan toinen. Mekaaniseen askiin tulee mekaanisen askin viat. Nehän ovat sinänsä harvinaisia, mutta mahdollisia. Lisäksi tulevat mahdolliset hydrauliikan viat ja mahdolliset sähköviat joten vikaantumisen mahdollisuuksia on runsaasti verrattuna tavalliseen hämmentimeen. Ja niiden osien hinnoittelu ainakin Teltta-kaupassa on sitten niin tähtitieteellinen, että luulisi kultaa ja platinaa käytetyn joka möhkäleessä.

Mutta onhan se Selespeed hieno vaihteisto muuten ja kyllä sekin enimmän aikaa toimii. Kilometrejä pystyy keräämään silläkin. Ehdottomasti Corollan ja C4:n toteutuksia edellä käyttömukavuudessa.

seppo
Viestit: 1192
Liittynyt: 30 Kesä 2008, 14:27
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja seppo »

Selespeedissä voi kytkeä kaikki vaihteet paikallaan kepistä, kun virta on päällä mutta moottori ei saa olla käynnissä! Rattiohjaimet vaatii hiukan nopeutta (15 km/h) toimiakseen. Käynnissä menee vain liikkeellelähtövaihteet.

Avatar
alfista
Viestit: 2803
Liittynyt: 14 Helmi 2004, 00:55
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja alfista »

159 Selespeedejä on vähän tarjolla, mutta tietääkö kukaan onko siinä vaohdekepin suunta jo vaihdettu? Uusien mallien kuvissa näkee, että isommalle vaihdetaan vetämällä (+), ennen päinvastoin. Miten on 159 Selessä?

seppo
Viestit: 1192
Liittynyt: 30 Kesä 2008, 14:27
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja seppo »

Selessä (159) toimii kuten vanhemmissakin, tosin huomattavasti kehittyneemmin, mutta sehän oli Opelin 2.2-koneella ainoastaan, joten sekin on jo haudattu, tiedä sitten tuleeko joku uusi kone robottilaatikkolla?

Avatar
alfista
Viestit: 2803
Liittynyt: 14 Helmi 2004, 00:55
Paikkakunta: Etelä-Pohjanmaa

Viesti Kirjoittaja alfista »

Saksassa olisi sopivaan Outlet-hintaan noita 2,2 koneisia uusia... Mutta eiköhän siihen jokin pikkuturbo ole tulossa varmaan piankin, koska myyjät laittavat edellistä mallia halvalla outlettiin.

Jos 1750 turboon saisi vielä Multiairin ja tuon selen, ah. No, neliveto tietysti olisi hieno, mutta q2:kin menisi. Siinäpä vehje arkiajoon!

tre
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Tammi 2010, 15:33

Viesti Kirjoittaja tre »

Paikallaan, ilman käyntiä kaikki vaihteet liikkuvat kepistä kuin unelma. Ajossa asia onkin sitten toinen...

tre
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Tammi 2010, 15:33

Viesti Kirjoittaja tre »

Perjantaina auto oli jälleen Deltassa, eikä mitään saatu jälleen aikaan. Nyt arvaus oli, että kytkin pitäisi uusia, arvio n1200€.

Sanoin, että viimeksi vika piti olla vaihteisto-öljyissä ja nyt siis kytkimessä, niin mikähän tulee sitten seuraavaksi, että saadaan tämä kuntoon?
Vastauksena oli, että "no, ei meillä ole kristallipalloa".

Huomasin muuten, että kun siellä vaihdettiin uusi akku, niin ilmeisesti se on jotenkin pienempinapainen, kuin entinen. Toinen akunjohto on todella löysällä, pystyy siis kädellä pyörittelemään helpolla, voisiko tämä myös aiheuttaa jotain vikaa?

Ja vinkkejä otetaan kiitollisena vastaan, missa Tampereen lähellä tämä saataisiin kuntoon. Hyppää edelleen ajossa kolmosen, tai nelosen yli (eikä meinaa mennä edes päälle) ja välillä heittää jopa ajossa vapaalle, eikä vaihdetta saa päälle, ennen kuin pysäyttää ja sammuttaa auton välillä.

Nyt alkaa pikkuhiljaa olemaan tuo merkki-uskollisuus vaakalaudalla..

Avatar
Wile E. Coyote
Viestit: 4112
Liittynyt: 23 Kesä 2003, 07:24
Car(s): GTV V6 TB 1996
käyttöauto:turbo traktori
156 V6 Q2 2000
"in memoriam"
Paikkakunta: Kuusankoski

Viesti Kirjoittaja Wile E. Coyote »

Tämä on oikein malliesimerrki siitä miten deltta saa pinnan kireälle ja alfalle huonon maineen aikaiseksi lyhyessäkin ajassa. Tampereen miehet varmaan osaa auttaa korjaamo valinnassa, mutta älä vie deltaan. Varmasti joku paja jossa on välineet ja järki päässä löytyy. Sanoisin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta että siellä deltassa ei muuta olekaan kuin kristallipallo ja pohjaton tyhjä kirstu.

Olen LUKENUT että maavika, akku/sähkönsaanti ovat ainakin herkkiä paikkoja. Eli se akunkenkä ja maadoitukset (hapettuminen) on ainakin ekana listalla. Paikallaan toimiminen mutta ajossa ei (tärinä) voisivat myös viitata siihen suuntaan? Mitäs antureita siinä askissa on? Voisivatko ne aiheuttaa moista?
Ayrton Senna da Silva forever

Avatar
-Tomi-
Viestit: 1486
Liittynyt: 11 Joulu 2004, 14:42
Car(s): Diudi

ex. 159 SW 2.4 JTDm Qtronic -07
ex. 156 GTA Selespeed -03
ex. 156 V6 -99
Paikkakunta: Ylöjärvi

Viesti Kirjoittaja -Tomi- »

Vaihteita haistelevat anturit alkaa vetelämään viimeisiään, tai niiden liittimet on löysässä ? Mulla teki juurikin sitä samaa, että välillä heitti ajossa vapaalle, tai parittomat vaihteet eivät toimineet. Anturin liittimen korjaus ja avot ! :)

tre
Viestit: 12
Liittynyt: 04 Tammi 2010, 15:33

Viesti Kirjoittaja tre »

Kiitos vastauksista.

Joo, hermot menee kohta, vaikka autoon olen erittäin tyytyväinen muuten.

Erikoista, kun vikaa ei muka tiedetä, jos testeri sanoo, ettei ole vikaa.

Luulisi, että voisi edes kokeilla noita liittimiä ja releitä. Mikä liitin tuossa olisi mahdollisesti se, mistä kannattaa lähteä liikkeelle?

http://www.youtube.com/watch?v=HcHxiw9Q ... re=related

Avatar
Zulak
Viestit: 465
Liittynyt: 15 Helmi 2006, 13:07
Car(s): Katkolla oleva Alfisti, ei alfaa nyt

ex:t 156 JTS, 156 2.4JTD x2, 156 Selespeed x2, 75 TS, Spider 2.0TS
Paikkakunta: Savonlinna

Viesti Kirjoittaja Zulak »

Kuulostaa kyllä siltä, että Delta on taas vaihteeksi totaalisen pihalla. Älä enää sinne rahojasi haaskaa.. Saat kantaa vielä monta tonnia ennen kun toimii. Vie jollekin pajalle, jolla on valmiiks kokemusta Selespeedistä. Muuten aika toivotonta yrittää ettiä vikaa vaihtamatta kaikkea mahdollista.

Kannattaa tosiaankin tuo akku/virransyöttöpuoli kattoa kuntoon ihan ekaks. Alkaa tehdä vaikka mitä kummallista jos sen vaihteistohässäkän jännite on vähänkään alhainen. Alfadiagillakin näkee suoraan selespeed-ECUn jännitteen.

Myös vaihteiston uudelleenkalibrointi kanattaa tehä. Sekin onnistuu alfadiagilla eikä kestä pitkään.

Alhainen hydrauliikkapaine aiheuttaa myös kuvatunlaisia oireita, joten pitäis kattoa paljon siellä on painetta diagnostiikasta. Ymmärtääkseni yli 40-50bar on normaali. Jos paine on turhan alhainen, voi pumpussa olla jotain häikkää. Tietty myös pumpun virransyötön pitää olla kunnossa, joten liittimet kannattaa sieltäkin tarkastaa.

Antureitahan siellä tosiaankin on jonkin verran, mutta niitä tuskin alkaa kannattaa vaihtaa ennen kuin on sulkenut kaikki muut vaihtoehdot pois.

Vastaa Viestiin