Volvo XC 70 AWD
Valvoja: Moderators
- Kirkinen
- Viestit: 1026
- Liittynyt: 08 Heinä 2003, 18:08
- Paikkakunta: Ruotsinpyhtää/Loviisa/Keilaniemi
Volvo XC 70 AWD
Kävin vknloppuna ajaa turauttamassa tuollaisella. Ei oikein säväyttänyt. Ohjauskin oli kauhea (liian tehostettu, ei mitään tuntoa) ja vimputti satasen vauhdissa. Paikaltaan kyllä poistui mukavasti polanteisella ja jäisellä tiellä, mutta jotenkin volvon 210 hevosta eivät kuitenkaan saaneet autoa kauheaan loikkaan. Suorituskyky perstuntumalla samaa tasoa kuin omassa koslassa. Luistonesto toimi tappamalla kaikki tehot koneesta, mikäli pyörät alkoivat sutata ja meno hyytyi täysin. Ei näin. Automaatti vahtoi aina pienempää, jos halusi hiukankin ripeämmin kasvattaa vauhtia. Pannussa olisi varmasti riittänyt vääntö myös isommalla vaihteellakin vauhdin nousuun.
Lämmityslaitteessa tuntui olevan puhtia paukkupakkasillakin, mutta kauhea oli humina kaiken aikaa kabiinissa. Isommat väylät ilmavirtauksille kiitos.
Kaiken kaikkiaan iso rohjake, joka siirtyy hyvin jäisistä risteyksistä ja lämpöaä riittää pakkasillakin, mutta ei sitä jotain, mitä autossa tulee olla. Ohjauksen ja koon puolesta kannattaa ajella kiltisti, ettei tule yllätyksiä. Ei kylki edellä vietäväksi. Rattori, mikä rattori .

ex Alfa 147 2.0 -01 (02-15)
ex Alfa 156 V6 -99 (07-10)
ex Alfa 159 Q4 3.2 -06 (10-17)
S212 350 CDI
ex Alfa 156 V6 -99 (07-10)
ex Alfa 159 Q4 3.2 -06 (10-17)
S212 350 CDI
Re: Volvo XC 70 AWD
Samat kommentit voisin antaa kokeilemieni V70:n pohjalta (2.5T ja T5). En muutenkaan tajua tuota isojen autojen sokeaa ihannointia, suurimpana perusteena, "ku ne on niin turvallisia". Tältä pohjalta ajateltuna tulevaisuudessa ajellaan panssarivaunuilla..Kirkinen kirjoitti:Ei oikein säväyttänyt.
Kaikki paitsi purjehdus on turhaa!
- Cuore Sportivo
- Viestit: 5754
- Liittynyt: 28 Helmi 2003, 00:51
- Car(s): 595 Competizione, Multipla, Ducati 916
(ex: 75, 75, 147, 156, 156, 156, 156, 156, 156, 159, 159, GT, GT, GTV, GTV, GTV, Brera) - Paikkakunta: Pori
Re: Volvo XC 70 AWD
Samaa olen ihmetellyt. Ja sitten taas linkki jenkkien älynväläyksiin: http://www.commondreams.org/headlines01/0604-02.htmBoxer33 kirjoitti:En muutenkaan tajua tuota isojen autojen sokeaa ihannointia, suurimpana perusteena, "ku ne on niin turvallisia". Tältä pohjalta ajateltuna tulevaisuudessa ajellaan panssarivaunuilla..
- Vittorio Jano
- Moderator
- Viestit: 9645
- Liittynyt: 04 Maalis 2003, 18:06
- Car(s): Mégane+Mii=265hv
- Paikkakunta: 13100
- 90
- Viestit: 7983
- Liittynyt: 27 Helmi 2003, 23:32
- Car(s): --------------------
Giulia super -17,
166 3.2 -99
164 3.0 autom -88
QP IV V6 evoluzione -00
Neckar jagst 770 - 65 - Paikkakunta: pohjois-pohjanmaa
- Viesti:
helvetin hyvä ketju, oli pakko käydä lukaisemassa taas läpi ja eihän tuo nauramatta kyllä onnistunut...Cuore Sportivo kirjoitti:Tappeluketju.