Alustasarjoista ja helmoista (156)
Valvoja: Moderators
Alustasarjoista ja helmoista (156)
Nyt on ensimmäinen yhteinen talvi taivallettu Alfan kanssa ja kyllä noin talvikäytössä auto tuntui ajoittain turhan matalalta. Olen harkitsemassa auton nostoa normaalikorkeuteen (hullua?). Aikomuksenani on nimittäin laittaa autosta ruostepaikat ja helmat uusiksi, jolloin tietysti olisi mukavaa mikäli helmat pysyisivätkin kunnossa. Tällä hetkellä tiedän että viimeistään seuraavana talvena helmojen laitosta ne rouhisivat jäähän aina silloin tällöin. Toisaalta tuleehan helmoihin aina kiveniskemiäkin väistämättä, mutta niiden jäljet tuskin ovat yhtä pahoja kuin maahan rohaisun tekemät jäljet..? Tästä tosin pääseekin sitten seuraavaan pohdintaan eli ovatko helmat irralliset ja tyhmän näköiset, mikäli auto on ihan vakiokorkeudessaan? Mutta pysyvätkö auton omat helmat kunnossa ilman lasikuituhelmoja suojanaan? Olisiko järkevää hankkia säädettävä alustasarja ja laskea korkeutta kesäksi vähän ja talvella nostaa maksimiin?
Toivoisin mielipiteitä ja pohdintaa aiheesta, vinkkejä otetaan vastaan
Toivoisin mielipiteitä ja pohdintaa aiheesta, vinkkejä otetaan vastaan
Re: Alustasarjoista ja helmoista (156)
paremman näköinen se on helmoilla jos on vakiokorkeudella, koska helmat tekevät auton matalamman näköiseksi imo. Paljon sitä autoa on madallettu ja minkä kokoiset renkaat siinä on? Renkailla voi hieman säädellä sitä korkeutta ja ulkonäköä (renkaan ja lokarin välistä rakoa).Johanna kirjoitti:Tästä tosin pääseekin sitten seuraavaan pohdintaan eli ovatko helmat irralliset ja tyhmän näköiset, mikäli auto on ihan vakiokorkeudessaan?
^uskaltaisin olla samaa mieltä. Alfalla en ole helmoja jmvst laitellut, mutta ed. autossa (A6) tein niitä värkkäyksiä. Alusta oli vakio korkeudella, ja ei ainakaan siinä helmat olleet haitaksi talvella, ja hyvältä näyttivät. Siinä autossa pysty vielä säätämään alustan korkeutta (allroad-malli), joten sillä matalimmalla se oli jo aika pikaisen näköinen.
Aion laittaa, kunhan taas rikastun, nykyiseen menopeliin puskuria ja sivuhelmoja, kuitenkin saa ihan kivan näköisen tästäkin.
Aion laittaa, kunhan taas rikastun, nykyiseen menopeliin puskuria ja sivuhelmoja, kuitenkin saa ihan kivan näköisen tästäkin.
Naiset ja autot valitaan tunteella, työpaikka ja nukkumaanmenoaika järjellä.
- hagger16
- Viestit: 3071
- Liittynyt: 19 Touko 2005, 07:04
- Car(s): AR Giulietta MA TCT -11
Chevrolet Captiva 2.2 D LTZ AWD -12
Ex AR: Spider 2.0 TS -95, 156 2.5 V6 -02, 156 2.0 TS -98 - Paikkakunta: Savonlinna
Juu, helmat näyttää hyviltä etenkin madaltamattomissa, koska kuten V6 totesi auto näyttää matalammalta. Paitsi, että pyöränkaarien kohdalla ei mikään vippaskonsti tepsi, vaan auto näyttää...maasturilta. Etenkin jos on leveät ja matalat renkaat/vanteet.
Huoletonhan se on ajella madaltamattomalla, mutta samalla tylsä ja ruma. Siinä kannattaa vähän arvioida auton käyttöä muutenkin. Itse vaihdoin vakiojouset takaisin vaimon ajellessa 156:lla, mutta nyt olisi tarkoitus vaihtaa matalampaan takaisin, kun itse ajelen ja työmatkakin on lyhyt.

Senza cuore saremmo solo macchine
- DaViega
- Viestit: 4527
- Liittynyt: 19 Maalis 2009, 17:32
- Car(s): 159 SW TBI Centenary
ex:
159 2.2 JTS
156 JTS - Paikkakunta: Lahti
Re: Alustasarjoista ja helmoista (156)
Ei se hullua ole jos oikeasti tuntuu, liian matalalta. Itse en ikinään tule omaani madaltamaan, vakioalusta kun on ihan tarpeeksi matala suomen "Ah! niin virheettömille teille". Viiden hengen porukalla raapii jo pohjapanssari hiekkateillä vaikka ei roiku (nyt tosin alkannut roikkumaan viimeisen viikkojen sisällä ). Helmat kannataa ainakin minun mielestä laittaa kun on paikat korjattu, vaikka on roiskeläpät niin aina talven jälkeen on tuo auton peltihelma rumassa kuosissa hiekan takia, muovihelma suojaa, on paremman muotoinen -> ottaa vähemmän kiveniskeymiä kylkeen, eikä se mitenkään rumalta näytäJohanna kirjoitti:Nyt on ensimmäinen yhteinen talvi taivallettu Alfan kanssa ja kyllä noin talvikäytössä auto tuntui ajoittain turhan matalalta. Olen harkitsemassa auton nostoa normaalikorkeuteen (hullua?)
I've broken my fall, But the end to it all, I've changed my routine, Now im clean
Rengas-pointti on hyvä. Vakio 17"/18" on vähän tylsä, joten eikun vaab isompaa kehää alle helmojen mukana.hagger16 kirjoitti:Juu, helmat näyttää hyviltä etenkin madaltamattomissa, koska kuten V6 totesi auto näyttää matalammalta. Paitsi, että pyöränkaarien kohdalla ei mikään vippaskonsti tepsi, vaan auto näyttää...maasturilta. Etenkin jos on leveät ja matalat renkaat/vanteet.
Huoletonhan se on ajella madaltamattomalla, mutta samalla tylsä ja ruma. Siinä kannattaa vähän arvioida auton käyttöä muutenkin. Itse vaihdoin vakiojouset takaisin vaimon ajellessa 156:lla, mutta nyt olisi tarkoitus vaihtaa matalampaan takaisin, kun itse ajelen ja työmatkakin on lyhyt.
Naiset ja autot valitaan tunteella, työpaikka ja nukkumaanmenoaika järjellä.
- Giallo Pozzuoli
- Viestit: 1930
- Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
- Paikkakunta: Kuopio
156:ssa vakiokoko on 15"/16". 19-tuumaisia varten pitäisi varmaan erikoiskatsastus tehdä, ei mene heittämällä läpi. Puhuiko Woland 159:stä?
Tossa oma madaltamaton 156 lesterin helmoilla. Novitecin etuspoilerin laiton jälkeen meni madallushalut, toi rykii auton pitkän etuylityksen takia asfalttiin turhan helposti kesäkeleissäkin. Etuspoileri pudotti maavaraa edestä 3-4cm. Pitäis taas fiksailla talven jäljiltä raapimisjälkiä spoilerin alta. Ilman spoileria 30mm madallus olisi ihan ok omalla kohdalla.

Tarpeeksi isoa ei ole olemassakaanMandeprkl kirjoitti:Mikä ihmeen vakio 17"/18"!!?? Mulla on vakio 15" ja 17" näyttää jo aivan tarpeeksi isolle.. Mutta taidan olla tottunut vähän pienempiin vehkeisiin...Woland kirjoitti: Rengas-pointti on hyvä. Vakio 17"/18" on vähän tylsä, joten eikun vaab isompaa kehää alle helmojen mukana.
Naiset ja autot valitaan tunteella, työpaikka ja nukkumaanmenoaika järjellä.
159:stä, mutta ainakaan A6:ssa ei mitään ihmeempää tarvinnut tehdä vaikka vaihdoin 17" > 20". Olen kyllä 156:ssa nähnyt 19", mutta ei ainakaan ko. omistaja ollut mitään ihmeellisempää joutunut tekemään.Giallo Pozzuoli kirjoitti:156:ssa vakiokoko on 15"/16". 19-tuumaisia varten pitäisi varmaan erikoiskatsastus tehdä, ei mene heittämällä läpi. Puhuiko Woland 159:stä?
Tossa oma madaltamaton 156 lesterin helmoilla. Novitecin etuspoilerin laiton jälkeen meni madallushalut, toi rykii auton pitkän etuylityksen takia asfalttiin turhan helposti kesäkeleissäkin. Etuspoileri pudotti maavaraa edestä 3-4cm. Pitäis taas fiksailla talven jäljiltä raapimisjälkiä spoilerin alta. Ilman spoileria 30mm madallus olisi ihan ok omalla kohdalla.
Naiset ja autot valitaan tunteella, työpaikka ja nukkumaanmenoaika järjellä.
159:stä, mutta ainakaan A6:ssa ei mitään ihmeempää tarvinnut tehdä vaikka vaihdoin 17" > 20". Olen kyllä 156:ssa nähnyt 19", mutta ei ainakaan ko. omistaja ollut mitään ihmeellisempää joutunut tekemään.Giallo Pozzuoli kirjoitti:156:ssa vakiokoko on 15"/16". 19-tuumaisia varten pitäisi varmaan erikoiskatsastus tehdä, ei mene heittämällä läpi. Puhuiko Woland 159:stä?
Tossa oma madaltamaton 156 lesterin helmoilla. Novitecin etuspoilerin laiton jälkeen meni madallushalut, toi rykii auton pitkän etuylityksen takia asfalttiin turhan helposti kesäkeleissäkin. Etuspoileri pudotti maavaraa edestä 3-4cm. Pitäis taas fiksailla talven jäljiltä raapimisjälkiä spoilerin alta. Ilman spoileria 30mm madallus olisi ihan ok omalla kohdalla.
Naiset ja autot valitaan tunteella, työpaikka ja nukkumaanmenoaika järjellä.
- Giallo Pozzuoli
- Viestit: 1930
- Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
- Paikkakunta: Kuopio
A-katsastuksen sivuilta:
Edit. Ilmeisestikin katsastukonttorien tietojärjestelmien lisätiedoista löytyy tyyppihyväksyntä 19-tuuman vanteille 156 GTA:lle. Voi olla että se koskee myös muita 156:ia.
http://www.a-katsastus.fi/Autolija-info ... fault.aspxA-katsastus kirjoitti:Renkaan koko
Autosi oikea rengaskoko tai rengaskoot on merkitty rekisteröintitodistukseen. Ilman muutoskatsastusta saat muuttaa rengaskokoa seuraavasti:
Renkaan leveyttä saa muuttaa enintään 30 mm.
Vanteen halkaisijaa saa muuttaa enintään 1 tuuman.
Pyörien on kuitenkin mahduttava pyörimään ja kääntymään esteettömästi ja renkaan kantavuuden on oltava riittävä. Kantavuuden voit tarkistaa rengasliikkeestä tai A-Katsastuksen asemalta.
Edit. Ilmeisestikin katsastukonttorien tietojärjestelmien lisätiedoista löytyy tyyppihyväksyntä 19-tuuman vanteille 156 GTA:lle. Voi olla että se koskee myös muita 156:ia.
Lueskeltuani kommenttejanne ja itse asiaa pohdittuani päädyin seuraavaan:
Eibach Pro-Kit joka madaltaa vain 30 mm. Nykyään lienee madallettu 50-55 mm. Toivon että tämä olisi sopiva kompromissiratkaisu vakion ja "kunnon madalluksen" välillä. Toivon että tuntuisi myös ajettavuudessa, sillä epäilen että tällä hetkellä madallus on toteutettu pelkillä jousilla (?). Ehkä ensi talvena Alfaa ei tarvitse jättää pihaan liian suuren lumimäärän takia, toivon ainakin että tämä nosto riittää siihen
Samat helmat kuin nykyäänkin (tai todennäköisesti samat, näytti ainakin hyvin samalta - itse kun olen auton ostanut valmiiksi näillä helmoilla, niin en tiedä varmasti nykyisten helmojen merkkiä)
Ja tietysti vielä itseäni ilostuttaakseni uudet matot punaisilla reunuksilla, valkoiset sivuvilkut ja vaihdekepin nuppi

- Rasvis
- Spiderman
- Viestit: 10717
- Liittynyt: 01 Maalis 2003, 17:27
- Car(s): Spider 2000 Veloce 1979, 75 3.0 i.e. America 1989, Opel patterimopo 2013, C3 2016
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Vaikka Eibach lupaakin Pro-Kitille 30 milliä niin todellisuudessa madallus on reilusti enemmän. Omaa ei tullut mitattua vakiokuosissa mutta veikkaisin että viitisen senttiä se putosi.
Jos maltillista madallusta kaipaa niin tehtaan omilla Sportpack-jousilla putoaa noin 20 milliä.
Jos maltillista madallusta kaipaa niin tehtaan omilla Sportpack-jousilla putoaa noin 20 milliä.
- Epäkelpokeräilijä -
- palkus
- Viestit: 4740
- Liittynyt: 15 Helmi 2010, 20:06
- Car(s): 159 V6 Berlina
156 jts Giugiaro - Paikkakunta: varsinais-suomi
jtäsmä oli vakio vietereillä tosi korkea, korkeampi kuin esim tuossa giallon kuvassa, no sitten laitoin nuo eibachin (30mm) pro jouset ja tipahti niin että maavaraa tyhjänä jäi noin 80-85mm. eibachin jousilaatikossa luki muuten 30-45mm ! ja oma tippus sen45-50mm. vaihdoin sitten orggis sport vieterit ja korkeahko on, madallus n. 15-20mm. eli sitä hakemaani sopivaa madallusta ei sitten kyllä löytynyt.
-
- Viestit: 86
- Liittynyt: 17 Maalis 2008, 18:52
- Car(s): ex. Giulietta QV -12
ex. Giulietta MultiAir -11
ex. 156 2.0 JTS -04 - Paikkakunta: Kirkkonummi
Olisko jollain tietoa, millä alustasarjalla sitten saisi juuri JTS:ään semmoisen maltillisen n. 30mm madalluksen oikeasti? Eibachin yli 40mm pudotus kuulostaa vähän turhan paljolta omaan makuun..stoichiometric kirjoitti:jtäsmä oli vakio vietereillä tosi korkea, korkeampi kuin esim tuossa giallon kuvassa, no sitten laitoin nuo eibachin (30mm) pro jouset ja tipahti niin että maavaraa tyhjänä jäi noin 80-85mm. eibachin jousilaatikossa luki muuten 30-45mm ! ja oma tippus sen45-50mm. vaihdoin sitten orggis sport vieterit ja korkeahko on, madallus n. 15-20mm. eli sitä hakemaani sopivaa madallusta ei sitten kyllä löytynyt.
Eli et vaihtanut iskareita ollenkaan? Itse olen hankkimassa alustasarjaa, en vain jousia. Oliko sulla autossa Nivomatit?stoichiometric kirjoitti:jtäsmä oli vakio vietereillä tosi korkea, korkeampi kuin esim tuossa giallon kuvassa, no sitten laitoin nuo eibachin (30mm) pro jouset ja tipahti niin että maavaraa tyhjänä jäi noin 80-85mm. eibachin jousilaatikossa luki muuten 30-45mm ! ja oma tippus sen45-50mm. vaihdoin sitten orggis sport vieterit ja korkeahko on, madallus n. 15-20mm. eli sitä hakemaani sopivaa madallusta ei sitten kyllä löytynyt.
- Ghost
- Viestit: 456
- Liittynyt: 18 Marras 2003, 14:47
- Car(s): GT 3.2 Q2
156 2.0 T.S - Paikkakunta: Tampere
Ex 156 putosi Eibachilla edestä 40mm, takaa 25mm. Etäisyys pyörän keskeltä lokasuojan kaareen edessä 33cm, takana 34,5cm (vakiona 37). Perä ajan myötä vähän laski.
Mitkähän nämä olis:
http://ricambi.alfisti.net/product_info ... pensi.html
Mitkähän nämä olis:
http://ricambi.alfisti.net/product_info ... pensi.html
- Giallo Pozzuoli
- Viestit: 1930
- Liittynyt: 17 Maalis 2007, 19:17
- Paikkakunta: Kuopio
Konin FSD iskarit Alfan 20mm sportpack jousilla vois olla aika optimi ratkaisu. Mistäköhän noita sportpack iskareita mahtaa nykyään saada?
Edit. Oisko Ghostin linkissä kyseessä just noi -20mm sportpack jouset?
Edit2. Paitsi että englanninkielisesti ainakin sanovat noiden olevan 30mm madaltavat tehdasjouset.
Edit. Oisko Ghostin linkissä kyseessä just noi -20mm sportpack jouset?
Edit2. Paitsi että englanninkielisesti ainakin sanovat noiden olevan 30mm madaltavat tehdasjouset.
- Epezi
- Viestit: 7464
- Liittynyt: 02 Helmi 2004, 02:59
- Car(s): 164 Q4 x2, Maserati 430, Chevrolet Volt
- Paikkakunta: Hämeenkyrö
- Viesti:
http://www.alfabbs.fi/album_pic.php?pic_id=12112 tuossa on eibachin pro-kit samanlaisessa autossa kuin sulla, renkaina 195/65 15". Tässä taas renkaina 225/40 18" http://www.alfabbs.fi/files/18042011010_125.jpg
Jälkimmäisellä rengastuksella raapasee silloin tällöin lokarinkaareen kiinni, johtuen vanteen offsetista.
Jälkimmäisellä rengastuksella raapasee silloin tällöin lokarinkaareen kiinni, johtuen vanteen offsetista.
- silverine
- Viestit: 2351
- Liittynyt: 19 Syys 2005, 11:07
- Car(s): Mito QV -10
156 3.0 V6 Q2 compr.
ex: 166 3.0 V6 - Paikkakunta: Espoo
KW:n säädettävä setti tulee alle huomenna, pieni
henkinen kädenvääntö menossa siitä pitäiskö pudottaa
sinänsä hyväksi koetusta 45mm:stä vielä alemmas...
siviili/ratapyörissä rengastus on molemmissa 225/40/18,
ET:t 37 ja 35.
henkinen kädenvääntö menossa siitä pitäiskö pudottaa
sinänsä hyväksi koetusta 45mm:stä vielä alemmas...
siviili/ratapyörissä rengastus on molemmissa 225/40/18,
ET:t 37 ja 35.
Ken Alfan kanssa leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
https://www.youtube.com/watch?v=kobnsqo2fSM
https://www.youtube.com/watch?v=kobnsqo2fSM
- silverine
- Viestit: 2351
- Liittynyt: 19 Syys 2005, 11:07
- Car(s): Mito QV -10
156 3.0 V6 Q2 compr.
ex: 166 3.0 V6 - Paikkakunta: Espoo
45 milliin jäi. Ihan paska alusta, kaiken huipuksi vielä mukavan tuntuinenkin.silverine kirjoitti:KW:n säädettävä setti tulee alle huomenna, pieni
henkinen kädenvääntö menossa siitä pitäiskö pudottaa
sinänsä hyväksi koetusta 45mm:stä vielä alemmas...
siviili/ratapyörissä rengastus on molemmissa 225/40/18,
ET:t 37 ja 35.
Ken Alfan kanssa leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
https://www.youtube.com/watch?v=kobnsqo2fSM
https://www.youtube.com/watch?v=kobnsqo2fSM
Mulla GT:ssä Eibach pro-kit jouset -30mm. Todellinen madallus n. 30mm.
Ovat hyvä yhdistelmä jäykkyyttä ja ei niin pintakovuutta,kuin alkuperäisjousitus. Renkaina 19":set ja tässä kokoluokassa laatukumit on HUOMATTAVASTI hiljasemmat ja paremmat ajaa, kuin Kiinan ihmeet( Oli hetken halppikset ja prkl ku ei korvat kestäny niitä).
Ovat hyvä yhdistelmä jäykkyyttä ja ei niin pintakovuutta,kuin alkuperäisjousitus. Renkaina 19":set ja tässä kokoluokassa laatukumit on HUOMATTAVASTI hiljasemmat ja paremmat ajaa, kuin Kiinan ihmeet( Oli hetken halppikset ja prkl ku ei korvat kestäny niitä).
- Rasvis
- Spiderman
- Viestit: 10717
- Liittynyt: 01 Maalis 2003, 17:27
- Car(s): Spider 2000 Veloce 1979, 75 3.0 i.e. America 1989, Opel patterimopo 2013, C3 2016
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Muutoskatsastuksessa kirjattiin Pro Systemillä navasta lokasuojan reunaan edessä 33 ja takana 35 senttiä. Inssi sanoi etusumareiden olevan niin matalalla että on hyväksynnän kannalta siinä ja tässä, kun jouset painuvat niin voi kuulemma joutua poistamaan sumarit. Tuskinpa noita kukaan jälkeen päin mittailee mutta kovin paljon enempää ei kärryä kyllä tarvitse madaltaa.
- Epäkelpokeräilijä -
hankin juuri Konin FSD iskarit ja Eibachin sportpack jouset (-15mm). Ostin EBspares paikasta.Giallo Pozzuoli kirjoitti:Konin FSD iskarit Alfan 20mm sportpack jousilla vois olla aika optimi ratkaisu. Mistäköhän noita sportpack iskareita mahtaa saada?
Tässä tietoa jousista: http://www.ebspares.co.uk/news28.htm
Pitäisi olla pienoisen googlettamisen jälkeen parasta mitä autoon on tarjolla. (jos ei halua tehdä autosta rata-autoa.)
En kuitenkaan saanut TUV-todistusta jousista ja kysyin siitä EBSparekselta. Pyysivät ottamaan todistuksen Eibachin sivuilta. Mutta eihän tuota sportpack jousista ollut Eibachin sivuilla todistusta.
Eli nyt tässä odottelen maanantaita, jos vastaisivat Eibachilta kyselyyni TUV-todistuksesta... En todellakaan aio maalata jousia mustaksi tai väärennellä todistuksia. Mielenkiintoista on se, ettei kyseessä ole madallussarja, joten ei pitäisi katsastuksessa puuttua, mutta sinisistä jousista alkavat katsastuksessa varmasti kyselemään todistusten perään.
- Rasvis
- Spiderman
- Viestit: 10717
- Liittynyt: 01 Maalis 2003, 17:27
- Car(s): Spider 2000 Veloce 1979, 75 3.0 i.e. America 1989, Opel patterimopo 2013, C3 2016
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Tuossa katsastuksessa kävi niin, että norkoiltuani pihalla 20 minuuttia varatun ajan päälle kävin kysymässä tiskiltä että jokos me kohta katsastellaan vai mikä mättää. Vastaus oli että muutoskatsastuksia tekee vain yksi kaveri joka on nyt juuri syömässä. Tiedustelin sitten naama näkkärillä että kuinkahan on mahdollista että varasin samana päivänä ajan vuosi- ja muutoskatsastukselle kello 12.20 ja varattuun aikaan ainoa heppu on syömässä, jolloin täti katsoi parhaaksi käydä katkaisemassa katsurin lounastauon.
Inssi sitten lampsi autolle naama nurinpäin, ei vilkaissutkaan meikäläiseen morjenstuksesta nyt puhumattakaan. Täti taas tuli pihalle tupakille ja yritti selvästi hieroa sovintoa "Piti tulla katsomaan kun on niin erikoinen ja hieno auto... Onpas isot pyörät"
Eniveis, voi olla että katsastaja olisi ollut melko alttiilla päällä hylkäämään auton jos aihetta olisi ollut. Varsinkin kun tänäkin vuonna piti muistuttaa että jos nostatte perää siitä alumiinisesta apurungosta niin varmastikin myös maksatte laskun pyöränkulmien säädöstä. Kumma että haluavat aina väen väkisin siitä tunkkailla vaikka kelkan tassut ylettyivät ihan hyvin niihin nostamiseen tarkoitettuihin pisteisiinkin.

Alfani, 156 2.0 JTS Sportwagon Ti. -05, on ns. tehtaan säädöissä.
Pyörät on 215-45-17 ja korkeus pyörän navasta lokasuojan alareunaan edessä ja takana on 370 mm.
Käsittääkseni tehdas on Ti-mallissa hakenut jonkinlaista kompromissia alustalle ja pyörille, jolla voi ajaa erilaisilla alustoilla miellyttävästi ja vauhdikkaasti.
Jos aikoo käyttää Alfaa talvella, kannattaa muistaa polanteiset ja auraamattomat tiet, ennenkuin laskee jousitusta, 370 millin alustakin tuntui pahalle. Jos haluaa olla lumiaura, niin mikäs siinä sitten.