Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Valvoja: Moderators
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Siirsin kysymyksen tänne tuolta autonvaihtoketjusta, kun oli kuulemma väärä paikka sille.
Rekisteröidyin tänne kuullakseni merkkiharrastajien arvion ystäväni vanhasta Alfasta.
Sain äskettäin erittäin edullisen tarjouksen tutulta joka oli kyllästynyt vanhaan alfaansa, ajattelin kuitenkin kysyä teiltä mielipidettä ennen kuin otan tämän projektiksi. Autossa on pitkähkö lista vikoja jotka on tiedossa, mutta sillä pystyy ajamaan lyhyitä pätkiä.
Kyseessä on vanha 89 tai 90 vuosimallin 75. 2.0TS, rullattu jotain väliltä 200-250tkm.
Matkamittari ei ole toiminut miesmuistiin, joten epäselvää.
Korissa ei ole pahemmin näkyvää ruostetta, mutta ainakin takapäässä sitä löytyy ilmeisesti vähän peltien välistä.
Ulkokuori on enemmän mallia nuhruinen kuin entisöintikunnossa oleva.
Sisusta on myös korkeintaan keskinkertainen kunnoltaan, ja auto on palanut kerran sivusta ammattitaidottoman hitsausliikkeen sähläilyn takia.
Kone on keittänyt kaksi tai kolme kertaa. Viime aikoina auto on herjannut alhaisesta jäähdytinnestetasosta ja nykimmistä on ollut havaittavissa.
Auton jäähdytinneste on myös kerran mahdollisesti jäätynyt koneessa sisällä, aiheuttaen pienen halkeaman lohkoon.
Autolla on kuitenkin ajeltu useampi vuosi ilman että halkeama on aiheuttanut mitään oireita.
Sähköt toimii vähän miten sattuu. Vaihteet eivät oikeen tahdo mennä päälle.
Ohjaustehostin on rikki, mutta hyllyltä löytyisi purkufirman tehostin, pyörälaakerit sai vaihtokäskyn viime katsastuksessa, mutta ei kai niiden vaihtaminen niin iso urakka voi olla. Iskarit ja jouset ovat orginaalit, eli täysin lopussa, ja ainakin yhden iskarin ylätuki on pettänyt.
Kardaani rallatti aika iloisesti taannoin, nyt taas hiljainen. Jarrut toimii, mutta vähän niin ja näin. Ainakin uusimisen tarpeessa.
Hyvää autossa on alkuperäiset alumiinivanteet ja uusittu laturi ja bensapumppu.
Ajo-ominaisuudethan tässä on ilmeisesti kunnossa ollessaan loistavat, ja ainakin ebaysta näytti saavan näihin Konin iskaria ja jousia.
Onhan tässä vikoja, mutta harvemmin näin vanhoja autoja ylipäänsä enään näkee liikenteessä joten sekin on jo meriitti.
Nettiautoa selatessa näin myytyjen seiskafemmojen joukosta, että todella hienokuntoisista oli pyydetty 1000-2000€. Samaan hintaan saa ok-kuntoista Bemaria ja Sierraa, takavetoista lelua tässä haetaan. Mutta Alfoissa, ja erityisesti 75:ssa vain on sitä jotain.
Mikä olisi merkkiharrastajien hinta-arvio tästä seiskafemmasta?
Ja onko järkevää ottaa projektiksi?

- Tuomas K
- Viestit: 5468
- Liittynyt: 25 Joulu 2006, 01:53
- Car(s): Alfa 75 V6
Saab 900 t16 Lux
Rellu Megane
Citroën Xsara 2.0 16V - Paikkakunta: Vantaa
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Tuolla vikalistalla hinta on korkeintaan satasissa.
Kyllä siitä auton saa tehtyä jos on kärsivällisyyttä. Mainittujen pyöränlaakerien vaihto on eteen helppoa, mutta taakse vähemmän helppoa. Jäähdytysnesteherja johtuu rikkinäisestä tasoanturista jos nestettä on oikeasti riittävästi, nollabudjetin korjaus on laittaa johdot oikosulkuun, mutta niitä antureita saa uusiakin.
Hermot tulee tuon kanssa kyllä palamaan monta kertaa

Seiskavitosissa löytyy edessä kaksia eri jäähdyttämättömiä jarruja, 250mm (1.6) ja 261mm (mm. 2.0 kaasarikoneiset) levyillä. Noissa on satulatkin ainakin malliltaan erit, sitä en tiedä mahtaisivatko sopia kuitenkin jotenkin päikseen. Nelipyttysissä ysikympeissä varmaankin on 261mm levyt?Sape kirjoitti:Ainakin jäähdytetyt levyt ja satulat on samat molemmissa, väittäisin että jäähdyttämättömät on myös samat.
-
- Viestit: 1736
- Liittynyt: 19 Heinä 2009, 20:03
- Car(s): 156 2,4 JTD arkiajossa talvella
156 2,5 V6 kesällä
matkalla paaliin 156 V6 - Paikkakunta: Orimattila
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
^^ Kimppuun vaan ja kuntoon! Lumpparin lähestyessä ottaa koko ajan enemmän kupoliin että menin oman TSsäni hukkaamaan pari vuotta sitten. Onhan tuossa tekemistä mutta kyllä tuo aina jonkun bemarin ja riesan voittaa Mutta kuten todettua, tuon kuntoisen hinta pyörii satasissa.
Jos sä et innostu tuosta niin vois olla kiinnostusta....
Jos sä et innostu tuosta niin vois olla kiinnostusta....
-
- Viestit: 345
- Liittynyt: 13 Syys 2005, 11:33
- Car(s): 2x75 ts,156 jtd sw, Kappa sw turbo, Quattroporte biturbo, 130 3.2 v6. Vaimon Giulia, Barzetta ja 500
- Paikkakunta: Nurmes
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Seiskafemma kannattaa aina pelastaa ja jos motivaatiota on, ehdottomasti osta pois ja rassaa kuntoon. Nuo ongelmat ovat ihan tavanomaisia tässä mallissa, harvemmin vaan noin monta yhtäaikaa. Siksikin jonkun on se pelastettava parempiin käsiin.
Täällä foorumilla on avuliasta porukkaa aina valmiina, kun kysyttävää tulee. Et jää yksin sen kanssa.
Ajoltaan tosiaan riemukas peli, kun vaan kunnossa pitää.
Täällä foorumilla on avuliasta porukkaa aina valmiina, kun kysyttävää tulee. Et jää yksin sen kanssa.
Ajoltaan tosiaan riemukas peli, kun vaan kunnossa pitää.
- 90
- Viestit: 7983
- Liittynyt: 27 Helmi 2003, 23:32
- Car(s): --------------------
Giulia super -17,
166 3.2 -99
164 3.0 autom -88
QP IV V6 evoluzione -00
Neckar jagst 770 - 65 - Paikkakunta: pohjois-pohjanmaa
- Viesti:
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
kannattaa ottaa ehdottomasti talteen jos suinkin on mahdollista, vikalista on kyllä suht pitkä mutta rahalla ja kunnon motivaatiolla noista selviää.
keksieuroopassa hinnat on ollut jo pitkään noususuhdanteessa ja virheetön kohtuu kilsoilla maksaa jo melkoisesti, alle 100tkm ajettu hyvällä historialla jopa kymppitonnin..
suomessa hyvässä käyttökunnossa oleva kustantaa n 2500->3500€ silloin harvoin kun sattuu olemaan myynnissä, suht virheetömästä pyydetään melkoisesti täälläkin, tuon mainitsemasi yksilön arvioisin hintaluokkaan 500->1000€ , tonnin voisin itse maksaa jos koppa suht terve ja enimmiltä tinaamisilta vältytään mutta tuollaisessa huolettomalla pidolla olleessa luultavasti mätävikaa on vähän siellä sun täällä, tarkemmalla syynäyksellähän se selviää, ne + muut viat/puutteet huomioiden maksaisin itse max 600€.

- Viestit: 844
- Liittynyt: 20 Kesä 2006, 17:57
- Car(s): Alfa 75 & 164 + Transit ja Citroën C5
- Paikkakunta: Hollola
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
sanoisin, että riippuu enimmäkseen korin kunnosta. Mekaanisten osien hinnan pystyy laskemaan aika tarkkaan ja niitä saa vielä käytettynäkin halvalla, jos haluaa ehjää saada, eikä tarvi uuden veroista. Takalokasuojat, etulokasuojat, kontti ja tunkin korvakkeet voisi vaikka katsoa pintapeltien lisäksi.
Miten palanut hitsaustöissä?
Onko jäähyneste jäätynyt siten, että moottori on entinen? Näkyvä halkeama jossain aiheuttaa sen, että ei voi ajaa kuin pätkittäin vai keittäminen?
Liittyykö sähköviat ainoastaan ARC:iin?(Normi tallajaalle ARC:in punainen valo tarkoittaa vakavaa sähkövikaa )
Jos auto ajokunnossa, halpa, eikä täysin läpimätä/raiskattu vähintäänkin osat kiinnostaa monia, jos mahdollisuus purkaa.
Jos auto kokonaisena menossa puristimeen epätoivon (sähkövikojen) takia: Laita pari kuvaa siitä tänne ja viimeinen hinta.

- Viestit: 196
- Liittynyt: 23 Heinä 2003, 20:25
- Car(s): 75 TS Cat '91 (museokatsastus mahdollista 2021)
75 TS Cat '89 (puretaan) - Paikkakunta: Helsinki
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Ja kontissa myös vararenkaan syvennys (vedenpoistoaukot), ovien alapinnat/vekit. Levikkeiden alla varmaankin ruostetta ja pintaruostetta mm. takavalojen, rekkari-paneelin sekä takaluukun "valolistan" alla.legza kirjoitti:Takalokasuojat, etulokasuojat, kontti ja tunkin korvakkeet voisi vaikka katsoa pintapeltien lisäksi.
Painojakauma lähellä 50/50 (jos oikein muistan), TS:ssäkin on lukkoperä (25%, LSD), mielipiteet jakava muotoilu (erityisesti käsijarrukahva ), alkaa oleen harvinainen (kuten 90 totesi, niin hinnat noususuunnassa), tuplaketju (ei hammashihna) pyörittää nokkia, moottori-konstruktiolla (R4, 8v, DOHC, tupla-tulpat) pitkä historia, 148hv (320i=129hv, Sierra 2.0i=113hv/123hv) - no, tulppia menee tuplasti perus-rivi-neloseen verrattuna (8-venttiili TS:ssä kaikki tulpat on sentään samanlaisia) ja maantieajossa 6. vaihde olisi kiva.Nakke kirjoitti:erityisesti 75:ssa vain on sitä jotain.
Missä päin suomenniemeä auto majailee?
CARF948
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Lankaa stalkanneena oli pakko rekisteröityä, mennyt vähän liian hehkutukseksi nyt..
Pari varoituksen sanaa tosta projektista:
Jos oikeasti ryhdyt kunnostamaan tota niin se tulee viemään sinulta puolison, hiukset ja aikamoisia setelipinoja.
Toi kuulostaa nimittäin yllätysautolta josta saattaa vielä paljastua vaikka mitä.
Yllä mainittu lista ole ihan niitä lyhyimpiä joka tarkoittaa verta, hikeä ja fyrkkaa, mutta myös kielii vähän siitä että aikaisempia omistajia ei hirveästi ole kiinnostanut pitää huolta autostaan.
Pohjaksihan kannattaa valita mahdollisimman hyäkuntoinen jos siitä meinaa saada entisöintiprojekti / turbolelu jne, eikä toi oikein minusta vaikuta täyttävän kriteerejä.
Lyhyesti; paaliin / varaosiksi. Säästä mielummin hermosi johonkin hyvään projektiin, kyllä niitä parempiakin yksilöitä/autoja löytyy.

Vähän arveluttaa kyllä, auto vaikuttaa niin huonokuntoiselta...
Lohkossa on halkeama, sen laajentuminen voi tietysti olla nykyisten keittämisongelmien syynä. Moottorin kunto pelottaa muutenkin, sillä kansihan siinä menee kieroon jos auto ylikuumenee, ja tämä on tehnyt sen ainakin kahdesti.
Uutena tietona voin sanoa, että kontti on mätä, ja sitä ei ole siistitty kunnolla, vaan reikiin jne on läträtty kemiallista metallia.
Vaihdekeppi on ihan löysä, eikä pykäliä tahdo saada välillä ollenkaan päälle ja kytkin osoittaa myös antautumisen merkkejä.
Sähköt on mitä on. Pyyhkijät elää omaa elämäänsä ja sisävalot on vaihdettu ledeiksi, koska ne eivät sammu ilman akun irroittamista. Joku ex-omistaja on vedellyt ihme virityspiuhoja miten sattuu, ja niitä törröttää eri koloista ulos ympäri kabiinia. Ja tuo ARC vilkuttelee milloin mitäkin valoja.
Kun korin kuntokin on mitä on, niin alan enemmän epäilemään että joku halukas saa tästä varaosa-auton...
Lohkossa on halkeama, sen laajentuminen voi tietysti olla nykyisten keittämisongelmien syynä. Moottorin kunto pelottaa muutenkin, sillä kansihan siinä menee kieroon jos auto ylikuumenee, ja tämä on tehnyt sen ainakin kahdesti.
Uutena tietona voin sanoa, että kontti on mätä, ja sitä ei ole siistitty kunnolla, vaan reikiin jne on läträtty kemiallista metallia.
Vaihdekeppi on ihan löysä, eikä pykäliä tahdo saada välillä ollenkaan päälle ja kytkin osoittaa myös antautumisen merkkejä.
Sähköt on mitä on. Pyyhkijät elää omaa elämäänsä ja sisävalot on vaihdettu ledeiksi, koska ne eivät sammu ilman akun irroittamista. Joku ex-omistaja on vedellyt ihme virityspiuhoja miten sattuu, ja niitä törröttää eri koloista ulos ympäri kabiinia. Ja tuo ARC vilkuttelee milloin mitäkin valoja.
Kun korin kuntokin on mitä on, niin alan enemmän epäilemään että joku halukas saa tästä varaosa-auton...
- Tuomas K
- Viestit: 5468
- Liittynyt: 25 Joulu 2006, 01:53
- Car(s): Alfa 75 V6
Saab 900 t16 Lux
Rellu Megane
Citroën Xsara 2.0 16V - Paikkakunta: Vantaa
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
ARC nyt vilkuttelee ehjemmissäkin yksilöissä mitä sattuu...
Melkoiselta työmaalta kyllä kuulostaa. Vittumaisimpia sähkövikoja on ne jotka joku on ihan idioottimaisuuttaan itse tehnyt.
Melkoiselta työmaalta kyllä kuulostaa. Vittumaisimpia sähkövikoja on ne jotka joku on ihan idioottimaisuuttaan itse tehnyt.
-
- Viestit: 196
- Liittynyt: 23 Heinä 2003, 20:25
- Car(s): 75 TS Cat '91 (museokatsastus mahdollista 2021)
75 TS Cat '89 (puretaan) - Paikkakunta: Helsinki
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Niin että missäpäin Suomea auto majailikaan?Nakke kirjoitti:...joku halukas saa tästä varaosa-auton...
CARF948
- Albertolli
- Viestit: 4181
- Liittynyt: 08 Joulu 2011, 10:22
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
^Ilmeisesti kyseessä tämä:
http://www.alfabbs.fi/viewtopic.php?f=2&t=29286
http://www.alfabbs.fi/viewtopic.php?f=2&t=29286
Kyllä isin silmäpusseihin mahtuu!
-
- Viestit: 844
- Liittynyt: 20 Kesä 2006, 17:57
- Car(s): Alfa 75 & 164 + Transit ja Citroën C5
- Paikkakunta: Hollola
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Mikäs ero nelipultti kiinnityksen omaavissa _etu_pyöränlaakereissa on erona viispultti kiinnityksisiin? motonet tuntee nelipulttisiin, muttei viispulttisiin. HL taas tarjoaa samaa laakeria kaikkiin malleihin.
-
- Viestit: 491
- Liittynyt: 24 Syys 2007, 16:52
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Sama laakeri käy sekä 4 että 5 pulttisiin.
-
- Viestit: 844
- Liittynyt: 20 Kesä 2006, 17:57
- Car(s): Alfa 75 & 164 + Transit ja Citroën C5
- Paikkakunta: Hollola
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Nostellaas vähän asia kysymyksellä. Kyseessä 2.0 TS.
Eli vähän ajoa haittaavaa vikaa on alkanut ilmenemään. Auto on tehoton lähes aina kun kierrokset menee yli 3000rpm. Kylmänä auto toimii sanoisinko täysin normaalisti, mutta lämmetessään tehoa katoaa aina vain enemmän ja tänää vika kulminoitui siihen, että meinasin jäädä kaupunkiolosuhteissa aina ylämäkiin. Eli heti kun piti saada vääntöä, tuntui kuin polttoaineen syöttö olisi kokonaan katkennut ja kun hölläsi kaasua alkoi taas kiihtymään ja kun ylämäki jatkui pitkään ei ollut paljoa enää kaasua mistä alentaa, kun vaihteet oli kelannu ykköselle. Kiteytettynä: Pintakaasulla etenee, mutta kun painaa kaasua eteneminen katkeaa kokonaan, jossei taas höllää kaasua.
Tyhjäkäynti täysin normaali ja paikallaan kaasuttelu onnistuu normaalisti. Ei muita nykimisiä tai pätkimisiä. Tuntuu siis kun ei saisi polttoainetta ja kävisi laihalla.
Vielä en ole mitään tutkinut. Polttoainepumppuhan tuossa huutaa epänormaalisti, mutta jotenkin tuntuu että voiko se tuolla tavalla hajota. (uusi tilauksessa jokatapauksessa äänen takia)
Vinkkejä ottaisin mieluusti vastaan mistä lähteä vikaa hakemaan tai jos jollain ollut täysin vastaava vika. Liittimet, imuvuodot yms. käyn tietysti läpi.

- Satakuusnelonen
- Viestit: 1773
- Liittynyt: 10 Maalis 2006, 09:13
- Car(s): 75 TS Serie Numerata, Giulietta 2.0TC, 166 2.4JTD, 164 TS FL, 164 QV
- Paikkakunta: Parkano
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Se ei saa polttoainetta.
Painat kaasua ja moottori saa enemmän ilmaa mutta suhteessa vähemmän polttoainetta. -> Vaihda se pumppu ennenkö ajat enempää.
Painat kaasua ja moottori saa enemmän ilmaa mutta suhteessa vähemmän polttoainetta. -> Vaihda se pumppu ennenkö ajat enempää.
an amateur practices until he gets it right. a professional practices until he can't get it wrong
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Pumppu ja suodatin vaihtoon. Ne on näissä tosi helppo vaihtaa joten ei ole iso murhe
-
- Viestit: 521
- Liittynyt: 14 Loka 2011, 18:44
- Car(s): Alfa Romeo GTV6
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Twinsparkissa on kaksi pumppua, tankissa oleva pumppu syöttää tankin ulkopuolella olevalle pumpulle. Jos tankin sisällä oleva pumppu ei toimi, tankin ulkopuolinen pumppu ei jaksa imeä polttoainetta riittävästi, ja alkaa pitämään ääntä, varsinkin tankin ollessa melkein tyhjä. Kun tankissa on polttoainetta on yli puolitankkia, ulkopuolinen pumppu jaksaa imeä riittävästi ainetta. Jos tankin sisäpuolista pumppua ei löydy mistään suoraan Alfan tiedoilla, niin Saab 9000- mallin vastaava pumppu käy tilalle pinellä muutoksella.
- Sape
- Viestit: 1323
- Liittynyt: 30 Joulu 2006, 19:46
- Car(s): 164 TS
75 TS Turbo
75 3.0 V6 24V
GTV 3.0 V6 24V - Paikkakunta: Oulu
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Onko kukaan 75 tekniikan vaihtaja tehnyt muutoskatsastukseen osalistaa autoon vaihdetuista osista? Jos joltain sattuisi löytymään lista, jossa on käytetty 3.0 V6:sta vertailumallina niin olisin todella kiitollinen
- alfa 156 v6
- Viestit: 5150
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 17:02
- Car(s): Käyttis: QP V 4.7S
harrasteet: Alfoja + Maserati 3200 GTA + Integrale 16v - Paikkakunta: Keuruu
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
tuossahan on se ongelma että paperi jää katsastustoimipisteelle, ellei kopiota ole ymmärtänyt ottaa niin sinne menee ainoa lista... näin kävi omallekin listalle, toki tuolta saattaisi saada kopion näin jälkeenkin päin jos varovasti kysyis?Sape kirjoitti:Onko kukaan 75 tekniikan vaihtaja tehnyt muutoskatsastukseen osalistaa autoon vaihdetuista osista? Jos joltain sattuisi löytymään lista, jossa on käytetty 3.0 V6:sta vertailumallina niin olisin todella kiitollinen
-
- Viestit: 314
- Liittynyt: 16 Kesä 2013, 19:55
- Car(s): Projekti:
155 2.5 V6 -92
Ex: 33 1.7 16V QV -90
Ex: 33 1.7 16V QV -90
Ex: 75 T.SPARK -92
Ex: 159 SW 2.2 JTS -06
Ex: 75 T.SPARK -90
EX: 33 1.5 QV -85 - Paikkakunta: Sastamala
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Kertokaas nyt mistä voi hankkia tankin sisään sen siirtopumpun, jos sattuu joskus tarviin
-
- Viestit: 521
- Liittynyt: 14 Loka 2011, 18:44
- Car(s): Alfa Romeo GTV6
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Motonet tuote 28-1721 on muistaakseni tuo Saabin siirtopumppu, joka kay pienin muutoksin.
-
- Viestit: 844
- Liittynyt: 20 Kesä 2006, 17:57
- Car(s): Alfa 75 & 164 + Transit ja Citroën C5
- Paikkakunta: Hollola
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Täällähän on tullut hyvää vinkkiä tuohon pumppu asiaan. En oo vielä mitään vaihdellu, kun tosiaan on pumppu sparetolta tilauksessa, mutta odottaa, että saa muut osat samaan pakettiin... Toivotaan että sillä lähtee pelittään, en tosiaan oo muuta tutkinukkaan. Tuli mieleen että se tankin rautaverkko imuputken päässä ois kanssa hyvä joskus putsailla. Näissä kun tankit tuppaa enemmän tai vähemmän saamaan ruostehilettä sisäänsä.
Itse kun vein 2.0 --> 3.0 muutoskatsastukseen niin oli vaan korjausopas tosiaan mukana, jossa luki jarrujen koot per automalli yms. Ei se sitä hirveen kauaa katsellut.
Minkälainen lista pitäisi olla? Vastaavuus todistusta itse kyselin maahantuojalta, mutta ne ei sellasta kuulemma pysty (jaksa) noin vanhoista tehdä.
Itse kun vein 2.0 --> 3.0 muutoskatsastukseen niin oli vaan korjausopas tosiaan mukana, jossa luki jarrujen koot per automalli yms. Ei se sitä hirveen kauaa katsellut.
Minkälainen lista pitäisi olla? Vastaavuus todistusta itse kyselin maahantuojalta, mutta ne ei sellasta kuulemma pysty (jaksa) noin vanhoista tehdä.
- Sape
- Viestit: 1323
- Liittynyt: 30 Joulu 2006, 19:46
- Car(s): 164 TS
75 TS Turbo
75 3.0 V6 24V
GTV 3.0 V6 24V - Paikkakunta: Oulu
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Takavalot ja etuparkit on pimeänä 75:sta. Mistä päin autoa lähtisi etsimään vikaa?
Pitkät, lyhyet, vilkut ja jarruvalot toimii kyllä, mutta parkit pimeänä.
Pitkät, lyhyet, vilkut ja jarruvalot toimii kyllä, mutta parkit pimeänä.
- Tuomas K
- Viestit: 5468
- Liittynyt: 25 Joulu 2006, 01:53
- Car(s): Alfa 75 V6
Saab 900 t16 Lux
Rellu Megane
Citroën Xsara 2.0 16V - Paikkakunta: Vantaa
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Sulake, valokatkaisija, sähköliitännät?
Ehkä itse lähtisin sieltä valokatkaisijan suunnalta liikkeelle. Onko sulla sähkökuvia seiskafemmasta?
Ehkä itse lähtisin sieltä valokatkaisijan suunnalta liikkeelle. Onko sulla sähkökuvia seiskafemmasta?
- Sape
- Viestit: 1323
- Liittynyt: 30 Joulu 2006, 19:46
- Car(s): 164 TS
75 TS Turbo
75 3.0 V6 24V
GTV 3.0 V6 24V - Paikkakunta: Oulu
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Jees, vika löytyi siitä mustasta pötkylästä mikä sijaitsee keskikonsolin sisällä. Yksi johto ja yksi komponentti oli irronnut. Hain varastosta purkuauton osan ja valot alkoivat pelaamaan niin kuin kuuluukin.
- Tuomas K
- Viestit: 5468
- Liittynyt: 25 Joulu 2006, 01:53
- Car(s): Alfa 75 V6
Saab 900 t16 Lux
Rellu Megane
Citroën Xsara 2.0 16V - Paikkakunta: Vantaa
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Musta pötkylä?
- alfa 156 v6
- Viestit: 5150
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 17:02
- Car(s): Käyttis: QP V 4.7S
harrasteet: Alfoja + Maserati 3200 GTA + Integrale 16v - Paikkakunta: Keuruu
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
lienee "alkuperänen maahantuojan" valoautomatiikka kyseessä. Sopii ainakin kuvaukseenTuomas K kirjoitti:Musta pötkylä?
- Tuomas K
- Viestit: 5468
- Liittynyt: 25 Joulu 2006, 01:53
- Car(s): Alfa 75 V6
Saab 900 t16 Lux
Rellu Megane
Citroën Xsara 2.0 16V - Paikkakunta: Vantaa
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Sitä mäkin vähän epäilen, mutta eikös se ole enemmänkin pussukka kuin pötkylä
- Sape
- Viestit: 1323
- Liittynyt: 30 Joulu 2006, 19:46
- Car(s): 164 TS
75 TS Turbo
75 3.0 V6 24V
GTV 3.0 V6 24V - Paikkakunta: Oulu
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
No joku semmoinen Olisi ehkä voinut tarkemminkin ilmaista mitä osaa tarkoitin, mutta onneksi alfa 156 v6 suomensi mitä tarkoitin
-
- Viestit: 196
- Liittynyt: 23 Heinä 2003, 20:25
- Car(s): 75 TS Cat '91 (museokatsastus mahdollista 2021)
75 TS Cat '89 (puretaan) - Paikkakunta: Helsinki
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Laitetaas tännekin, josko joku tunnistaisi ko. pakosarjan:
http://www.alfabbs.fi/viewtopic.php?p=4 ... 51#p488280
http://www.alfabbs.fi/viewtopic.php?p=4 ... 51#p488280
CARF948
- Satakuusnelonen
- Viestit: 1773
- Liittynyt: 10 Maalis 2006, 09:13
- Car(s): 75 TS Serie Numerata, Giulietta 2.0TC, 166 2.4JTD, 164 TS FL, 164 QV
- Paikkakunta: Parkano
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Niputan 75sta, mutta huomasin ostaneeni 4 napaisen lambda-anturin. Tuossa kuuluu olla 3 napainen anturi missä on singaali + 2 lämmitys johtoa. (75 2.0 TS cat) Tuo lambda mikä minulla nyt on, on tarkoitettu 164seen. Siinä on yksi johto lisätty, mikä näyttäisi olevan maadoitus johto. Voinko laittaa tuon anturin kiinni jos laitan tuon maajohdon runkoon.
Vai ostanko uuden oikeanlaisen anturin.
Vai ostanko uuden oikeanlaisen anturin.
an amateur practices until he gets it right. a professional practices until he can't get it wrong
- jyrkip
- Viestit: 790
- Liittynyt: 03 Helmi 2014, 20:51
- Car(s): Ex. Alfat: Giulia super 1300
156 Sportwagon 2,0 JTS 16v -03
156 Sportwagon 2,4 JTDm 20v -05
166 2,4 JTDm 20V Sportronic -04 - Paikkakunta: Nummela
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Taisin joskus myös ihmetellä samaa asiaa, ja yritin vaihtaa kolmijohtoiseen. Myyjä totesi, ettei kolmijohtoisia ole heillä edes myynnissä. Muistaakseni se maa oli yhteydessä anturin runkoon, eli saapi kytkeä tai olla kytkemäti, ainakin siinä minun kappaleessa joitakin vuosia sitten.Satakuusnelonen kirjoitti:Niputan 75sta, mutta huomasin ostaneeni 4 napaisen lambda-anturin. Tuossa kuuluu olla 3 napainen anturi missä on singaali + 2 lämmitys johtoa. (75 2.0 TS cat) Tuo lambda mikä minulla nyt on, on tarkoitettu 164seen. Siinä on yksi johto lisätty, mikä näyttäisi olevan maadoitus johto. Voinko laittaa tuon anturin kiinni jos laitan tuon maajohdon runkoon.
Vai ostanko uuden oikeanlaisen anturin.
Ex. 166 2,4 JTDm 20V Sportronic -04
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
JTN kirjoitti:Laitetaas tännekin, josko joku tunnistaisi ko. pakosarjan:
http://www.alfabbs.fi/viewtopic.php?p=4 ... 51#p488280
Mulla oli tommonen pakosarja tessussa joskus aikoinaan, muistaakseni lakesteelin sivuilta löysin samanlaisen kun silloin tutkin asiaa. Tuon 4pytyn putken joutu tekeen uusisksi kun muuten ei mahtunut paikalleen, otti jarrupääsylinteriin kiinni.. Myin sarjan täällä eteenpäin.
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Onko muillakin ollut perimmäisen transaxlen puslan/kannakkeen läpipultti yhtä puuta auton kanssa? Olen nyt tehnyt hitsaamisesta lähtien kaiken sille ja jäljellä on soikea pultin kanta ja lähtee muuten kannake pohjasta irti ennen kuin pultti irti.
Joudun seuraavaksi rälläköimään loven kannakkeeseen ja hitsaamaan takaisin kasaan että saan sen irti
2 ehtoota menny sen kanssa tapellessa
Joudun seuraavaksi rälläköimään loven kannakkeeseen ja hitsaamaan takaisin kasaan että saan sen irti
2 ehtoota menny sen kanssa tapellessa
- Sape
- Viestit: 1323
- Liittynyt: 30 Joulu 2006, 19:46
- Car(s): 164 TS
75 TS Turbo
75 3.0 V6 24V
GTV 3.0 V6 24V - Paikkakunta: Oulu
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Aja puukkosahalla se pultti poikki siitä kannattimien ja puslan välistä. On joskus tullut myös tapeltua tuon pultin kanssa
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Aivan joo. Rälläkän lisäksi puukkosaha onkin ainoat kättä pidemmät joita ei varmaan ole tullu koitettua..Sape kirjoitti:Aja puukkosahalla se pultti poikki siitä kannattimien ja puslan välistä. On joskus tullut myös tapeltua tuon pultin kanssa
No se pultti on muutenkin ihan vainaa. Pitää etsiä uusi jostain..
- Sape
- Viestit: 1323
- Liittynyt: 30 Joulu 2006, 19:46
- Car(s): 164 TS
75 TS Turbo
75 3.0 V6 24V
GTV 3.0 V6 24V - Paikkakunta: Oulu
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Mikähän on kun 75:sen kytkin palautuu ylös melko hitaasti? Varsinkin nopeissa vaihdoissa tahtoo poljin jäädä välille. Oisko jotain ideoita mikä tuossa voisi jumittaa?
Kytkin tuntuu olevan muutenkin melko rajoilla niin ei viitsisi enempää sitä sulatella
Kytkin tuntuu olevan muutenkin melko rajoilla niin ei viitsisi enempää sitä sulatella
-
- Viestit: 844
- Liittynyt: 20 Kesä 2006, 17:57
- Car(s): Alfa 75 & 164 + Transit ja Citroën C5
- Paikkakunta: Hollola
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Varmaan kytkinakselin boorissa ei ole enää rasvaa vaan tervaa ja ruostetta.
- Sape
- Viestit: 1323
- Liittynyt: 30 Joulu 2006, 19:46
- Car(s): 164 TS
75 TS Turbo
75 3.0 V6 24V
GTV 3.0 V6 24V - Paikkakunta: Oulu
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Molemmat ehdotukset hyvinkin mahdollisia. Nämä ratapäivät mennään nyt kuitenkin takertelevalla kytkimellä
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Viittiskö joku katsoa / kertoa minkä väriseen johtoon tuo öljynpaineen merkkivalon anturi liitetään? Johonkin hävinny
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Harmaa,jossa vihree rantu.Semmosen kangasletkun sisässä.Semmoset katoin ainakin noista omista.Nouko88 kirjoitti:Viittiskö joku katsoa / kertoa minkä väriseen johtoon tuo öljynpaineen merkkivalon anturi liitetään? Johonkin hävinny
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
kiitokset, katotaan jos löytyy moinen.
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Mistä halvimmalla satulat taakse? Onko jollain pistänyt silmään? Omat ns todella valmiit ja en ajatellut enää koskaan noita tehdä uusiksi joten laitetaan kaikki uutta.
- Tiige
- Viestit: 2305
- Liittynyt: 07 Tammi 2005, 10:50
- Car(s): GT 3.2 Q2
GTV TB
Stelvio 2.2 Q4 (vaimon) - Paikkakunta: Turenki
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Ennen muinoin noita sai motonetistä vähän reilulla satasella kappale. En tiedä nykyistä saatavuutta.
ex. 159 V6, 156 V6, Spider V6, 164 Q4, 156 V6, 75 TS, 75 TC, 164 TS, Alfetta
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
75 2.0 TC projekti harkinnassa, ja kaivataan vähän neuvoja. Muuten kaikki selvää pässinlihaa, mutta moottori polttaa öljyä, sinistä tulee pakoputkesta aika lailla reilusti varsinkin kun on kierroksia / kuormaa.
Auto on seissyt välillä pitkiäkin aikoja, joten seisonnalla voi olla osuutensa asiaan. Muutaman minuutin käytyään savutus jonkin verran vähenee, mutta sinistä puskee edelleen kun kaasua painaa.
Muuten kone tuntuu herkältä, käy tasaisesti eikä kuulu kolinoita tai muitakaan sivuääniä. Kysymys on, voiko tuollainen reilumpi savutus johtua pelkästään pitkästä seisonnasta, vai onko
se auttamatta merkki männänrengasviasta?
Toinen kysymys samaa rataa: jos moottorin päättäisi suosiolla vaihtaa, missä hinnoissa hyvä 2.0 TC kone on?
Vielä; saako jostain vielä uusia korjauspeltejä esim. kynnyskotelot, takakaaret, takavalojen alareunat?

- JPeltola
- Viestit: 1129
- Liittynyt: 11 Tammi 2011, 19:59
- Car(s): Alfetta GTV 3.0 24v
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Saisikohan tuolta: http://www.bestpartstore.co.uk/1995248Shakal kirjoitti:Mistä halvimmalla satulat taakse? Onko jollain pistänyt silmään? Omat ns todella valmiit ja en ajatellut enää koskaan noita tehdä uusiksi joten laitetaan kaikki uutta.
- harold
- Viestit: 107
- Liittynyt: 18 Heinä 2003, 18:59
- Car(s): 156 2.5 V6 -00 ja -99
- Paikkakunta: Lahti
Re: Tyhmiä kysymyksiä 75:sta
Veikkaan kuluneita pakopuolen venttiiliohjureita.TurboJ kirjoitti:75 2.0 TC projekti harkinnassa, ja kaivataan vähän neuvoja. Muuten kaikki selvää pässinlihaa, mutta moottori polttaa öljyä, sinistä tulee pakoputkesta aika lailla reilusti varsinkin kun on kierroksia / kuormaa.
Auto on seissyt välillä pitkiäkin aikoja, joten seisonnalla voi olla osuutensa asiaan. Muutaman minuutin käytyään savutus jonkin verran vähenee, mutta sinistä puskee edelleen kun kaasua painaa.
Muuten kone tuntuu herkältä, käy tasaisesti eikä kuulu kolinoita tai muitakaan sivuääniä. Kysymys on, voiko tuollainen reilumpi savutus johtua pelkästään pitkästä seisonnasta, vai onko
se auttamatta merkki männänrengasviasta