159 AR logon vaihtaminen takaluukkuun (SW)
Valvoja: Moderators
159 AR logon vaihtaminen takaluukkuun (SW)
Tervehdys!
En löytänyt hakutoiminnon vuoksi tästä mitään ketjua, joten tässä nikkarointiohje kulahtaneen merkin vaihtamiseksi.
Toivottavasti tästä ja kuvista on jotain iloa hommaa suunnittelevalle.
Ohje koskee sportwagonia, mutta viisammat kertokaa onko Berlinaan verrattuna jotain eroja.
1. Takaluukun verhouksen mustassa osassa on pieniä peitelevyjä jotka saa talttapääruuvimeisselillä irti kun ujuttaa sen varovasti saumaan ja kampeaa. Irroita myös luukun takavalojen peitelevyt (Peitelevyt eivät ole täysin identtisiä. Vaikka huomasin sen vasta laittaessani niitä takaisin, järjestyksen arpominen ei ole mikään iso ongelma)
2. Peitelevyjen alta löytyy Torx-ruuvit, joista osa on aika syvällä verhouksen uumenissa. Yksi ruuveista löytyy siinä verhouksessa olevan puna-valkoisen lampun alta. Lamppu irtoaa kun sitä kampeaa kevyesti ruuvimeisselillä.
3. Kun kaikki ruuvit ovat irti alkaa se ei niin mukava osuus.
4. Verhous on kiinni itse luukussa vielä kolmella verhoilukiinnikkeellä.
Kuva 1 - Valkoinen kiinnike näkyy verhouksessa olevassa tornissa takavalon peitelevyn aukosta. (Ei liiku paikalla ollessaan sivulle)
Kuva 2 - Kiinnikkeen anatomiaa.
Kuva 3 - Kun kiinnike jää paikalleen ja torni menee päreiksi...
5. Revi kiinnikkeet irti. (Tätä yritettiin niin hellästi kuin osattiin ja lopputulos oli kiinnikkeiden naaraspuoli p*skana tai sitten se torni joka pitää urospuolen paikallaan antautuu.)
6. Jos kävit ostamassa noita kiinnikkeitä kaupasta (Motonet ilmeisesti myy ainakin), niin korvaa vanhat uusilla. (Itse en ostanut ja kaksi kolmesta tornista meni prosessissa rikki...)
7. Vaihda merkki. Olisikohan ollut 10mm hylsy? (Uudessa merkissä on jo tiiviste valmiina, joten vanhaa ei tarvitse säästää.)
8. Ruuvit ja peitelevyt paikalleen (Verhoilu on onneksi niin monella ruuvilla kiinni, että noiden kiinnikkeiden puuttuminen ei kauheasti haitannut)
9. Kovaa ajoa (Ei nitissyt ajossa todennäköisesti siksi, että ne verhoilun tornit eivät enää yltä peltiin...)
Edit: Viksumpi otsikko.

- Liitteet
-
- Kuva-1.jpg
- (63.7 KiB) Tiedosto ladattu 1889 kertaa
-
- Kuva-2.jpg
- (54.25 KiB) Tiedosto ladattu 1889 kertaa
-
- Kuva-3.jpg
- (57.73 KiB) Tiedosto ladattu 1889 kertaa
Viimeksi muokannut Marutei, 14 Loka 2013, 18:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: 159 merkin vaihtaminen takaluukkuun (SW)
Ja tässä vielä motivaatiokuva, miksi se vaihto kannattaa. Myös siksi, että yhteen postaukseen saa laittaa vain 3 liitettä...
- Liitteet
-
- Merkit.jpg
- (86.84 KiB) Tiedosto ladattu 1887 kertaa
- Maunu
- Viestit: 3204
- Liittynyt: 12 Kesä 2003, 05:27
- Car(s): 159 2.4 JTDm Q4 SW 2008, 159 2.4JTDm SW Exclusive 2006, Subaru Forester 2.0X 2006
- Paikkakunta: Pori
Re: 159 AR logon vaihtaminen takaluukkuun (SW)
Rikkoutuneen Valkoisen kiinnikkeen voi korvata Wronic (esim itseporautuva levyruuvi) kantaisella ruuvilla, jonka kannan hioo sopivan muotoiseksi.
Myydään 159 2.4 JTDm sw 2007 osia.
- Rolle
- Site Admin
- Viestit: 7738
- Liittynyt: 27 Helmi 2003, 18:48
- Car(s): RRS + F20
- Paikkakunta: Kirkkonummi
Re: 159 AR logon vaihtaminen takaluukkuun (SW)
Muuten meni ohjeiden mukaan, mutta jätit yhden kiinnikkeen ehjäksi
Re: 159 AR logon vaihtaminen takaluukkuun (SW)
^Aloittelijan tuuria.
- koltiainen
- Viestit: 718
- Liittynyt: 01 Loka 2012, 06:43
- Car(s): Ex. alfa 156 2,5
Ex. Jagge xj6 vm 88
Ex.volvo amazon vm 69
IZH M49 vm 51 - Paikkakunta: Palokka
Re: 159 AR logon vaihtaminen takaluukkuun (SW)
Oliko tuossa mallissa sellainen painettava logo, joka aukaisee luukun?Marutei kirjoitti:^Aloittelijan tuuria.
Pitää laitta rime:stä tilaukseen takaluukun solikka ja värkätä itelle samanlainen nappiviritys varttikutoseen
Re: 159 AR logon vaihtaminen takaluukkuun (SW)
Vanhemman mallinen, eli logosta ei saa konttia auki.
-
- Viestit: 349
- Liittynyt: 08 Elo 2013, 23:49
- Car(s): AR 159 2.4 Jtdm
Fiat Barchetta
AR 147 2.0 TS (pojalla)
ex. AR 156 V6 - Paikkakunta: Kouvola
- Viesti:
Re: 159 AR logon vaihtaminen takaluukkuun (SW)
Täst tuliki mieleen että mistä ootte noita logoja tilannu? Pitäs 156 vm-04 keulamerkki vaihtaa.. Ku on päässy rispaantumaan ajansaatossa..
Jos harrastukseen ei mene kaikki rahat, on valittu väärä harrastus!
Re: 159 AR logon vaihtaminen takaluukkuun (SW)
Alfisti.net tilasin omani.
- Cloverleaf
- Viestit: 978
- Liittynyt: 02 Kesä 2005, 18:02
- Car(s): Giulia JTD 2016
ex. Giulietta MA
ex. 159 JTDm
ex. 155 TS - Paikkakunta: Veikkola
Re: 159 AR logon vaihtaminen takaluukkuun (SW)
2008 vuosimallin sedanissa pitää nyppiä käsin noin kymmenen kiinnikettä irti. Lähtivät suht helposti käsin eivätkä menneet (vielä) rikki. Myös luukun muovisen sisäkahvan ristipäinen kiinnitysruuvi pitää irrottaa.
Minulla on kytkimellinen takalogo. Tilasin omani Alfisti.netistä eli tämän: Linkki.
Oletin, että vanha on samanlainen ja tarvitsee vain liitin irroittaa. Kuitenkin autossa olikin tällainen: Linkki.
Tuossa vanhassa ei ole merkissä mitään irrotettavaa liitintä, joten ilmeisesti tässä tilanteessa on helpointa pistää vanhan piuhat poikki ja liittää ne uuteen merkkiin esim. juottamalla. Vai onko muut törmänneet tähän ongelmaan merkin vaihdossa?
Minulla on kytkimellinen takalogo. Tilasin omani Alfisti.netistä eli tämän: Linkki.
Oletin, että vanha on samanlainen ja tarvitsee vain liitin irroittaa. Kuitenkin autossa olikin tällainen: Linkki.
Tuossa vanhassa ei ole merkissä mitään irrotettavaa liitintä, joten ilmeisesti tässä tilanteessa on helpointa pistää vanhan piuhat poikki ja liittää ne uuteen merkkiin esim. juottamalla. Vai onko muut törmänneet tähän ongelmaan merkin vaihdossa?
- Cloverleaf
- Viestit: 978
- Liittynyt: 02 Kesä 2005, 18:02
- Car(s): Giulia JTD 2016
ex. Giulietta MA
ex. 159 JTDm
ex. 155 TS - Paikkakunta: Veikkola
Re: 159 AR logon vaihtaminen takaluukkuun (SW)
Itse itselleni vastaten: Olin vähän sokea. Kyllähän siellä oikeanlainen liitin löytyi, kun vanhan merkin irrotti johtoineen.