Uutisia Alfa Romeosta
Valvoja: Moderators
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Oma ääni menee myös ehdottomasti PSA:lle Vagin sijaan. Ranskalaisilla on silmään istuva designi vaikka FCA on Euroopassa kuitenkin se joka uskaltaa tuoda uutta kauneutta automaailmaan ja muut seuraavat kun näkevät sen toimivan, ktso 500/Adam, Cactus jne.
Saksalaiset taas myös tekevät hyviä vehkeitä omalla tavallaan mutta tunteiden ja erilaisen kauneuden alalla ovat yhtä pihalla kuin peruna. Tämähän on kannattanut sillä itsekin harkitsisin kylmän kalliin saksalaisen vehkeen hankkimista jos haluaisin nauttia autoilusta yhtä paljon kuin perunasta. 'Ranskalaiset perunat' erikseen.
Tämä siis minun mielipide.

-
- Viestit: 2440
- Liittynyt: 18 Loka 2014, 09:42
- Car(s): 156 2.0 JTS SW -02, Lancia Prisma Integrale -91
- Paikkakunta: Tuulos
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Niin meillähän on nyt tuo Opel, voisiko näitä ulkomaisia brändejä jotenkin yhdistää...
Ikävätkin tosiasiat tarjoavat paremman lähtökohdan maailman rakentamiseen kuin niiden kieltäminen.
- Manu
- Viestit: 510
- Liittynyt: 24 Syys 2015, 01:23
- Car(s): Lexus CT hybrid -11
ex. Alfa Romeo 159 2.4Jdtm Qtronic -06 - Paikkakunta: Vantaa
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Yhdistymisasiassa on nyt liikkunut verkossa juttua että osa Fiat-Chrysler porukasta kannattaisi yhdistymistä mutta Agnellin perhe ei olisi kiinnostunut yhdistymisestä PSA:n kanssa!!
- Giovinazzi
- Viestit: 388
- Liittynyt: 02 Loka 2018, 19:42
- Car(s): 147
- Paikkakunta: Tre
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Juu, VAG skenaariossa saataisiin keskustella täällä muiden onglmien lisäksi runsaasti DSG ja TSi ihanuuksista..Pujazuba kirjoitti:Oma ääni menee myös ehdottomasti PSA:lle Vagin sijaan. Ranskalaisilla on silmään istuva designi vaikka FCA on Euroopassa kuitenkin se joka uskaltaa tuoda uutta kauneutta automaailmaan ja muut seuraavat kun näkevät sen toimivan, ktso 500/Adam, Cactus jne.
Saksalaiset taas myös tekevät hyviä vehkeitä omalla tavallaan mutta tunteiden ja erilaisen kauneuden alalla ovat yhtä pihalla kuin peruna. Tämähän on kannattanut sillä itsekin harkitsisin kylmän kalliin saksalaisen vehkeen hankkimista jos haluaisin nauttia autoilusta yhtä paljon kuin perunasta. 'Ranskalaiset perunat' erikseen.
Tämä siis minun mielipide.
PSA skenaariossa nyt lähinnä vaan koiranluista.
Re: Uutisia Alfa Romeosta
ai missä nykysessä sitikassa tai pösössä on v6? ja vaikka olisikin niistä tuskin olisi esim Giulian V6sen korvaajaksi. Itselleni PSA on yhtä paha ellei pahempi kuin VAG, koska ranskalaiset autot on todella kaukana omasta mausta.- Jos peruskulkineita haluaa Fiat on siihen parempi vaihtoehto ja halvempikin on aina ollut kuin fransmannit. Ei missään nimessä PSAta kumppaniksi.- Eniten siitä hyötyy PSA , FCAlla ei ole oikein mitään hyötyä kaupasta. Käytännössä kaikki Ferrari yhteistyö tulee todennäköisesti katkeamaan jos FCA myydään, näillähän on nyt käytännössä samat omistajat vaikka nimellisesti ovatkin eri. Enkä ole ihan varma tarviiko ne mitään sähköosaamista kyllä ne osaa sen homman, mutta eivät ole tehneet koska ei ole taloudellisesti kannattavaa hommaa, kyllä kaikkien valmistajien pitää olle tekniikan kehityksen mukana. Juurihan me vasta päästiin Opelista eroon ja vieläkin kiroillaan..Giovinazzi kirjoitti:Kyllähän pösöjä ja sitikoita on myös V6 koneella ja muistaen PSA konsernin osaamisen ja menestyksen autourheilupuolella niin osaamista kyllä löytyy.
Ehdottomasti kyllä, jos toinen vaihtoehto olis VAG..
Ja eiköhän suurin osa oo silloin jo sähkökulkineita ku konsernien kaupat olis hierottu loppuun ja sille puolen FCA tarvii kyllä osaamista, niin PSA ois kyllä hyvä isäntä.
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Manu kirjoitti:Yhdistymisasiassa on nyt liikkunut verkossa juttua että osa Fiat-Chrysler porukasta kannattaisi yhdistymistä mutta Agnellin perhe ei olisi kiinnostunut yhdistymisestä PSA:n kanssa!!
PSA Group approached Fiat Chrysler Automobiles this year about combining the two companies, but the Italian-American automaker rebuffed the overture, The Wall Street Journal reported, citing people familiar with the matter.
Executives at the two companies are no longer talking, according to the report.
FCA executives don't like the idea because it would increase exposure to Europe's mature market, while the Agnelli family, with a controlling stake, isn't interested in a transaction financed with PSA stock, the newspaper reported.
https://www.autonews.com/automakers-sup ... s-wsj-says
- Raimo Miettinen
- Viestit: 2339
- Liittynyt: 01 Loka 2008, 00:58
- Viesti:
- Giovinazzi
- Viestit: 388
- Liittynyt: 02 Loka 2018, 19:42
- Car(s): 147
- Paikkakunta: Tre
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Ei syytä huoleen, todennäköisesti jos ja kun yhdistyminen tapahtuu on V6 ja V8 jo ehditty kieltää tyystin kaikilta valmistajilta.V6 kirjoitti:ai missä nykysessä sitikassa tai pösössä on v6? ja vaikka olisikin niistä tuskin olisi esim Giulian V6sen korvaajaksi. Itselleni PSA on yhtä paha ellei pahempi kuin VAG, koska ranskalaiset autot on todella kaukana omasta mausta.- Jos peruskulkineita haluaa Fiat on siihen parempi vaihtoehto ja halvempikin on aina ollut kuin fransmannit. Ei missään nimessä PSAta kumppaniksi.- Eniten siitä hyötyy PSA , FCAlla ei ole oikein mitään hyötyä kaupasta. Käytännössä kaikki Ferrari yhteistyö tulee todennäköisesti katkeamaan jos FCA myydään, näillähän on nyt käytännössä samat omistajat vaikka nimellisesti ovatkin eri. Enkä ole ihan varma tarviiko ne mitään sähköosaamista kyllä ne osaa sen homman, mutta eivät ole tehneet koska ei ole taloudellisesti kannattavaa hommaa, kyllä kaikkien valmistajien pitää olle tekniikan kehityksen mukana. Juurihan me vasta päästiin Opelista eroon ja vieläkin kiroillaan..Giovinazzi kirjoitti:Kyllähän pösöjä ja sitikoita on myös V6 koneella ja muistaen PSA konsernin osaamisen ja menestyksen autourheilupuolella niin osaamista kyllä löytyy.
Ehdottomasti kyllä, jos toinen vaihtoehto olis VAG..
Ja eiköhän suurin osa oo silloin jo sähkökulkineita ku konsernien kaupat olis hierottu loppuun ja sille puolen FCA tarvii kyllä osaamista, niin PSA ois kyllä hyvä isäntä.
Siihen tää maailma vaan on menossa, eikä välttämättä huono päätös.
-
- Viestit: 2440
- Liittynyt: 18 Loka 2014, 09:42
- Car(s): 156 2.0 JTS SW -02, Lancia Prisma Integrale -91
- Paikkakunta: Tuulos
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Vielä.V6 kirjoitti:eiRaimo Miettinen kirjoitti:Myydäänkö PSA:lta mitään merkkiä jenkkimarkkinoilla?
http://www.french-cars-in-america.com/2 ... u.s.a.html
Ikävätkin tosiasiat tarjoavat paremman lähtökohdan maailman rakentamiseen kuin niiden kieltäminen.
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Pösöllähän taisi olla neliventtiilimoottorikin jo ennen Alfaa. Itse toivoisin Alfan ja Fiatin joutuvan eri konserneihin, päättyisi tämä "Fiatin pikkuveli"-kausi. Huono puoli saattaa olla se, että tällekin foorumille tulisi "Fiude"-kundien tilalle Pösö-poikia esittämään asiantuntijalausuntoja Alfa Romeosta ja sen premium-brändistä.
Kun Italian valtio 1980-luvulla haki Alfalle ostajaa, eräs ehdokas oli amerikkalainen "Fix Or Repair Daily"-yhtymä. Italialaiset väittivät, että jenkkien tarkoitus oli ostaa vain tuotantokapasiteetti omien kulkimiensa valmistamiseksi Italiassa ja lakkauttaa Alfa merkkinä. Näinköhän olisi käynyt?
Alfa ja Baijerilainen Moottoriverstas olivat aika samanlaisessa tilanteessa 1960-luvun lopussa molempien valmistaessa saman hintaluokan autoja. Baijerilaiset ottivat tuotantoon mukaan suurempia malleja, kun taas Alfa Romeo Italian valtion määräyksestä rakensi uuden tehtaan, joka alkoi tehdä aiempaa pienempää autoa eli Alfasudia venäläisestä teräksestä. Sitten kävi niin kuin kävi.

- Viestit: 2188
- Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
- Car(s): kaasukattilalaitos
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Uutisia Alfa Romeosta
^ Minäkin olen pitkään kaivannut eri maahantuojia Fiatille ja Alfalle. Nyt on molemmat saman katon alla ja myyntimäärät lasketaan yhden käden sormilla, mutta tämä kuitataan "näitä italialaisia nyt vaan on mahdoton myydä". No, yksi pelle selitti myynnin mahdottomuutta silläkin, ettei Fiatilla ole C-segmentissä mitään. Sen jälkeen, kun ao. heppu itse oli lopettanut Bravon maahantuonnin.
Moiselta putoaisi pohja pois, jos olisi eri maahantuoja ja naapuri myy, mutta "meidän merkki" ei.
Vrt. Hyundai ja Kia ovat sisarusmerkkejä (ei siis niin, että toinen olisi brädätty ylemmäs), mutta takavuosiana Kia myi ja Hyundai ei, koska viimeksimainitun maahantuontia hoidettiin enempi sellaisena oheisharrasteena sekä eläkevirkana.

Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.
- lerppu
- Viestit: 4081
- Liittynyt: 03 Touko 2011, 16:05
- Car(s): Ei Alfaa Ex: Giulietta MA tct & T-Jet, 166 busso, 2 x MiTo tct, GT JTS
- Paikkakunta: Metsälä
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Lahden eteläpuolella tuntuu maahantuoja (tai jokin paikallinen kauppias) uskovan tuotteeseen sen verran, että on kärrännyt paikalliseen ostoskeskukseen pääovien taakse tulijoita tervehtimään myyntiartikkelin.
En ole vastaavaan Jumbootissa tahi Kaaressa törmännyt - muissa ostareissa ole käynytkään tarkastamassa. Epäilen silti että on jäänyt meidän maahantuojalta taikka myyntiorganisaatiolta tämä tekemättä.
En ole vastaavaan Jumbootissa tahi Kaaressa törmännyt - muissa ostareissa ole käynytkään tarkastamassa. Epäilen silti että on jäänyt meidän maahantuojalta taikka myyntiorganisaatiolta tämä tekemättä.
- Liitteet
-
- Stelvio.jpg
- (60.81 KiB) Tiedosto ladattu 6049 kertaa
-
- kuumakse alates.jpg
- (49.62 KiB) Tiedosto ladattu 6049 kertaa
Re: Uutisia Alfa Romeosta
^ Myynti hinta ei sitten olekkaan kovin kannattava vai mitähän tuolla vajaalla 400 eurolla saa
E: Jaa se olikin rahoitus..
E: Jaa se olikin rahoitus..
Re: Uutisia Alfa Romeosta
40keur näyttäisi olevan hinnat alkaen Stelviolle rautaesiripun vapaalla puolella.
VMP
- Tommi
- Viestit: 592
- Liittynyt: 17 Loka 2003, 16:44
- Car(s): Giulia 2.0, MiTo QV, (barchetta)
- Paikkakunta: Espoo
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Espoon/Matinkylän Isossa Omenassa oli aikoinaan Giulia QV esillä.lerppu kirjoitti:Lahden eteläpuolella tuntuu maahantuoja (tai jokin paikallinen kauppias) uskovan tuotteeseen sen verran, että on kärrännyt paikalliseen ostoskeskukseen pääovien taakse tulijoita tervehtimään myyntiartikkelin.
En ole vastaavaan Jumbootissa tahi Kaaressa törmännyt - muissa ostareissa ole käynytkään tarkastamassa. Epäilen silti että on jäänyt meidän maahantuojalta taikka myyntiorganisaatiolta tämä tekemättä.
Giulia 2.0, MiTo QV (+barchetta); Ex: 156 SW Super, GTV TB, 159 SW 3.2
- Polforea
- Viestit: 8939
- Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
- Car(s): 159 Berlina
335xi E90
350i DHC
99 GL 2D
33 P4
4C 1:24 TBi - Paikkakunta: Viiva-k-fisu
Re: Uutisia Alfa Romeosta
^^^^Ei kai Jumbossa ja Kaaressa sovi autoja markkinoida? Kaupunkilaisia ostareita, yksityisautoille pthyi. Fillareita siellä voisi markkinoida paremmin.
Mutta kieltämättä naapurivaltion maahantuojalta ihan hienoa suorittamista. Kivahan noita olisi joskus bongailla tännempänäkin. Willassa oli hiljattain Cessna, luulisi sinne menevän autonkin...
Mutta kieltämättä naapurivaltion maahantuojalta ihan hienoa suorittamista. Kivahan noita olisi joskus bongailla tännempänäkin. Willassa oli hiljattain Cessna, luulisi sinne menevän autonkin...
Ei mikään oo niin viisas kuin saksalainen insinööri. Tai jos on, niin se on suomalainen poliitikko.
Re: Uutisia Alfa Romeosta
kyllähän Hyundai on brändätty ylemmäs, olevinaan premiumiainsinörtti kirjoitti:
Vrt. Hyundai ja Kia ovat sisarusmerkkejä (ei siis niin, että toinen olisi brädätty ylemmäs), mutta takavuosiana Kia myi ja Hyundai ei, koska viimeksimainitun maahantuontia hoidettiin enempi sellaisena oheisharrasteena sekä eläkevirkana.
-
- Viestit: 2440
- Liittynyt: 18 Loka 2014, 09:42
- Car(s): 156 2.0 JTS SW -02, Lancia Prisma Integrale -91
- Paikkakunta: Tuulos
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Premiumia ei vissiin tarvinnut mainostaa, kun se myy muutenkin.
H1 on pärjännyt aika hyvin luotettavuuslistoilla, mutta aniharva tietää sellaista Suomessa myytävän. Tai myytiin vielä muutama vuosi sitten, mutta ei tainnut olla menekkiä. Tai siis kysyntää. Miksiköhän.
H1 on pärjännyt aika hyvin luotettavuuslistoilla, mutta aniharva tietää sellaista Suomessa myytävän. Tai myytiin vielä muutama vuosi sitten, mutta ei tainnut olla menekkiä. Tai siis kysyntää. Miksiköhän.
Ikävätkin tosiasiat tarjoavat paremman lähtökohdan maailman rakentamiseen kuin niiden kieltäminen.
- Albertolli
- Viestit: 4181
- Liittynyt: 08 Joulu 2011, 10:22
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Jumbo on autoilevan ihmisen kauppakeskus, eihän sinne julkisilla pääse järkevästi. Ja näkeehän sen parkkipaikkojen määrästäkinPolforea kirjoitti:^^^^Ei kai Jumbossa ja Kaaressa sovi autoja markkinoida? Kaupunkilaisia ostareita, yksityisautoille pthyi. Fillareita siellä voisi markkinoida paremmin.
Mutta kieltämättä naapurivaltion maahantuojalta ihan hienoa suorittamista. Kivahan noita olisi joskus bongailla tännempänäkin. Willassa oli hiljattain Cessna, luulisi sinne menevän autonkin...
Kyllä isin silmäpusseihin mahtuu!
- Polforea
- Viestit: 8939
- Liittynyt: 21 Kesä 2011, 01:17
- Car(s): 159 Berlina
335xi E90
350i DHC
99 GL 2D
33 P4
4C 1:24 TBi - Paikkakunta: Viiva-k-fisu
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Sehän on keskellä vantaata, suurinta kaupunkiolemuksen ruumiillistumaa
Ei mikään oo niin viisas kuin saksalainen insinööri. Tai jos on, niin se on suomalainen poliitikko.
- Aquatica
- Viestit: 13944
- Liittynyt: 01 Maalis 2010, 19:10
- Car(s): Giulietta MA170 TCT '11, ex 159 2.4JTDm Q4 SW '07, ex Giulietta MA170 '11, ex 159 2.4JTDm '06, ex MiTo 1.4 T-Jet 155 '09, ex 156 2.4JTD '01, ex 156 1.8TS "Super" '03, ex 207 1.6HDi '06, ex 156 2.0TS '99
- Paikkakunta: Kerava
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Siinä oli myös yksi veemäisimpiä tukivarsirakenneratkaisuja joskus herran vuonna 2009 tjsp.sämpy kirjoitti:Premiumia ei vissiin tarvinnut mainostaa, kun se myy muutenkin.
H1 on pärjännyt aika hyvin luotettavuuslistoilla, mutta aniharva tietää sellaista Suomessa myytävän. Tai myytiin vielä muutama vuosi sitten, mutta ei tainnut olla menekkiä. Tai siis kysyntää. Miksiköhän.
Harvemmin alapallon vaihtamiseen pitää apurunkoa tiputtaa.
- Albertolli
- Viestit: 4181
- Liittynyt: 08 Joulu 2011, 10:22
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Juu, kaikkien asumuskeskittymien välissäPolforea kirjoitti:Sehän on keskellä vantaata, suurinta kaupunkiolemuksen ruumiillistumaa
Kyllä isin silmäpusseihin mahtuu!
- mutt
- Viestit: 3972
- Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
- Car(s): Lanciat: Prisma 1.6ie -87, Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Ehkä siksi, että se oli kuin Hiace, mutta ei ollut Hiace?sämpy kirjoitti:H1 on pärjännyt aika hyvin luotettavuuslistoilla, mutta aniharva tietää sellaista Suomessa myytävän. Tai myytiin vielä muutama vuosi sitten, mutta ei tainnut olla menekkiä. Tai siis kysyntää. Miksiköhän.
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
-
- Viestit: 2440
- Liittynyt: 18 Loka 2014, 09:42
- Car(s): 156 2.0 JTS SW -02, Lancia Prisma Integrale -91
- Paikkakunta: Tuulos
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Mutta ei auttanut sekään kun Hiace poistui markkinoilta.
Tarkoitan vaan, että sellaista ei osteta jonka olemassaoloa ei tiedetä. Kyllä myyntityö tarvitaan joka asiaan, kunnes "legenda-taso" saavutetaan.
Alfalla olisi tuo Legenda -ilmiökin saavutettavissa, ainakin helpommin kuin vaikkapa Kialla, jos haluttaisiin.
Tarkoitan vaan, että sellaista ei osteta jonka olemassaoloa ei tiedetä. Kyllä myyntityö tarvitaan joka asiaan, kunnes "legenda-taso" saavutetaan.
Alfalla olisi tuo Legenda -ilmiökin saavutettavissa, ainakin helpommin kuin vaikkapa Kialla, jos haluttaisiin.
Ikävätkin tosiasiat tarjoavat paremman lähtökohdan maailman rakentamiseen kuin niiden kieltäminen.
-
- Viestit: 2188
- Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
- Car(s): kaasukattilalaitos
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Juu, ja nykyään sitä yritetään myydä ja myydäänkin. Tarkoitin tilannetta joskus 2008 nurkilla, kun näitä koransyöjien autoja tuli harkittua Bravon vaihtoehtona. Aika karvalakkeja olivat silloin, esim. automaatti oli 4-vaihteinen mehumaija eikä Hyundai ollut mikään Kian premium-, vaan pappamaisempi versio. Kun vanhaa luotettavuusmainetta ei ollut, niin myynti oli hyvin vahvasti 7-vuoden takuun varassa ja sehän upposi.V6 kirjoitti:kyllähän Hyundai on brändätty ylemmäs, olevinaan premiumia
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.
- karila
- Viestit: 241
- Liittynyt: 28 Helmi 2011, 15:07
- Car(s): Giulia 1600 Super Biscione -70,
ex-159 2.0 JTDm 170 - Paikkakunta: Turku
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Menkää muualle höpisemään noita hundai tojota juttuja !
Stelvio Ti :stä juttua
https://www-cnbc-com.cdn.ampproject.org ... -cost.html
Stelvio Ti :stä juttua
https://www-cnbc-com.cdn.ampproject.org ... -cost.html
- Kari
- Manu
- Viestit: 510
- Liittynyt: 24 Syys 2015, 01:23
- Car(s): Lexus CT hybrid -11
ex. Alfa Romeo 159 2.4Jdtm Qtronic -06 - Paikkakunta: Vantaa
Re: Uutisia Alfa Romeosta
^Sisustusta jälleen hiukan haukuttiin joka mielestäni pitää osittain paikkaansa. Olisi edes Bmw tyyliin vaikka alumiinia laittanut enemmän kojelautaan tai piano blackia (joka taitaa tosin muovia olla).
- alfa 156 v6
- Viestit: 5150
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 17:02
- Car(s): Käyttis: QP V 4.7S
harrasteet: Alfoja + Maserati 3200 GTA + Integrale 16v - Paikkakunta: Keuruu
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Juu, tuon voi osittain allekirjoittaa kyllä. Varsinkin kokomuoviset "ovipahvit" on vähän ikävät Giuliassa mutta on ne ihan kelvollisesti naamioitu kuitenkin ettei ainakaan itseä pahasti harmita. ex-bmw:ssä oli ihan samanlaista ämpärimuovia mutta ne oli verhoiltu edes osittain kankaalla.Manu kirjoitti:^Sisustusta jälleen hiukan haukuttiin joka mielestäni pitää osittain paikkaansa. Olisi edes Bmw tyyliin vaikka alumiinia laittanut enemmän kojelautaan tai piano blackia (joka taitaa tosin muovia olla).
-
- Viestit: 2440
- Liittynyt: 18 Loka 2014, 09:42
- Car(s): 156 2.0 JTS SW -02, Lancia Prisma Integrale -91
- Paikkakunta: Tuulos
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Kunhan ei ole sellaista "premium" -sisustaa jota olen itse kironnut, kun lakkapinnat heijastaa sivusta paistavan auringon silmiin. Mielummin ämpärimuoviakin.
Ikävätkin tosiasiat tarjoavat paremman lähtökohdan maailman rakentamiseen kuin niiden kieltäminen.
- Vittorio Jano
- Moderator
- Viestit: 9645
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
- Car(s): Mégane+Mii=265hv
- Paikkakunta: 13100
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Kertoo aika paljon AR:n uudistumistahdista, että jengi jauhaa täällä jostain Hyundain pakun tukivarsista.karila kirjoitti:Menkää muualle höpisemään noita hundai tojota juttuja !
Mutta oikeassa olet, koitetaas taas pysytellä otsikossa.
"No kid ever grew up with a picture of a Passat on his bedroom wall."
- Manu
- Viestit: 510
- Liittynyt: 24 Syys 2015, 01:23
- Car(s): Lexus CT hybrid -11
ex. Alfa Romeo 159 2.4Jdtm Qtronic -06 - Paikkakunta: Vantaa
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Uusimmat huhut osoittavat että Renault-Nissan voisi tehdä ostotarjouksen FCA:sta...
https://www.clubalfa.it/58760-renault-p ... t-chrysler
Samalla Tonalesta että ilmeisesti enimmäkseen tuotantomalli pysyy esitellyn kaltaisena. Ainoastaan valot ja sisusta kokee pientä muutosta. Tehokkain hybridi voisi tuottaa noin 300hp

tässäkin olisi enemmän järkeä kuin PSAssa, Nissanilla on sentään jotain tarjottavaa, Alfallahan on perinteitä molempien sekä Rellun että Nissanin kanssa tehdystä yhteistyöstä...
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Kun kerran Supra on BMW niin ehkä uusi GT-R voisi olla GTV?
- Giovinazzi
- Viestit: 388
- Liittynyt: 02 Loka 2018, 19:42
- Car(s): 147
- Paikkakunta: Tre
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Hmm, ei kuulosta hyvältä.Manu kirjoitti:Uusimmat huhut osoittavat että Renault-Nissan voisi tehdä ostotarjouksen FCA:sta...
https://www.clubalfa.it/58760-renault-p ... t-chrysler
Samalla Tonalesta että ilmeisesti enimmäkseen tuotantomalli pysyy esitellyn kaltaisena. Ainoastaan valot ja sisusta kokee pientä muutosta. Tehokkain hybridi voisi tuottaa noin 300hp
Yhtiön pomo linnassa
Mitenköhän Formulakuviokki menis, kymmenessä autossa olis RenuFerrari koneet.
- mutt
- Viestit: 3972
- Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
- Car(s): Lanciat: Prisma 1.6ie -87, Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63
Re: Uutisia Alfa Romeosta
En keksi mitään, mikä voisi olla italialaisempaa.Giovinazzi kirjoitti: Yhtiön pomo linnassa
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Muistutus vanhasta yhteistyöstä ... sulavaa tyylikästä kauneutta .... mitkä aistikkaat muodot...Manu kirjoitti:Uusimmat huhut osoittavat että Renault-Nissan voisi tehdä ostotarjouksen FCA:sta...
- Liitteet
-
- arna.jpg
- (48.93 KiB) Tiedosto ladattu 4743 kertaa
-
- Viestit: 2188
- Liittynyt: 13 Maalis 2012, 20:15
- Car(s): kaasukattilalaitos
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Linnaan kuuluva pomo pääministerinä?mutt kirjoitti:En keksi mitään, mikä voisi olla italialaisempaa.Giovinazzi kirjoitti: Yhtiön pomo linnassa
Paljolta pahalta välttyy, kun välttää autoilua arkisin klo 17-19 ja viikonloppuisin klo 10-15.
- mutt
- Viestit: 3972
- Liittynyt: 08 Kesä 2004, 22:34
- Car(s): Lanciat: Prisma 1.6ie -87, Lybra SW 20V -01, Flavia Milleotto -69, Flaminia Berlina 2.8 -63
Re: Uutisia Alfa Romeosta
No tulihan se sieltä.insinörtti kirjoitti:Linnaan kuuluva pomo pääministerinä?mutt kirjoitti:En keksi mitään, mikä voisi olla italialaisempaa.Giovinazzi kirjoitti: Yhtiön pomo linnassa
Joka lumiharjaa säästää, se autoaan vihaa
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
Miesten ja poikien lelut erottaa vetokoukusta
-
- Viestit: 510
- Liittynyt: 05 Syys 2003, 03:27
- Car(s): Ex 156 ja 147 Selespeed, MiTo
Nyt alla Wrangler JKU 3.6 Backcountry - Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Uutisia Alfa Romeosta
"Uutinen": GTV:tä pukkaa:
https://www.clubalfa.it/59024-alfa-rome ... ro-veicolo
https://www.clubalfa.it/59024-alfa-rome ... ro-veicolo
932 937 955
- Raimo Miettinen
- Viestit: 2339
- Liittynyt: 01 Loka 2008, 00:58
- Viesti:
Uutisia Alfa Romeosta
Suomeksi: https://www.jokamies.fi/alfa-romeo-pala ... kisuuteen/
Tuo takakaari on järkyttävä. Ei paljoa joustovaraa, kun töyssyn ylittää tai nappaa helmat kiinni. Mikähän totuus mahtaa olla tulevaisuudessa sitten aikanaan?
Tuo takakaari on järkyttävä. Ei paljoa joustovaraa, kun töyssyn ylittää tai nappaa helmat kiinni. Mikähän totuus mahtaa olla tulevaisuudessa sitten aikanaan?
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Raimo Miettinen kirjoitti:Suomeksi: https://www.jokamies.fi/alfa-romeo-pala ... kisuuteen/
Tuo takakaari on järkyttävä. Ei paljoa joustovaraa, kun töyssyn ylittää tai nappaa helmat kiinni. Mikähän totuus mahtaa olla tulevaisuudessa sitten aikanaan?
Zac Palmer
Apr 1st 2019 at 11:10AM
- Alfissimo
- Viestit: 8307
- Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
- Car(s): Arkeen 147 2.0
Pyhään kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x4 - Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.
- Kivijärvi
- Viestit: 894
- Liittynyt: 23 Marras 2005, 08:00
- Car(s): Alfa 159 2.4 JTDm, Citroën Berlingo 1.5 BlueHDI 100
ex: Fiat 500L, Fiat 500, Lancia Delta,
Alfa 156 2.0 TS...
Re: Uutisia Alfa Romeosta
^ Tarkoittaako tuo sitten suomeksi sitä, että kohta kukaan ei saa Suomessa Tesloja... siis kun Fiateja ei enää näinä päivinä tunnu myyvän tai huoltavan kukaan. Jos niinku Teslat jatkossa ristitään Fiateiksi Euroopassa. Sepä onkin jännä juttu, jos mummo-Fiatilla pyyhitään lattiaa Ferrareista alkaen. No, ehkä ne sentään ristitään Alfoiksi, niin saadaan uutta jutun juurta..
- Alfissimo
- Viestit: 8307
- Liittynyt: 20 Tammi 2004, 02:55
- Car(s): Arkeen 147 2.0
Pyhään kolmen polkimen 166 3.0
Kourajonossa 156 x4 - Paikkakunta: Hollola-Lahti +lähialueet
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Eikös tuossa kuitenkin osteta vain päästöoikeuksia lyhyellä tähtäimellä, mutta mistäpä sitä tietää, mitä taustalla tapahtuu. Jotenkin tekisi mieli väittää & esittää epäilys, että itsenäisenä valmistajana Tesla ei pysty loputtomiin jatkamaan, vaan tarvitsee jonkun halvempia perusautoja tekevän pajan rinnalleen. Miksei sitten FCA, mutta tiedä näistä sitten.
Poikamiehen on helpompi löytää itselleen hyvä nainen, kuin ruosteeton 156.
- Kaalipata
- Viestit: 1422
- Liittynyt: 15 Helmi 2005, 15:54
- Car(s): 2008 Alfa Romeo 159 2.4 JTDm QTronic
ex E46 330da Touring
RIP 2002 Alfa Romeo 156 SW 2.4 JTD Blu Vela
ex 1998 Alfa Romeo 156 2.0 T.Spark Rosso Alfa - Paikkakunta: Nokia
Re: Uutisia Alfa Romeosta
New York International Auto Showssa esitellään ilmeisesti Giulia Quadrifoglio Q4.
Alfalla ajaminen on kuin panisi ilman kumia: tuntuu helvetin hyvältä, mutta voi laueta koska vaan
- Manu
- Viestit: 510
- Liittynyt: 24 Syys 2015, 01:23
- Car(s): Lexus CT hybrid -11
ex. Alfa Romeo 159 2.4Jdtm Qtronic -06 - Paikkakunta: Vantaa
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Euroopassa FCA:lla myynnin laskua. Alfa romeolla ensimmäinen neljännes -40,7%
- Garmund
- Viestit: 1904
- Liittynyt: 12 Elo 2012, 23:44
- Car(s): Crosswagon Q4 -05
ja muutama harrastealfa - Paikkakunta: K-Häme/Helsinki
Re: Uutisia Alfa Romeosta
^johtuukos tuo siitä ettei ole pystynyt tilaamaan autoja tehtaalta, joten ei ole ollut mitä myydä/ostaa?
Taisi aika persiilleen mennä fca:lla wltp testattujen mallien markkinoille saanti... (ainakin Suomessa, mutta muuallakin euroopassa?)
(ei tosin kai ainoa valmistaja jolla noin.)
Taisi aika persiilleen mennä fca:lla wltp testattujen mallien markkinoille saanti... (ainakin Suomessa, mutta muuallakin euroopassa?)
(ei tosin kai ainoa valmistaja jolla noin.)
Suoraan vaan suoraa
- Kaalipata
- Viestit: 1422
- Liittynyt: 15 Helmi 2005, 15:54
- Car(s): 2008 Alfa Romeo 159 2.4 JTDm QTronic
ex E46 330da Touring
RIP 2002 Alfa Romeo 156 SW 2.4 JTD Blu Vela
ex 1998 Alfa Romeo 156 2.0 T.Spark Rosso Alfa - Paikkakunta: Nokia
Re: Uutisia Alfa Romeosta
Ja vitut, tuttuun Alfa tyyliin estiteltiin 'NRING -mallit uutuuksina Vieläköhän Giuliettasta saataisiin "uusi" malli?Kaalipata kirjoitti:New York International Auto Showssa esitellään ilmeisesti Giulia Quadrifoglio Q4.
Alfalla ajaminen on kuin panisi ilman kumia: tuntuu helvetin hyvältä, mutta voi laueta koska vaan