Kaksi kuoli rajussa ulosajossa Saarijärventiellä!
Kaksi ihmistä kuoli ja kolme loukkaantui rajussa ulosajossa Saarijärventiellä tiistai-iltana. Ilmeisesti kovaa ylinopeutta ajanut kuljettaja menetti ajokkinsa hallinnan Palokan ja Taulumäen välillä kello kuuden aikaan illalla. Auto lähti heittelehtimään tien laidalta toiselle, minkä jälkeen se törmäsi toinen kylki edellä tien vieren koivuun. Törmäyksen voimasta valkoinen Toyota Camry miltei katkesi keskeltä kahtia. Kaksi ihmistä sai surmansa välittömästi, kolme loukkaantunutta vietiin sairaalahoitoon Keski-Suomen keskussairaalaan. Menehtyneet ja loukkaantuneet olivat auton kyydissä olleita nuoria miehiä. Poliisilla ei vielä tiistai-iltana ollut tietoa heidän henkilöllisyydestään. Kukaan sivullinen ei loukkaantunut onnettomuudessa. Pelastustöihin osallistui useita yksikköjä Jyväskylän pelastuslaitokselta. Paikalla oli myös Medihelin pelastushelikopteri.
Onnettomuus sattui Saarijärventie 10:n kohdalla. Alueella on 40 kilometrin nopeusrajoitus, tapahtumahetkellä tienpinta oli kuiva. Poliisin ja silminnäkijöiden kertomusten mukaan auton nopeus ennen onnettomuutta oli ollut huomattavan suuri. Paikalla oli pitkät jarrutus- ja liirtojäljet. Alueella liikkuneiden huhujen mukaan poliisi olisi ajanut autoa takaa juuri ennen onnettomuutta, mutta poliisin mukaan nämä huhut eivät pidä paikkaansa. Ajoneuvohallintokeskuksen ajoneuvorekisterin mukaan ulosajossa romuttunut Toyota Camry kuului Neobest-autoliikkeelle. Poliisilla ei ollut tiistaina tietoa siitä, oliko auto esimerkiksi varastettu. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. (K)
Vakavaksi mietityttää
Valvoja: Moderators
- PPT
- Viestit: 245
- Liittynyt: 31 Maalis 2003, 13:39
- Car(s): MB GLK,Alfa Romeo Spider Quadrifoglio verde
- Paikkakunta: Kokkola/Kesäisin Öja!
Vakavaksi mietityttää
Toiminta on taikasana!
- Wile E. Coyote
- Viestit: 4112
- Liittynyt: 23 Kesä 2003, 07:24
- Car(s): GTV V6 TB 1996
käyttöauto:turbo traktori
156 V6 Q2 2000
"in memoriam" - Paikkakunta: Kuusankoski
Joo tarttis laittaa noille ajokorttia hommaville pakolliseksi käynti ensin sairaalan teho-osastolla. Sitten näyttää raadot ja lopuksi mihin kuntoon auto oikeasti menee kun se törmää johonkin. Tyyliin ylinopeus vaarantaa terveytesi ja voi olla tappavaa. Enkä nyt niillä about + 10 km/h ylinopeuksilla jeesustele. Joku tolkku kuitenkin, eikä tarvii aina ottaa kaveritkin hautuumalle mukaan kun yhdessä on kerran kivaa 

- Antijape
- Viestit: 758
- Liittynyt: 20 Maalis 2005, 11:05
- Car(s): Ei alfaa. Ex 159 SW 3.2 Q4, 156 2.0 JTS ja 147 2.0 TS
Nimenomaan. Kummasti rauhottais menohaluja kun tulisi flashbackkinä mieleen tyyppi teholla. Itse sain jonkinlaista ymmärrystä törmäyksen voimasta kun kokeilin laitetta jossa oli laitettu auton istuin turvavöineen kiskoille. Istuin valui kiskoilla pienen alamäen ja lopussa törmäsi "seinään" noin 8km/h vauhdilla. Jo tässäkin vauhdissa turvavyö rykäisi senverran että pieni mustelma tuli olkapäähän. Pistää miettimään miltä se tuntuu kun vauhtia esimerkiksi 80km/h...Harpo kirjoitti:Joo tarttis laittaa noille ajokorttia hommaville pakolliseksi käynti ensin sairaalan teho-osastolla. Sitten näyttää raadot ja lopuksi mihin kuntoon auto oikeasti menee kun se törmää johonkin. Tyyliin ylinopeus vaarantaa terveytesi ja voi olla tappavaa. Enkä nyt niillä about + 10 km/h ylinopeuksilla jeesustele. Joku tolkku kuitenkin, eikä tarvii aina ottaa kaveritkin hautuumalle mukaan kun yhdessä on kerran kivaa
