Aquatica kirjoitti:nipaka kirjoitti:insinörtti kirjoitti:
Varmaa tietoa on siitä, että saartorenkaat vuotavat pahasti.
Ja tieto suomalaisen saartorenkaan toimivuudesta on varmaa ja kokemuspohjaista...huoh...
Taidat pitää tätä kansaa todella tyhmänä. Aika hyvä ja rauhallinen yhteiskunta on saatu rakennettua kansalaisilla joista jokainen tekee mitä huvittaa. Tätä et sanonut mutta sehän pointtisi oli.
Vapaaehtoiset rajoitustoimet todettiin jo hyviksi. Lähdetään lappiin bilettämään, mennään baariin sankoin joukoin yms.
Kyllä, tämä kansa on niin helvetin tyhmää, että kaikki keinot rajoituksi vastaan ja niitä kiertämiseksi tehdään.
Itseni mukaan lukien.
Tässä sosiaalipsykologin blogipostaus juuri tästä vapaaehtoisuuteen perustuvan rajoittamisen ongelmista. Postaus on viikon kaksi vanha ja tilanne muuttunut siitä hieman.
https://blogs.helsinki.fi/nhankone/2020 ... en-varaan/
"Miksi ei riitä, että hallitus antaa suosituksia ja odottaa, että yksilöt tekevät järkevän päätöksen kotiin jäämisestä?
Tieto ei riitä käyttäytymisen muutokseen. Jos julkishallinnon antamat suositukset tehokkaasti ohjaisivat ihmisten käyttäytymistä, meillä olisi vain vähän vähäisestä liikunnasta johtuvia sairauksia tai ravitsemusongelmia.
Vetoavat viestit tavoittavat kansan epätasaisesti. Vaikka osa kansalaisista seuraa tiiviisti sanomalehtien kokoamia koronavirusvinkkejä, Ylen ohjelmia ja viranomaisten sekä ministeröiden tiedotusta suoraankin – ja noudattavatkin ohjeita, osa viis veisaa. Lisäksi epidemian rajoittamisen logiikkaa voi olla myös hankala ymmärtää kollektiivisena yrityksenä eikä vain oman yksittäisen riskin välttämisenä. Väärinymmärryksiäkin tulee helposti, puhumattakaan epäselvän viestin moninaisista tulkinnoista.
Uuden ilmiön edessä kestää aikaa, ennen kuin viestinnän ammattilaiset pystyvät puskemaan ulos taiten suunniteltuja, helposti ymmärrettäviä valistusviestejä ja levittämään niitä niin, että ne saavuttavat kaikki.
Optimistiset harhat. Tutkimus on osoittanut, että ns. normaaliin psykologiaan kuuluu liuta itseä palvelevia, ”oman edun” harhoja: Kuuluisin näistä on varmasti se, että valtaosa autoilijoista pitää itseään keskimääräistä parempana kuskina. Samalla ihmiset voivat olettaa, että he osaavat välttää vaaroja tai toimia paremmin kuin muut. Ylioptimistiset harhat palvelevat normaalia toimintakykyä, mutta vaaratilanteessa osoittautuvat epätarkoituksenmukaisiksi.
Vastuun hajaantuminen & yhteismaan dilemma. Ongelman ratkaisun vastuu hajaantuu useiden ihmisten välille. Mitä enemmän ihmisiä on mukana, kunkin yksilön suhteellinen vastuun kokemus vähenee. Suomalaisten aikuisten kesken koronaviruksen leviämisen riskin vähentämistoimien 100% vastuu jakautuu noin 3.5 miljoonan ihmisen kesken, kun taas jokainen yksilö on 100%:sti vastuussa omien tarpeidensa ja halujensa toteuttamisesta. Monen kohdalla vaakakupissa painaa enemmän jälkimmäisten täyttäminen kuin yhteisen hyvän eteen toimiminen – varsinkin kun oman toiminnan painoarvo voi tuntua niin vähäiseltä isossa kokonaisuudessa. Seurauksena on ns. yhteismaan dilemma ja tragedia – jokainen yksilö toimii oman intressin mukaan yhteisön intressin sijaan – ja loppujen lopuksi kaikki kärsivät.
Mittakaavan huomiotta jättäminen. Ihmiset havaitsevat ongelmia eri tavalla, eivätkä osaa tajuta ongelman vakavuutta.
Empatialoukku. Kun ihmisiä pyydetään lahjoittamaan rahaa esimerkiksi nälänhädän lievittämiseen, he ovat vähemmän halukkaita antamaan rahaa, mitä enemmän kärsiviä lapsia on. Eli paradoksaalisesti: Mitä isompi ongelman mittakaava on, sitä vähemmän motivoituneita olemme auttamaan.
”Our intuitive-empathic hardware is perfectly designed to elicit heroic efforts to save cute individuals who are similar to us. It is much less adapted to solving global, slow-moving, impersonal and abstract problems, such as climate change. The death of a polar bear is a tragedy—the melting of millions of tons of ice is just a statistic.” (lähde)
Toisaalta: akuutissa ja nopeasti eskaloituvassa kriisissä empatiaprosessit voivat toimia hieman eri tavalla kuin hitaasti etenevässä ilmastonmuutoksessa.
Sosiaalinen hyväksyttävyys ja eri viiteryhmien eri normit. Me ihmiset haluamme mukautua normeihin ja trendeihin. Eri viiteryhmissä suhtautuminen esimerkiksi koronavirukseen ja ”hyväksyttäviin tapoihin suhtautua” on hyvin erilainen. Harva nuori haluaa olla kaveriporukassaan ainoa, joka yskii oikeaoppisesti hihaan, jos suojaavat, varovaiset käyttäytymismallit on tuomittu epäcooleiksi.
Moraalinen valtuutus. Kun koemme moraalisen hyvänolon tunteen tehtyään hyvän teon, me tunnemme olomme paremmaksi ja sitten seuraavaksi teemme vähemmän hyviä tekoja. Terveyspsykologogiassa näitä kutsutaan myös kompensoiviksi terveyskäyttäytymisiksi: ”Kun kävin aamulla kuntosalilla, niin tänään voin hyvin ottaa pussillisen irtokarkkeja.” Tai: ”Annoin niin ison summan nälkäpäiväkeräykseen, että voin nyt hyvin jättää parkkimaksun maksamatta.” Koronatapauksessa: ”Olen nyt ollut niin monta päivää kotona eristyksissä, että voin hyvin lähteä istumaan ravintolaan hetkeksi.”
“Jos se on sallittua, se on turvallista” -päätelmä. Tämä ei ole psykologian piirissä tutkittu harha, mutta eräs mahdollinen päättelyketju, jota juuri tässä koronakriisissä voi esiintyä – varsinkin sellaisissa maissa, joissa kansalaiset ovat tottuneet valtion vahvaan sääntelyyn ja ohjaukseen (kuten Suomessa). Tutkijaystäväni Venla Bernelius toteaa: “Vaikka viranomaiset kokevat, että heidän pääviestinsä on se, että nyt pitää rajoittaa kontakteja ja ottaa itse vastuuta, monen yksilön tulkinta on kuitenkin se, että hänelle on annettu selkeästi lupa lähteä baariin, hiihtokeskukseen tai muuhun kansankokoukseen, koska sellaisia on annettu järjestää.”