156 mysteeri - mitä tapahtui?
Valvoja: Moderators
156 mysteeri - mitä tapahtui?
Eli, kulkupelinä 156 2,5 V6 -99 mittarissa 186000
Tapahtui seuraavaa;
Alkukeväästä kanssa-autoilija kolaroi alfasta puskurin, ja auto meni Delta-autoon puskurin vaihtoon. Samalla tilasin sitten myös laatikkoöljyn vaihdon. Autoon ei tehty kolarikorjauksessa muutakuin vaihdettiin puskuri ja oikaistiin puskurin ja syylarin välissä olevaan palkkiin tullut pieni vekki.
Kävin hakemassa auton pois, ja ihmettelin kun tuntui jotenkin että kytkinpoljin olisi painunut lähelle lattiaa, ja kääntynyt hieman vasemmalle. Noh, auto on minulle suhteellisen uusi, joten kuvittelin tämän johtuvan vain omasta mielikuvituksesta.
Kunnes: ihmettelin kun ei laatikkoöljyn vaihdosta ollut juurikaan mitään hyötyä, ja tuntui että varsinkin kylmänä pienet pykälät ja pakki meni helvetin huonosti silmään, ei rutissut, vaan ei vaan mennyt paikalleenkaan. Lisäksi tuntui että kytkimen sai runnoa aivan helvetin pohjaan että vapautti, mikä sekin tuntui oudolta.Vastavuoroisesti liikkeelle lähtiessä pienikin jalan nosto laittoi kytkimen kiinni.
Hämmästys kasvoi. Mieleen tuli kaikki vaihtoehdot aina unohtuneesta tai väärästä laatikkoöljyn määrästä (ei olisi deltassa ensimmäinen kerta...) siihen että kytkin on menossa. Yllä mainitsemani ilmiö oli häiritsevä varsinkin kylmällä koneella,mutta parani koneen lämmetessä.
Noh, viime tiistaina vein auton öljynvaihtoon, ja sama ilmiö tietysti jatkui. Hain auton iltapäivällä pois ja ihmettelin luistaako kytkin kun tuntui että ottaa ylhäällä kiinni. Vilkaisu polkimiin aiheutti melkoisen hämmästyksen:
Poljin pönöttää täsmälleen samassa asennossa kuin ostaessani auton, pykälät menee hienosti silmään, ja laatikko toimii kuin ihmisen mieli.
Huoltomies ei mistään mitään maininnut, eikä laskussakaan näkynyt mitään kytkimen roplauksesta.
Eli viisammat kertokaa:
-Mitä tapahtui?
-Kuka teki ja mitä?
-Jäikö tästä episodista kenties vahinkoa, kytkin hangannut itsekseen jne?
Aika ihmeissäni olen...

Se mikä sinänsä on mielenkiintosta on se, että poljin ei suinkaan ollut hervoton, toimi hemmetin napakasti, ainoa vaan että sai tosiaan runnoa täysin pohjaan asti,ennenkuin mitään tapahtui, ja kytkimessä ei tosiaan minkään muunlaista feelua tuntunut, eikä esiintynyt minkään näköistä rutinaa vaihtaessa. Mut hyvä vinkki tuo työsylinteri täytyy tutkailla ja tarkkailla asiaa.toolman kirjoitti:Vois olla vuoto pää-, tai ehkä ennemminkin työsylinterissä? Ekassa 156v6:ssa oli vähän samaa vikaa, väilillä toimi ok, välillä poljin oli hervoton puoleen väliin saakka eikä pykälät menny päälle ilman rutinaa.
Jep, tiedän että olisi hyvä selvittää huoltomieheltä, mutta tuollaisen laskun jälkeen mitä lykättiin en ole varma haluanko heidän kanssa vielä keskustella noh, jottei nyt aiheutuis ylimääräistä mielipahaa en täällä mainostele mikä kyseinen liike oli...
Ja tokihan on aina olemassa se mahdollisuus, että mikäli työ tai pääsylinterissä on jotain vikaa, niin kaikki muutokset on vaan sattumalta osunu kohdalle kun auto on ollut pajalla. Kait sitä sattumiin saa uskoa, mutta mutta...
Re: 156 mysteeri - mitä tapahtui?
Kuulostaa ihan tavanomaiselta, olen pitänyt tätä melkein Alfan ominaisuutena, kylmä vaihteisto on tukkoinen, lämpimänä toimii paremmin. Spiderin (5+R) vaihteiston pakki lienee sykronisoimaton(?), joten sen kanssa on taiteilua muutenkin...altair kirjoitti: ...
varsinkin kylmänä pienet pykälät ja pakki meni helvetin huonosti silmään, ei rutissut, vaan ei vaan mennyt paikalleenkaan.
...
Yllä mainitsemani ilmiö oli häiritsevä varsinkin kylmällä koneella,mutta parani koneen lämmetessä.
Ahahaa.. Alfan temperamentti ja omituinen oikkuilu.. ei ole, katsos, Alfa mikään DIN-normitettu liukuhihnatuote, vaan Yksilö ja suuri Diivaaltair kirjoitti: Eli viisammat kertokaa:
-Mitä tapahtui?
-Kuka teki ja mitä?
-Jäikö tästä episodista kenties vahinkoa, kytkin hangannut itsekseen jne?
Aika ihmeissäni olen...
Re: 156 mysteeri - mitä tapahtui?
Huvittavaa on myöskin se, että nyt öljynvaihdon jälkeen vaikka kuinka kylmä olisi, niin pykälät toimii hienosti...Alfieri kirjoitti:Kuulostaa ihan tavanomaiselta, olen pitänyt tätä melkein Alfan ominaisuutena, kylmä vaihteisto on tukkoinen, lämpimänä toimii paremmin. Spiderin (5+R) vaihteiston pakki lienee sykronisoimaton(?),altair kirjoitti: ...
varsinkin kylmänä pienet pykälät ja pakki meni helvetin huonosti silmään, ei rutissut, vaan ei vaan mennyt paikalleenkaan.
...
Yllä mainitsemani ilmiö oli häiritsevä varsinkin kylmällä koneella,mutta parani koneen lämmetessä.
Ahahaa.. Alfan temperamentti ja omituinen oikkuilu.. ei ole, katsos, Alfa mikään DIN-normitettu liukuhihnatuote, vaan Yksilö ja suuri Diiva
Ei alfan temperamentti haittaa,lähinnä olisi mielihaluja hakea käsittämättömiä korvauksia Deltasta jos ovat jotain kolarikorjauksen yhteydessä murjoneet