Kiinnostaako minne autojen parissa kulutetut rahat menevät?

Hyvän maun rajoissa, järjenkäyttö sallittu.

Valvoja: Moderators

JiiPee72
Viestit: 3
Liittynyt: 16 Tammi 2005, 09:56

Kiinnostaako minne autojen parissa kulutetut rahat menevät?

Viesti Kirjoittaja JiiPee72 »

Jos kiinnostaa niin käykääpä tutustumassa seuraavan sivustoon. EuroBillTracker sivustolla seurataan seteleiden matkaamista maailmalla, kirjaamalla seteleistä tunnistetiedot.

Tässä yksi esimerkki siitä minkälaisia osumia saattaa tulla. Eihän sitä koskaan tiedä missä, omassa lompakossa oleva seteli on ollut vieläpä vaikka kuukausi tai vuosi sitten tai mihin se mahtaa matkata sinun lompakostasi.

Joku tietysti kohta väittää että tämähän on vanha juttu, mutta rahahan on aina ajankohtaista, sitä on lompakossa tai sitten siitä on pula. :lol:
Jotkut ovat tietenkin saattaneet tutustua sivustoon jo aikoja sitten, mutta kiinnostus on lopahtanut kun ei ole osumia tullut. Mutta tätä nykyä seteleitä lisätään sinne aika paljon, koko ajan lisääntyvässä määrin joten osumien saanti mahdollisuus paranee koko ajan. Ja täällä Suomessa on muita maita paljon suurempi mahdollisuus saada osumia.
Joten ei muuta kuin tutustumaan sivustoon kun auton rassailulta ehditte. :lol:

Avatar
Ricambi
Viestit: 1433
Liittynyt: 02 Maalis 2003, 20:00
Car(s): Alfa 159 Q4 3,2 JTS -06
Alfa 155 TSPARK 16V 2.0 -95
Alfa 164 V6 3.0 -91
UAZ 31512 -87
Honda CB 750 K2 -72
ex.166 V6 3.0 -99....
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Ricambi »

Oikein mielenkiintoinen sivu. Näyttää käyvän niin kuin uumoilinkin, ulkomaisia €:a kyllä Suomesta löytyy mutta ei kotimaisia :?. Pitääpä laittaa omat setelit tilastoon ennen kuin Alfa käyttää ne :mrgreen:
ex.156 2.5 V6 -99, 155 TS 2.0 16V -95, 164 TS 2.0 -89, 75 V6 3.0 America -88, Berlina 1750 -69

Avatar
90
Viestit: 7983
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 23:32
Car(s): --------------------
Giulia super -17,
166 3.2 -99
164 3.0 autom -88
QP IV V6 evoluzione -00
Neckar jagst 770 - 65
Paikkakunta: pohjois-pohjanmaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 90 »

juu pitihän tuonne käydä muutamat setelit lisäämässä..saa nähdä sitten että tuleeko noista jatkossa havaintoja..

Avatar
Alfetta&156
Viestit: 205
Liittynyt: 03 Maalis 2003, 15:15
Car(s): 156/166/ALFETTA 2.0

Viesti Kirjoittaja Alfetta&156 »

Kyllä muutoin on maailma pieni... sattuu tuo Bura olemaan tuttu Bemarimiäs! :-D
Alfa Romeo Alfetta 2000 4D -82, AR 156 2.0 TS -98, AR 156 SW 2.5 V6, Piaggio Vespa LX -08

JiiPee72
Viestit: 3
Liittynyt: 16 Tammi 2005, 09:56

Re: Kiinnostaako minne autojen parissa kulutetut rahat menev

Viesti Kirjoittaja JiiPee72 »

JiiPee72 kirjoitti:Jos kiinnostaa niin käykääpä tutustumassa seuraavan sivustoon. EuroBillTracker sivustolla seurataan seteleiden matkaamista maailmalla, kirjaamalla seteleistä tunnistetiedot.

Tässä yksi esimerkki siitä minkälaisia osumia saattaa tulla. Eihän sitä koskaan tiedä missä, omassa lompakossa oleva seteli on ollut vieläpä vaikka kuukausi tai vuosi sitten tai mihin se mahtaa matkata sinun lompakostasi.

Joku tietysti kohta väittää että tämähän on vanha juttu, mutta rahahan on aina ajankohtaista, sitä on lompakossa tai sitten siitä on pula. :lol:
Jotkut ovat tietenkin saattaneet tutustua sivustoon jo aikoja sitten, mutta kiinnostus on lopahtanut kun ei ole osumia tullut. Mutta tätä nykyä seteleitä lisätään sinne aika paljon, koko ajan lisääntyvässä määrin joten osumien saanti mahdollisuus paranee koko ajan. Ja täällä Suomessa on muita maita paljon suurempi mahdollisuus saada osumia.
Joten ei muuta kuin tutustumaan sivustoon kun auton rassailulta ehditte. :lol:
Ajattelin nostaa aihetta ylös että saataisiin uutta porukkaa mukaan.

Avatar
jarski
Viestit: 1734
Liittynyt: 19 Kesä 2003, 23:21

Viesti Kirjoittaja jarski »

on senverran harvat sormenvälit ettei kerkee merkkaan seteleitä ku niin polttelee käsissä :lol: :lol:

JiiPee72
Viestit: 3
Liittynyt: 16 Tammi 2005, 09:56

Re: Kiinnostaako minne autojen parissa kulutetut rahat menev

Viesti Kirjoittaja JiiPee72 »

JiiPee72 kirjoitti:Jos kiinnostaa niin käykääpä tutustumassa seuraavan sivustoon. EuroBillTracker sivustolla seurataan seteleiden matkaamista maailmalla, kirjaamalla seteleistä tunnistetiedot.

Tässä yksi esimerkki siitä minkälaisia osumia saattaa tulla. Eihän sitä koskaan tiedä missä, omassa lompakossa oleva seteli on ollut vieläpä vaikka kuukausi tai vuosi sitten tai mihin se mahtaa matkata sinun lompakostasi.

Joku tietysti kohta väittää että tämähän on vanha juttu, mutta rahahan on aina ajankohtaista, sitä on lompakossa tai sitten siitä on pula. :lol:
Jotkut ovat tietenkin saattaneet tutustua sivustoon jo aikoja sitten, mutta kiinnostus on lopahtanut kun ei ole osumia tullut. Mutta tätä nykyä seteleitä lisätään sinne aika paljon, koko ajan lisääntyvässä määrin joten osumien saanti mahdollisuus paranee koko ajan. Ja täällä Suomessa on muita maita paljon suurempi mahdollisuus saada osumia.
Joten ei muuta kuin tutustumaan sivustoon kun auton rassailulta ehditte. :lol:
Ajattelin nostaa aihetta ylös että saataisiin uutta porukkaa mukaan, ja saataisiin pidettyä Saksalaiset ja Hollantilaiset takanamme kun vihdoinkin ollaan päästy saksalaisistakin ohitse.

Avatar
90
Viestit: 7983
Liittynyt: 27 Helmi 2003, 23:32
Car(s): --------------------
Giulia super -17,
166 3.2 -99
164 3.0 autom -88
QP IV V6 evoluzione -00
Neckar jagst 770 - 65
Paikkakunta: pohjois-pohjanmaa
Viesti:

Viesti Kirjoittaja 90 »

tulipas lisäiltyä muutamat setelit taas.. :wink:

Avatar
Toronado
Viestit: 499
Liittynyt: 15 Maalis 2003, 07:23
Car(s): AR 156 SW JTDm -05
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Toronado »

Ei kiinnosta. Näin nukun yöni rauhallisemmin.
Alfa Romeo, isännän ylpeys ja naapurien naurun aihe.

Jarppi
Viestit: 180
Liittynyt: 17 Huhti 2005, 00:23
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jarppi »

mun mielestä liian aikaavievää puuhaa lisäillä seteileitä tonne :( oon vaan NIIN laiskaa......

Vastaa Viestiin